Yövyimme jälleen suomalaisessa kaupungissa vierailtuamme korkealle noteeratussa hotellissa, mutta ne ikuiset haittatekijät:
...Ensinäkin minkä takia on suihkun hanan vedentulosihti "lirularu"-mallistoa eli näitä mukamas vettä säästäviä, josta vettä tulee pienellä paineella. Jälleen kerran en meinannut saada hiukset pestyäni ja hoitoainetta laitettuani hiuksiini sitä hoitoainetta huudeltua kunnolla pois kuin pitkään liruttamalla sitä vettä tukkaani.
Sitten jalkapyyhkeitä ei tässä hotellihuoneessa ollut lainkaan eli taasen piti toinen käsipyyhkeistä ottaa jalkojen pyyhintäpyyhkeeksi suihkun jälkeen lattialle.
Nyt oli onneksi viisastuttu hotellin päiväpeiton suhteen, elikkäs sitä ei ollut, ja vain ainoastaan vuoteen jalkopäässä pienet kaistaleet päiväpeittoa.
Kolmas asia, joka on aina hotellihuoneissa inhottanut, vaikken mikään ylin hygienikko ja bakteeripelkoinen olekkaan, mutta se hotellihuoneen jääkaapin kahva, jota ei taatusti oltu pyyhitty siivouksen yhteydessä pitkiin aikoihin, ties koskaan koko hotellihuoneen olemassa olonsa aikana. Erehdyin nimittäin haistamaan kättäni, kun avasin jääkaapin otettuani kylmää juotavaa kaapista, ja voinette arvata, ettei tuoksu ollut mistään paremmasta päästä, sanotaanko kuvaillen hajun muistuttaneen pillunnesteiden ja munanesteiden tuoksua. YÄKS!
Muuten olikin aivan siistiä.
Sen verran vaan vielä yhteisen buffet-aamiaisen toiminnasta hotellin ravintoloissa, että oletteko koskaan ajatelleet niiden kymmenien eri ottimien ja kauhojen sekä haarukoiden varsia, joihin iskeytyy aamuisin satojen ihmisten eriasteisesti puhtaiden käsien kourat:) - juu ei kannata haistella aamiaisen yhteydessä omia käsiään, eikä syödä sormin mitään hedelmiä tms., mitä ei voi syödä lusikalla ja haarukalla.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen hotellien puutteiden osalta osin samaa mieltä. Tosin en tulkitse kaikkea likaa ovislimoiksi tms. ruumiin eritteiksi - mutta likaa on, ja se pitää julkisissa tiloissa kuten hotelleissa vain sietää. Tai pysyä kotona.
Mutta sinun kirjoituksesi on suorastaan kammottavaa luettavaa virheellisen kieliopin ja puutteellisen oikeinkirjoituksen takia. Et osaa omaa äidinkieltäsi juuri lainkaan!
Jo otsikossa sekoilet lauseenvastikkeen kanssa. Otsikon mukaan ensin yövyit "korkealle noteeratussa hotellissa" ja sitten sen jälkeen yövyitte suomalaisessa kaupungissa (missä, jos ette siinä hotellissa). Käytät sanaa "vierailtuamme", mikä tarkoittaa "sen jälkeen kun olimme vierailleet". Oikea muoto olisi: "Yövyimme korkeatasoisessa suomalaishotellissa, jossa törmäsimme ikuisuusongelmiin"
Oikeasti!
Jos oma äidinkielen osaaminen on tuota laatua, ei kannata narista minkään palvelun tasosta.
En ole tällä palstalla snoppailemassa äidinkielemme kielioppisääntöisellä kirjoituksella, jonka kylläkin hallitsen tarpeen vaatiessa. :D
Anteeksi vaan, jos kärsit kovin kielioppivirheistäni, mutta relaa, tää on vain av-palsta, eikä mikään suomenkielen maisteritutkinnon suorituspaikka.:) Kuuntelisit joskus ylen kansanradion ohjelmaa, jonne erilaiset ja erilaisista asioistaan soittelevat henkilöt puhuvat ihan ymmärrettävää suomenkieltä, vaikka eivät kielioppisääntöjä hallitsekkaan.
AP.
Kyse ei ole snobbailusta, vaan ymmärrettävyydestä. Tekstiäsi on vaikea lukea ja sanomaa ymmärtää.
OMA sepustuksesi itse asiassa pyrkii snobbailemaan. Kukaan ei puhuessaan sekoile tuolla lailla kuten sinä otsikossasi!
Ja virheesi eivät ole kiireestä johtuvia, ne johtuvat puutteellisista taidoista ja tiedoista.
Puhekieli on eri asia kuin kirjoitettu yleiskieli. Murteelliset ilmaisut tai kirjoitetun puhekielenkin ymmärtäisin, mutta päätä alkaa särkeä, kun joutuu lukemaan teennäisen muka-hienosti väkerrettyjä lauseitasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennuksissa ilmastointi tarkoittaa ilmanvaihtoa, viilennys/jäähdytys on erikseen ja se täytyy osata etsiä esim. hotellin tiedoista.
Autoissa ilmastoinilla tarkoitetaan taas jäähdytystä. Tämä koskee suomen kieltä, jenkeissä a/c on sama autoissa ja rakennuksissa.
Kyllä se ilmastointi tarkoittaa rakennuksissa ilmanjäähdytystä myös täällä.
Ei tarkoita vaan koneellista ilmanvaihtoa kuten myös autoissa. Sekaannus tulee amerikkalaisista leffoista ja tv sarjoista joissa ilmastointi on itsestään selvyytenä myös jäähdyttävä. Suomessa ilmastoinnissa on kuitenkin vähäisestä tarpeesta ja köyhemmistä oloista johtuen harvemmin jäähdytyskennoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen hotellien puutteiden osalta osin samaa mieltä. Tosin en tulkitse kaikkea likaa ovislimoiksi tms. ruumiin eritteiksi - mutta likaa on, ja se pitää julkisissa tiloissa kuten hotelleissa vain sietää. Tai pysyä kotona.
Mutta sinun kirjoituksesi on suorastaan kammottavaa luettavaa virheellisen kieliopin ja puutteellisen oikeinkirjoituksen takia. Et osaa omaa äidinkieltäsi juuri lainkaan!
Jo otsikossa sekoilet lauseenvastikkeen kanssa. Otsikon mukaan ensin yövyit "korkealle noteeratussa hotellissa" ja sitten sen jälkeen yövyitte suomalaisessa kaupungissa (missä, jos ette siinä hotellissa). Käytät sanaa "vierailtuamme", mikä tarkoittaa "sen jälkeen kun olimme vierailleet". Oikea muoto olisi: "Yövyimme korkeatasoisessa suomalaishotellissa, jossa törmäsimme ikuisuusongelmiin"
Oikeasti!
Jos oma äidinkielen osaaminen on tuota laatua, ei kannata narista minkään palvelun tasosta.
En ole tällä palstalla snoppailemassa äidinkielemme kielioppisääntöisellä kirjoituksella, jonka kylläkin hallitsen tarpeen vaatiessa. :D
Anteeksi vaan, jos kärsit kovin kielioppivirheistäni, mutta relaa, tää on vain av-palsta, eikä mikään suomenkielen maisteritutkinnon suorituspaikka.:) Kuuntelisit joskus ylen kansanradion ohjelmaa, jonne erilaiset ja erilaisista asioistaan soittelevat henkilöt puhuvat ihan ymmärrettävää suomenkieltä, vaikka eivät kielioppisääntöjä hallitsekkaan.
AP.
Miksi katsot, että tällä palstalla kirjoitustesi lukijat eivät ole sen arvoisia, että osoittaisit osaavasi äidinkieltäsi? Tämä on vain av-palsta, mutta täällä on monta mahdollisuutta osoittaa alhaista koulutustasoa ja aika usein myös alhaista älykkyysosamäärää sillä, että kirjoittaa vähän sinnepäin. Jälkikäteen voi selitellä, että osaanhan minä, mutta valitettavasti kielioppivirheet syövät pohjaa tekstiltäsi. Siihen suhtaudutaan vitsinä. Kuten samalla sinuunkin.

Miten kielioppi ja palvelun taso liittyvät toisiinsa?
Jos joku siivooja ei huomaa kiireisen työpäivän aikana jokaista kahvaa puunata, se on möhläys. Mutta se on kokoluokaltaan aika paljon vähäisempi kuin se, että sinä et osaa omaa äidinkieltäsi.
En ole ap.
Edelleenkään en ymmärrä miten huonosti puhuttu tai kirjoitettu suomi oikeuttaa huonompaan palvelutasoon.
Niin en väittänyt.
Mutta jos ei edes omaa äidinkieltään osaa, ei oikein ole pätevä ruikuttamaan saamansa palvelun pikkuvirheistä noin aggressiivisesti.

Et sinä osaa
Osaan kyllä, mutta en juuri sinua ärsyttääkseni haluakkaan.....:D
Mikä sana on haluak?
Vierailija kirjoitti:
Et oo matkustellu sit ollenkaan jos luulet että suomessa ei tule vettä kunnolla..
Samaa ajattelin. Myös hygienian suhteen. Menepä ulkomailla hotelliin, johon paikallisilla lapsiperheillä on varaa. Mieti hygieniaa, vedentuloa ja aamupalaa uudelleen.
Jos taas ulkomailla pääset rahoillasi korkeampien tasojen hotelleihin, niin en tiedä monta sellaista on Suomessa. Suurin osa perus rantasipejä ja cumuluksia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen hotellien puutteiden osalta osin samaa mieltä. Tosin en tulkitse kaikkea likaa ovislimoiksi tms. ruumiin eritteiksi - mutta likaa on, ja se pitää julkisissa tiloissa kuten hotelleissa vain sietää. Tai pysyä kotona.
Mutta sinun kirjoituksesi on suorastaan kammottavaa luettavaa virheellisen kieliopin ja puutteellisen oikeinkirjoituksen takia. Et osaa omaa äidinkieltäsi juuri lainkaan!
Jo otsikossa sekoilet lauseenvastikkeen kanssa. Otsikon mukaan ensin yövyit "korkealle noteeratussa hotellissa" ja sitten sen jälkeen yövyitte suomalaisessa kaupungissa (missä, jos ette siinä hotellissa). Käytät sanaa "vierailtuamme", mikä tarkoittaa "sen jälkeen kun olimme vierailleet". Oikea muoto olisi: "Yövyimme korkeatasoisessa suomalaishotellissa, jossa törmäsimme ikuisuusongelmiin"
Oikeasti!
Jos oma äidinkielen osaaminen on tuota laatua, ei kannata narista minkään palvelun tasosta.
En ole tällä palstalla snoppailemassa äidinkielemme kielioppisääntöisellä kirjoituksella, jonka kylläkin hallitsen tarpeen vaatiessa. :D
Anteeksi vaan, jos kärsit kovin kielioppivirheistäni, mutta relaa, tää on vain av-palsta, eikä mikään suomenkielen maisteritutkinnon suorituspaikka.:) Kuuntelisit joskus ylen kansanradion ohjelmaa, jonne erilaiset ja erilaisista asioistaan soittelevat henkilöt puhuvat ihan ymmärrettävää suomenkieltä, vaikka eivät kielioppisääntöjä hallitsekkaan.
AP.
Kyse ei ole snobbailusta, vaan ymmärrettävyydestä. Tekstiäsi on vaikea lukea ja sanomaa ymmärtää.
OMA sepustuksesi itse asiassa pyrkii snobbailemaan. Kukaan ei puhuessaan sekoile tuolla lailla kuten sinä otsikossasi!
Ja virheesi eivät ole kiireestä johtuvia, ne johtuvat puutteellisista taidoista ja tiedoista.
Puhekieli on eri asia kuin kirjoitettu yleiskieli. Murteelliset ilmaisut tai kirjoitetun puhekielenkin ymmärtäisin, mutta päätä alkaa särkeä, kun joutuu lukemaan teennäisen muka-hienosti väkerrettyjä lauseitasi.
HAHHAHAHA... voi reppana sentään, älä lue sitten tekstejäni, jos oikein päätäsi pukkaa särkemään. Ja edelleenkin kirjoitan tänne alhaistakin alhaisemmalle yleiselle anonyymien temmellyskentälle ihan miten sattuu ilman kieliopillisia sääntöjä, jotka kyllä osaan ja hallitsen, ja ihan vaan sua ärsyyttääkseni ja saaden sulle aikaiseksi jomottavan pääsärkysi;):DDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennuksissa ilmastointi tarkoittaa ilmanvaihtoa, viilennys/jäähdytys on erikseen ja se täytyy osata etsiä esim. hotellin tiedoista.
Autoissa ilmastoinilla tarkoitetaan taas jäähdytystä. Tämä koskee suomen kieltä, jenkeissä a/c on sama autoissa ja rakennuksissa.
Kyllä se ilmastointi tarkoittaa rakennuksissa ilmanjäähdytystä myös täällä.
Ei tarkoita.
"Koneellinen ilmastointi" tarkoittaa vain sitä, että tulo- ja poistoilma toimii koneellisesti. Siihen voidaan liittää myös tuloilman viilennys/jäähdytys, mutta useimmissa tapauksissa sellaista ei ole. Uusissa taloissa tosin usein on, mutta sen verran erikoisvarustuksesta on kyse, että se varmasti mainitaan erikseen esitemateriaalissa.
Jakojen pyyhintäpyyhe Miksei niitä voi pyyhkiä ihan sillä samalla pyyhkeellä kuin muunkin kehon, pesun jälkeen puhtaita jalkoja. Vai etkö pese jalkoja kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen hotellien puutteiden osalta osin samaa mieltä. Tosin en tulkitse kaikkea likaa ovislimoiksi tms. ruumiin eritteiksi - mutta likaa on, ja se pitää julkisissa tiloissa kuten hotelleissa vain sietää. Tai pysyä kotona.
Mutta sinun kirjoituksesi on suorastaan kammottavaa luettavaa virheellisen kieliopin ja puutteellisen oikeinkirjoituksen takia. Et osaa omaa äidinkieltäsi juuri lainkaan!
Jo otsikossa sekoilet lauseenvastikkeen kanssa. Otsikon mukaan ensin yövyit "korkealle noteeratussa hotellissa" ja sitten sen jälkeen yövyitte suomalaisessa kaupungissa (missä, jos ette siinä hotellissa). Käytät sanaa "vierailtuamme", mikä tarkoittaa "sen jälkeen kun olimme vierailleet". Oikea muoto olisi: "Yövyimme korkeatasoisessa suomalaishotellissa, jossa törmäsimme ikuisuusongelmiin"
Oikeasti!
Jos oma äidinkielen osaaminen on tuota laatua, ei kannata narista minkään palvelun tasosta.
Miten kielioppi ja palvelun taso liittyvät toisiinsa?
Jos joku siivooja ei huomaa kiireisen työpäivän aikana jokaista kahvaa puunata, se on möhläys. Mutta se on kokoluokaltaan aika paljon vähäisempi kuin se, että sinä et osaa omaa äidinkieltäsi.
En ole ap.
Edelleenkään en ymmärrä miten huonosti puhuttu tai kirjoitettu suomi oikeuttaa huonompaan palvelutasoon.
Niin en väittänyt.
Mutta jos ei edes omaa äidinkieltään osaa, ei oikein ole pätevä ruikuttamaan saamansa palvelun pikkuvirheistä noin aggressiivisesti.
Eihän tuossa väittämässä ole mitään järkeä.
Maalaiset pysykööt pirtissä, etteivät sairastu, eli ap, pankolle makoileen.
Meikäläiset matkustelee pitkin maita ja mantuja, ei ole turistiripulia onnistuttu saamaan.
Mikä ihmeen sormienhaistelufetissi ap:lla on?
Ei ap:n tapauksessa edes ole kyse palvelun tasosta, vaan asiakkaan neurooseista.
Vierailija kirjoitti:
Rakennuksissa ilmastointi tarkoittaa ilmanvaihtoa, viilennys/jäähdytys on erikseen ja se täytyy osata etsiä esim. hotellin tiedoista.
Autoissa ilmastoinilla tarkoitetaan taas jäähdytystä. Tämä koskee suomen kieltä, jenkeissä a/c on sama autoissa ja rakennuksissa.
Kyllä rakenuksissa ilmanvaihto ja ilmastointi tarkoittavat eri asiaa.
Ilmastointi jäähdyttää.
Vierailija kirjoitti:
Jakojen pyyhintäpyyhe Miksei niitä voi pyyhkiä ihan sillä samalla pyyhkeellä kuin muunkin kehon, pesun jälkeen puhtaita jalkoja. Vai etkö pese jalkoja kunnolla.
En ole ap, mutta vastaan. Se jalkapyyhe on erilainen kuin tavallinen pyyhe, se on paksumpi ja pysyy paikoillaan ja suorana paremmin kuin normi käsipyyhe. Siihen ei varsinaisesti kuivata jalkoja. Tarkoitettu lähinnä kylppärin lattialle matoksi ja suojaamaan jalkoja kastumiselta sen jälkeen kun menee uudelleen kylppäriin suihkun jälkeen esim kun on sukat jo puettu jalkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennuksissa ilmastointi tarkoittaa ilmanvaihtoa, viilennys/jäähdytys on erikseen ja se täytyy osata etsiä esim. hotellin tiedoista.
Autoissa ilmastoinilla tarkoitetaan taas jäähdytystä. Tämä koskee suomen kieltä, jenkeissä a/c on sama autoissa ja rakennuksissa.
Kyllä se ilmastointi tarkoittaa rakennuksissa ilmanjäähdytystä myös täällä.
Ei tarkoita.
"Koneellinen ilmastointi" tarkoittaa vain sitä, että tulo- ja poistoilma toimii koneellisesti. Siihen voidaan liittää myös tuloilman viilennys/jäähdytys, mutta useimmissa tapauksissa sellaista ei ole. Uusissa taloissa tosin usein on, mutta sen verran erikoisvarustuksesta on kyse, että se varmasti mainitaan erikseen esitemateriaalissa.
Puhutaan koneellisesta ilmanvaihdosta, ei ilmastoinnista joka on sitten se viilentävä.
Ilmastointi jäähdyttää
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ilmastointi
Ilmanvaihto ei jäähdytä
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ilmanvaihto
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen hotellien puutteiden osalta osin samaa mieltä. Tosin en tulkitse kaikkea likaa ovislimoiksi tms. ruumiin eritteiksi - mutta likaa on, ja se pitää julkisissa tiloissa kuten hotelleissa vain sietää. Tai pysyä kotona.
Mutta sinun kirjoituksesi on suorastaan kammottavaa luettavaa virheellisen kieliopin ja puutteellisen oikeinkirjoituksen takia. Et osaa omaa äidinkieltäsi juuri lainkaan!
Jo otsikossa sekoilet lauseenvastikkeen kanssa. Otsikon mukaan ensin yövyit "korkealle noteeratussa hotellissa" ja sitten sen jälkeen yövyitte suomalaisessa kaupungissa (missä, jos ette siinä hotellissa). Käytät sanaa "vierailtuamme", mikä tarkoittaa "sen jälkeen kun olimme vierailleet". Oikea muoto olisi: "Yövyimme korkeatasoisessa suomalaishotellissa, jossa törmäsimme ikuisuusongelmiin"
Oikeasti!
Jos oma äidinkielen osaaminen on tuota laatua, ei kannata narista minkään palvelun tasosta.
En ole tällä palstalla snoppailemassa äidinkielemme kielioppisääntöisellä kirjoituksella, jonka kylläkin hallitsen tarpeen vaatiessa. :D
Anteeksi vaan, jos kärsit kovin kielioppivirheistäni, mutta relaa, tää on vain av-palsta, eikä mikään suomenkielen maisteritutkinnon suorituspaikka.:) Kuuntelisit joskus ylen kansanradion ohjelmaa, jonne erilaiset ja erilaisista asioistaan soittelevat henkilöt puhuvat ihan ymmärrettävää suomenkieltä, vaikka eivät kielioppisääntöjä hallitsekkaan.
AP.
Miksi katsot, että tällä palstalla kirjoitustesi lukijat eivät ole sen arvoisia, että osoittaisit osaavasi äidinkieltäsi? Tämä on vain av-palsta, mutta täällä on monta mahdollisuutta osoittaa alhaista koulutustasoa ja aika usein myös alhaista älykkyysosamäärää sillä, että kirjoittaa vähän sinnepäin. Jälkikäteen voi selitellä, että osaanhan minä, mutta valitettavasti kielioppivirheet syövät pohjaa tekstiltäsi. Siihen suhtaudutaan vitsinä. Kuten samalla sinuunkin.
Kaiken tuon edellisen kirjoitettuasi paljastit itse itsestäsi, millainen sinä itse olet ihmisenä. Kiva, kun toit sen esille. Kaikki mitä kirjoitit ja määrittelit minusta kohdistuvat valitettavasti sinuun itseesi, ja se oikein paistaa virkkeittesi sisällöstä. Senkin idioottien idiootti, tyhmä kuin saapas, elämänsä pilannut luuseri sieltä huutelee, kun et enää muualla voi itseäsi korottaa muiden yläpuolelle kuin tällä kämäisellä palstalla. Painu muille palstoille arvottamaan ihmisiä heidän kielioppitaitojensa perusteella. Olet valitettavasti henkisesti sairas!
Vierailija kirjoitti:
Miksi jalkojen kuivaamiseen pitää olla oma pyyhe?
Jalkasieni?