Jaksatteko tehdä kotitöitä normaalisti? Te joiden kotona on kuuma?
Mä en jaksaisi tehdä mitään. Päivä päivältä siirrän kotitöitä eteenpäin. Pakko kai alkaa tehdä kohta, kun eihän tuo helle ota loppuakseen.
Kommentit (6)
Teen sen mikä on välttämätöntä, muut saa jäädä hamaan tulevaisuuteen.
Jaksaisin, mutta en viitsi. Ulkona on niin ihana ilma, että sitä ei voi tuhlata kotitöihin. Tekee mieli vaan olla ulkona. Uida, kävellä ympäriinsä ja lukea kirjaa pihalla.
Olen tehnyt vain pakolliset kotityöt. Onneksi sotkua ei ole tullut, kun kaikki on koko ajan pihalla. Pyykkiäkin tulee vähän, kun ei tarvitse monia vaatekertoja.
En ja en. Ensi viikolla saadaan ilmastointilaite.
Jaksan, koska on pakko. Minua ahdistaa, jos on pölyistä tai likaista. Pidän paljon taukoja, joiden aikana juon kuplavettä jäillä. Silti hiki valuu.
Juuri sain imuroitua koko kämpän ja keittiön pestyä. Nyt olen ihan naatti. On silti onnellinen ja hyvä olo, kun ei vilise villakoiria lattialla tuulettimen ilmavirrassa eikä keittiö ole kuin pommin jäljiltä. Mukavaa alkaa viettää rauhallista iltaakin.
Ai niin, aika paljon olen kotitöitä tehnyt nyt auringonlaskun jälkeen. Paljon voi tehdä häiritsemättä naapureita.
Toki jaksan. Tykkään kunnon ruuasta, joten ruokaa valmistan lomallakin. Ja sekaissa ja likaisessa huushollissa on ikävä lomailla.
Ei se pieni hikoilu mitään haitaa, ota homma vaikka kuntoilun kannalta. Ja päälle suihkuun.
Teen kaikki vaativimmat työt kun on vähän viileämpää.