Oliko lapsuutesi onnellinen? Oletko hyvissä väleissä lapsuudenperheeseesi?

Ei ollut.

Äiti kuoli 47v iässä reilut 10v sitten ja "isäni" asuu 500km päässä ja en ole tekemisissä.

Kaikki oli ihanaa. Vanhemmat maanviljelijöitä eli ei oltu missään päivähoidossa stressaantumassa. Kuljettiin metsissä paljon. Hoidettiin eläimiä. Vanhemmat ei ikinä juonu ainakaan meidän aikana. Ym ym.

Lapsuus oli hirveä, väkivaltaa ja alistamista ja nöyryytystä, toinen vanhemmistani on narsisti. Tai ehkä pahempikin kun niin tuntui nauttivan perheen pieksämisestä.

Kävi kinppuuni vielä pari kertaa kun olin aikuinen. Vasta 35v iässä viimein uskalsin riuhtaista itseni irti ja laittaa välit jäähylle.

Tästä narsisti suuttui niin verisesti että uhkaili minua, teki perinnöttömäksi ja kielsi lapsensa (minua ei ole ”olemassa”). Välit ollut jo yli 10v poikki.

Olen menestynyt hyvin urallani joten niiltä osin adiat hyvin, samoin mulla pn ihana perhe. Mutta suru ja kipu hirveästä rakkaudettomasta lapsuudesta ei katoa koskaan. Samoin olen vanhempana tksin ilman isovanhempien tukea. Tosin enpä lapsia antaisikaan edes sekunniksi isäni läheisyyteen.

Kadehdin joskus niitä joilla rakastavat vsnhemmat, voi kun olisin saanut isellekin sellaiset. Mutta fakta on se että jotkut syntyy paskoille vanhemmille huonoihin olosuhteisiin, tämä paska tsägä osui nyt mulle.