Nyt tarvii vertaistukea, miehellä epävakaapersoonallisuushäiriö ja vaimolla alkaa voimat loppua :( onko muiden puolisoilla samaa?

Up... Kokemuksia....?

Pelasta itsesi ja jätä se.Muuten sairastut ja tuhoudut itse.

Onkohan tuo enemmän narsismia?

Mun mies lähes sama mutta koska on niin ylimielinen ja sympatiakyvytön ei tule kuuloonkaan että hän kävisi missään terapiassa tai yhtään mitään. Se kun on pieni vilkas lapsi kuvioissa niin minä en saa näyttää neg.tunteitani yhtään siinä sirkuksessa miehen edessä tai se alkaa taas..Arvostan itseäni sen verran etten näytä tunteita. Säästän kyllä rahaa ja suunnittelen asiat jotta pystyn lähteä. Kyllä aika tai elämä miehen korjaa pois aikanaan. Hyviä hetkiäkin on paljon mutta kun se viha tulee mieheltä ei hän muista niitä vaan suyttelee vain ja kääntää kaiken minun syyksi ja uhkailee erota ja yrittää erota. Itsessään ei näe mitään vikaa ja viha ja halveksunta minua kohtaan on niin pinttynyttä ettei mikään saa enää miettimään minua.

En usko noihin psykiatrisiin valediagnooseihin, ei innosta keskustelu jos sellainen on lähtökohtana.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuo enemmän narsismia?

Mun mies lähes sama mutta koska on niin ylimielinen ja sympatiakyvytön ei tule kuuloonkaan että hän kävisi missään terapiassa tai yhtään mitään. Se kun on pieni vilkas lapsi kuvioissa niin minä en saa näyttää neg.tunteitani yhtään siinä sirkuksessa miehen edessä tai se alkaa taas..Arvostan itseäni sen verran etten näytä tunteita. Säästän kyllä rahaa ja suunnittelen asiat jotta pystyn lähteä. Kyllä aika tai elämä miehen korjaa pois aikanaan. Hyviä hetkiäkin on paljon mutta kun se viha tulee mieheltä ei hän muista niitä vaan suyttelee vain ja kääntää kaiken minun syyksi ja uhkailee erota ja yrittää erota. Itsessään ei näe mitään vikaa ja viha ja halveksunta minua kohtaan on niin pinttynyttä ettei mikään saa enää miettimään minua.

Mies saanut jo asianmukaisen diagnoosin ja sinä ehdotat narsismiaa.

Kaikki huono käytös ei ole narsismiaa, ja persoonallisuushäiriöitä on useita muitakin kuin narsistinen persoonallisuushäiriö.

Ei tuollaisessa parisuhteessa voi kukaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuo enemmän narsismia?

Mun mies lähes sama mutta koska on niin ylimielinen ja sympatiakyvytön ei tule kuuloonkaan että hän kävisi missään terapiassa tai yhtään mitään. Se kun on pieni vilkas lapsi kuvioissa niin minä en saa näyttää neg.tunteitani yhtään siinä sirkuksessa miehen edessä tai se alkaa taas..Arvostan itseäni sen verran etten näytä tunteita. Säästän kyllä rahaa ja suunnittelen asiat jotta pystyn lähteä. Kyllä aika tai elämä miehen korjaa pois aikanaan. Hyviä hetkiäkin on paljon mutta kun se viha tulee mieheltä ei hän muista niitä vaan suyttelee vain ja kääntää kaiken minun syyksi ja uhkailee erota ja yrittää erota. Itsessään ei näe mitään vikaa ja viha ja halveksunta minua kohtaan on niin pinttynyttä ettei mikään saa enää miettimään minua.

Mies saanut jo asianmukaisen diagnoosin ja sinä ehdotat narsismiaa.

Kaikki huono käytös ei ole narsismiaa, ja persoonallisuushäiriöitä on useita muitakin kuin narsistinen persoonallisuushäiriö.

Huomautus narsismista oli ihan asiallinen. Se tuli minullekin mieleen. Persoonallisuushäiriöiden rajat ovat vähän liukuvia: kyse ei ole mistään sellaisesta, jonka voisi itsestäänselvästi todeta tai sulkea pois vaikkapa verikokeella tai aivokuvauksella vaan piirre- ja oirelistoista, joiden perusteella diagnoosi tehdään. Henkilö voi täyttää nuo kaikki kriteerit, kun taas jonkun toisen oireilevan kohdalla kaikki kriteerit eivät täytykään. Olen myös ymmärtänyt, että yhden häiriön kriteerit täyttävällä henkilöllä saattaa hyvinkin olla piirteitä myös muista häiriöistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuo enemmän narsismia?

Mun mies lähes sama mutta koska on niin ylimielinen ja sympatiakyvytön ei tule kuuloonkaan että hän kävisi missään terapiassa tai yhtään mitään. Se kun on pieni vilkas lapsi kuvioissa niin minä en saa näyttää neg.tunteitani yhtään siinä sirkuksessa miehen edessä tai se alkaa taas..Arvostan itseäni sen verran etten näytä tunteita. Säästän kyllä rahaa ja suunnittelen asiat jotta pystyn lähteä. Kyllä aika tai elämä miehen korjaa pois aikanaan. Hyviä hetkiäkin on paljon mutta kun se viha tulee mieheltä ei hän muista niitä vaan suyttelee vain ja kääntää kaiken minun syyksi ja uhkailee erota ja yrittää erota. Itsessään ei näe mitään vikaa ja viha ja halveksunta minua kohtaan on niin pinttynyttä ettei mikään saa enää miettimään minua.

Mies saanut jo asianmukaisen diagnoosin ja sinä ehdotat narsismiaa.

Kaikki huono käytös ei ole narsismiaa, ja persoonallisuushäiriöitä on useita muitakin kuin narsistinen persoonallisuushäiriö.

Huomautus narsismista oli ihan asiallinen. Se tuli minullekin mieleen. Persoonallisuushäiriöiden rajat ovat vähän liukuvia: kyse ei ole mistään sellaisesta, jonka voisi itsestäänselvästi todeta tai sulkea pois vaikkapa verikokeella tai aivokuvauksella vaan piirre- ja oirelistoista, joiden perusteella diagnoosi tehdään. Henkilö voi täyttää nuo kaikki kriteerit, kun taas jonkun toisen oireilevan kohdalla kaikki kriteerit eivät täytykään. Olen myös ymmärtänyt, että yhden häiriön kriteerit täyttävällä henkilöllä saattaa hyvinkin olla piirteitä myös muista häiriöistä. 

Aika kyseenalaisia nuo diagnoosit. Miten sekin määritellään milloin henkilöllä on tietyn häiriön oire. Jos oire on listassa vaikka äkkipikaisuus. Kuka sen määrittelee? Jokainenhan joskus on äkkipikainen ja jos jotain asiaa oikein kyttäämällä kyttää ja etsii, niin sitä alkaa nähdä ihan normaalissa ihmisessäkin.

Kokeilkaa vaikka. Ottakaa randomilla jonku tuttunne. Vaikka 14. nimi puhelinluettelossanne. Sitten alkakaa seurata oikein tarkasti onko hän teennäinen?

Ottakaa vaikka se henkilö jonka kanssa viimeksi olitte kahvilla. Kytätkää ja etsikää näkyykö hänessä piirteitä mielialan vaihteluille. Onko hän joskus iloinen ja joskus taas ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuo enemmän narsismia?

Mun mies lähes sama mutta koska on niin ylimielinen ja sympatiakyvytön ei tule kuuloonkaan että hän kävisi missään terapiassa tai yhtään mitään. Se kun on pieni vilkas lapsi kuvioissa niin minä en saa näyttää neg.tunteitani yhtään siinä sirkuksessa miehen edessä tai se alkaa taas..Arvostan itseäni sen verran etten näytä tunteita. Säästän kyllä rahaa ja suunnittelen asiat jotta pystyn lähteä. Kyllä aika tai elämä miehen korjaa pois aikanaan. Hyviä hetkiäkin on paljon mutta kun se viha tulee mieheltä ei hän muista niitä vaan suyttelee vain ja kääntää kaiken minun syyksi ja uhkailee erota ja yrittää erota. Itsessään ei näe mitään vikaa ja viha ja halveksunta minua kohtaan on niin pinttynyttä ettei mikään saa enää miettimään minua.

Mies saanut jo asianmukaisen diagnoosin ja sinä ehdotat narsismiaa.

Kaikki huono käytös ei ole narsismiaa, ja persoonallisuushäiriöitä on useita muitakin kuin narsistinen persoonallisuushäiriö.

Huomautus narsismista oli ihan asiallinen. Se tuli minullekin mieleen. Persoonallisuushäiriöiden rajat ovat vähän liukuvia: kyse ei ole mistään sellaisesta, jonka voisi itsestäänselvästi todeta tai sulkea pois vaikkapa verikokeella tai aivokuvauksella vaan piirre- ja oirelistoista, joiden perusteella diagnoosi tehdään. Henkilö voi täyttää nuo kaikki kriteerit, kun taas jonkun toisen oireilevan kohdalla kaikki kriteerit eivät täytykään. Olen myös ymmärtänyt, että yhden häiriön kriteerit täyttävällä henkilöllä saattaa hyvinkin olla piirteitä myös muista häiriöistä. 

Aika kyseenalaisia nuo diagnoosit. Miten sekin määritellään milloin henkilöllä on tietyn häiriön oire. Jos oire on listassa vaikka äkkipikaisuus. Kuka sen määrittelee? Jokainenhan joskus on äkkipikainen ja jos jotain asiaa oikein kyttäämällä kyttää ja etsii, niin sitä alkaa nähdä ihan normaalissa ihmisessäkin.

Kokeilkaa vaikka. Ottakaa randomilla jonku tuttunne. Vaikka 14. nimi puhelinluettelossanne. Sitten alkakaa seurata oikein tarkasti onko hän teennäinen?

Ottakaa vaikka se henkilö jonka kanssa viimeksi olitte kahvilla. Kytätkää ja etsikää näkyykö hänessä piirteitä mielialan vaihteluille. Onko hän joskus iloinen ja joskus taas ei?

Väsy kirjoitti:

Ollut koko meidän vuosia kestäneen suhteen ajan, aluksi ei tajuttu mikä on ja pari vuotta sitten sai diagnoosin. Itse olen tutustunut aiheeseen jo paljonkin ja samalla seuraan miehen toimintaa joka hankaloittaa elämäämme merkittävästi.

Kun ei tunne elämä toimi, ei empatia, ei osaa asettua toisen asemaan, ei käsitä miltä toisesta tuntuu kun hän puhuu ilkeästi, ei edes tunnista milloin tekee tai sanoo väärin. Ja jos tunnistaa niin anteeksi pyyntöä ja ymmärrystä joutuu odottelemaan päiviä asioissa joissa normaalisti jokainen tajuaa heti miten on loukannut ja toimii empaattisesti sen mukaan. Sekin pitää kertoa miehelle mitä olisi missäkin tilanteessa oikein toiselle osoittaa.

Ja... Suurin osa asioista on mun vikaa myös sellaiset missä mies olisi ainoana toiminut väärin, jotenkin saa käännettyä nekin syyttömän niskaan. Kun puolustan itseäni, näytän tunteita, hän suuttuu, vajoaa hiljaisuuteen... Käyttäytyy niin kun häntä olisi loukattu. Hitto että olen väsynyt tähän ..

Onko muiden puolisoilla tätä? Miten jaksatte? Miten epävakaa näkyy elämässä?

Mielestäni kuvailit miehen, jota ei kiinnosta olla parisuhteessa ja siksi käyttäytyy kuin kusipää.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaisessa parisuhteessa voi kukaan olla.

Hän on sairas, elämä pitää ajatella niin. Ihminen sen sairauden takaa. Se auttaa jaksamaan.

Aivan sama mikä diagnoosi, mutta kenenkään ei tarvi tuollaista sietää.

Minun isällä oli epävakaa persoonallisuushäiriö - kaikki me lapset saimme kärsiä.

Onko teillä lapsia? Miten käyttäytyy ja kohtelee lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuo enemmän narsismia?

Mun mies lähes sama mutta koska on niin ylimielinen ja sympatiakyvytön ei tule kuuloonkaan että hän kävisi missään terapiassa tai yhtään mitään. Se kun on pieni vilkas lapsi kuvioissa niin minä en saa näyttää neg.tunteitani yhtään siinä sirkuksessa miehen edessä tai se alkaa taas..Arvostan itseäni sen verran etten näytä tunteita. Säästän kyllä rahaa ja suunnittelen asiat jotta pystyn lähteä. Kyllä aika tai elämä miehen korjaa pois aikanaan. Hyviä hetkiäkin on paljon mutta kun se viha tulee mieheltä ei hän muista niitä vaan suyttelee vain ja kääntää kaiken minun syyksi ja uhkailee erota ja yrittää erota. Itsessään ei näe mitään vikaa ja viha ja halveksunta minua kohtaan on niin pinttynyttä ettei mikään saa enää miettimään minua.

Mies saanut jo asianmukaisen diagnoosin ja sinä ehdotat narsismiaa.

Kaikki huono käytös ei ole narsismiaa, ja persoonallisuushäiriöitä on useita muitakin kuin narsistinen persoonallisuushäiriö.

Kaikissa klusteri B:n diagnooseissa on narsismia aimo annos - myös epävakaassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaisessa parisuhteessa voi kukaan olla.

Hän on sairas, elämä pitää ajatella niin. Ihminen sen sairauden takaa. Se auttaa jaksamaan.

Minäkin ajattelin aikoinaan noin. Jaksoin ja jaksoin ja lopulta sairastuin itse. Kun sairastuin ahdistukseen (hoidin siinäkin vaiheessa kodin ja lapset yksin) ja hain apua ahdistukseeni, heräsi sos.toimella miekenkiinto miten selviän lasten kanssa. No, kävin heidän juttusillaan pariin otteeseen, mieshän ei tietenkään lähtenyt. Hyvin selvisin sosiaalitätien mielestä, mitään käytännön apua ei tarjottu. Ahdistus lisääntyi potenssiin sata tuon prosessin aikana. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt lähteä suhteesta vuosia aikaisemmin toisen persoonallisuushäiriön vuoksi.

Nuo mainistemasi seikat eivät kuulosta erityisesti epävakauden piirteiltä vaan sellaisilta joita on tavallisilla, huonot sosiaaliset taidot omaavilla ihmisillä. Muistuttaa itse asiassa  omaa miestäni, mutta minä olen se joka on epävakaan diagnoosiksi saanut. En kiellä siis sitä etteikö miehesi ole epävakaa tai ettei kukaan epävakaa ole tuollainen, mutta diagnoosi rajaa ihan turhaan keskustelua. 

Onko terapiaa tai lääkitystä harkittu? Jos on, niin anna niiden hoitaa tehtävänsä. Paljon henkistä kasvamista tarvitaan ja toivottavasti miehesi on siihen valmis/halukas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaisessa parisuhteessa voi kukaan olla.

Hän on sairas, elämä pitää ajatella niin. Ihminen sen sairauden takaa. Se auttaa jaksamaan.

Minäkin ajattelin aikoinaan noin. Jaksoin ja jaksoin ja lopulta sairastuin itse. Kun sairastuin ahdistukseen (hoidin siinäkin vaiheessa kodin ja lapset yksin) ja hain apua ahdistukseeni, heräsi sos.toimella miekenkiinto miten selviän lasten kanssa. No, kävin heidän juttusillaan pariin otteeseen, mieshän ei tietenkään lähtenyt. Hyvin selvisin sosiaalitätien mielestä, mitään käytännön apua ei tarjottu. Ahdistus lisääntyi potenssiin sata tuon prosessin aikana. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt lähteä suhteesta vuosia aikaisemmin toisen persoonallisuushäiriön vuoksi.

Niin? Mitä tässä alapeukutit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaisessa parisuhteessa voi kukaan olla.

Hän on sairas, elämä pitää ajatella niin. Ihminen sen sairauden takaa. Se auttaa jaksamaan.

Minäkin ajattelin aikoinaan noin. Jaksoin ja jaksoin ja lopulta sairastuin itse. Kun sairastuin ahdistukseen (hoidin siinäkin vaiheessa kodin ja lapset yksin) ja hain apua ahdistukseeni, heräsi sos.toimella miekenkiinto miten selviän lasten kanssa. No, kävin heidän juttusillaan pariin otteeseen, mieshän ei tietenkään lähtenyt. Hyvin selvisin sosiaalitätien mielestä, mitään käytännön apua ei tarjottu. Ahdistus lisääntyi potenssiin sata tuon prosessin aikana. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt lähteä suhteesta vuosia aikaisemmin toisen persoonallisuushäiriön vuoksi.

Niin? Mitä tässä alapeukutit?

Mä en ala- tai yläpeukuttanut, mutta miksi lähteä hakemaan apua ahdistuneisuuteen sos. toimelta. Sieltä puolelta ei tohtoreita löydy. Eikä käsittääkseni parisuhdeneuvojiakaan.

Väsy kirjoitti:

Ollut koko meidän vuosia kestäneen suhteen ajan, aluksi ei tajuttu mikä on ja pari vuotta sitten sai diagnoosin. Itse olen tutustunut aiheeseen jo paljonkin ja samalla seuraan miehen toimintaa joka hankaloittaa elämäämme merkittävästi.

Kun ei tunne elämä toimi, ei empatia, ei osaa asettua toisen asemaan, ei käsitä miltä toisesta tuntuu kun hän puhuu ilkeästi, ei edes tunnista milloin tekee tai sanoo väärin. Ja jos tunnistaa niin anteeksi pyyntöä ja ymmärrystä joutuu odottelemaan päiviä asioissa joissa normaalisti jokainen tajuaa heti miten on loukannut ja toimii empaattisesti sen mukaan. Sekin pitää kertoa miehelle mitä olisi missäkin tilanteessa oikein toiselle osoittaa.

Ja... Suurin osa asioista on mun vikaa myös sellaiset missä mies olisi ainoana toiminut väärin, jotenkin saa käännettyä nekin syyttömän niskaan. Kun puolustan itseäni, näytän tunteita, hän suuttuu, vajoaa hiljaisuuteen... Käyttäytyy niin kun häntä olisi loukattu. Hitto että olen väsynyt tähän ..

Onko muiden puolisoilla tätä? Miten jaksatte? Miten epävakaa näkyy elämässä?

Ei toi ole epävakaa persoona. Epävakaaa eristäytyy ja vihaa itseään, eikä tiedä miten käyttäytyä eri tilanteissa.