Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon ihminen pystyy muuttamaan itseään? Avautumista omista ongelmista
01.08.2018 |
Olen lähemmäs kolmekymppinen ja lopen kyllästynyt ja pettynyt itseeni. En tunnu pääsevän elämässä eteenpäin, kun pitkäjänteisyyttä ei riitä asioiden loppuun asti viemiseen, suunnitelmat vaihtuvat jatkuvasti (tai puuttuvat kokonaan) ja innostun asioista helposti, mutta kyllästyn myös usein yhtä nopeasti. Ongelmani ei varsinaisesti näy ulospäin, olen kai nuoresta asti oppinut antamaan silotellumpaa kuvaa elämästäni kuin mitä todellisuus on. Lisäksi olen perusluonteeltani kohtuullisen rauhallinen, sopeutuva ja joustava. Siksi juuri tuntuukin, että tällainen "päänsisäinen" impulsiivisuus ja poukkoilu ym. ei oikein sovi yhteen persoonallisuuteni kanssa - vaikea selittää.
Viimeisen kymmenen vuoden ajalta minulla on plakkarissa kolme keskeneräistä korkeakoulututkintoa, paljon opintolainaa, muuttoja eri paikkakunnille, hiipuneita ihmissuhteita, useita pätkätyösuhteita, kolme masennusjaksoa ja viimeisimpänä rahaongelmat. Keväällä yhtäkkiä innostuin ajatuksesta, että vaihtaisin kyllästyttävät yliopisto-opinnot ammattitutkinnon opiskeluun - kunnes tajusin itsekin, että ei voi olla todellista taas. Osittain olen tiedostanut ongelmani aikaisemminkin, osittain en. Olen selitellyt esimerkiksi opiskelupaikkojen vaihtoja niin itselleni kuin muille mitä erilaisimmilla syillä ja pitänyt ailahtelujani varsin harmittomina. Nyt kun ikää tulee ja katson taaksepäin niin voin todeta, että ei ole sujunut ihan niin kuin pitäisi enkä todellakaan voi jatkaa näin, oma toimintaa ahdistaa.
Olen kyllä monet kerrat yrittänyt ryhdistäytyä, skarpata, sietää, käyttäytyä kuin aikuinen. Olen alkanut pelkäämään, että en pysty muuttamaan itseäni tarpeeksi ja olenkin viime aikoina pohtinut kuinka paljon ihminen pystyy todellisuudessa itseään muuttamaan? Mitä se vaatii? Vai opetella hyväksymään itsensä tällaisena?
Haluaisin vain elää rauhallista, mukavaa elämää ja saada kohtuullisen työn, jolla elättää itseni eikä kuormita liikaa.
Kommentit (6)
Tuota on vaikea sanoa. Itse koin nuorena etten pystynyt muuttamaan, olin samanlainen haihattelija kuin sinäkin, vaihdoin opintopaikkoja, miehiä, asuinpaikkoja, ... Tunsin etten voinut sille mitään että olin vaan impulsiivinen ja lyhytjännitteinen.
Kunnes ilman oikein mitään syytä jossain vaiheessa, kolmenkympin jälkeen, iski ihan eri vaihde. Yhtäkkiä tuli jostain syvältä sisältä, että "nyt loppui tämä haahuilu. Nyt hitto vie opiskelen itselleni tutkinnon, enkä luovuta vaikka kuinka tympäisisi tai tuntuisi että joku muu kiinnostaakin enemmän tai että opiskeltua la onkin väärä". Ja minä tein sen, välillä sisäisesti kovasti valittaen, mutta päätöksestäni kiinni pitäen. Samalla muussakinn elämässä vakiinnuin.
Mutta ongelma on, etten osaa neuvoa ketään, koska en tiedä mikä sen muutoksen aiheutti, että yhtäkkiä pystyin sitoutumaan tavoitteeseen ja voittamaan vaikeuksia, vaikka ennen en pystynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on sisäistä motivaatiota niin pystyy miltei mihin vaan. Kyssäri kuuluu että mikäs sua motivoisi?
Milloin mikäkin. Välillä koen itseni hyvinkin motivoituneeksi kunnes taas huomaan motivaation kadonneen taivaan tuuliin.
- AP
Vierailija kirjoitti:
Tuota on vaikea sanoa. Itse koin nuorena etten pystynyt muuttamaan, olin samanlainen haihattelija kuin sinäkin, vaihdoin opintopaikkoja, miehiä, asuinpaikkoja, ... Tunsin etten voinut sille mitään että olin vaan impulsiivinen ja lyhytjännitteinen.
Kunnes ilman oikein mitään syytä jossain vaiheessa, kolmenkympin jälkeen, iski ihan eri vaihde. Yhtäkkiä tuli jostain syvältä sisältä, että "nyt loppui tämä haahuilu. Nyt hitto vie opiskelen itselleni tutkinnon, enkä luovuta vaikka kuinka tympäisisi tai tuntuisi että joku muu kiinnostaakin enemmän tai että opiskeltua la onkin väärä". Ja minä tein sen, välillä sisäisesti kovasti valittaen, mutta päätöksestäni kiinni pitäen. Samalla muussakinn elämässä vakiinnuin.
Mutta ongelma on, etten osaa neuvoa ketään, koska en tiedä mikä sen muutoksen aiheutti, että yhtäkkiä pystyin sitoutumaan tavoitteeseen ja voittamaan vaikeuksia, vaikka ennen en pystynyt.
Hienoa, että sulla on tapahtunut tuollainen muutos :) . Toivoa siis on!
Ehkä auttaa kun oivaltaa, että iso osa aikuisuutta on se että lähellekään aina ei voi tehdä pelkästään motivoivia, super kivoja juttuja.
Moni lopettaa koulun kun motivaatio lopahtaa mutta ihan oikeasti isolla osalla ihmisistä ei motivaatio ole tapissa koko kouluajan tai kaikki työt ei ole niitä lempihommia vaan elmään kuuluu myös ne toisenlaiset hetket.
Minulla on muutama tuttu jotka ei tunnu tätä hoksaavan (ja poukkoilevat sitten koulusta ja töistä toiseen) vaan he elävät kuvitelmassa että pitää joka päivä elää super onnellisena/motivoituneena/silmät onnesta kiiluen töihin lähtevänä tai jos ei näin ole niin heti vaihtuu koulu tai työ.
Jos on sisäistä motivaatiota niin pystyy miltei mihin vaan. Kyssäri kuuluu että mikäs sua motivoisi?