Miksi isovanhemmat aina kommentoivat lasten ja lastenlasten ulkonäköä?

Tää on tosiaan munkin mummon ikäluokassa jotenkin normaalia keskustelua, että kommentoidaan painoa ja ulkonäköä ihan suoraan ja ilman sen kummempaa syytä. Olen ihmetellyt samaa. Joku vanhempi voisi kertoa, minuakin kiinnostaa mistä se juontaa juurensa?

Äh, älä jaksa. Tai jos jaksat, niin voit alkaa kyselemään mummin peräpukamien kasvusta, rintaliivien kuppikoon pienenemisestä tai vaikka kaulahelttojen/kaksoisleukojen kasvusta.

On joo kokemusta ja nuistan kyllä miltä se tuntui. Mutta nyt aikuisena ajattelen, että se on vain vanhemmille ihmisille tyypillistä puhetta. Ehkä kömpelöä yritystä keksiä jutun juurta lapsen kanssa. Varsinkin, jos lapsi/nuori ei itse hirveästi juttele. Se mikä on näkyvillä, on helppo keskustelunavaus. Mutta onhan se ulkonäön kommentointi usein ajattelematonta ja voi loukata lasta. Tuskin ne isovanhemmat pahaa tarkoittavat. Sano heille asiasta ja perustele ystävällisesti.

Kun näkee harvemmin - niin ne muutokset huomaa.

Minä en tajunnut tätä ennen kuin mieheni kommentoi, että "aina ne puhuvat vaan siitä kuka on laihtunut tai lapsista ja kuka näyttää keneltäkin". Olin niin tottunut siihen puheeseen. Kun olin lapsi, meitä arvioitiin että kuka on hoikka ja kuka pulska. Ja sama jatkuu yhä. Joissain sukukesteissä saatetaan pitkään jaaritella lihomisesta ja laihtumisesta. Enkä yhtään jaksaisi kuunnella sellaista. Mutta noille vanhemmille ihmisille ei viitsi sanoa, etteivät loukkaannu. Eivät he sitä pahalla tarkoita, ovat vaan tottuneet siihen tyyliin.

No kuittaamaan takaisin. On tainnut mummon muisti hiukka heiketä viime kerrasta, vieläkö mummon pidätyskyky on tallella?

Eläkeläisten keskuudessa huono käytös on yleisesti ”normaalia”. Silti heidän omia kaksoisleukojaan ja ruskeita hampaitaan ei saisi kommentoida.

Me saimme hiljan sievän lapsenlapsen. Hän on nyt kaikkien näköinen!

Olet muistanut olla ruoka-aikaan kotona, heh heh.

Ruvennut näköjään tissinnyppylät pullistuun. (äiti kommentoi vieraisilla olijoiden kuullen omaa tytärtään)

Antillakin kasvaa jo kainalokarvat, huomasin.

Äitisi sanoi tuosta sun aknesta. Mulla ois semmonen valolaite, tuon sen sulle. Hei älä mee. *koputtelee teinin ovelle* Ei niitä sun näppyjä edes huomaa! (muuten vain tarjosin valolaitetta) Älä suutu!

Oletko lihonut vai näyttääkö se vain siltä noissa kangashousuissa? (kun opiskelijatytär istuu muodin mukaiset housut jalassa ja reisi leviää tuolille, toisin kuin aiemmin farkuissa)

Olet se sinäkin näköjään ahavoitunut. (kesällä lapsenlapselle, joka talvisin on kalpea)

Vartalo on just samanlainen kuin sillä mun entisellä naisystävällä Elinalla. (mieshenkilö kommentoi ystävänsä 12-vuotiasta tytärtä)

Mun mummini oli aina tarkka ettei vaan kukaan päässyt lihomaan, eikä ollut lapsena pullukka. Se johti loppujen lopuksi siihen että serkkuni sairastui teininä syömishäiriöön.

Muistan eräänkin kerran kun läpsäisi minua vatsaan ja sanoi että kun olet tuommoinen pullukka, olin silloin n.6.v.

Joo, tuttua on. Itse olen ymmärtänyt, että painon kommentointi liittyy huolenpitoon. Kerrotaan toiselle, että on lihonut, jotta ymmärtäisi terveydensä kannalta pudottaa painoa. Miehen isoisä joka kerta tavatessamme kehottaa suoraan miestäni laihduttamaan.

Minusta ulkonäön kommentoijille voi suoraan sanoa, että ei kuulu nykypäivään ja kommentit ulkonäöstä voi pitää itsellään. Toki, riippuen miten vanha ja missä kunnossa sanoja on.

Eikä tuo ulkonäön arvostelu jäänyt pelkkään lihomisen/laihtumisen taivasteluun vaan samalla tavalla kommentoitiin vaikka lapsen saamia pysyviä hampaita (serkullasi on valkoisemmat), korvia (serkullasi ei ole hörökorvia), hiuksia (serkullasi on paksumpi/pidempi tukka), hymyä (serkullasi on nätimpi ja hymyilee ja nauraakin useammin).. jne

Siis aivan kaikki ominaisuudet niin ulkonäössä kuin taidoissa on ruodittu samalla arvostelevalla ja vertailevalla asenteella läpi ja just niin että vahingossakaan et itse ole onnistunut muita paremmin missään vaan olet ollut aina, tavalla tai toisella, muita huonompi ja arvottomampi. 

N40

Ylipainoinen mummoni antoi hieman pulleammalle (silti normaalipainoiselle) serkulleni lahjaksi omia xxl-kokoisia vaatteitaan "nämä sopivatkin sinulle hyvin". Se oli kamalaa kun näki miten toiseen sattui ja kyse oli alakouluikäisestä varhaisteinistä.

Olisiko kyse siitä, että ennen paino ja ulkonäkö olivat tärkeämpiä naisille? Että naisen arvo riippui enemmän ulkonäöstä kuin nykyisin? Koska mielestäni tuossa ei ole koskaan ollut kyse terveydestä, vaan ulkonäöstä. Ei terveyteen viitattu vaan sanottiin esim. "sekin pirjo-liisa olisi niin nätti jos vähän laihduttaisi". Nätti.

Vierailija kirjoitti:

Eikä tuo ulkonäön arvostelu jäänyt pelkkään lihomisen/laihtumisen taivasteluun vaan samalla tavalla kommentoitiin vaikka lapsen saamia pysyviä hampaita (serkullasi on valkoisemmat), korvia (serkullasi ei ole hörökorvia), hiuksia (serkullasi on paksumpi/pidempi tukka), hymyä (serkullasi on nätimpi ja hymyilee ja nauraakin useammin).. jne

Siis aivan kaikki ominaisuudet niin ulkonäössä kuin taidoissa on ruodittu samalla arvostelevalla ja vertailevalla asenteella läpi ja just niin että vahingossakaan et itse ole onnistunut muita paremmin missään vaan olet ollut aina, tavalla tai toisella, muita huonompi ja arvottomampi. 

N40

Usein näihin liittyi ainakin mun lapsuudessa myös tarkkaan sukupuoliroolitetut taidot. Tyyliin "miksi et voi olla kuten serkkusi, he osaavat laittaa ruokaa kaikille heinätöissä oleville tuosta vain" tai "voisitko käyttäytyä enemmän kuin liisa etkä olla niin erikoinen" tai "meidän pertti se purki herätyskellon ja aikoo ostaa auton". Kehumista sai aina aikaan sukupuolelle sopiva osaaminen ja siihen kannustettiin.

Muistan kun oma mummoni haukkui minua läskiksi ollessani noin 12-vuotias. Ei tuntunut hyvältä. Ala-asteella samaan aikaan luokallani oleva poika haukkui samaa ja sitten sairastuinkin syömishäiriöön yläasteella josta onneksi parannuin.

N24

up

.

.