Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla paska kaveri (avautuminen)
22.07.2018 |
Minulla on yksi kaveri, joka puhuu pakonomaisesti paljon. Niin paljon, ettei häneltä meinaa saada suunvuoroa. Ensin asia oli itselleni ihan ok, mutta joidenkin kuukausien jälkeen alkoi harmittamaan kun en saanut kerrottua omia kuulumisiani kunnolla, kun hän vaan puhua pälätti päälleni! Otin tämän puheeksi ja sovittiin, että yrittää antaa minullekin suunvuoron välillä.
No, sitä hän ei varsinaisesti kuitenkaan tehnyt. Hän vaan lakkasi kertomasta asioita ja pitämästä säännöllisesti yhteyttä. Vasta kun kysyin, mistä on kyse, hän sai sanottua että perheenjäsen on todella sairas ja on ollut hyvin huolissaan tästä. Ei ollut halunnut "vaivata" minua asialla!
Tein parhaani ollakseni hänen tukenaan seuraavat päivät, kyselin päivittäin kuulumisia ja jaksamista ym. mutta salaa tunsin oloni vähän loukatuksi: näin tärkeä asia, eikä siitä kertonut minulle? Kaveri ei luonnollisestikaan kysynyt missään vaiheessa omia kuulumisiani, mutta annoin asian olla, koska ymmärsin hänen stressinsä perheenjäsenen puolesta.
No, sitten kun tämä kriisi meni ohi, tapasimme pitkästä aikaa. Kaveri puhui kyllä vähemmän kuin yleensä, mutta siinä oli ihan sama, ikävä tyyli: kesken lauseeni alkoi höpöttämään jostain yhdentekevästä. Kuulumisiani ei juuri kysellyt ja jos yritin niitä kertoa, käänsi puheen itseensä. Sain tapaamisen loppuminuuteilla tietää, että hän oli sopinut juuri tämän ajan, koska odotti miestään töistä kotiin ja tarvitsi tekemistä. Oloni oli epäuskoinen.
Nyt on lähinnä sellainen fiilis, että onko järkeä jatkaa tämmöistä ihmissuhdetta lainkaan? Olen varmaankin ihan paska kaveri ja surkea ihmisperse, mutta kun tuntuu ettei tässä ole mitään mieltä...kaveri ei kysy kuulumisia eikä edes kiittänyt siitä, kun olin hänen tukenaan kriisin aikaan.
Kommentit (13)
Käskytän hänet hiljaiseksi..? En mielestäni tehnyt niin, vaan ihan nätisti otin puheeksi, että minusta tuntuu etten saa suunvuoroa häneltä.
Mutta se on totta, että ehkä minä en vaan osaa olla kaveri muille.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata olla tekemisissä kestohölöttäjien kanss, jos kemiat ei pelaa. Ei siinä ole mitään järkeä jos yhteiset intressit ei kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Käskytän hänet hiljaiseksi..? En mielestäni tehnyt niin, vaan ihan nätisti otin puheeksi, että minusta tuntuu etten saa suunvuoroa häneltä.
Mutta se on totta, että ehkä minä en vaan osaa olla kaveri muille.
Ap
En minä niin sanonut tai tarkoittanut. Kyseisen kaveri käytös tuntuu vaivaavan sinua, joten ehkä kannattaisi tutustua toisenlaisiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata olla tekemisissä kestohölöttäjien kanss, jos kemiat ei pelaa. Ei siinä ole mitään järkeä jos yhteiset intressit ei kohtaa.
Hyvin sanottu! Näin se vain on. Tämä on itsekin tullut huomattua.
On eri asia kertoa asia kerran kuin jauhaa samaa. Mutta ihmiset on typeriä ja vuorovaikutustaidot on olemattomia.
Yksi kaveri soitti ja kertoi omia juttujaan, jotka ei liittynyt minuun mitenkään. 20 minuutin monologin jälkeen hän lopetti puhelun, ei kysynyt mitään. Huolestuttavasti tuon teki se, että neiti on psykiatrinen sairaanhoitaja. Vaikea uskoa että hän osaisi olla avuksi kenellekään, kun oli itse oikein ongelmavyyhti. Sen elämä oli sotkua, joten sääliksi käy niitä jotka joutuu em palveluita käyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On eri asia kertoa asia kerran kuin jauhaa samaa. Mutta ihmiset on typeriä ja vuorovaikutustaidot on olemattomia.
Yksi kaveri soitti ja kertoi omia juttujaan, jotka ei liittynyt minuun mitenkään. 20 minuutin monologin jälkeen hän lopetti puhelun, ei kysynyt mitään. Huolestuttavasti tuon teki se, että neiti on psykiatrinen sairaanhoitaja. Vaikea uskoa että hän osaisi olla avuksi kenellekään, kun oli itse oikein ongelmavyyhti. Sen elämä oli sotkua, joten sääliksi käy niitä jotka joutuu em palveluita käyttämään.
Tuonkin ammatin edustajista löytyy porukkaa ihan jokaiseen lähtöön. T: potilas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On eri asia kertoa asia kerran kuin jauhaa samaa. Mutta ihmiset on typeriä ja vuorovaikutustaidot on olemattomia.
Yksi kaveri soitti ja kertoi omia juttujaan, jotka ei liittynyt minuun mitenkään. 20 minuutin monologin jälkeen hän lopetti puhelun, ei kysynyt mitään. Huolestuttavasti tuon teki se, että neiti on psykiatrinen sairaanhoitaja. Vaikea uskoa että hän osaisi olla avuksi kenellekään, kun oli itse oikein ongelmavyyhti. Sen elämä oli sotkua, joten sääliksi käy niitä jotka joutuu em palveluita käyttämään.Tuonkin ammatin edustajista löytyy porukkaa ihan jokaiseen lähtöön. T: potilas
Mutta eikö psykiatriassa päde kuten muissa ammateissa, että ammattitaito on sitä, ettei työntekijän persoona määritä työn tasoa?
Missä muualla työn laatu, että asiakas kokee saavansa apua, on yhtä häilyvää? Jos joku vastaa että hoidon kokeminen huonoksi on aina vain asiakkaan syy, ei ole ammattitaitoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä on samanlainen. Lisäksi vielä besserwisser, joka asiaan on asiantuntijamielipide. Olen joutunut vähentämään roimasti kanssakäymistä, koska en vaan jaksa kun on pienet lapset jotka myös vaativat huomiota. Mutta huono omatunto tästä on, koska isä on kiltti ja tiedän hänen välittävän minusta ja lapsenlapsista. Mutta en vaan jaksa.
Voi olla uuvuttavaa olla hyvin puheliaan ihmisen seurassa, kun on itse sellainen, että pyrkii myös kuuntelemaan, mitä toinen puhuu.
Vaikuttaa siltä, että puheliaat eivät yleensä halua kaveerata keskenään, vaan haluavat kaverikseen jonkun hiljaisemman. Ainakin joidenkin sukulaisteni ja tuttavieni puhelinkäyttäytymisestä olen huomannut tämän. Maratonpuhelut he suuntaavat yleensä hiljaisemmille ihmisille eivätkä toisilleen.
Nro 6 kirjoitti: "On eri asia kertoa asia kerran kuin jauhaa samaa."
Näin juuri. Uuvuttavasta puheliaisuudesta huomauttaminen ei tarkoita, että asioista ei saisi puhua.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On eri asia kertoa asia kerran kuin jauhaa samaa. Mutta ihmiset on typeriä ja vuorovaikutustaidot on olemattomia.
Yksi kaveri soitti ja kertoi omia juttujaan, jotka ei liittynyt minuun mitenkään. 20 minuutin monologin jälkeen hän lopetti puhelun, ei kysynyt mitään. Huolestuttavasti tuon teki se, että neiti on psykiatrinen sairaanhoitaja. Vaikea uskoa että hän osaisi olla avuksi kenellekään, kun oli itse oikein ongelmavyyhti. Sen elämä oli sotkua, joten sääliksi käy niitä jotka joutuu em palveluita käyttämään.Tuonkin ammatin edustajista löytyy porukkaa ihan jokaiseen lähtöön. T: potilas
Mutta eikö psykiatriassa päde kuten muissa ammateissa, että ammattitaito on sitä, ettei työntekijän persoona määritä työn tasoa?
Missä muualla työn laatu, että asiakas kokee saavansa apua, on yhtä häilyvää? Jos joku vastaa että hoidon kokeminen huonoksi on aina vain asiakkaan syy, ei ole ammattitaitoinen.
Aika montaa muutakin työtä ihmiset tekevät kyllä omalla persoonallaan, esimerkiksi opettajan töitä. Tietysti on aina todella sääli, jos käynti hoitajalla onkin sellainen kokemus, joka voimakkaasti laskee potilaan psyykkistä vointia tai pahimmillaan jopa traumatisoi.
Faith kirjoitti:
Voi olla uuvuttavaa olla hyvin puheliaan ihmisen seurassa, kun on itse sellainen, että pyrkii myös kuuntelemaan, mitä toinen puhuu.
Vaikuttaa siltä, että puheliaat eivät yleensä halua kaveerata keskenään, vaan haluavat kaverikseen jonkun hiljaisemman. Ainakin joidenkin sukulaisteni ja tuttavieni puhelinkäyttäytymisestä olen huomannut tämän. Maratonpuhelut he suuntaavat yleensä hiljaisemmille ihmisille eivätkä toisilleen.
Nro 6 kirjoitti: "On eri asia kertoa asia kerran kuin jauhaa samaa."
Näin juuri. Uuvuttavan puheliaisuudesta puhuminen ei tarkoita, että asioista ei saisi puhua.
Ehkä tosiaan ongelmana on se, että yrittää liikaakin keskittyä hölöttäjän puheeseen. Ei siinä nimittäin välttämättä ole kovin paljon sisältöä.
Minäkin yritin kilttinä ihmisenä kuunnella ja kuunnella loputtomia jaaritteluja, kun ajattelin toisella olevan tarve puhua ja hänen kaipaavan kuuntelijaa. Maratonpuhelut loppuivat siihen, että vaikeista olosuhteista johtuva masennus laukaisi päälle niin kovan paniikin, etten jaksanut vastata soittoihin. Tylyä ehkä, mutta jälkikäteen huomasin häpeästäni huolimatta tämän kokemuksen auttaneen hahmottaneen omia rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelutapasi on mielenkiintoinen.
Käskytät kaverisi hiljaiseksi, joten hän ei kerro sinulle tärkeää asiaa, saat hänet kertomaan ja tuet. Seuraavaksi kaverisi toimii jälleen mielestäsi väärin eikä huomioi sinua haluamallasi tavalla.
Jos toisen käytöstä pitää kritisoida koko ajan tai toinen ei toimi, kuten haluat, niin onko kyseessä kaveruus?