Mitä (itsellesi) suurta olet oivaltanut?

Sen, että mä kiinnitän ympäristössä poikkeuksellisen paljon huomiota asioihin ja ihmisten eleisiin, jotka paljastavat paljon käsillä olevasta tilanteesta. Muut ihmiset ei näitä yleensä huomaa ja siksi mulla on usein eri kuva tapahtumista ja tunnelmasta kuin muilla.

Tämä ylimääräinen tarkkaavaisuus myös väsyttää minua, joten siksi en siis jaksa sosiaalisia tilanteita hyvin, enkä kestä ihmisten seuraa, jotka yrittävät näyttää toisenlaista ulkomuotoa kuin todellisuus.

Toinen ihminen (puoliso) on hyväksyttävä juuri sellaisena kuin hän on, vikoineen päivineen. Muutoin ei homma toimi.

Vierailija kirjoitti:

Sen, että mä kiinnitän ympäristössä poikkeuksellisen paljon huomiota asioihin ja ihmisten eleisiin, jotka paljastavat paljon käsillä olevasta tilanteesta. Muut ihmiset ei näitä yleensä huomaa ja siksi mulla on usein eri kuva tapahtumista ja tunnelmasta kuin muilla.

Tämä ylimääräinen tarkkaavaisuus myös väsyttää minua, joten siksi en siis jaksa sosiaalisia tilanteita hyvin, enkä kestä ihmisten seuraa, jotka yrittävät näyttää toisenlaista ulkomuotoa kuin todellisuus.

Mulla oli ennen sama ongelma. Silloin olin tosin kiinnostunut ihmisistä ja esim. siitä mitä he minusta ajattelevat. Sitten v***uunnuin ihmisiin totaalisesti ja päätin että saavat puolestani lentää vaikka ihmisritsalla kuuhun.

Aivot ovat joustava elin ja niitä voi muokata. Nyt en enää kiinnitä niin paljon huomiota nyansseihin.

Voit itse yrittää pois oppia tuosta riesastasi. Sellainen se on, eikä mikään lahja.

Sen että ihan oikeasti en tajua elämästä yhtään mitään. Työni muuttui hirveäksi, ihmiset käsittämättömiksi. Ihmiset jotka rakastivat minua, kuolivat. Muut tuijottivat hetken ja häipyivät sitten. Mikään ei ollutkaan tärkeää. Olen pihalla kaikesta, koko ajan.

Että kuolemaa on turha pelätä, silloin se elämä vasta alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää hyväksyä ja rakastaa itseään, että pystyy koko sydämestään rakastumaan toiseen. Lähinnä, että pystyy uskomaan olevansa rakkauden arvoinen ja pystyy ottamaan rakkauden vastaan, jolloin ihastuminen pääsee kasvamaan rakastumiseksi.

Oletko vielä pohtinut miksi pitäisi rakastua? Sehän on hulluustila ja hormoonit tekevät tällöin ihmisestä täysin epärationaalisen ja tyhmän.

Mihin tarvitsee rakkautta?

Tuo on kyllä hyvä kysymys. Miksi pitäisi päästä tai joutua kokemaan moinen typerä mielen sekoittava hormonihäiriö? Miksi ihmiset haluavat sitä?

Rakkauden löytäminen itsestään (mikä ilmenee itsensä ja muiden hyväksymisenä) tuo rauhaa ja hyvää oloa mutta rakastumisella ei ole tuon kanssa yhtään mitään tekemistä.

Minä oivalsin, ettei minun tarvitse tehdä asioita joita en halua. En puhu nyt siitä pakolla edessä olevasta kuolemasta tai veronmaksusta, vaan sellaisista pienistä asioista, joita ole vuosikymmeniä tehnyt vastentahtoisesti, koska en ole kehdannut kieltäytyä. Vaikka pelaamasta tykypäivänä mölkkyä. Ei tämä ole kauhean suuri asia, mutta minusta oli aika kiva tunne eka kerran kieltäytyä. Sanoa, että minä en välitä pelata, kiitos. Sittemmin se on poikinut monenmoista, olen rennompi ja iloisempi, kun en tee asioita, joista en pidä. Teen toki monia asioita velvollisuudesta tai auttamisen halusta, mutta en tee sellaisia juttuja, joista kieltäytyminen ei aiheuta hankaluutta tai korkeintaan minua pidetään tylsänä seurana, se sopii minulle ihan hyvin. Ja joskus jopa haluan pelata mölkkyä, kun pystyn nyt halutessani siitä kieltäytymäänkin. Sanan mölkky sijalle voi siirtää aika monia asioita, se olkoon vain esimerkkinä. 

Se että Suomessa yritetään koko ajan keksiä pyörää uudestaan...