En uskalla harrastaa seksiä - N20
Tajusin tänään, että en tule koskaan saamaan parisuhdetta, koska en uskalla/halua/pysty harrastaa seksiä. Minua se ei haittaa, mutta luulen, ettei kukaan mies ota seksitöntä kumppania.
Vituttaa myös, kun aletaan keksiä mitä ihmeellisimpiä syitä, jotka pitäisi korjata, kuten hormonihäiriöstä johtuva haluttomuus, väärä kumppani, tai lokeroida aseksuaaliksi, niin seksittömyys on hyväksyttävää.
Tunnen seksuaalista vetovoimaa miehiä kohtaan, itsetyydytän jne. Olen pitkästä aikaa ihastunut mieheen, mutta nyt yritän (alitajuisesti?) tukahduttaa tunteita häntä kohtaan, jotta minun ei tarvitsisi muodostaa parisuhdetta ja harrastaa seksiä.
Käyn terapiassa, enkä pysty edes siellä puhumaan asiasta, koska mielestäni se on kiusallista ja noloa. Ehkä en vaan osaa ottaa asiaa aikuismaisesti. Asia alkaa aina vaivata silloin kun meinaan ihastua johonkuhun.
Vittu.
Kommentit (25)
En myöskään halua tuhlata kenenkään miehen aikaa odottamiseen, jos mahdollisesti olisinkin joskus valmis seksiin, vaikkapa vasta 5 vuoden päästä, tai sitten en koskaan.
Täytyy ilmeisesti kertoa jo heti alussa toiselle, ettei tule pettymyksiä ja ollaan samalla viivalla? Toisaalta en halua tulla tämän asian takia torjutuksi, joten ehkä parempi tukahduttaa tunteet eikä kertoa mistään kenellekään.
Eikö kuulosta hankalalta :(
Ap
Oletko minä? Ajattelen ihan samalla tavalla, en tiedä mitä tälle voisi tehdä tai mistä johtuu :( Olen 19v
Voin auttaa sinut alkuun harrastamalla kanssasi seksiä muutaman kerran. Voidaan käydä läpi kaikki perusasennot. Voidaan käyttää kondomia tai laskea sisään.
M40
Vierailija kirjoitti:
Voin auttaa sinut alkuun harrastamalla kanssasi seksiä muutaman kerran. Voidaan käydä läpi kaikki perusasennot. Voidaan käyttää kondomia tai laskea sisään.
M40
YÖK.
Ap puhu terapiassa tästä
Joo no totta kai kannattaa laskea sisään, kun toisella ei ole ehkäisyä. Tampio.
Vierailija kirjoitti:
Oletko minä? Ajattelen ihan samalla tavalla, en tiedä mitä tälle voisi tehdä tai mistä johtuu :( Olen 19v
Helpottaa jo tämä ettei ole aivan yksin asian kanssa! Eikö ole hankalaa?! :(
Ap
Oletko ylipainoinen, vai miksi seksi nolottaa?
Oletko joskus yrittänyt harrastaa seksiä? Vai perustuuko pelkosi vain luuloihin? Kyllähän niitä aseksuaaleja miehiäkin on, en vain tiedä että mistä sellaisen löytäisi.
Vierailija kirjoitti:
Oletko minä? Ajattelen ihan samalla tavalla, en tiedä mitä tälle voisi tehdä tai mistä johtuu :( Olen 19v
Ei hätää. Voin hoidella myös sinut.
M40
Vierailija kirjoitti:
Oletko ylipainoinen, vai miksi seksi nolottaa?
Olen normaalipainoinen ja liikun myös melko paljon.
Koen ettei sänkyhommien pelko ole kropasta lähtöisin.
Olen itse ihan tyytyväinen kehooni. Kaikki muu ahdistaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko joskus yrittänyt harrastaa seksiä? Vai perustuuko pelkosi vain luuloihin? Kyllähän niitä aseksuaaleja miehiäkin on, en vain tiedä että mistä sellaisen löytäisi.
Muutama vuosi sitten tapasin harmikseni ja tietämättä fuckboyn, oltiin tosin eri aaltopituudella ja hän olisi halunnut seksiä, minä en. Voi olla että siitä on jäänyt jonkulainen trauma, kun hän alkoi riisua ja sanoin ei, en halua enempää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa myös, kun aletaan keksiä mitä ihmeellisimpiä syitä, jotka pitäisi korjata, kuten hormonihäiriöstä johtuva haluttomuus, väärä kumppani, tai lokeroida aseksuaaliksi, niin seksittömyys on hyväksyttävää.
Ethän sinä itsekään tunnu pitävän sitä hyväksyttävänä. Mitä siis haittaisi, vaikka sinut lokeroitaisiin tai jos jopa saisit apua?
Jos sä joskus haluat harrastaa seksiä (jos et, niin se on ihan ok), suosittelen, että hoidat homman pikaisesti ”pois alta”. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän sua alkaa nolottamaan sekä vartalosi että neitsyytesi. Seksistä tulee entistä suurempi mörkö, ja lopulta jäät yksin.
Kokemusta on.

Kiitos muistutuksests, olenkin alkanut stressata neitsyyden menettämistä 16 vuotiaasta asti kun lukioon menin. Neljä vuotta kärvistelty ja hankaloituu vaan tosiaan.
Ap
Hauskoja nää naisten ongelmat. Eka pelätään et tullaan raskaaksi, sitte 10 vuoden päästä panikoidaan kun ei tullakkaa raskaaksi.
Alota vaikka ottamalla poskeen.
Jos löydät oikean tyypin, niin se odottaa että olet valmis. Sain itse paniikkikohtauksen kun yritin ensimmäisen poikaystäväni kanssa harrastaa seksiä. 10v on mennyt ja edelleen yhdessä.
Pieniä askeleita... Alottaa vaan ihan pussailemalla vaatteet päällä ja siitä vähentää vaatetta sitten. Pikkuhiljaa koskee toista ja antaa toisen koskea. Paljon voi tehdä ilman yhdyntääkin. Et nolaa itseäsi ja jos mies on sitä mieltä, niin ei se mikään mies ole vaan lapsi. Olet vielä niin nuori, että ei kukaan voi olettaa sinun olevan todella kokenut.
Se tuntuu vaikealta, mutta suosittelen puhumaan asiasta terapiassa ja ihan oikeasti yrittämään. Itsetyydytys on ihan hyvä juttu, mutta luulen että tulet katumaan jos tyydyt siihen. Olet selvästi seksuaalinen ihminen kuitenkin. Pelko ja kynnys tehdä asialle jotain vaan kasvaa ajan myötä.
Terapiassa otat asian puheeksi, pyydät sitä miestä treffeille ja jos homma alkaa kehittyä niin kerrot hänelle, että et ole valmis seksiin. Siinä ei ole mitään noloa. Jos hän sanoo siinä kohtaa adios, niin tervemenoa vaan. Tärkeintä on ehkä että et odota mitään tiettyä käytöstä. Et lähde treffeille sillä oletuksella että mies dumppaa sut heti kun kerrot asiasta vaan menet, pidät hauskaa ja kun asia tulee ajankohtaiseksi, kerrot kantasi etkä anteeksipyytele turhia. Koskaan ei voi tietää miten toinen reagoi eikä sulla ole mitään hävettävää.

Kiitos paljon asiallisesta kommentista!
Olet ihana!
Harkitsen ja mietin asiaa!
Ap
Missä vaiheessa alat pelätä seksiä uuden miehen kanssa? Mitäs, jos ensin tutustuisit mieheen ihan kunnolla ja pääsisit henkisesti läheiseksi. SItten, kun mies tuntuu turvalliselta, voi ehkä seksikin tuntua luonnollisemmalta. Tosin tällaisia miehiä on harvassa, jotka jaksavat odottaa. Mutta ne eivät ole sitten sun arvoisia :)
Seksissä ei ole mitään pelättävää, jos kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä ovat tekemisissä keskenään. Päinvastoin. Yksi maailman ihanimmista asioista :) Ja neitsyyden menettämistä (ts. sattumista) ei kannata pelätä. Todennäköisesti sun kuukautiskivut ovat monin kerroin kivuliaampia.
Olet vielä nuori, joten pelko on tietyllä tavalla ymmärrettävää. Et ole löytänyt vielä tarpeeksi ihanaa miestä :)
Sanoisin, että tuo lähtee pienistä oivalluksista ja siitä että uskaltaa pikkuhiljaa vähän lähemmäksi. Esimerkiksi sellaisista, että ei tarvitte välttämättä onnistua 100%. Saa jäätyä ja mennä toimimattomaksi ja lukkoon. Niin me miehetkin välillä mennään, vaikka on vähän vaikea myöntää sitä. Treffeillä oon itekkin jäätynyt ja homma ei oo pelittänyt, vaikka kokemusta löytyykin. Edelleen hengissä ollaan ja itsetuntokin on taas kursittu jotenkin kasaan.
Toki hyvä kumppani auttaa paljon. Sit kun löytyy se tyyppi joka sanoo et maataan tässä vaan vierekkäin ja nautitaan toistemme lämmöstä ja kosketuksesta ja kato ku mussakin on tällanen hassu juttu ja pelko. Ihmisiä vaan ollaan. Voi olla että luonto avustaakin hommaa odottamatta.
Seksissä minua pelottaa liikaläheisyys, itseni nolaaminen, neitsyyden menettämisen pelko, raskauden pelko, enkä halua syodä minkäänlaisia hormoneja.
En edes tiedä täytyisikö ensimmäiselle seksikerralle olla jo olemassa pillerit tai jokin muu kuin kondomi.
Ap