Ihminen puhuu aina siitä itseensä liittyvästä asiasta eniten, josta on erityisen ylpeä

Laihduttamisesta, joten kumosin juuri teoriasi.

Apua. Puhun aika paljon vioistani kuten tyhmyydestä/epäloogisuudestani eri asioissa sekä rumuudestani. Olenko siis ylpeä vioistani?

Silloin jos puhun nimenomaan itsestäni, puhun aika usein mt-ongelmistani. Jaa a.

En kerro. Mutta väitteesi ei pidä paikkaansa.

Mun mielestä parasta mussa on musikaalisuus, mutta tuon sitä tosi harvoin ilmi. Se on myös dealbreaker - jos musiikkimakuani, kiinnostustani tai taitojani vähättelee, peli on pelattu. Jos taas kuuntelee, arvostaa, palaute on positiivista tai rakentavaa ja itse tietää paljon musiikista, se on suuri plussa. Mutta tätä en kerro etukäteen.

Nää, ei pidä paikkaansa.

Vanha sanonta sanoo, että "siitä puhe, mistä puute".

Eli kyllä ihmisillä on vankka taipumuys puhua paljon myös siitä, mikä heidän mieltään askarruttaa, negatiivisessakin mielessä.

Eli ongelmistaan, puutteistaan, toiveistaan.

Narsistit ovat tietysti asia erikseen, eli ihmiset, joille viestintä on lähinnä vallankäyttöä ja itsekorostusta.

Mä puhun ainakin eniten siitä itsessäni, mistä olen eniten innostunut sillä hetkellä. Eli nyt töistä ja harrastuksestani. Samaa huomaa kyllä muista: joku puhuu laihduttamisesta, koirastaan, lapsista, talon remppaamisesta...

Puhun eniten väsymyksestäni tai rakkauselämän epäonnistumisesta. 

En ole ylpeä kummastakaan, mutta aktiivisesti pyrin parantamaan molempia. 

Sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Onpas rumia kerrostaloja

En minä ainakaan yritä tehdä vaikutusta. Minä puhun ilmiöistä ja elämän haasteista ja kokemuksista jos vaikka saisin niihin secönd öpiniönin. Lisäksi asiat jotenkin selkiytyy kun on puhunut niistä ääneen.

Enemmän tykkään puhua kulloisestakin kiinnostuksen kohteesta, vaikka olisinkin siinä kuinka huono tahansa. Mikä nyt milloinkin on elämässä kiinnostavinta tai haastavinta.