Miten toimitte äärettömän HUOMIONHAKUISTEN työkavereiden kanssa?

Minä-minä-minä taidan olla sun työkaveri

Vierailija kirjoitti:

Minä-minä-minä taidan olla sun työkaveri

Toivottavasti saat potkut.

MInulla on semmoinen juoruämmätyylinen työkaveri, että jos juttelen jonkun muun kanssa työasiaa ja hän kyylää siinä vieressä jonkin aikaa sen näköisenä ettei tiedä asiasta mitään, niin hänen on pakko keksiä jotain raflaavaa sanottavaa, tyyliin "Arvatkaa mitä mä juuri kuulin?" ja sen näköinen ilme että hähää minäpä tiedän jotain mitä te muut ette tiedä. Kun käännymme hänen puoleen että mitä nyt, niin hän aloittaa "Johtajat juttelivat tuolla ja olin kuulevinani jotain YT-neuvotteluista......!"

Aiemmin pelästyimme tuollaisia juttujaan, mutta sitten tajusimme että keksi ja liioitteli monenlaisia juttuja, joten annamme olla. Rasittavaa silti.

Dissaan täysin. Tervehdin mutta siinä se. En todella jaksa kuunnella.

Meillä on sellainen työkaveri, joka tietää kaikesta kaiken, osaa kaiken paremmin ja neuvoo kaikkia pyytämättä kaiken aikaa. Kaikki on hänellä aina suurempaa/pienempää, parempaa/huonompaa, kalliimpaa/edullisempaa kuin muilla sen mukaan, mistä on puhe. Tärkeintä on nokittaa. Hän kertoo samat jutut monta kertaa, sanasta sanaan samalla tavalla. Hän kyllä osaa työn hyvin ja on taitava, joten nämä muut piirteet jaksaa kestää. Hänen kanssaan on siinä mielessä kiva olla samassa vuorossa, ettei itse tarvitse vaivautua puhumaan mitään, riittää kun esittää kuuntelevaa. Ja toisekseen, olen parin vuoden päästä jo muissa maisemissa, joten kestän tätä kaikkitietävää papupataa sen ajan. Hän ei ole nainen. Minä en ole mies. 

Sosiaaliset tyypit ovat ihan jees ja tarve puhua omista asioista on luonnollista, mutta rajansa kaikella.

T. introvertti

Myös päinvastainen rasittaa, eli tyypit joille ei voi puhua mitään. Vaikka sanoisi jotain normaalia, tuntuu että vastapuoli keksii heti jotain negatiivista siitä tai kääntää asian minua vastaan.

Meillä on sellainen nymfomaani-miehenkipeä- huomionhakuinen- peilaan itseäni tyyppi. Usein työ on sivujuttu, kun pitää hakea miespuolisten huomiota nonstop. Perheellinen ja naimisissa. Nymfomania/hyperseksuaalisuus saattaa olla maanisdepressiivisyyden yksi ilmentymä.

Minulla on työkaveri joka vetää aina rintansa joka keskusteluun. Käyttää niitä jopa tekosyynä eri asioihin.

Esimerkki:

- mennäänkö tuohon puolen kilsan päässä olevaan lounaspaikkaan syömään tänään?

- en mä viitsi millään kävellä niin pitkälle kun rintoihin alkaa sattumaan kun ne ovat niin valtavat!

Kyseessä tyyppi jolla riippurinnat joiden kuppikoko 75E (tiedän koska kertoo sitä kaikille vähintään joka toinen viikko) mutta mainostaa niitä kaikille valtavina. Jopa työpaikan miehille, jotka naureskelevat hänelle ja pitävät häntä kanamaisena. Itselläni on 75D ja silti rinnanympärykseni näyttää suuremmalta kuin hänen :D En vaan jaksa puhua kellekään omista ruumiinosistani enkä välittäisi kuunnella muidenkaan ruumiinosajuttuja.

Sitäpaitsi, eikö tuon kokoiselle rintavarustukselle pitäisi löytyä ihan tukevia liivejä ja jopa urheiluintaliivejä? Hän väittää ettei sellaisiakaan muka löydy mistään päin Helsinkiä!

^ eikö tuollainen tissityrkyttely voitaisi jopa luokitella työkavereiden vainoamiseksi???

Kohtelen heitä tavalla, jota he tarvitsevat, mutta eivät kaipaa. Jätän huomiotta. 

Mulla myös oli tälläinen hyperseksuaali-minä-minä-työpari. Pienessä työyhteisössämme oli köyrinyt neljää ja yhdeltä vaav "ottanut suuhun". Näitä aina meille muille kertoili, ilmeisesti että oli jo omansa käynyt merkkaamassa.

Joka asiassa oli expertti ja joka asiassa oikeassa. Rasittavaa seuraa, mutta käänsin sen niin, että juttunsa olivat oikeastaan aika viihdyttäviä. Eipä tullut sorvin ääressä tylsää, kun kuunteli kenen kanssa oli nyt sutinaa ja mikä kriisi milloinkin oli menossa.

Hauskaa oli, kun tämä kaikkitietävä alkoi jotain vikaa koneessa korjaamaan. Eihän siitä mitään tullut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös oli tälläinen hyperseksuaali-minä-minä-työpari. Pienessä työyhteisössämme oli köyrinyt neljää ja yhdeltä vaav "ottanut suuhun". Näitä aina meille muille kertoili, ilmeisesti että oli jo omansa käynyt merkkaamassa.

Joka asiassa oli expertti ja joka asiassa oikeassa. Rasittavaa seuraa, mutta käänsin sen niin, että juttunsa olivat oikeastaan aika viihdyttäviä. Eipä tullut sorvin ääressä tylsää, kun kuunteli kenen kanssa oli nyt sutinaa ja mikä kriisi milloinkin oli menossa.

Hauskaa oli, kun tämä kaikkitietävä alkoi jotain vikaa koneessa korjaamaan. Eihän siitä mitään tullut.

Meidän työpaikalla oli miehenkipeä nainen, yritti iskeä epätoivoisesti jopa miespuolisia työkavereita, tajuamatta että nämä nauroivat tämän bimbomaisuudelle, ja kiersivät kaukaa. Eikä ollut minkään näköinen. Yritti esittää suosittua ja että saa miehiä baarista joka viikonloppu ja puhui seksistä ääneen että kaikki varmaan kuulee. Sai kerrankin kukkia työpaikalle, ison ruusukimpun, mutta kävi ilmi että oli tilannut ja lähettänyt ne itselleen koska oli vahingossa tilatessaan laittanut siihen korttiin oman allekirjoituksensa! :D Siinä luki että maailman upeimmalle ja seksikkäimmälle naiselle, ja oma nimensä tullut alle, oli niin bimbo ettei osannut edes feikkitilata taruolento-mieheltä kukkia :DD Oli niin nolona ja traumatisoituneena tuosta mokastaan ettei kehdannut tulla työpaikalle muutamaan päivään, jolloin me muut jouduimme hoitaa hänen työnsä.

Minulla on huomionhakuinen duunikaveri mutta se on samalla myös stalkkeri! Ahdistaa mennä työpaikalle kun se seuraa perässä, kyselee kaikkea, puhuu koko ajan, haukkuu muita ihmisiä.

Tuttu tyyppi. Tuo esiin kokoajan miten muut on sanoneet hänestä. Tuo mies sanoi että kylläpä Maija on nätti tänään, tsihhihhih... Yksi potilas sanoi että minä olen niin aurinkoinen hoitaja, tsihhihhhiihi... Pomo kehui minua että olen pätevä, tsihhihhhiiih... Minun lapsi sitä ja tätä ja minun mies ja minun täti ja setä ja kaima sitä, tsihhhiiihiiih. 

Miten kestää? Pysyn kaukana huomiohoroista.

Paras tapa jättää huomiotta. Kohdella etäisesti mutta ei sen enempää.

Jätän huomiotta. Minullakin on tosi rasittava työkaveri, joka puhuu koko ajan itsestään. Käy läpi omat joulut, kesälomat, lapset ja lapsenlapset, harrastukset... Ihan loputon monologi. Jos joku nuu erehtyy sanomaan jotain itsestään, tekee selväksi, ettei yhtään ole kiinnostunut. Ei ole kovin suosittu. Juoksee juttukaverin perässä, mutta kuka häntä jaksaisi kuunnella. Välttelen seuraa. Toimii hyvin. Välillä käy hyvin enkä törmää koko päivänä. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Suosittelen. Tuollainen ihminen ei muutu, turha edes toivoa. Mutta tuo välttely tuonut rauhan, ei köy hermoille.

Minulla työkaveri joka roikkuu kokoajan kintereillä. Aivan kamala pahantahtoinen juoruilija, pelkään että minäkin saan juoruilijan maineen jos minut nähdään hänen seurassa :(

Ignoraan täysin, ja katson kuinka he hämmentyvät kun eivät saakaan totuttua huomiota.