Yle: Moni 30-vuotias ei ole edes pitänyt vauvaa sylissä. Siksi median antamalla lapsikuvalla on merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se varmaan kivaa jos tykkää istua leikkipuistossa huutelemassa että ohhoh, vau hieno hiekkakakku! Kaikki ei tykkää.

Ootte te lapsellisia. Vähän aliarvioitte lapsia. T. Lapseton itsekin

No itse perheellisenä voin sanoa, että olis ihan hyvä jos tykkäisi tehdä noita juttuja. Lasten kanssa tulee leikkiä, kehityksen vuoksi. Enemmän häiritsee jos ihminen ei yhtään arvioi etukäteen, mihin pystyy ja mihin ei, mistä tykkää ja mistä ei. Sitten hankkii lapsen ja laiminlyö monin tavoin.

Hattua nostan lapsettomille, jotka ovat olleet fiksumpia kuin monet lapsen hankkineet. Siitä kertoo lastensuojelutilastot ja monen lapsen kärsimys.

Hienoa, että joku ymmärtää. Kiitos!

Mitä vauvan sylissäpitely auttaa tai muuttaa? En tajua?

Silti jokainen teistä lapsettomista taistelee ja on masentunut siitä, että hormoninen toimintanne ja ylipäätään biologinen tarkoituksenne sanoo toista. Petätte mielen lisäksi kehonne.

Kun saatte eteenme nauravan ja iloisen kolmevuotiaan taaperon, sydämenne heltyy ja toivottavasti pieni kyynel tulee silmäänne ihan vain muistutukseksi siitä, että te petitte itsenne lisäksi jonkun mahtavan miehen joka olisi halunnut olla nyt olemattoman lapsesi isä. Katkeruutenne on kammoksuttavaa, ja päätöksenne lopettaa sukuhaaranne tähän sukupolveen ”koska olen itsenäinen ja ajatteleva intellektuelli nainen” on suorastaan kuvottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Silti jokainen teistä lapsettomista taistelee ja on masentunut siitä, että hormoninen toimintanne ja ylipäätään biologinen tarkoituksenne sanoo toista. Petätte mielen lisäksi kehonne.

Kun saatte eteenme nauravan ja iloisen kolmevuotiaan taaperon, sydämenne heltyy ja toivottavasti pieni kyynel tulee silmäänne ihan vain muistutukseksi siitä, että te petitte itsenne lisäksi jonkun mahtavan miehen joka olisi halunnut olla nyt olemattoman lapsesi isä. Katkeruutenne on kammoksuttavaa, ja päätöksenne lopettaa sukuhaaranne tähän sukupolveen ”koska olen itsenäinen ja ajatteleva intellektuelli nainen” on suorastaan kuvottavaa.

En ole nainen. Mitä sä vedät?

Vierailija kirjoitti:

Onhan se varmaan kivaa jos tykkää istua leikkipuistossa huutelemassa että ohhoh, vau hieno hiekkakakku! Kaikki ei tykkää.

Tai sit istuu himassa ja valehtelee lapselle kuinka hyvä piirtää se on. Oi kuinka hieno oletpa taitava. Siinä ei ole mitään taitavaa. Kertois totuuden heti, niin lapsi ei luule itestään liikoja.

Vierailija kirjoitti:

Silti jokainen teistä lapsettomista taistelee ja on masentunut siitä, että hormoninen toimintanne ja ylipäätään biologinen tarkoituksenne sanoo toista. Petätte mielen lisäksi kehonne.

Kun saatte eteenme nauravan ja iloisen kolmevuotiaan taaperon, sydämenne heltyy ja toivottavasti pieni kyynel tulee silmäänne ihan vain muistutukseksi siitä, että te petitte itsenne lisäksi jonkun mahtavan miehen joka olisi halunnut olla nyt olemattoman lapsesi isä. Katkeruutenne on kammoksuttavaa, ja päätöksenne lopettaa sukuhaaranne tähän sukupolveen ”koska olen itsenäinen ja ajatteleva intellektuelli nainen” on suorastaan kuvottavaa.

Lapset eivät erityisesti herätä minussa mitään tunteita tai kyyneleitä, vaikka ihan lutusia ovatkin leikkiessään ja kertovat hassuja juttuja. En kuitenkaan halua niitä iholle lähmimään kuolakäsillä. Olen pitänyt vauvaa sylissä, eikä sekään nyt ollut mitään ihmeellisen auvoisaa. Semmonen perunasäkin kokoinen, kummallisen hajuinen lötkö, joka vähän kiemurtelee.

Oma lapsuus oli tunnekylmää ja vahemmat ei olleet oikeen läsnä. Henkistä väkivaltaa ja fyysisen väkivallan pelkoa oli läsnä myös. Niiden kokemusten jälkimaininkeja selvittelen nyt, mutta ei se vaikuta omaan kokemukseeni lapsista. Yhden tuommosen paskatykin kuvittelisin sietäväni, mutta vain jos löydän jonkun kunnollisen miehen siihen toiseksi aikuiseksi. Minusta lapsi tarvitsee kaksi turvallista aikuista. Mutta sitä kerkee murehtia sit 25+ ikäisenä.

N21

Vierailija kirjoitti:

Onhan se varmaan kivaa jos tykkää istua leikkipuistossa huutelemassa että ohhoh, vau hieno hiekkakakku! Kaikki ei tykkää.

Minä olen onnistuntut monta lasta kasvattamaan isoksi ilman että olen ollut hiekkalaatikolla. Itse lapsena olin, ja ilman äitiä. Äiti oli kotona ja jos sille tuli asiaa niin huudettiin että äiti tuu parvekkeelle ja sit se tuli.

En tajua miksi se on joku onni ja autuus niin pientä viedä hiekkaan joka ei osaa siinä kunnolla edes leikkiä mitään. 

"Pitäisi puhua siitä, että on erilaisia teitä vanhemmuuteen. Voi tulla vanhemmaksi nuorena, voi tehdä vain yhden lapsen, ei ole pakko hankkia kahta lasta, jos pelkää ruuhkavuosia. Voi toteuttaa sitä vanhemmuutta hyvin eri lailla. Kaikki vanhemmat eivät istu samanlaisissa verkkareissa ja kuskaa lapsia harrastuksiin koko ajan.

Samalla pitäisi välittää ajatusta siitä, että elämä ja vapaus eivät lopu lapsiin, vaan lapset ovat yksi osa elämää."

Tämä on se juttu. 

Ja tottahan se on että jos ei ole koskaan edes pitänyt pientä ihmistä sylissä niin on helpompi ajatella että se on varmasti kauheaa. Omissa mielikuvissa lapsi haisee paskalle ja puklulle ja huutaa 24/7 jos ei ole koskaan ollut sylissä rauhallista puhdasta vauvaa joka jokeltelee tai nukkuu ja hiukset tuoksuu kissanpennulle.

Pidin vauvaa sylissä ensimmäistä kertaa n. 21 vuotiaana. Oli sisaruksen esikoinen kyseessä. Ihana vauva, ja jonkinlainen tunneside syntynyt jo nyt 3 vuotiaaseen lapseen. Vietän hänen kanssaan mielelläni aikaa ja ostelen lahjoja.

Haluanko lapsia nyt enemmän, kuin silloin kun en ollut pidellyt vauvaa. En. Päinvastoin: nyt olen nähnyt lapsiperhearjen vauvan syntymästä asti ja se saa minut vetäytymään vieläkin enemmän vapaaehtoiseen lapsettomuuteen. Joskus vanhempana haluaisin ehkä toimia adoptiovanhempana sellaiselle lapselle, joka tarvitsee rakastavat vanhemmat ja turvallisen kodin.

T. N24

Jos olisin mies voisin harkita.

Äitimyytti on pitkälti syy minun lapsettomuuteen.  Nuorempana perustin kantani siihen, että kaikkialla toitotetaan että jokainen nainen tahtoo olla pullantuoksuinen nainen ja vanhemmuus on ihaninta maailmassa. Arkikokemukset sukulaisten ja lähipiiristä eivät tukeneet tätä mitenkään ja mietin että olen kai viallinen, en kelpaa äidiksi ja lapsista kasvaa hirviöitä.

Nykyään puhutaan avoimesti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, vihan tunteista, riittämättömyydestä ja ongelmista ja juuri tämä saa ajattelemaan, että ehken olisikaan kelvoton äiti, kun en osaa olla "täydellisen rakastava" joka hetki. Lisäksi apua on saatavilla ja sitä uskaltaisi hakea mahdollisten ongelmien ilmennettyä, kun ei olisi tabuja ja asiasta voisi puhua jopa ystävälle ääneen ilman pelkoa leimaamisesta.

Minusta tällainen uutisointi on enemmän kannustavaa, koska tulee olo että voisin pystyä sittenkin olemaan äiti, vaikken joka hetki jaksaisi olla pyhimys. Mutta tuo ylen uutinen taas ei mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

"Pitäisi puhua siitä, että on erilaisia teitä vanhemmuuteen. Voi tulla vanhemmaksi nuorena, voi tehdä vain yhden lapsen, ei ole pakko hankkia kahta lasta, jos pelkää ruuhkavuosia. Voi toteuttaa sitä vanhemmuutta hyvin eri lailla. Kaikki vanhemmat eivät istu samanlaisissa verkkareissa ja kuskaa lapsia harrastuksiin koko ajan.

Samalla pitäisi välittää ajatusta siitä, että elämä ja vapaus eivät lopu lapsiin, vaan lapset ovat yksi osa elämää."

Tämä on se juttu. 

Ja tottahan se on että jos ei ole koskaan edes pitänyt pientä ihmistä sylissä niin on helpompi ajatella että se on varmasti kauheaa. Omissa mielikuvissa lapsi haisee paskalle ja puklulle ja huutaa 24/7 jos ei ole koskaan ollut sylissä rauhallista puhdasta vauvaa joka jokeltelee tai nukkuu ja hiukset tuoksuu kissanpennulle.

En halua lapsia mutta sillä ei ole mitään tekemistä minkään niin infantiilin asian kanssa kun jonkun haju tai eritteet. Mitä ihmeellistä on siinä, että pitää toisen ihmisen puhtaana? Oliko se sinulle joku lapsen hankkimisen kynnyskysymys, paska? Ja sitten sait jonkun väläyksen, että ne tuoksuu myös hyvältä?

Siis anteeksi mitä mutta millä perusteella te oikein itse olette ne lapsenhankkimiset tehneet kun esitätte niin hölmöjä motiiveja lapsellisille?

Toivottavasti et koskaan joudu hoitamaan vanhempiasi kuten minä hoidan. Terv. vela

Olen viettänyt paljon loistoaikaa lasten kanssa, sisarusteni jälkikasvu on mainiota ja suorastaan hulvatonta, antaisin henkeni heidän puolestaan jos pitäisi. Olen vaihtanut kakkavaipat ja hoitanut pipit. En silti ole koskaan halunnut olla vanhempi. Se, että joku lapsi on upea, ei vain millään muutu päässäni ajatukseksi siitä että haluaisin oman. En oikein edes käsitä että voisin saada lapsen, tuntuu yhtä vieraalta ajatukselta kuin että voisin saada hevosen :D

terv pitkään parisuhteessa ollut 33 vuotias lapseton nainen, joka on kyllä nähnyt kakan ja lasten hyvät puolet. Silti en halua, olen pahoillani, paitsi etten ole, kun koen usein olevani maailman onnellisin ihminen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Pitäisi puhua siitä, että on erilaisia teitä vanhemmuuteen. Voi tulla vanhemmaksi nuorena, voi tehdä vain yhden lapsen, ei ole pakko hankkia kahta lasta, jos pelkää ruuhkavuosia. Voi toteuttaa sitä vanhemmuutta hyvin eri lailla. Kaikki vanhemmat eivät istu samanlaisissa verkkareissa ja kuskaa lapsia harrastuksiin koko ajan.

Samalla pitäisi välittää ajatusta siitä, että elämä ja vapaus eivät lopu lapsiin, vaan lapset ovat yksi osa elämää."

Tämä on se juttu. 

Ja tottahan se on että jos ei ole koskaan edes pitänyt pientä ihmistä sylissä niin on helpompi ajatella että se on varmasti kauheaa. Omissa mielikuvissa lapsi haisee paskalle ja puklulle ja huutaa 24/7 jos ei ole koskaan ollut sylissä rauhallista puhdasta vauvaa joka jokeltelee tai nukkuu ja hiukset tuoksuu kissanpennulle.

En halua lapsia mutta sillä ei ole mitään tekemistä minkään niin infantiilin asian kanssa kun jonkun haju tai eritteet. Mitä ihmeellistä on siinä, että pitää toisen ihmisen puhtaana? Oliko se sinulle joku lapsen hankkimisen kynnyskysymys, paska? Ja sitten sait jonkun väläyksen, että ne tuoksuu myös hyvältä?

Siis anteeksi mitä mutta millä perusteella te oikein itse olette ne lapsenhankkimiset tehneet kun esitätte niin hölmöjä motiiveja lapsellisille?

Toivottavasti et koskaan joudu hoitamaan vanhempiasi kuten minä hoidan. Terv. vela

Apua, naurattaa :D  mutta tätä tää on, ihmiset jotka ei hanki lapsia saa kyllä kestää kaiken maailman puheita, ihan kuin olisi joku debiili.

Pitäs varmaan alkaa kertoa jokaiselle jolle on tulossa lapsia että tiiättekö kuule että ne KAKKAA! Koska sitä tunnutaan pitävän tosi merkittävänä tietona lapsellisten keskuudessa.

Ensimmäinen vauva jota pidin sylissä oli omani. Olin silloin 31-vuotias.

Aikaisemmin aiatus jonkun vieraan vauvan sylissä pitämisestä tuntui vain epämiellyttävältä.

En vieläkään halua ottaa kaikkien vauvoja syliin. Ainoastaan omien sisarusten vauvat.

Minulla ei ole koskaan ollut sellaista kaikkialle ulottuvaa hoivaviettiä.

Olen hyvin empaattinen vela, mutta en voi vieläkään ymmärtää jonkun surua jäädä lapsettomaksi edes sen jälkeen kun kävin luovuttamassa munasoluni niitä kipeästi kaipaavalle.

Suurin motivaationi oli tuoda iloa jollekin riipumatta siitä tuleeko saaduista palluroista lasta vai ei. Käyn sen sallitun viisi kertaa luovuttamassa jonka jälkeen lennän britteihin yksityiselle katkaisemaan piuhani.

Kahdella kolmella serkulla ja muutamilla kavereilla löytyy omia lapsia. Yksi käy vieraissa, toinen ravaa harrastuksissa ja loput ovat työntäneet vapaana oleville hoitajille omat muksunsa. Tämä eka tapaus aikoo lähteä hermolomalle (??) Bulgariaan niin et jaksaa taas perhearkea ja sivusuhdetta..

Missä kohdin tulee se onni ja autuus?

Minä taidan olla nykyaikana aika outo nainen, vauvat ovat minusta maailman ihanin asia. Juuri tänään vähän kateellisena katselin ihanasti pömpöttävää nuoren naisen vauvamasua, itse kun olen jo lähes 50 v, enkä tietenkään enää lapsia tee ja tuskin saisinkaan. Onneksi on omia, vaikkakin jo aikuisia ja lähes aikuisia lapsia, he ovat elämäni paras asia edelleen. En tiedä mitään niin mukavaa kuin olla oman perheen kesken, nuorisolla tietysti jo on kumppanit ja lasken heidätkin perheeseen. Toivon hartaasti, että saan jonain päivänä lastenlapsia, edes pari. Se on tietysti lasten oma asia, haluavatko lapsia, enkä siihen mitenkään puutu, ei tulisi mieleenkään. Ovat he onneksi jotain siihen suuntaan jo puhuneet, että "sitten kun meillä on perhettä..", joten toivoa on.

Aina kun näen vauvan, muistan omien lasten vauva-ajat, joka oli elämäni onnellisinta aikaa. En tiedä mistä se johtuu, että rakastan vauvoja ja lapsia niin paljon. Haluaisin aina syliin ja hellittäväksi vaikka ihan täysin tuntemattomankin vauvan, mutta eihän sitä niin vain voi edes pyytää sellaista. Onneksi meidän suvussa nuoretkin hankkii lapsia, juuri syntyi veljeni tyttärelle kolmas lapsi ja toisen veljen perheeseen odotetaan esikoista. Vauvan tuoksu on maailman ihanin tuoksu, vauvan pienet sormet ja varpaat ovat kauneinta mitä on. Voisin vain katsella vauvaa tuntikausia, voittaa kaikki hienot ulkomaan matkat, hyvät elokuvat, herkullisen aterian.

Sellaista rakkautta jota tunnen lapsiani kohtaan, en usko voivani tuntea koskaan mitään muuta kohtaan. Rakastan valtavasti puolisoani, mutta tunnustan, että puolisolta odottaa aina jotain hyvää. Lapsilta sen sijaan ei odota mitään, se on täysin pyyteetöntä rakkautta. 

Ja kerrottakoon, että en ole mikään täysin perheeni ympärillä pyörivä äiti, olen yrittäjä, minulla on paljon ystäviä, on harrastuksia ja paljon kaikkea kivaa elämässäni ja olen hyvin onnellinen, mutta ei mikään mene perheen edelle, se on aina ykkönen, mies ja lapset. Ja sitäkään en väitä, ettenkö olisi ollut joskus väsynyt, turhautunut, ärtynyt lapsiin ja arjen pyöritykseen, mutta siellä pohjalla on aina ollut onnellisuus ja kiitollisuus ja todellakaan, päivääkään en vaihtaisi pois.

Ja senkin vielä sanon, että on hyvä, että ne eivät hanki lapsia, jotka tuntevat, että eivät jaksa tai kykene lapsista huolehtimaan tai jotka eivät pidä lapsista, joiden mielestä vauvat ovat ällöttäviä tai jotka vain ajattelevat, että heidän elämänsä on parempaa ilman lapsia. On hyvä, että nykyään sen voi vapaasti valita. 

Vierailija kirjoitti:

Olen hyvin empaattinen vela, mutta en voi vieläkään ymmärtää jonkun surua jäädä lapsettomaksi edes sen jälkeen kun kävin luovuttamassa munasoluni niitä kipeästi kaipaavalle.

Suurin motivaationi oli tuoda iloa jollekin riipumatta siitä tuleeko saaduista palluroista lasta vai ei. Käyn sen sallitun viisi kertaa luovuttamassa jonka jälkeen lennän britteihin yksityiselle katkaisemaan piuhani.

Kahdella kolmella serkulla ja muutamilla kavereilla löytyy omia lapsia. Yksi käy vieraissa, toinen ravaa harrastuksissa ja loput ovat työntäneet vapaana oleville hoitajille omat muksunsa. Tämä eka tapaus aikoo lähteä hermolomalle (??) Bulgariaan niin et jaksaa taas perhearkea ja sivusuhdetta..

Missä kohdin tulee se onni ja autuus?

No muutaman tuttusi perusteella et voi tehdä mitään päätelmiä. Jos minä tekisin päätelmiä veloista omien tuttujeni perusteella, niin ajattelisin, että velat ovat todella onnettomia. Yksi on viisikymppinen ja ei tee mitään muuta kuin valittaa jatkuvasti; työ on tylsää, työkaverit tylsiä, mies ärsyttävä, mitään jaksa harrastaa kun työ vie mehut, koirat vain paskoo ja sotkee, vanha äiti kitisee ihan kiusallaan kaikesta, oma terveys pettää. Toinen on n. 35-v ja pitkällä saikulla uupuksen ja masennuksen takia. Kolmas 55-v eläkkeellä masennuksen, Crohnin taudin, vaikean paniikkihäiriön ja kilpparisairauden takia, leikkii päivät 3 kissan kanssa. Vähän päälle 70-v kummitätini soittelee päivittäin, kun on niin yksinäistä ja kurjaa, miehensä kuoli pari vuotta sitten ja siihen kuulemma loppui sekin vähä elämä, jota siihen asti oli. Eli se elämä oli miehensä hoitamista monta vuotta ja silloin valitti miten vihaa miehensä hoitamista.

En kuitenkaan vedä johtopäätöksiä näistä, vaan ajattelen, että on niin kapea otanta, että eipä tuosta voi mitään päätellä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vauvan sylissäpitely auttaa tai muuttaa? En tajua?

Tätä minäkin mietin. Meidän muksua piti ensimmäiset puoli vuotta vain lähinnä kanniskella ja pitää sylissä. Pakko tunnustaa, ei ollut mun juttu. Toista ei tullut.

Monet parhaista ystävistäni ovat veloja, eikä minulla ole mitään tarvetta käännyttää ketään tekemään lapsia, mutta ihmetyttää kyllä monien kommentoijien ylimielisyys median merkityksen suhteen. Kyllä on olematon käsitys neljännen valtiomahdin voimasta, jos kuvittelee olevansa immuuni viestille, jota on kuullut ja lukenut koko ikänsä. Siitä en tosin sitten ole varma, että onko median välittämä kuva perhe-elämästä niin kamala...