Miksi suomalaiset usein sanovat, ettei heillä ole mitään aasialaisia vastaan, mutta käyttäytyvät silti rasistisesti heitä kohtaan?
Suomessa usein kuulee ihmisten suusta jotain sellaista kuten "mutta ei minulla aasialaisia maahan-muuttajia vastaan mitään ole" vaikka samalla sitten vedetään silmiä ja huudellaan tai kirjoitetaan "tsing tsong" ja niputetaan kaikki aasialaiset kiinalaisiksi, vaikka olisivat aivan muualta kotoisin.
Jenni Kokanderkin käytti tässä vuoden sisään MTV:n "prime time ohjelmassa" sanaa "vino-silmä" eikä media edes kirjoittanut tästä sanallakaan. Kyseessä ei ollut edes suora lähetys, joten se oli päästetty sellaisenaan koko tuotantotiimin läpi tv-lähetykseen. Mutta auta armias jos olisi käytetty vaikkapa "n-sanaa".
Suomalaiselle tuntuu lisäksi ylipäätään olevan vaikeaa edes erottaa täällä asuva ulkomaalainen ilmiselvästä turistista.
Kommentit (23)
Ei ole rasismia eli rotusyrjintää, toki typerää käytöstä. Vastaavaa kiusaa voi tehdä vaikka naapurista, ei se silti tarkoita rasismia.
Tiesithän että aasialaiset ovat myös rasisteja. Eivätkä häpeä näyttää sitä.
Minua ei haitannut ennen kuin alkoivat olla rasistisia suomalaisia kohtaan. Annan silti normaalin tilaisuuden jokaiselle olla ihan tavallinen perusjuntti. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Aasialaiset silmät ovat mielestäni kauniit, eikä minulla ole ulkonäöllisesti mitään estettä seurustella aasialaisen miehen kanssa olipa lyhyt laiha tikku tai paksu pitkä pönöttäjä. Tänäaamuna juuri ihastelin aasialaista lenkkeilijää :D
Mutta yhtäpaskaluonteisia heistäkin löytyy ja osa on tosi rasistisia valkoisia kohtaan. Että ei häiritse jos eivät ala ryttyilemään, ihan normisettiä väristä välittämättä.
Laita palautetta tv-kanavalle niistä asioista joista loukkaannut.
Ai niin, kokanderilla on varmaan joku face tai twitter tai mitä te tavikset nyt käytättekään, laita hälle suoraan palautetta :)
Häiriköivä naikkonen seurailemassa ja huutamassa, oli sitten taka-aasiasta, on häiriintynyt
Ei tarvetta edes vetää silmiä vinoon, koska olen itsekin suomalainen mongoli.
naispuolisilla taitaa olla enemmän kielteisiä ajatuksia aasialaisista. aasialaisilla miehillä on keskimääräistä pienempi elin ja suomalaiset naiset voivat käyttää asiatonta kieltä aasialaisista naisista.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa usein kuulee ihmisten suusta jotain sellaista kuten "mutta ei minulla aasialaisia maahan-muuttajia vastaan mitään ole" vaikka samalla sitten vedetään silmiä ja huudellaan tai kirjoitetaan "tsing tsong" ja niputetaan kaikki aasialaiset kiinalaisiksi, vaikka olisivat aivan muualta kotoisin.
Jenni Kokanderkin käytti tässä vuoden sisään MTV:n "prime time ohjelmassa" sanaa "vino-silmä" eikä media edes kirjoittanut tästä sanallakaan. Kyseessä ei ollut edes suora lähetys, joten se oli päästetty sellaisenaan koko tuotantotiimin läpi tv-lähetykseen. Mutta auta armias jos olisi käytetty vaikkapa "n-sanaa".
Suomalaiselle tuntuu lisäksi ylipäätään olevan vaikeaa edes erottaa täällä asuva ulkomaalainen ilmiselvästä turistista.
Li Andersson sanoi että vievät meidän työpaikat ja roskaavat luontoa.
Vierailija kirjoitti:
naispuolisilla taitaa olla enemmän kielteisiä ajatuksia aasialaisista. aasialaisilla miehillä on keskimääräistä pienempi elin ja suomalaiset naiset voivat käyttää asiatonta kieltä aasialaisista naisista.
Suomalaisilla miehillä vasta pienet onkin.
T. Välimeren lomailija
Tai entäs sitten (lähinnä naisten) suhtautuminen thainaisiin jotenkin alempiarvoisina.
Vierailija kirjoitti:
Tiesithän että aasialaiset ovat myös rasisteja. Eivätkä häpeä näyttää sitä.
Mitä tekemistä tällä on minkään kanssa? Kaikki aasialaisetko rasisteja? Vai että kun osa heistä on, niin mekin saadaan olla?
Vierailija kirjoitti:
Minua ei haitannut ennen kuin alkoivat olla rasistisia suomalaisia kohtaan. Annan silti normaalin tilaisuuden jokaiselle olla ihan tavallinen perusjuntti. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Aasialaiset silmät ovat mielestäni kauniit, eikä minulla ole ulkonäöllisesti mitään estettä seurustella aasialaisen miehen kanssa olipa lyhyt laiha tikku tai paksu pitkä pönöttäjä. Tänäaamuna juuri ihastelin aasialaista lenkkeilijää :D
Mutta yhtäpaskaluonteisia heistäkin löytyy ja osa on tosi rasistisia valkoisia kohtaan. Että ei häiritse jos eivät ala ryttyilemään, ihan normisettiä väristä välittämättä.
Laita palautetta tv-kanavalle niistä asioista joista loukkaannut.
Haittaako sinua suomalaisia kohtaan rasistiset somalit ja muut ähhlyt?
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvetta edes vetää silmiä vinoon, koska olen itsekin suomalainen mongoli.
Totta, suomalaiset tunnetaan yleisesti rotututkijoiden piirissä Euroopan mongoleina.
Enpä ole kyllä omassa tuttavapiirissäni kuullut ikinä oikeasti pahantahtoista, oikeasti rasistista kommentointia aasialaisista. Joo joku on ehkä mauttomasti vitsaillut jostain kiinalaisten aksentista, siltä miltä joku aasialainen kieli kuulostaa tms mutta ei siinä ole mitään oikeaa rasismia tai ilkeää ajatusta ole ollut takana.
Ja mä tunnen sentään jonkun verran näitä h-mmaf-rum henkisiä tyyppejäkin. Monet niistä itse asiassa pitää noita aasialaisia p_kolaisia esimerkkinä siitä millaisia p_kolaisten pitää olla: työteliäitä, kohdekulttuuriin nöyrästi ja sopeutuvasti suhtautuvia jne. Vertaillaan esim. vietnamilaisten ja somalip*kolaisten suomen kielen oppimista, työllistymisen todennäköisyyttä, rikosten tekemisen todennäköisyyttä tms.
Missä ihmeessä sä oikein liikut, jos törmäät jatkuvasti tuollaiseen? Lahdessa?