Lue keskustelun säännöt.
Yle: Moni 30-vuotias ei ole edes pitänyt vauvaa sylissä. Siksi median antamalla lapsikuvalla on merkitystä.
25.07.2018 |
Niin. Lapsen ilo onni ja auvo ei vaan välity jos ei lasta pidä sylissä.
Huoh miksi pitää tuputtaa sitä omaa lapsifiilistelyä. En mäkään kulje ympäriinsä lykkäämässä mun käärmettä vastaantulijoiden syliin sillä, että sitten ne ymmärtäis itekin sellasen haluta D:
Kommentit (133)
Miksi minun pitäisi hankkia lapsi jos en sitä itse halua? Muistan kun joskus ala-asteella olin ihan kauhuissani kun joku ei ollut kiinnostunut matikasta. Kuinka niiden elämä menee pilalle, miten ne ei tajua miten kivaa se on jne. Sitten kasvoin aikuiseksi ja tajusin että ihmiset elää ihan hyvää elämää valintoineen ja ovat vielä onnellisia.
Milloinkohan nämä vauvatuputtajat kasvaa yli _omista_ peloistaan jota tälläisen keskustelun välityksellä kaatavat muille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidin juuri naapurin vauvaa pari päivää ja tuli kyllä sellainen olo etten halua koskaan omaa vaikka olihan se ihan söpö mutta niin on eläimetkin
Vierailija kirjoitti:
Jo ihan teininä ja hirveän hyvin näyttävät viihtyvän kun kuuntelevat sydäntä ja ääntä ja pääsevät haistelemaan luonnollisia hajuja. Nukahtavat tuosta vain sylissä. Sitten ne on vähän kuumia ku ne nukkuu sylissä.
Aika kiva tosin kun ne tulee juosten ovelle huutaen keksimänsä nimen minusta hieman isompina. Jospa vain löytyisi jostain nainen joka ei ole itsekäs pikku valittava kakara ilman kykyä ottaa vastuuta. Ei vain ole moista vielä löytyny mistään, aina vain muuttavat mieltään jostain joka oli valmiiksi pureskeltu vasta puoli vuotta sittn eivätkä sitten kykene ottamaan vastuuta ja muuttamaan kantansa takaisin vaan ruikuttavat jotain hömppää. Eivätkä tietty kykene mihinkään itse vaan pelkkää valitusta miksen minä tee kaikkea viihdyttämisestä alkaen, eivät osaa kokata jne. Toivottomia pikkukakaroita naisen ruumiissa. miten voisi ei-pedofiilinä koskaan muodostaa piempää suhdetta johonki jolla lapsen mieli?
Jos sulla löytyy varallisuutta niin voit etsiä vaimon Aasiasta. Ai ei? Unissasi ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kasvattaminen on aikaa ja rahaa vievää ja voimia koettelevaa, raakaa työtä.
Vastineeksi saat rakkautta, yhdessäoloa, uusia sosiaalisia kontakteja ja koko loppu iäksi valtavasti kokemuksia, joita muuten et saisi mitenkään.
Itse hankin 2 lasta nelikymppisenä ja olen todella iloinen tehdystä päätöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vauvan sylissäpitely auttaa tai muuttaa? En tajua?
Katos kun jokaisella naisella herää välittömästi vauvaa pidellessä synnynnäiset äitiysvaistot ja valtava hellyys kaikkia maailman lapsia kohtaan ja kaamee hinku saada vähintään kolme omaa samanlaista nyyttiä, eiks jeh. Tai niin nää psykologit tai mitkä lie on itselleen uskotelleet kun he ei voi ymmärtää että eri ihmisillä voi olla erilaisia tunnekokemuksia samoissa tilanteissa. Sitä ei psykologikoulussa opetettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten kasvattaminen on aikaa ja rahaa vievää ja voimia koettelevaa, raakaa työtä.
Vastineeksi saat rakkautta, yhdessäoloa, uusia sosiaalisia kontakteja ja koko loppu iäksi valtavasti kokemuksia, joita muuten et saisi mitenkään.
Itse hankin 2 lasta nelikymppisenä ja olen todella iloinen tehdystä päätöksestä.
Se, että olet nostanut henkilökohtaista elämänlaatuasi lapsilla ei tarkoita, että minä nostaisin. Vähän kuin asiat, joista itse olen saanut vastaavat tuntemukset eivät välttämättä toisi sinulle niitä. Olen onnellinen puolestasi, mutta älä tuputa muille viisasten kiveäsi. Olet löytänyt itsellesi hyvän elämän, onnea siitä. Mutta älä kuvittele mitä se on muille.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se varmaan kivaa jos tykkää istua leikkipuistossa huutelemassa että ohhoh, vau hieno hiekkakakku! Kaikki ei tykkää.
Tätä mä en ymmärrä. Miten kaikille veloille se perhe-elämä on pelkkää pikkulapsiaikaa? Eihän tuota hiekkakakkuaikaa ole kuin vuosi-pari. Ja kun hommaa muksulle tekemistä omalle pihalle, niin ei tarvi istua leikkipuistossa yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Mä pidin vauvaa ekan kerran sylissä, kun olin 3-vuotias. En nauttinut siitä edes silloin.
Nykyään en pidä vauvoja sylissä, koska minua ei kiinnosta. En halua parhaan ystävänikään lasta syliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin empaattinen vela, mutta en voi vieläkään ymmärtää jonkun surua jäädä lapsettomaksi edes sen jälkeen kun kävin luovuttamassa munasoluni niitä kipeästi kaipaavalle.
Suurin motivaationi oli tuoda iloa jollekin riipumatta siitä tuleeko saaduista palluroista lasta vai ei. Käyn sen sallitun viisi kertaa luovuttamassa jonka jälkeen lennän britteihin yksityiselle katkaisemaan piuhani.Kahdella kolmella serkulla ja muutamilla kavereilla löytyy omia lapsia. Yksi käy vieraissa, toinen ravaa harrastuksissa ja loput ovat työntäneet vapaana oleville hoitajille omat muksunsa. Tämä eka tapaus aikoo lähteä hermolomalle (??) Bulgariaan niin et jaksaa taas perhearkea ja sivusuhdetta..
Missä kohdin tulee se onni ja autuus?
No muutaman tuttusi perusteella et voi tehdä mitään päätelmiä. Jos minä tekisin päätelmiä veloista omien tuttujeni perusteella, niin ajattelisin, että velat ovat todella onnettomia. Yksi on viisikymppinen ja ei tee mitään muuta kuin valittaa jatkuvasti; työ on tylsää, työkaverit tylsiä, mies ärsyttävä, mitään jaksa harrastaa kun työ vie mehut, koirat vain paskoo ja sotkee, vanha äiti kitisee ihan kiusallaan kaikesta, oma terveys pettää. Toinen on n. 35-v ja pitkällä saikulla uupuksen ja masennuksen takia. Kolmas 55-v eläkkeellä masennuksen, Crohnin taudin, vaikean paniikkihäiriön ja kilpparisairauden takia, leikkii päivät 3 kissan kanssa. Vähän päälle 70-v kummitätini soittelee päivittäin, kun on niin yksinäistä ja kurjaa, miehensä kuoli pari vuotta sitten ja siihen kuulemma loppui sekin vähä elämä, jota siihen asti oli. Eli se elämä oli miehensä hoitamista monta vuotta ja silloin valitti miten vihaa miehensä hoitamista.
En kuitenkaan vedä johtopäätöksiä näistä, vaan ajattelen, että on niin kapea otanta, että eipä tuosta voi mitään päätellä.
Turhan moni lapseton ns. jotenkin luovuttaa jossain vaiheessa, etenkin jos ei ole kumppaniakaan. Nuorena voivat vaikuttaa kauniilta ja menestyviltä, onnellisiltakin - mutta yhtäkkiä tulee pudotus. Ja tosiaan sairauksiakin ilmenee. Mielestäni jo se, että ihminen joutuu keskittymään vain itseensä - on loppupeleissä raskasta, vaikka moni perheellinen kuinka kaipaa omaa aikaa. Mutta entä, jos omaa aikaa onkin liikaa?
Lapsien hankkinen taas tuo ryhtiä monen elämään - moni looserikin ryhdistäytyy ja saavuttaa sellaisia asioita, joita ei olisi heistä ennen uskonut. Eli elämä menee jotenkin radalleen ja perhe tsemppaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Säkö ihan tosissas oot sitä mieltä että alkoholiin taipuvaiset raukkamiehet, jotka ei kykene huolehtimaan edes itsestään, olisi hyviä isiä? Vai ajatteletko asian niin, että lapsen tehtävä on pelastaa vanhempansa, ja sillä ei ole mitään väliä, saako lapsi itse nauttia hyvistä täyspäisistä vanhemmista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se varmaan kivaa jos tykkää istua leikkipuistossa huutelemassa että ohhoh, vau hieno hiekkakakku! Kaikki ei tykkää.
Tätä mä en ymmärrä. Miten kaikille veloille se perhe-elämä on pelkkää pikkulapsiaikaa? Eihän tuota hiekkakakkuaikaa ole kuin vuosi-pari. Ja kun hommaa muksulle tekemistä omalle pihalle, niin ei tarvi istua leikkipuistossa yhtään.
Jep. Oma esikoinen täyttää nyt 6v, yhä useammin kiinnostaa ihan muut jutut kuin se hiekkalaatikko. Kyllä lapsuus on etenkin nykyään tosi lyhyt. Vaikka joskus on v*tuttanut se hiekkalaatikolla istuminen, yhtenä päivänä huomaat että se aina tuli ja MENI jo. Lapset kasvoi ja se siitä. Muistot jäi ja haikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin empaattinen vela, mutta en voi vieläkään ymmärtää jonkun surua jäädä lapsettomaksi edes sen jälkeen kun kävin luovuttamassa munasoluni niitä kipeästi kaipaavalle.
Suurin motivaationi oli tuoda iloa jollekin riipumatta siitä tuleeko saaduista palluroista lasta vai ei. Käyn sen sallitun viisi kertaa luovuttamassa jonka jälkeen lennän britteihin yksityiselle katkaisemaan piuhani.Kahdella kolmella serkulla ja muutamilla kavereilla löytyy omia lapsia. Yksi käy vieraissa, toinen ravaa harrastuksissa ja loput ovat työntäneet vapaana oleville hoitajille omat muksunsa. Tämä eka tapaus aikoo lähteä hermolomalle (??) Bulgariaan niin et jaksaa taas perhearkea ja sivusuhdetta..
Missä kohdin tulee se onni ja autuus?
No muutaman tuttusi perusteella et voi tehdä mitään päätelmiä. Jos minä tekisin päätelmiä veloista omien tuttujeni perusteella, niin ajattelisin, että velat ovat todella onnettomia. Yksi on viisikymppinen ja ei tee mitään muuta kuin valittaa jatkuvasti; työ on tylsää, työkaverit tylsiä, mies ärsyttävä, mitään jaksa harrastaa kun työ vie mehut, koirat vain paskoo ja sotkee, vanha äiti kitisee ihan kiusallaan kaikesta, oma terveys pettää. Toinen on n. 35-v ja pitkällä saikulla uupuksen ja masennuksen takia. Kolmas 55-v eläkkeellä masennuksen, Crohnin taudin, vaikean paniikkihäiriön ja kilpparisairauden takia, leikkii päivät 3 kissan kanssa. Vähän päälle 70-v kummitätini soittelee päivittäin, kun on niin yksinäistä ja kurjaa, miehensä kuoli pari vuotta sitten ja siihen kuulemma loppui sekin vähä elämä, jota siihen asti oli. Eli se elämä oli miehensä hoitamista monta vuotta ja silloin valitti miten vihaa miehensä hoitamista.
En kuitenkaan vedä johtopäätöksiä näistä, vaan ajattelen, että on niin kapea otanta, että eipä tuosta voi mitään päätellä.
Turhan moni lapseton ns. jotenkin luovuttaa jossain vaiheessa, etenkin jos ei ole kumppaniakaan. Nuorena voivat vaikuttaa kauniilta ja menestyviltä, onnellisiltakin - mutta yhtäkkiä tulee pudotus. Ja tosiaan sairauksiakin ilmenee. Mielestäni jo se, että ihminen joutuu keskittymään vain itseensä - on loppupeleissä raskasta, vaikka moni perheellinen kuinka kaipaa omaa aikaa. Mutta entä, jos omaa aikaa onkin liikaa?
Lapsien hankkinen taas tuo ryhtiä monen elämään - moni looserikin ryhdistäytyy ja saavuttaa sellaisia asioita, joita ei olisi heistä ennen uskonut. Eli elämä menee jotenkin radalleen ja perhe tsemppaa eteenpäin.
Olin tosi onnellinen kun siskoni sai lapsen. Siihen asti hän oli ollut itsekeskeinen, holtiton ja omanapainen hirviö. Sai taloutensa reilaan ja oppi huomioimaan muutkin kuin itsensä.
Minulla ei ole koskaan ole ollut elämänhallinnassa tai empatiassa vikaa. Aina ollut talous reilassa, suunnitelmat selviä, koulutus tärkeää ja vanhusten kanssa tehty hyväntekeväisyys pitänyt jalat maassa.
Eikö ihmiset osaa kasvaa aikuisiksi ilman lapsia? Onko se lapsiakaan kohden oikein, mietin joskus. Mutta siskolleni lapset tekivät hyvää, se on selvä. Toisaalta on ne ihmiset, jotka ovat yhtä vastuuttomia sen lapsenkin jälkeen. Mielestäni tämä energia lapsettomuuden kauhistelusta olisi järkevämpää kohdistaa niihin kaltoinkohdeltuihin lapsiin. Monella vanhemmalla ei vaan tunnu olevan empatiaa muita lapsia kohtaan. Sijaisperheistä on jatkuvasti huutava pula suomessakin, mutta mielummin tehdään omia ja oma perhe ja instakuvat... Se jos mikä on itsekästä... Naurattaa nämä oman pyytettömyyden ja kruunun kiillottelijat, ihan kuin kukaan tekisi lapsia muista kuin itsekkäistä syistä. "Minä haluan!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä veloja, jotka kiertävät levittämässä ajatuksia siitä, että lapsettomana olisi jotenkin erityisen auvoista. Etenkin kun niin moni yksinäinen ihminen kituuttaa myös taloudellisesti. Rahalla saa hieman onnea, mutta ei välttämättä aitoa rakkautta.
Paljon tahattomasti ikisinkkuja ja lapsettomia tietävänä tiedän, että tilanne on tosielämässä monesti toisin päin, esim. monille uskoville naisille iso tragedia. Liian kauan odottaneet "heidisuomet" myös yksi, mutta kasvava naisryhmä - eli kauniit ja menestyneet, joille ikä tulee vastaan.
Ja ylipäätään Suomessa moni naiseton ja lapseton mies juo itsensä hengiltä jo siinä 40v. - mutta kukaan ei heitä tietenkään muista tai noteeraa. Silti moni näistä miehistä olisi ollut vielä elämään pelastettavissa 2-kymmpisinä, jos elämän palaset olisivat loksahtaneet hiukan paremmin kohdilleen, esim. olisivat löytäneet kunnollisen puolison nuorena ja vakiintuneet.
Kyllä lasten hankiminen ja ylipäätään oman perheen saaminen toisi monille lisäarvoa elämään. Vanhanakin on täysin yksin avuntarpeineen, jos ei ole lapsia tai edes lähipiirillä ei ole lapsia. Ikisinkkuna ei pidä elää vanhaksi, eikä ainakaan muuttua raihnaiseksi tässä maailmanajassa.
Eli perinteiset perhearvot kunniaan!
Kannattaa muistaa, että jos ei ole halunnut lasta, niin ihmisen aivoradat ei ole koko elämän muovautuneet sitä lapsen, perheen, nimien, pikkuvaatteiden, pikkukätösten, koulujuhlien, lapsenlapsien odotuksen muotoon. Kaikki nämä puuttuvat ja tulevaisuus on ihan yhtä täynnä suunnitelmia, kuin lapsia haluavilla, mutta ne ei liity mitenkään lapseen.
Vaikka et ole tajunnut haluta olympiavoittajaksi ja treenannut koko elämää, niin eikai sulle käy niin että yhtäkkiä romahdat tai elämästäsi tulee tyhjää kun sulla ei ole mitalia? Tai pidätkö sitä kovin todennäköisenä omalla kohdalla? Koska yhtä älyttömältä omiin korviini kuulostaa että näin 35-vuotiaana jotenkin keksisin surra jotain mikä ei ole elämääni tai unelmiini koskaan kuulunut.
Miksi perheelliset projisoi sitä omaa tunnettaan niin vahvasti? Koittakaa nyt herranjestas vähän hypätä niiden omien mielihalujen ulkopuolelle. KYLLÄ, lapseton on onnellinen ilman lasta kun ei ole koskaan sitä onnensa kohteeksi ajatellut. On se kumma juttu! Samalla tavalla sinä olet onnellinen ilman olympamitalia. Yhtä kumma juttu!
Olympiavoittajuus ei ole biologine tarve kuten lisääntyminen.
Ja moni myös nukkuu onnensa ohi, kuten eräs lapsettomuutta tutkinutkin totesi - eli herätään biologisesti liian myöhään siihen, että halutaan lapsi. Eivät siis kaikki lapsia hankkivat tai niitä haluavat ole eläneet missään äitiysunelelmassa. Eli sen takia pitäisi puhua myös HYVÄÄ VANHEMMUUDESTA JA LAPSISTA, eikä korostaa vain kriisejä ja vaikeuksia - kuten YLE:n artikkelissakin todettiin.
Mutta miksi ihmeessä velat kauppaavat ajatuksiaaan ja jopa ideologiaansa aivan kuten jotkut kiihkoateistitkin??
- niin sitä minä en siis tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin empaattinen vela, mutta en voi vieläkään ymmärtää jonkun surua jäädä lapsettomaksi edes sen jälkeen kun kävin luovuttamassa munasoluni niitä kipeästi kaipaavalle.
Suurin motivaationi oli tuoda iloa jollekin riipumatta siitä tuleeko saaduista palluroista lasta vai ei. Käyn sen sallitun viisi kertaa luovuttamassa jonka jälkeen lennän britteihin yksityiselle katkaisemaan piuhani.Kahdella kolmella serkulla ja muutamilla kavereilla löytyy omia lapsia. Yksi käy vieraissa, toinen ravaa harrastuksissa ja loput ovat työntäneet vapaana oleville hoitajille omat muksunsa. Tämä eka tapaus aikoo lähteä hermolomalle (??) Bulgariaan niin et jaksaa taas perhearkea ja sivusuhdetta..
Missä kohdin tulee se onni ja autuus?
No muutaman tuttusi perusteella et voi tehdä mitään päätelmiä. Jos minä tekisin päätelmiä veloista omien tuttujeni perusteella, niin ajattelisin, että velat ovat todella onnettomia. Yksi on viisikymppinen ja ei tee mitään muuta kuin valittaa jatkuvasti; työ on tylsää, työkaverit tylsiä, mies ärsyttävä, mitään jaksa harrastaa kun työ vie mehut, koirat vain paskoo ja sotkee, vanha äiti kitisee ihan kiusallaan kaikesta, oma terveys pettää. Toinen on n. 35-v ja pitkällä saikulla uupuksen ja masennuksen takia. Kolmas 55-v eläkkeellä masennuksen, Crohnin taudin, vaikean paniikkihäiriön ja kilpparisairauden takia, leikkii päivät 3 kissan kanssa. Vähän päälle 70-v kummitätini soittelee päivittäin, kun on niin yksinäistä ja kurjaa, miehensä kuoli pari vuotta sitten ja siihen kuulemma loppui sekin vähä elämä, jota siihen asti oli. Eli se elämä oli miehensä hoitamista monta vuotta ja silloin valitti miten vihaa miehensä hoitamista.
En kuitenkaan vedä johtopäätöksiä näistä, vaan ajattelen, että on niin kapea otanta, että eipä tuosta voi mitään päätellä.
Turhan moni lapseton ns. jotenkin luovuttaa jossain vaiheessa, etenkin jos ei ole kumppaniakaan. Nuorena voivat vaikuttaa kauniilta ja menestyviltä, onnellisiltakin - mutta yhtäkkiä tulee pudotus. Ja tosiaan sairauksiakin ilmenee. Mielestäni jo se, että ihminen joutuu keskittymään vain itseensä - on loppupeleissä raskasta, vaikka moni perheellinen kuinka kaipaa omaa aikaa. Mutta entä, jos omaa aikaa onkin liikaa?
Lapsien hankkinen taas tuo ryhtiä monen elämään - moni looserikin ryhdistäytyy ja saavuttaa sellaisia asioita, joita ei olisi heistä ennen uskonut. Eli elämä menee jotenkin radalleen ja perhe tsemppaa eteenpäin.
Olin tosi onnellinen kun siskoni sai lapsen. Siihen asti hän oli ollut itsekeskeinen, holtiton ja omanapainen hirviö. Sai taloutensa reilaan ja oppi huomioimaan muutkin kuin itsensä.
Minulla ei ole koskaan ole ollut elämänhallinnassa tai empatiassa vikaa. Aina ollut talous reilassa, suunnitelmat selviä, koulutus tärkeää ja vanhusten kanssa tehty hyväntekeväisyys pitänyt jalat maassa.
Eikö ihmiset osaa kasvaa aikuisiksi ilman lapsia? Onko se lapsiakaan kohden oikein, mietin joskus. Mutta siskolleni lapset tekivät hyvää, se on selvä. Toisaalta on ne ihmiset, jotka ovat yhtä vastuuttomia sen lapsenkin jälkeen. Mielestäni tämä energia lapsettomuuden kauhistelusta olisi järkevämpää kohdistaa niihin kaltoinkohdeltuihin lapsiin. Monella vanhemmalla ei vaan tunnu olevan empatiaa muita lapsia kohtaan. Sijaisperheistä on jatkuvasti huutava pula suomessakin, mutta mielummin tehdään omia ja oma perhe ja instakuvat... Se jos mikä on itsekästä... Naurattaa nämä oman pyytettömyyden ja kruunun kiillottelijat, ihan kuin kukaan tekisi lapsia muista kuin itsekkäistä syistä. "Minä haluan!"
Et vaikuta ihmiseltä jolla olisi sisäinen rauha ja tyytyväisyys omaan elämään. Rauhoitu.
Jo ihan teininä ja hirveän hyvin näyttävät viihtyvän kun kuuntelevat sydäntä ja ääntä ja pääsevät haistelemaan luonnollisia hajuja. Nukahtavat tuosta vain sylissä. Sitten ne on vähän kuumia ku ne nukkuu sylissä.
Aika kiva tosin kun ne tulee juosten ovelle huutaen keksimänsä nimen minusta hieman isompina. Jospa vain löytyisi jostain nainen joka ei ole itsekäs pikku valittava kakara ilman kykyä ottaa vastuuta. Ei vain ole moista vielä löytyny mistään, aina vain muuttavat mieltään jostain joka oli valmiiksi pureskeltu vasta puoli vuotta sittn eivätkä sitten kykene ottamaan vastuuta ja muuttamaan kantansa takaisin vaan ruikuttavat jotain hömppää. Eivätkä tietty kykene mihinkään itse vaan pelkkää valitusta miksen minä tee kaikkea viihdyttämisestä alkaen, eivät osaa kokata jne. Toivottomia pikkukakaroita naisen ruumiissa. miten voisi ei-pedofiilinä koskaan muodostaa piempää suhdetta johonki jolla lapsen mieli?