En kehtaa pyytää ihmisiä Facebook-kavereiksi, jos en ole varma tykkäävätkö he minusta. Naurettavaa, tiedän!
Kuten otsikossakin jo sanoin: tiedän kyllä että mietin ihan liikaa ja teen itse omasta elämästäni vaikeaa.
Tulin viikko sitten reissusta, jossa oli mukana pieni kaveriporukka ja yhden aviomies, jota en ollut nähnyt ikinä aiemmin. Hän oli hirmu mukava mutta varautunut ja aluksi jotenkin jännitimme toisiamme. En oikein saanut selvää pitääkö hän minua tosi ärsyttävänä vai ei.
Loppumatkaa kohden kuitenkin rentouduimme, lopussa huumorimme oli ihan suoraa avointa ja vapaata kettuilua toisillemme, siis sellaista mitä en kaikkien läheistenkään kaverien kanssa harrasta.
Mutta kun minä olin tavallaan ylimääräisenä reissussa ja kaverini, en tämän miehen kautta, joten silti yhä vieläkin pelkään, että hän oli vain "pakotettu" olemaan seurassani ja jos pyydän häntä Facebook-kaveriksi, hän velvollisuudesta joutuu hyväksymään sen vaikkei tahtoisi olla kanssani missään tekemisissä enää.. hän oli kuitenkin niin hyvä tyyppi että mielelläni pyytäisin hänet kaveriksi.
Kuinka herkästi itse pyydätte esim. reissukavereita Facebook-kavereiksi?
Kommentit (19)
En, enkä ymmärrä miksi sellaiset ihmiset tunkee kaveriksi FB:ssä jotka tiedän ehkä hyvin etäisesti ja jotka eivät edes tervehdi vaikka tulisivat jossain vastaan. Eräskin tyyppi, jonka kanssa olin tekemisissä ehkä 20v sitten laittoi kaveripyynnön jonka hyväksyin, mutta aina kun sen nähnyt jossain niin aurinkolasit päässä istuu syvällä autossaan yrittäen vältellä.
Häivyin koko FB:stä.
Kaikenlaiset uteliaat Puupäät kävi kyyläämässä.
Muttei kukaan mukava tyyppi elämäni varrella.
Vierailija kirjoitti:

Entä jos olisit viettänyt uuden ihmisen seurassa pari viikkoa 24/7, olisitte tulleet tosi hyvin juttuun ja todennäköisesti tulisitte tapaamaan vielä myöhemminkin? Ja lisäksi varmasti tervehtisitte jos kadulla törmäisitte?
ap

Mä en kanssa pyydä juuri ketään, osittain koska pelkään että ne ei halua mua, ja osittain, koska en halua pistää ihmisiä tilanteeseen jossa ne kokee että on pakko hyväksyä mut, vaikka ei haluaisi (vaikka koska haluaa ottaa vain läheisiä ihmisiä kavereikseen). Mutta tuossa tilanteessa varmaan pyytäisin tuota reissuseuraa kyllä kaveriksi.
No todellakin pyytäisin. Pyydän paljon vähemmästäkin. En mäkään hyväksy kaikkien pyyntöjä ja joten oletan muilta samaa omien rajojen osoittamista. Tosi ärsyttävää ja raskasta tuollainen turha säätö ja asioiden vaikeaksi tekeminen.

Samalla myös ajattelen, että kaveripyyntö on myös tapa ilmaista tämä asia: "hei, mulla oli kivaa reissussa ja olet hyvä tyyppi". Suurin osa varmaan ottaa sen niin, eikä ajattele, että tuo haluaa nyt kyylätä ja apua nyt mun on pakko suostua tähän..
ap
Ilkkis62 kirjoitti:
Häivyin koko FB:stä.
Kaikenlaiset uteliaat Puupäät kävi kyyläämässä.
Muttei kukaan mukava tyyppi elämäni varrella.
Mua taas risoo FB:ssä enemmänkin se, että seinä on alkanut täyttyä turhasta roskasisällöstä, kun haluaisin nähdä enemmän sitä, mitä kavereilleni kuuluu. Vaikka olen säätänyt aikajanaa niin sitä turhaa moskaa on edelleen liiaksi asti.
ap
Itse pyydän harvemmin varattuja miehiä kaveriksi. Meillä mies pyytää kaveriksi kaikki, vaikka olisi suunnilleen kerran tavannut:D
Itse en pyydä melkein ikinä ketään kaveriksi. Olen FB:ssä enimmäkseen siksi, että joihinkin läheisiin saa sitä kautta hyvin yhteyden. Ja onhan ihan jees välillä nähdä tuttujen kuulumisia, vaikkei tulisikaan puhuttua.
Mutta joskus tulee sellainen olo, että koska on FB:ssä, niin ei ole hyvää tekosyytä olla juttelematta joillekin. Eli tuntuu että FB:ssä se yhteydenpitämättömyys on selkeästi tietoinen valinta ja tavallaan sillä osoittaa toiselle selkeästi, ettei "halua" keskustella tämän kanssa. Oikea syy on se, ettei vain oikein keksi sanottavaa. Ilman FB:tä voi aina "syyttää" välimatkoja ym.
Välillä myös ahdistaa, kun joku ottaa siellä yhteyttä eikä itse huvittasi alkaa keskustelemaan, eihän siitä pääsisi pakoon koskaan, koska netin kautta ollaan aina tavoitettavissa - silloin toivoisi että kunpa ei olisi FB:tä, niin ei olisi sitä ahdistavaa tilannetta. Kuitenkin noin käy sen verran harvoin, etten viitsi poistaa tunnustani vain siksi.
Ap oletko ihan varma, että et hieman ihastunut tuohon mieheen siellä reissussa?
Vierailija kirjoitti:
Ap oletko ihan varma, että et hieman ihastunut tuohon mieheen siellä reissussa?
En nyt ainakaan äkkiseltään sanoisi. Tämä sama tilanne tulee mulle joka ikinen kerta eteen, kun tapaan hyvän tyypin jonkun muun ihmisen kautta. Ihan sukupuolesta riippumatta.
ap
Pyydä vaan jos noin ahdistaa
hyväksyy tai ei hyväksy..asia jää teidän väliseksi
Lähdin facesta n. Vuosi sitten, olin n. 8 vuotta. Kertaakaan en pyytänyt ketään kaveriksi. Eipähän tarvinnut murehtia, kaikkia en edes hyväksynyt jotka pyynnön lähettivät, jos joskus sattui tulemaan puheeksi miksi en ole hyväksynyt on aina vastaukseksi kelvannut että koitan pitää vain läheisiä joiden kanssa olen enemmän tekemisissä blaablaa.. Enään ei tartte murehtia. Pahoittelen kun sanon suorasti ja töykeästi mutta jos tämä asia aiheuttaa stressiä niin eikö vain kannattaisi luopua sosiaalisesta mediasta? Lupaan että et menetä mitään. Kyllä ne oikeat ystävät ottavat yhteyttä muuta kautta.

Ei se ole töykeää vaan hyvä kysymys jota olen paljon pohtinut itsekin.
Somessa on hyvät puolensa, monet kiinnostavat tapahtumat (konsertit yms.) jäisi huomaamatta ilman. On myös muutaman kaverin kanssa lähennytty osittain somen ansiosta. Kun on kiireinen arki, ei ehdi viettää niin paljon aikaa ystävien kanssa kuin haluaisi. Ja on kivaa vaihtaa kuulumisia nopeasti sillä välin kun suunnittelee seuraavaa tapaamista.
Sitten taas toisaalta tuo ahdistus on ihan turhaa ja ylimääräistä. Tavallaan haluaisin tästä koko riesasta eroon.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ilkkis62 kirjoitti:
Häivyin koko FB:stä.
Kaikenlaiset uteliaat Puupäät kävi kyyläämässä.
Muttei kukaan mukava tyyppi elämäni varrella.
Mua taas risoo FB:ssä enemmänkin se, että seinä on alkanut täyttyä turhasta roskasisällöstä, kun haluaisin nähdä enemmän sitä, mitä kavereilleni kuuluu. Vaikka olen säätänyt aikajanaa niin sitä turhaa moskaa on edelleen liiaksi asti.
ap
Eroa ryhmistä ja poista kaikki kaverit paitsi läheisimmät. Toimii.
Ystävä>kaveri>tuttu>kerran juteltu>mainostaja>......>fakebook"kaveri"
Who cares.
Vierailija kirjoitti:
Ystävä>kaveri>tuttu>kerran juteltu>mainostaja>......>fakebook"kaveri"
Who cares.
? Mainostaja ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkkis62 kirjoitti:
Häivyin koko FB:stä.
Kaikenlaiset uteliaat Puupäät kävi kyyläämässä.
Muttei kukaan mukava tyyppi elämäni varrella.
Mua taas risoo FB:ssä enemmänkin se, että seinä on alkanut täyttyä turhasta roskasisällöstä, kun haluaisin nähdä enemmän sitä, mitä kavereilleni kuuluu. Vaikka olen säätänyt aikajanaa niin sitä turhaa moskaa on edelleen liiaksi asti.
ap
Eroa ryhmistä ja poista kaikki kaverit paitsi läheisimmät. Toimii.
Olen tehnytkin jo näin eli poistanut aika paljon ihmisiä. Aika moni muukin tuntuu viime aikoina tehneen samoin. Pitänee ehkä vielä erota ryhmistä..
ap
En koskaan. Itse asiassa olen tainnut kaiken kaikkiaan pyytää pariakymmentä ihmistä - hekin tosielämästä hyviä kavereita - fb-kavereikseni. Alan kyllä, jos joku pyytää. Sama pätee Instagramiin ja Snappiin. En juurikaan itse ala seurata ketään tai pyydä snappailemaan. Olen vähän laiska.