Miksi ihminen rakastuu toiseen vaikka on onnellisesti naimisissa?

Heikko pää

Tunteita tulee ja menee mutta niiden pohjalta ei tarvitse toimia.

Aviokumppani ei olekaan se oikea.

Vierailija kirjoitti:

Tunteita tulee ja menee mutta niiden pohjalta ei tarvitse toimia.

Tämä. Sillähän sitä uskollisuutta testataan.

Eräs vanha mies sanoi Viisaasti :"Ei se vaihtamalla parane."

Tämä on niin totta.

Luulin olevani onnellisesti naimisissa, kunnes tapasin nykyisen mieheni. Hänen kanssaan vasta opin mitä on todellinen onni.

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani onnellisesti naimisissa, kunnes tapasin nykyisen mieheni. Hänen kanssaan vasta opin mitä on todellinen onni.

Mitäs entinen miehesi sitten oppi?

Vierailija kirjoitti:

Aviokumppani ei olekaan se oikea.

Ehkä juuri näin, tai tuli hankittua lapset väärän miehen kanssa ja se ainakin vaikeuttaa mahdollista uutta suhdetta, eli on vaan jatkettava siinä vanhassa huonossa suhteessa aina loppuun asti.

Ei se eroa mitenkään siitä, kun rakastuu sinkkuna. Paitsi että se on tuskallisempaa. Itsellä se kantti olla tekemättä asialle mitään riitti siihen hetkeen, kun se toinen tunnusti tunteensa. En pystynyt pidättäytymään oltuani salaa lätkässä monta vuotta. Juttu kaatui omaan mahdottomuuteensa. Mutta oli kyllä järkyttävää tunteiden vuoristorataa. Kyseessä on liki psykoosin kaltainen tila. Jos ei ole itse kokenut, on helppo hurskastella.

Ap, onnellisesti naimisissa oleva ei  rakastu toiseen. Jos naimisissa oleva rakastuu toiseen, ei ollut onnellisesti naimisissa vaan ainoastaan naimisissa. Mitä tästä  sinä et ymmärrä?

Koska ei ole enää rakastunut puolisoonsa romanttisesti tai ei ole koskaan ollutkaan.

Vanha nainen hunningolla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aviokumppani ei olekaan se oikea.

Ehkä juuri näin, tai tuli hankittua lapset väärän miehen kanssa ja se ainakin vaikeuttaa mahdollista uutta suhdetta, eli on vaan jatkettava siinä vanhassa huonossa suhteessa aina loppuun asti.

Olet väärässä. Ei ole  mikään pakko jatkaa siinä vanhassa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani onnellisesti naimisissa, kunnes tapasin nykyisen mieheni. Hänen kanssaan vasta opin mitä on todellinen onni.

Mitäs entinen miehesi sitten oppi?

Varmaan että parempi olla naisen kanssa jonka kanssa elämänarvot ja muut kohtaavat.

Ei kai noin käykään, jos on onnellisesti naimisissa. Vai onko se itsessään se onni, että on naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Eräs vanha mies sanoi Viisaasti :"Ei se vaihtamalla parane."

Tämä on niin totta.

Eipäs ole totta vaan vaihtamalla paranee. Ehkä sen miehen kohdalla ei vaihtamalla parantunut mutta omalla kohdalla en voi tuota vanhan miehen väitettä  allekirjoittaa.

Näissä on nähty, että ei voi olla silloin onnellisesti naimisissa. Toinen puoliso voi vaan luulla niin ja kulissitkin kunnossa ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Eräs vanha mies sanoi Viisaasti :"Ei se vaihtamalla parane."

Tämä on niin totta.

Kyllä paranee, kunhan osaa vaihtaa fiksusti nuorempaan, hoikempaan ja lapsettomaan.

Huonompaan ei kannata vaihtaa

Ei se rakastuminen itsestään tapahdu, vaan sille TEKEE jotain.

Vierailija kirjoitti:

Ei se eroa mitenkään siitä, kun rakastuu sinkkuna. Paitsi että se on tuskallisempaa. Itsellä se kantti olla tekemättä asialle mitään riitti siihen hetkeen, kun se toinen tunnusti tunteensa. En pystynyt pidättäytymään oltuani salaa lätkässä monta vuotta. Juttu kaatui omaan mahdottomuuteensa. Mutta oli kyllä järkyttävää tunteiden vuoristorataa. Kyseessä on liki psykoosin kaltainen tila. Jos ei ole itse kokenut, on helppo hurskastella.

Aina on helppo neuvoa ja katsoa toisia kieroon. Mutta jokainen elää omaa elämää ja joskus parisuhteet päättyy.

Kun elää ihan hyvässä suhteessa ja sitten äkkiä kiinnostuu jostain toisesta niin paljon että haluaisi viettää aikaa tämän kanssa ja elää saman katon alla, niin ei siinä ole mitään väärää. Joskus elämä vie niin.

Ei kaikki liitot pääty siihen että tapellaan ja voidaan huonosti vaan tahdotaan elää toisin tai yksin tai jonkun toisen kanssa.

Kukaan ei saa mitallia siitä ettei lopeta yhtä suhdetta vaan väkisin pakertaa. Kaikista karvainta tuo on sille joka yhteen ihastuu, mutta "katsoo toiseen suuntaan" eikä eläisi sitä suhdetta -> myöhemmin se oma kumppani päättää jättää.

Elämässä voi päättää tehdä vain omia ratkaisuja, parisuhde on kahden ihmisen päätös olla yhdessä -ja sen päätöksen voi tehdä useamman kerran elämänsä aikana.

Päätös olla olematta jonkun kanssa on myös päätös.

Samaa olen miettinyt, en oikein tajua itseäni. Omalta kohdaltani olen ajatellut, että ehkä haluaisin kokea suhteen alkuhuuman uudelleen kun avioliitto on jo muuttunut arkiseksi. Ihastuminen on ihana tunne. Ja onhan se imartelevaa huomata että joku mies olisi vielä kiinnostunut, huomioi ja pitää minua kauniina. Tehtäköön siis selväksi etten ole pettänyt kuin ajatuksen tasolla, toivon jostain saavani voimaa pitääkin tilanne sellaisena.