Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi käännyit uskoon? Onko sille vaihtoehtoja?
23.07.2018 |
Olen ollut nuoresta asti uskontovastainen, en esimerkiksi suostunut rippikouluun. Olen aina tehnyt omat päätelmäni elämästä ja kuolemasta, joskus jopa ylpeänä sanonut etten tarvitse jumalaa. Koen ajatuksen omasta henkilökohtaisesta uskosta melkein mahdottomana. Silti ymmärrän ihmisiä jotka uskovat, ymmärrän sen lohdun minkä siitä saa.
Nyt mietinkin miten lohdullista olisi olla uskossa, kun elämä ei suju ja on vaikeaa. Olisipa ihana voida luottaa, että jokin korkeampi voima auttaisi minua ja läheisiäni.
Uskon itseeni ja se riittää. Hieno ajatus mielestäni mutta silti kovin yksinäinen.
Kommentit (2)
Vaikka et uskoisikaan, rukoile Jumalaa näyttämään sinulle totuus. Usko ei synny itsestään, se on lahja. Et menetä siinä mitään 😊 minä tulin uskoon 23-vuotiaana (nyt 29). Olin tosin aina uskonut, mutta tuolloin tein uskonratkaisun koska en jaksanut enää ponnistella omin avuin. Päivääkään en kadu! Nuoresta iästä huolimatta olin räpinyt pohjamudissa. Takana päihteitä, masennusta, itsetuhoisuutta jne. Rukoilin yksinkertainen silloin niin, että tiedän että olen syntinen ihminen ja pyysin kaikkea sitä anteeksi, ja rukoilin Häntä sydämeeni asumaan. Halusin erottautua tästä maailmasta Hänelle, antaa koko elämäni Hänen käyttöönsä.
Niin paljon ihmeitä olen saanut kokea, mutta kaikkein parasta tässä on se kun kohtaa ELÄVÄN Jeesuksen armon! Että Hän rakastaa ja armahtaa minua joka päivä silti, vaikka olen aivan käsittämättömän epäonnistunut ihminen. Kuvittele suurin synti jonka rikkoisit. Kun siitä huolimatta saat oikean kokemuksen siitä, että Hän katsoo sinua rakastavin ja armahtavin silmin, muualta ei tästä maailmasta vastaavaa saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
En ole koskaan kääntynyt. Olen ihan tavisperheen kasvattama, uskonto ei näkynyt arjessa sen kummemmin, mitä nyt häät, hautajaiset, kasteet jne. Muksun kävin srk:n kerhoissa ja leireillä, ripari oli luonnollinen jatkumo ja sitten tuli isostoiminta. Kirkon koulutusta ei ole, mutta olen tehnyt sijaisuuksia diakoniassa muutamia kertoja.
No, siis. Usko on aina ollut mukana minussa ja olen siihen kasvanut. Yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Vaikka ei siis nykyään elämässäni sinänsä näy, vaan on oma henkilökohtainen ja yksityinen juttuni sinänsä.