Miehen poika aikoo muuttaa meille - katastrofi!

Melkoisen tampio miehen oletkin valinnut. Miten vaikeaa on etukäteen neuvotella haluaako ap, että Yhteiseen asuntoon muuttaa miehen lukioikäinen lapsi, ihan kun mies yksin voisi yhteisen asunnon asioita päättää. Kannattaa miehelle suoraan sanoa, että hän on äärimmäisen itsekäästi on sopinut asian valmiiksi ilman sinun mielipiteesi kuulemista.

Vierailija kirjoitti:

Omaan kokemukseen perustuva varoitus: minulla avioliitto lähti alamäkeen, kun miehen sisko muutti meille opintojen vuoksi parin lukukauden ajaksi eli n. 10 kuukaudeksi.

Mies ei halunnut koko aikana kertaakaan seksiä "kun sisko voi kuulla", ja se jäi päälle.

Ero tuli pari vuotta myöhemmin, vaikka mielestäni avioliittomme oli siihen saakka toiminut täydellisesti, seksiäkin oli aina riittänyt.

Tuohan on tyhmyyttä. Asiat ratkeaa, jos niiden halautaan ratkeavan. On olemassa mm. Desibeliovia

Kyllä lukiolainen kaipaa vielä huolenpitoa, kotiruokaa ja henkistä tukea tiukkatahtiseen opiskeluunsa. Kiva isä ottaa pojan luokseen asumaan. Sinä olet valinnut miehen, jolla on poika. Ota silloin mukisematta koko paketti tai muuta itse muualle kasvamaan aikuiseksi. Mitäs tilannettasi täällä valitat. Lukioaika kuluu nopeasti. Jos rakastat miestäsi oikeasti, et aseta häntä hankalaan tilanteeseen vaan otat pojan vastaan ja kohtelet häntä ystävällisesti. Vanhempien ero ei ole ollut hänelle helppoa. Hän on ansainnut kaiken ajan, minkä isänsä kanssa voi viettää. Näin saat pidettyä miehesi onnellisena, mikä heijastuu sinuunkin ja teidän väliseen suhteeseenne. Vuokratkaa yhdessä isompi asunto, niin mahdutte hyvin.

Tästä syystä kelpuutan vain miehiä joilla ei ole aikaisempia lapsia. Olen jo löytänyt semmosen. oisit miettinyt sillo ap ku tutustuit. Tottakai lapsi on myös miehen lapsi.

Ei se niin vain käy, että poika kävelee sisään eikä se tuo mitään muutoksia: siitä vaan kätellään, että tervetulloo.

Muutto vaatii jo etukäteen valmisteluja niin henkisesti kuin ihan käytännön tasolla.

Omaan lapseen syntyy ihan erilainen henkinen side ja myös ne oman lapsen ominaisuudet on pikkuhiljaa oppinut sietämään ja hyväksymään.

Kun kumpikin on se biovanhempi, niin systeemi on vaan erilainen, ei ole kysymys ilkeydestä tai toisen lapsen vihaamisesta jos uusi kumppani ei nikottelematta niele miehensä ilmoitusta pojan muutosta. Varsinkaan kun muutosta ei ole hänen kanssaan keskusteltu sen enempää.

Meinaako nämä, ilmeisesti ydinperheelliset, että poika ei tarvitse uudessa paikassaan mitään? Eikä tuo mitään muutoksia uusperheen elämään?

Se on ihan eri asia jos lapsi on asunut syntymästään saakka oman isänsä ja äitinsä kanssa ja tarpeet ja tarvikkeet ovat kertyneet sitä mukaa ja myös järjestetty tilat niin, että kaikille on tilaa riittävästi, näin siis oletan.

Nyt siis pojan mukana tulevat huonekalut, telkkari, harrastusvälineet, muut vaatteet ja kengät, vaihtelevasti kaverit ja mahd. tyttöystäväkin. Jne.

Etukäteen täytyy kesustella kasvatusperiaatteet, kodin säännöt, ruoka- ja asumiskulut, pojan "huolto", mopokulut, kännykkäkulut jne. Myös elatusmaksut ja lapsilisät ja muu siirrosta johtuva rahaliikenne.

Myös se on tärkeää, että isä ei vedä poikaa koskevissa asioissa mattoa aloittajan alta ja joka johta usein, että uusperheeseen syntyy kaksi puolta. Aloittajalla on oltava sanavaltaa jos myös hänen kotonaan asutaan.

Isä ja poika (+ ex-vaimo) ja aloittaja.

Silloin se katastrofi on valmis.

Tärkeintä on, että aloittaja ja miehensä puhaltavat nyt entistä vahvemmin yhteen hiileen ja heidän parisuhteensa voi hyvin eikä heikkene pojan muuton myötö.

Mies on jo tehnyt hallaa hoitamalla muuttoilmoituksen huonosti, mutta sen voi vielä korjata.

Mitä paremmin parisuhde voi ja ollaan tyytyväisiä keskenään niin sitä parempi ja turvallisempi pojan on olla ja kasvaa uusperheessä.

Tarkoitushan on, että kaikki ovat mahdollisimman tyytyväisiä kotonaan ja asiat sujuvat yhteisymmärryksessä.

Kukaan ei tunne itseään ohitetuksi tai ulkopuoliseksi: ei poika, isä eikä aloittaja.

Isompi asunto on varmaan paras ratkaisu, jos mikä niin liika ahtaus ja se,että ei ole koskaan omaa rauhaa on uusperheen tuho monesti.

Toinen vaihtoehto on, jos aloittaja hankkii oman asunnon ja silti jatkavat parisuhdetta.

Hän saa tehdä töitänsä rauhassa ja myös saa olla välillä omaissa oloissaan.

Vaikka olis ihan ydinperheessäkin, niin ajoittain murkkuikäisen pelkkä läsnäolo ärsyttää, myös omaa äitiä ja isää. Vaikka sitä lastaan kuinka rakastaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään haluaisi että miehen lapsi muuttaisi meille, nyt on kolme makuuhuonetta, juuri sopivasti kahdelle lapselle ja vanhemmille, niin mihin tämä bonuslapsi menisi nukkumaan. Eikä tässä oo kyse mistään vihasta miehen lasta kohtaan, vaan tämä on meille sopiva koti eikä tänne yksinkertaisesti vaan mahdu enempää ihmisiä.

Voi voi, jos lähivanhempi vaikka kuolee, sitähän ei sulta kysytä. Mitäs otit käytetyn?

Kuoleman tapaus nyt asia erikseen, mutta se että _haluanko_ hänet tänne asumaan on ihan eri asia kuin että ottaisinko. Ottaisin, jos hänen äitinsä kuolisi.

Lukioikäinen osaa laittaa omaa ruokaa ja vkavereiden vierailulle pitää laittaa säännöt, niinpä

Mutta jos miehen kesksutelutaso on tuota luokkaa, niin se ei hyvää lupaa.

Nimenomaan jo ENNEN muuttoa pitää hyvin monesta asiasta keskustella yhdessä ja aika ajoin päivittää sovitut ja muuttuneet asiat.

Tämähän on juuri se jutun juoni: ei se poika vaan kaikki muu mitä hänen mukanaan tulee uutena asiana. Ja usein niitä kaikkia asioita ei etukäteen edes pysty tietämään.

Ei miehen yksipuolisella ilmoituksella mitään poikaa koskevaa asiaa hoideta vaan yhdessä aloittajan kanssa keskustelemalla ja aloittajaa informoimalla. Ja kuuntelemalla myös aloittajan mielipidettä ja järkeä.

Ainakin niin kauan kuin hän asuu miehen ja pojan kanssa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Lukioikäinen osaa laittaa omaa ruokaa ja vkavereiden vierailulle pitää laittaa säännöt, niinpä

Mutta jos miehen kesksutelutaso on tuota luokkaa, niin se ei hyvää lupaa.

Nimenomaan jo ENNEN muuttoa pitää hyvin monesta asiasta keskustella yhdessä ja aika ajoin päivittää sovitut ja muuttuneet asiat.

Tämähän on juuri se jutun juoni: ei se poika vaan kaikki muu mitä hänen mukanaan tulee uutena asiana. Ja usein niitä kaikkia asioita ei etukäteen edes pysty tietämään.

Ei miehen yksipuolisella ilmoituksella mitään poikaa koskevaa asiaa hoideta vaan yhdessä aloittajan kanssa keskustelemalla ja aloittajaa informoimalla. Ja kuuntelemalla myös aloittajan mielipidettä ja järkeä.

Ainakin niin kauan kuin hän asuu miehen ja pojan kanssa yhdessä.

Lässynlässynlää. Akat hiljaa kun miehet sanelee asiat!

Vierailija kirjoitti:

En mäkään haluaisi että miehen lapsi muuttaisi meille, nyt on kolme makuuhuonetta, juuri sopivasti kahdelle lapselle ja vanhemmille, niin mihin tämä bonuslapsi menisi nukkumaan. Eikä tässä oo kyse mistään vihasta miehen lasta kohtaan, vaan tämä on meille sopiva koti eikä tänne yksinkertaisesti vaan mahdu enempää ihmisiä.

Ihan sydäntä raastaa, kun miettii näitä typerien aikuisten uusperhekuvioita. Lapset ja nuoret joutuvat pakosta sopeutumaan muuttoihin ja miettimään, ovatko he tervetulleita. Harvoin kysytään heiltä yhtään mitään. Vanhempani erosivat ollessani 12-vuotias. Muutin äitini kanssa omakotitalosta pieneen kerrostaloasuntoon. Muistan ikävän tunteen, kun näin uuden kodin ensimmäisen kerran. Isäni asuu edelleen omakotitalossa kahdestaan vaimonsa kanssa. Minulla ja pikkuveljellä ei ole ollut siellä eron jälkeen enää omia huoneita emmekä

ole viettäneet isän luona yhtään yötä, saati lomia yhdessä. Nyt saa vanha isäni ihmetellä isossa talossaan, miksi käyn siellä harvoin. Sama kuin kävisin hyvänpäiväntutun luona. On liikaa itsekkäitä aikuisia, jotka pilaavat touhuillaan lastensa tunne-elämän pitkäksi aikaa. Ero on lapselle aina iso kriisi, vaikka tämä ei sitä ulospäin näyttäisikään.

Q kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään haluaisi että miehen lapsi muuttaisi meille, nyt on kolme makuuhuonetta, juuri sopivasti kahdelle lapselle ja vanhemmille, niin mihin tämä bonuslapsi menisi nukkumaan. Eikä tässä oo kyse mistään vihasta miehen lasta kohtaan, vaan tämä on meille sopiva koti eikä tänne yksinkertaisesti vaan mahdu enempää ihmisiä.

Ihan sydäntä raastaa, kun miettii näitä typerien aikuisten uusperhekuvioita. Lapset ja nuoret joutuvat pakosta sopeutumaan muuttoihin ja miettimään, ovatko he tervetulleita. Harvoin kysytään heiltä yhtään mitään. Vanhempani erosivat ollessani 12-vuotias. Muutin äitini kanssa omakotitalosta pieneen kerrostaloasuntoon. Muistan ikävän tunteen, kun näin uuden kodin ensimmäisen kerran. Isäni asuu edelleen omakotitalossa kahdestaan vaimonsa kanssa. Minulla ja pikkuveljellä ei ole ollut siellä eron jälkeen enää omia huoneita emmekä

ole viettäneet isän luona yhtään yötä, saati lomia yhdessä. Nyt saa vanha isäni ihmetellä isossa talossaan, miksi käyn siellä harvoin. Sama kuin kävisin hyvänpäiväntutun luona. On liikaa itsekkäitä aikuisia, jotka pilaavat touhuillaan lastensa tunne-elämän pitkäksi aikaa. Ero on lapselle aina iso kriisi, vaikka tämä ei sitä ulospäin näyttäisikään.

Tuonikäinen on aika eritilanteessa, kuin juuri lukion aloittava ja muutaman vuoden päästä täysi-ikäinen nuori.

Aika paska faija ois jos ei ota lastaan. Äiti varmaa ollu kovilla ku ollu yh. Mun äiti oli yh ja teki kaiken meijä etee ku taas faija pani vieraita muijia minkä kerkes ja äitipuolia oli useita. faijani siis ei välittänyt. Ap:n lapsen faija näyttäs välittävän. mikä hyvä

Saisikohan ap sitten täältä moitteitta, jos olisikin niin päin, että hän on ottamassa teini-ikäisen lapsensa yhteiseen asuntoon asumaan ja miehelle siitä luonnollisesti vain ilmoittanut, että x-muuttaa meille silloin, mitään mieheltä etikäteen kyselemättä.

Veikkaisin silloin kunnon p-myrskyä ja ap:n haukkumista itsekkääksi jne.

Kuinka kauan mies on tiennyt poikansa muutosta? Jos asiaa ei ole ilmoitettu hänellekin vasta nyt, miksei hän ole kertonut vaimolle jo aiemmin? Miksei asumisjärjestelyistä ole keskusteltu jo yhteishaun aikana, viimeistään koulupaikan varmistuttua?

Vierailija kirjoitti:

Vuokraatte isomman asunnon.

Tämä paras ajatus.  Tottakai muutosta olis pitäny sun kans puhua myös kun siellä asut.

Mä en usko, että asiasta on ilmoitettu ap:lle vasta nyt vaan siitä on kyllä jo keskusteltu keväällä hakujen aikaan. Muutto konkretisoituu nyt, kun lukiot kohta alkaa ja joko ap vähän väritti tarinaa tai keksi sen kokonaan.

Mutta joo, jonkun pitää 16 vuotiaastakin huolehtia, vaatettaa, rakastaa ja ruokkia. Kurjaa, jos joutuu asumaan jonkun vihaajan luo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä rivarikolmio joten tilaa ei ole todellakaan liiaksi ja nyt mulle kerrotaan ilmoitusasiana, että miehen poika on muuttamassa meille lukio opintojen vuoksi!Mitä h*** teen tai sanon, eihän tämä näin voi käydä! Meillä kolmion ns toinen makuuhuone on mun työhuoneenani, ja täynnä tavaraa. Tämä kuulemma annetaan pojalle. APUA! Vuokrasopimus on molempien nimissä ja maksan puolet vuokrasta.

Ihannaratkaisuhan kannaltasi olisi, ettei mies pitäisi entiseen perheeseensä mitään yhteyttä. Mitäänhän osuutta ei asiaan ole sillä, että tavoitteenasi oli juurikin markkinakelpoisuutensa jälkikasvulla osoittanut mies.

Mikä ihmeen markkinakelpoisuus? Miten jälkikasvu liittyy siihen? Mistä tiedät mitä ap tavoitteli, tunnetko hänet? 

Mies on tiennyt asian kauan, ei ole uskaltanut sanoa sitä. Voi tietysti etsiä uuden asunnon poikansa kanssa, jos lapsen seura ei ap:lle kelpaa. Ei kannata yrittää, kun tilanne on tuollainen. Lapsi tarvitsee nyt pari vuotta isäänsä. Ap tulee toimeen omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos tekee tietoisen valinnan olla yksissä kumppanin kanssa jolla on lapsia, ottaa myös automaattisesti sen riskin että lapsen lähivanhempi voi vaihtua. Elämän kulkua kun ei koskaan tiedä. Voihan aiempi lähivanhempi vaikka sairastua tai kuolla, mitäs sitten? Ei sitä alaikäistä lasta tuupata omaan kämppään, että pärjää miten pärjäät. Vanhempia sitoo huoltovelvoite kunnes lapsi on 18.

Tottakai näin. Mun ihastus kyllä on nimenomaan se lähivanhempi.

Mä eroisin.

Älä nyt sitten joka päivä anna pojan ymmärtää, että ei ole tervetullut. Voi lapsiparkaa!