Lue keskustelun säännöt.
Yle: Moni 30-vuotias ei ole edes pitänyt vauvaa sylissä. Siksi median antamalla lapsikuvalla on merkitystä.
25.07.2018 |
Niin. Lapsen ilo onni ja auvo ei vaan välity jos ei lasta pidä sylissä.
Huoh miksi pitää tuputtaa sitä omaa lapsifiilistelyä. En mäkään kulje ympäriinsä lykkäämässä mun käärmettä vastaantulijoiden syliin sillä, että sitten ne ymmärtäis itekin sellasen haluta D:
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin empaattinen vela, mutta en voi vieläkään ymmärtää jonkun surua jäädä lapsettomaksi edes sen jälkeen kun kävin luovuttamassa munasoluni niitä kipeästi kaipaavalle.
Suurin motivaationi oli tuoda iloa jollekin riipumatta siitä tuleeko saaduista palluroista lasta vai ei. Käyn sen sallitun viisi kertaa luovuttamassa jonka jälkeen lennän britteihin yksityiselle katkaisemaan piuhani.Kahdella kolmella serkulla ja muutamilla kavereilla löytyy omia lapsia. Yksi käy vieraissa, toinen ravaa harrastuksissa ja loput ovat työntäneet vapaana oleville hoitajille omat muksunsa. Tämä eka tapaus aikoo lähteä hermolomalle (??) Bulgariaan niin et jaksaa taas perhearkea ja sivusuhdetta..
Missä kohdin tulee se onni ja autuus?
No muutaman tuttusi perusteella et voi tehdä mitään päätelmiä. Jos minä tekisin päätelmiä veloista omien tuttujeni perusteella, niin ajattelisin, että velat ovat todella onnettomia. Yksi on viisikymppinen ja ei tee mitään muuta kuin valittaa jatkuvasti; työ on tylsää, työkaverit tylsiä, mies ärsyttävä, mitään jaksa harrastaa kun työ vie mehut, koirat vain paskoo ja sotkee, vanha äiti kitisee ihan kiusallaan kaikesta, oma terveys pettää. Toinen on n. 35-v ja pitkällä saikulla uupuksen ja masennuksen takia. Kolmas 55-v eläkkeellä masennuksen, Crohnin taudin, vaikean paniikkihäiriön ja kilpparisairauden takia, leikkii päivät 3 kissan kanssa. Vähän päälle 70-v kummitätini soittelee päivittäin, kun on niin yksinäistä ja kurjaa, miehensä kuoli pari vuotta sitten ja siihen kuulemma loppui sekin vähä elämä, jota siihen asti oli. Eli se elämä oli miehensä hoitamista monta vuotta ja silloin valitti miten vihaa miehensä hoitamista.
En kuitenkaan vedä johtopäätöksiä näistä, vaan ajattelen, että on niin kapea otanta, että eipä tuosta voi mitään päätellä.
Turhan moni lapseton ns. jotenkin luovuttaa jossain vaiheessa, etenkin jos ei ole kumppaniakaan. Nuorena voivat vaikuttaa kauniilta ja menestyviltä, onnellisiltakin - mutta yhtäkkiä tulee pudotus. Ja tosiaan sairauksiakin ilmenee. Mielestäni jo se, että ihminen joutuu keskittymään vain itseensä - on loppupeleissä raskasta, vaikka moni perheellinen kuinka kaipaa omaa aikaa. Mutta entä, jos omaa aikaa onkin liikaa?
Lapsien hankkinen taas tuo ryhtiä monen elämään - moni looserikin ryhdistäytyy ja saavuttaa sellaisia asioita, joita ei olisi heistä ennen uskonut. Eli elämä menee jotenkin radalleen ja perhe tsemppaa eteenpäin.
Olin tosi onnellinen kun siskoni sai lapsen. Siihen asti hän oli ollut itsekeskeinen, holtiton ja omanapainen hirviö. Sai taloutensa reilaan ja oppi huomioimaan muutkin kuin itsensä.
Minulla ei ole koskaan ole ollut elämänhallinnassa tai empatiassa vikaa. Aina ollut talous reilassa, suunnitelmat selviä, koulutus tärkeää ja vanhusten kanssa tehty hyväntekeväisyys pitänyt jalat maassa.
Eikö ihmiset osaa kasvaa aikuisiksi ilman lapsia? Onko se lapsiakaan kohden oikein, mietin joskus. Mutta siskolleni lapset tekivät hyvää, se on selvä. Toisaalta on ne ihmiset, jotka ovat yhtä vastuuttomia sen lapsenkin jälkeen. Mielestäni tämä energia lapsettomuuden kauhistelusta olisi järkevämpää kohdistaa niihin kaltoinkohdeltuihin lapsiin. Monella vanhemmalla ei vaan tunnu olevan empatiaa muita lapsia kohtaan. Sijaisperheistä on jatkuvasti huutava pula suomessakin, mutta mielummin tehdään omia ja oma perhe ja instakuvat... Se jos mikä on itsekästä... Naurattaa nämä oman pyytettömyyden ja kruunun kiillottelijat, ihan kuin kukaan tekisi lapsia muista kuin itsekkäistä syistä. "Minä haluan!"
Sijaisperhe joutuu elämään koko ajan varpaisillaan ja lapsi voidaan viedä koska tahansa. Vanhemmuus on silloin edelleen biologisten vanhempien käsissä.
Adoptio taas on Suomessa todella kallista ja hankalaa.
Kaikki mitä ihminen tekee on itsekästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Moni 30-vuotias nainen ei ole koskaan edes pitänyt alkoholisoitunutta miesressua käsivarsillaan! He eivät voi tajuta millainen onni ja autuus seuraa siitä, että adoptoi tällaisen ihmispolon projektikseen! Siksi median välittämä kuva on niin tärkeä.
Tarkoitin kyllä, että ENNEN KUIN ALKOHOLISOITUIVAT - sillä kyllä niitäkin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
No jos minä alan nyt haluamaan lapsia, niin ei se muuta sitä tosiseikkaa että minulla on päässä 100% tulevaisuudensuunnitelmat edelleen, jotka eivät liity lapsiin. Voi tulla joku hetken kriisi, mutta koko psyykeni aikuisiällä on rakentunut täysin muille asioille kuin lapsille. Se on mielen resilienssiä. Samalla tavalla läheisriippuvaiselle esim. ero voi olla aivan järkyttävä jysäys, kun se puoliso on ollut kaikki. Kun taas terve ihminen rakentaa minuutensa ystäville, työlle, harrastuksille ja läheisille. Mielen resilienssi on korkea. Monet eivät ole koskaan edes harkinneet että voisivat jäädä ilman lasta. Silloin resilienssi lapsettomuutta kohtaan on nolla.
Joten jos leikitään että olympiamitali olisi biologinen tarve ja sinulle syttyisi saada se, niin kuinka todennäköisesti se olisi mikään kummoinenkaan kriisi?
Kannattaa myös muistaa, että monelta tämä tarve puuttuu, vaikka se kuinka kurjalta tuntuukin että ihmiset on erilaisia. Kun tuntee itsensä hyvin, niin yleensä pärjää. Kun olettaa muista mahdollisimman vähän, pärjää vielä paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
No jos minä alan nyt haluamaan lapsia, niin ei se muuta sitä tosiseikkaa että minulla on päässä 100% tulevaisuudensuunnitelmat edelleen, jotka eivät liity lapsiin. Voi tulla joku hetken kriisi, mutta koko psyykeni aikuisiällä on rakentunut täysin muille asioille kuin lapsille. Se on mielen resilienssiä. Samalla tavalla läheisriippuvaiselle esim. ero voi olla aivan järkyttävä jysäys, kun se puoliso on ollut kaikki. Kun taas terve ihminen rakentaa minuutensa ystäville, työlle, harrastuksille ja läheisille. Mielen resilienssi on korkea. Monet eivät ole koskaan edes harkinneet että voisivat jäädä ilman lasta. Silloin resilienssi lapsettomuutta kohtaan on nolla.
Joten jos leikitään että olympiamitali olisi biologinen tarve ja sinulle syttyisi saada se, niin kuinka todennäköisesti se olisi mikään kummoinenkaan kriisi?
Kannattaa myös muistaa, että monelta tämä tarve puuttuu, vaikka se kuinka kurjalta tuntuukin että ihmiset on erilaisia. Kun tuntee itsensä hyvin, niin yleensä pärjää. Kun olettaa muista mahdollisimman vähän, pärjää vielä paremmin.
Vertaat lasta, elävää ihmistä, olympiamitaliin, metallimötikkään narun päässä??? ;)
Urheilu on, kuten ex-huippu-urheilija ja KD:n kansanedustaja Sari Essayah mielestäni hyvin totesi, "aikuisille lupa leikkiä." Lapset ovat tulevaisuus ja välttämättömyys, että ihmissuku jatkuu.
En kyllä edelleenkään halua lapsia, vaikka sitä lapsionnea hehkutettaisiin. Silloin kun minä tämän kamalan ja syntisen päätökseni tein, ei ollut somea tai edes nettiä yleisessä käytössä. Kyllä media on minutkin aivopessyt negatiivisella uutisoinnillaan. Tämäkin palsta on syyllinen. Palsta pitää siis kieltää, jotta me syntiset velat teemme jatkossa parempia päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
No jos minä alan nyt haluamaan lapsia, niin ei se muuta sitä tosiseikkaa että minulla on päässä 100% tulevaisuudensuunnitelmat edelleen, jotka eivät liity lapsiin. Voi tulla joku hetken kriisi, mutta koko psyykeni aikuisiällä on rakentunut täysin muille asioille kuin lapsille. Se on mielen resilienssiä. Samalla tavalla läheisriippuvaiselle esim. ero voi olla aivan järkyttävä jysäys, kun se puoliso on ollut kaikki. Kun taas terve ihminen rakentaa minuutensa ystäville, työlle, harrastuksille ja läheisille. Mielen resilienssi on korkea. Monet eivät ole koskaan edes harkinneet että voisivat jäädä ilman lasta. Silloin resilienssi lapsettomuutta kohtaan on nolla.
Joten jos leikitään että olympiamitali olisi biologinen tarve ja sinulle syttyisi saada se, niin kuinka todennäköisesti se olisi mikään kummoinenkaan kriisi?
Kannattaa myös muistaa, että monelta tämä tarve puuttuu, vaikka se kuinka kurjalta tuntuukin että ihmiset on erilaisia. Kun tuntee itsensä hyvin, niin yleensä pärjää. Kun olettaa muista mahdollisimman vähän, pärjää vielä paremmin.
Vertaat lasta, elävää ihmistä, olympiamitaliin, metallimötikkään narun päässä??? ;)
Urheilu on, kuten ex-huippu-urheilija ja KD:n kansanedustaja Sari Essayah mielestäni hyvin totesi, "aikuisille lupa leikkiä." Lapset ovat tulevaisuus ja välttämättömyys, että ihmissuku jatkuu.
En verrannut. Tiedät itsekin että puhuimme ihmisten psyykestä, tarpeista ja haluista. Siitä kun kasvaa koko elämänsä haluamaan jotain. Ja toinen ei. Näitä voidaan aivan tasa-arvoisesti verrata, jos vain on kanttia. Mutta keskustelun kääntämisestä aistin, että taisit jopa ymmärtää siitä jotain mitä et ole ihan valmis käsittelemään. Kysy itseltäsi miksi se on kova pala, että minä olen onnellinen?
Minusta olisi hienoa, jos kaikki jotka haluavat lapsia saisivat mahdollisimman paljon tukea jotta saavat oman lapsilukunsa täyteen. Minua ei haittaa perheiden onni, vaikka en itse ole koskaan haaveillut vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
Lisääntyminen ei ole biologinen tarve, vauvakuumehan on myytti. Seksuaalinen halu on sen sijaan biologinen tarve, mutta se ei tarkoita lisääntymistä. Älykäs ihmiseläin on keksinyt tavan tyydyttää sitä tarvetta ilman pelkoa lisääntymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
No jos minä alan nyt haluamaan lapsia, niin ei se muuta sitä tosiseikkaa että minulla on päässä 100% tulevaisuudensuunnitelmat edelleen, jotka eivät liity lapsiin. Voi tulla joku hetken kriisi, mutta koko psyykeni aikuisiällä on rakentunut täysin muille asioille kuin lapsille. Se on mielen resilienssiä. Samalla tavalla läheisriippuvaiselle esim. ero voi olla aivan järkyttävä jysäys, kun se puoliso on ollut kaikki. Kun taas terve ihminen rakentaa minuutensa ystäville, työlle, harrastuksille ja läheisille. Mielen resilienssi on korkea. Monet eivät ole koskaan edes harkinneet että voisivat jäädä ilman lasta. Silloin resilienssi lapsettomuutta kohtaan on nolla.
Joten jos leikitään että olympiamitali olisi biologinen tarve ja sinulle syttyisi saada se, niin kuinka todennäköisesti se olisi mikään kummoinenkaan kriisi?
Kannattaa myös muistaa, että monelta tämä tarve puuttuu, vaikka se kuinka kurjalta tuntuukin että ihmiset on erilaisia. Kun tuntee itsensä hyvin, niin yleensä pärjää. Kun olettaa muista mahdollisimman vähän, pärjää vielä paremmin.
Läheisistä puheen ollen, niin oma perhe on yhtä kuin läheiset monille ja esim. omat vanhemmat kuolevat joskus, eikä kaikilla ole sisaruksia lainkaan. Ystävyys ei ole samalla tavalla velvoittavaa, verisiteiden vahvistamaa - vaikka toki arvokasta ja tärkeää sekä hyvässä lykyssä koko elämän kestävääkin.
En usko, että mitkään resilienssit helpottavat lapsettomuutta tai erotraumaa, kun se oikeassa kohdassa ja oikeaan kohteeseen vaan jysähtää. Trauma jää, vaikka aikakin parantaa.
Aloitetaan siitä, mistä näille tuleville ja olemassa oleville lapsille löytyy töitä? Kaikilla ei tule olemaan isin tai äidin kautta saatuja kontakteja, älyä, loistava lapsuus ja kaikkea niitä elementtejä mitä täysipäiseksi veronmaksajaksi kasvaminen vaatii. Työtön tunnutaan näkevän tulevana synnytyskoneena, koska eihän hällä ole muuta kuin aikaa. Tosissaanko joku haluaa synnyttää oman rakkaan lapsensa kurjuuteen ja kohtaamaan saman kohtalon kuin sinä, työttömänä synnyttäjänä?
Ylelellä oli tuore uutinen koulujen eriarvoistumisesta ja jo nyt maalattiin tulevaisuuden kauhukuvia rikkaista vs. köyhistä oppilaista. Mä olen nähnyt, sekä kokenut aivan liikaa alle 30v. joten aion suosiolla jättää lisääntymisen ''ilon''
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoidin juuri naapurin vauvaa pari päivää ja tuli kyllä sellainen olo etten halua koskaan omaa vaikka olihan se ihan söpö mutta niin on eläimetkin
Hoidin nuorena pikkusisaruksia ja äitini ollessa perhepäivähoitaja myös niitä hoitolapsia. Vaihdoin mm. vaipat ja leikin niiden kanssa ulkona. Leikkiminen oli ihan kivaa, mutta en minä erityisesti siitä hommasta pitänyt. Olin jo silloin sitä mieltä, etten tee koskaan lapsia. Enkä ole tehnyt ja nyt on vaihdevuodet jo päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
Lisääntyminen ei ole biologinen tarve, vauvakuumehan on myytti. Seksuaalinen halu on sen sijaan biologinen tarve, mutta se ei tarkoita lisääntymistä. Älykäs ihmiseläin on keksinyt tavan tyydyttää sitä tarvetta ilman pelkoa lisääntymisestä.
Biologia on lisääntymisvietin taustalla - ja seksin tuloksena syntyy vauvakin. Parinetsintäänkin liittyvät hajumieltymykset liittyvät geeneihin ja lisääntymiseen. Hoivavietti näkyy jo lässytyksenä lemmikeillekin.
Ihminen on kaikessa psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Säkö ihan tosissas oot sitä mieltä että alkoholiin taipuvaiset raukkamiehet, jotka ei kykene huolehtimaan edes itsestään, olisi hyviä isiä? Vai ajatteletko asian niin, että lapsen tehtävä on pelastaa vanhempansa, ja sillä ei ole mitään väliä, saako lapsi itse nauttia hyvistä täyspäisistä vanhemmista?
Juuri näin. Olen vela ja lapsuuteni oli hyvin onnellinen. Silti mun sydäntä särkee kaikki jutut lapsista, joita hakataan tai joiden vanhemmat on juoppoja eikä huolehdi eikä ennen kaikkea rakasta ja hali niitä lapsiaan. Sellaisia vanhempia ei tarvita yhtä ainutta tähän maahan lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
No jos minä alan nyt haluamaan lapsia, niin ei se muuta sitä tosiseikkaa että minulla on päässä 100% tulevaisuudensuunnitelmat edelleen, jotka eivät liity lapsiin. Voi tulla joku hetken kriisi, mutta koko psyykeni aikuisiällä on rakentunut täysin muille asioille kuin lapsille. Se on mielen resilienssiä. Samalla tavalla läheisriippuvaiselle esim. ero voi olla aivan järkyttävä jysäys, kun se puoliso on ollut kaikki. Kun taas terve ihminen rakentaa minuutensa ystäville, työlle, harrastuksille ja läheisille. Mielen resilienssi on korkea. Monet eivät ole koskaan edes harkinneet että voisivat jäädä ilman lasta. Silloin resilienssi lapsettomuutta kohtaan on nolla.
Joten jos leikitään että olympiamitali olisi biologinen tarve ja sinulle syttyisi saada se, niin kuinka todennäköisesti se olisi mikään kummoinenkaan kriisi?
Kannattaa myös muistaa, että monelta tämä tarve puuttuu, vaikka se kuinka kurjalta tuntuukin että ihmiset on erilaisia. Kun tuntee itsensä hyvin, niin yleensä pärjää. Kun olettaa muista mahdollisimman vähän, pärjää vielä paremmin.
Läheisistä puheen ollen, niin oma perhe on yhtä kuin läheiset monille ja esim. omat vanhemmat kuolevat joskus, eikä kaikilla ole sisaruksia lainkaan. Ystävyys ei ole samalla tavalla velvoittavaa, verisiteiden vahvistamaa - vaikka toki arvokasta ja tärkeää sekä hyvässä lykyssä koko elämän kestävääkin.
En usko, että mitkään resilienssit helpottavat lapsettomuutta tai erotraumaa, kun se oikeassa kohdassa ja oikeaan kohteeseen vaan jysähtää. Trauma jää, vaikka aikakin parantaa.
Se ei ole mikään uskon asia, että mitkä asiat auttaa ihmisiä pääsemään yli ongelmistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä edelleenkään halua lapsia, vaikka sitä lapsionnea hehkutettaisiin. Silloin kun minä tämän kamalan ja syntisen päätökseni tein, ei ollut somea tai edes nettiä yleisessä käytössä. Kyllä media on minutkin aivopessyt negatiivisella uutisoinnillaan. Tämäkin palsta on syyllinen. Palsta pitää siis kieltää, jotta me syntiset velat teemme jatkossa parempia päätöksiä.
YLE:n juttu oli ihan asiallinen - koska suurin osa lapsettomista, on sitä VASTENTAHTOISESTI.
Suurin syy on toki se, etteivät löydä kumppania, mutta nykyaikana moni myös vain lykkää ja lykkää hankintaa, kun pohtii, miten vaikeaa se onkaan ja jää lopulta vallan ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
No jos minä alan nyt haluamaan lapsia, niin ei se muuta sitä tosiseikkaa että minulla on päässä 100% tulevaisuudensuunnitelmat edelleen, jotka eivät liity lapsiin. Voi tulla joku hetken kriisi, mutta koko psyykeni aikuisiällä on rakentunut täysin muille asioille kuin lapsille. Se on mielen resilienssiä. Samalla tavalla läheisriippuvaiselle esim. ero voi olla aivan järkyttävä jysäys, kun se puoliso on ollut kaikki. Kun taas terve ihminen rakentaa minuutensa ystäville, työlle, harrastuksille ja läheisille. Mielen resilienssi on korkea. Monet eivät ole koskaan edes harkinneet että voisivat jäädä ilman lasta. Silloin resilienssi lapsettomuutta kohtaan on nolla.
Joten jos leikitään että olympiamitali olisi biologinen tarve ja sinulle syttyisi saada se, niin kuinka todennäköisesti se olisi mikään kummoinenkaan kriisi?
Kannattaa myös muistaa, että monelta tämä tarve puuttuu, vaikka se kuinka kurjalta tuntuukin että ihmiset on erilaisia. Kun tuntee itsensä hyvin, niin yleensä pärjää. Kun olettaa muista mahdollisimman vähän, pärjää vielä paremmin.
Läheisistä puheen ollen, niin oma perhe on yhtä kuin läheiset monille ja esim. omat vanhemmat kuolevat joskus, eikä kaikilla ole sisaruksia lainkaan. Ystävyys ei ole samalla tavalla velvoittavaa, verisiteiden vahvistamaa - vaikka toki arvokasta ja tärkeää sekä hyvässä lykyssä koko elämän kestävääkin.
En usko, että mitkään resilienssit helpottavat lapsettomuutta tai erotraumaa, kun se oikeassa kohdassa ja oikeaan kohteeseen vaan jysähtää. Trauma jää, vaikka aikakin parantaa.
Se ei ole mikään uskon asia, että mitkä asiat auttaa ihmisiä pääsemään yli ongelmistaan.
Ei ihminen voi hallita elämäänsä ja tunteitaan 100% kuten väität - se on täyttä kuvitelmaa ja utopiaa.
Taidat olla erittäin nuori?
- jo vakava sairaus voi sotkea kaikki suunnitelmat täysin ja kun et pysty kuitenkaan vaikuttamaan niihin toisiin ihmisiin ja heidän tekemisiinsä ja tunteisiinsa.
Kaikkivoipaisuuskuvitelmat ei pitkälle kanna - ja jokainen joutuu nöyrtymään joskus.
Vierailija kirjoitti:
"Pitäisi puhua siitä, että on erilaisia teitä vanhemmuuteen. Voi tulla vanhemmaksi nuorena, voi tehdä vain yhden lapsen, ei ole pakko hankkia kahta lasta, jos pelkää ruuhkavuosia. Voi toteuttaa sitä vanhemmuutta hyvin eri lailla. Kaikki vanhemmat eivät istu samanlaisissa verkkareissa ja kuskaa lapsia harrastuksiin koko ajan.
Samalla pitäisi välittää ajatusta siitä, että elämä ja vapaus eivät lopu lapsiin, vaan lapset ovat yksi osa elämää."
Tämä on se juttu.
Ja tottahan se on että jos ei ole koskaan edes pitänyt pientä ihmistä sylissä niin on helpompi ajatella että se on varmasti kauheaa. Omissa mielikuvissa lapsi haisee paskalle ja puklulle ja huutaa 24/7 jos ei ole koskaan ollut sylissä rauhallista puhdasta vauvaa joka jokeltelee tai nukkuu ja hiukset tuoksuu kissanpennulle.
Mitäh? Et ole tainnut koskaan pitää sylissäsi kissanpentua ja haistaa sitä..
Minusta vauvat haisevatkin pahalle, meluhaitasta puhumattakaan.
En hankkinut koskaan lapsia, sterilisaation sain heti 30 täytettyäni.
En ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Säkö ihan tosissas oot sitä mieltä että alkoholiin taipuvaiset raukkamiehet, jotka ei kykene huolehtimaan edes itsestään, olisi hyviä isiä? Vai ajatteletko asian niin, että lapsen tehtävä on pelastaa vanhempansa, ja sillä ei ole mitään väliä, saako lapsi itse nauttia hyvistä täyspäisistä vanhemmista?
Ennen alkoholisoitumista - joistainhan oikein näkee koko kehityskulun ja heitä voi vertailla hyvin samantapaisiin miehiin, jotka päätyvät parisuhteisiin. Miehet pärjäävät tutkitustikin paremmin kun he päätyvät parisuhteeseen. Naiset osaavat pitää itsestään paremmin huolta sinkkuinakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
No jos minä alan nyt haluamaan lapsia, niin ei se muuta sitä tosiseikkaa että minulla on päässä 100% tulevaisuudensuunnitelmat edelleen, jotka eivät liity lapsiin. Voi tulla joku hetken kriisi, mutta koko psyykeni aikuisiällä on rakentunut täysin muille asioille kuin lapsille. Se on mielen resilienssiä. Samalla tavalla läheisriippuvaiselle esim. ero voi olla aivan järkyttävä jysäys, kun se puoliso on ollut kaikki. Kun taas terve ihminen rakentaa minuutensa ystäville, työlle, harrastuksille ja läheisille. Mielen resilienssi on korkea. Monet eivät ole koskaan edes harkinneet että voisivat jäädä ilman lasta. Silloin resilienssi lapsettomuutta kohtaan on nolla.
Joten jos leikitään että olympiamitali olisi biologinen tarve ja sinulle syttyisi saada se, niin kuinka todennäköisesti se olisi mikään kummoinenkaan kriisi?
Kannattaa myös muistaa, että monelta tämä tarve puuttuu, vaikka se kuinka kurjalta tuntuukin että ihmiset on erilaisia. Kun tuntee itsensä hyvin, niin yleensä pärjää. Kun olettaa muista mahdollisimman vähän, pärjää vielä paremmin.
Vertaat lasta, elävää ihmistä, olympiamitaliin, metallimötikkään narun päässä??? ;)
Urheilu on, kuten ex-huippu-urheilija ja KD:n kansanedustaja Sari Essayah mielestäni hyvin totesi, "aikuisille lupa leikkiä." Lapset ovat tulevaisuus ja välttämättömyys, että ihmissuku jatkuu.
En verrannut. Tiedät itsekin että puhuimme ihmisten psyykestä, tarpeista ja haluista. Siitä kun kasvaa koko elämänsä haluamaan jotain. Ja toinen ei. Näitä voidaan aivan tasa-arvoisesti verrata, jos vain on kanttia. Mutta keskustelun kääntämisestä aistin, että taisit jopa ymmärtää siitä jotain mitä et ole ihan valmis käsittelemään. Kysy itseltäsi miksi se on kova pala, että minä olen onnellinen?
Minusta olisi hienoa, jos kaikki jotka haluavat lapsia saisivat mahdollisimman paljon tukea jotta saavat oman lapsilukunsa täyteen. Minua ei haittaa perheiden onni, vaikka en itse ole koskaan haaveillut vanhemmuudesta.
Nuo asiat, olympiamitali ja lapsi, eivät ole mielestäni rinnastettavissa lainkaan.
Uskon kyllä, että joku voi olla onnellisesti lapseton, mutta en tajua, miksi sitä vaihtoehtoa pitää markkinoida, kuten jotakin ideologiaa?
Sinun kaikkivoipaisuuskuvitelmasi ne lähinnä hämmästyttivät, ei elämää voi ohjata joystickillä, eikä kukaan omaa teräksistä kuorta tunteidensa suojana.
Moni 30-vuotias nainen ei ole koskaan edes pitänyt alkoholisoitunutta miesressua käsivarsillaan! He eivät voi tajuta millainen onni ja autuus seuraa siitä, että adoptoi tällaisen ihmispolon projektikseen! Siksi median välittämä kuva on niin tärkeä.