Vieläkö joku luulee että ei voi saada kahta passia?
Passeja voi olla kaksi, tai kai vaikka useampikin, jos niitä tarvii esimekisi viisumien hakemista varten tms.
https://www.poliisi.fi/passi/lisatietoa_passin_hakemisesta
Passin myöntäminen aiempaa passia peruuttamatta (ns. kaksoispassi)
Uusi passi voidaan poikkeustapauksissa myöntää aiempaa passia peruuttamatta, jos esimerkiksi voimassa oleva passi on ulkomaan viranomaisen hallussa tai ulkomaan viranomaisen passiin tekemät merkinnät estävät matkustamisen toiseen maahan. Uuden passin täytyy kuitenkin tässä tapauksessa olla tarpeen työn tai muun erityisen painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi. Syyt osoitetaan esimerkiksi työnantajan antamalla todistuksella tai muilla asiakirjoilla. Hakemuksen voi panna vireille sähköisesti, mutta se täytyy aina viimeistellä henkilökohtaisella käynnillä lupapalvelupisteessä.
Kommentit (2)
No ehkä siksi, että mainitsemasi menettely koskee vain todella harvoja ihmisiä erityistapauksissa ja se vaatii silloinkin paperisotaa.
Edellinen passi mitätöidään, kun uusi myönnetään. Käytännössä aina. Se, että vuodessa on yksi tapaus, jossa hirveän vaivannäön jälkeen tehdään poikkeus, ei ole järin oleellista.
Hei tosi kiva juttu!