Miksi huolehtiminen ärsyttää?

Vai eikö ketään muuta ärsytä, jos läheiset huolehtivat?

Mitä keksitte?

En tiedä, kun huolehtimista voi osoittaa niin monella tavalla. Jopa niin ettei se vaikuta huolehtimiselta vaan esim. valittamiselta/tuomitsemiselta tai "kaiken kivan kieltämiseltä".

Se toinen voi  kokea sen kontrolloimiseksi ja holhoamiseksi. Ei aikuista pidä  toisen aikuisen holhota.

Mua ärsyttää. Olen aina ollut itsenäinen ja ahdistun, jos joku huolehtii mun tekemisistä. Vaikka sun siskonkaima aina unohtaa avaimensa kotiin ja kahvinkeittimen päälle, niin mä en eikä mulle tarvitse siitä montaa kertaa sanoa. 

Toi nyt oli pikkuasia, mutta myös isommat ja merkitykselliset asiat käsittelen mieluummin itsekseni. Miesystäväni sanoi, että äitinsä sanoo aina että "jaettu huoli on puolikas huoli". Musta ihan karmaiseva ajatus. Sitten se huoli on myös sillä toisella. Mä menen sitten ammattilaisen juttusille, jos tarvii. Niille sentään maksetaan ja se on niiden työ kuunnella. 

Mä en ole niin merkityksellinen ihminen, ettei muiden kannattaa päätään vaivata mun huolilla.

Vierailija kirjoitti:

Se toinen voi  kokea sen kontrolloimiseksi ja holhoamiseksi. Ei aikuista pidä  toisen aikuisen holhota.

Siinä tapauksessa ei pidä myöskään kerjätä sitä holhoamista. Jos ei halua, että toinen huolestuu, niin kuulumisten kyselyyn kannattaa vastata "Ihan hyvää".

Mun kokemus on että ne aikuiset, jotka ärsyyntyvät huolenpidosta ovat kokeneet lapsena joko

-huolenpitoa joka on yhdistynyt äärimmäiseen kontrolloivuuteen tai

-alihuolehtimista/laiminlyöntiä jonka seurauksena ovat kasvaneet korostuneen itsenäisiksi.

Yksi minusta paljastava juttu on miten vastaa kysymykseen "haluaisitko joskus olla uudestaan vauva"? En ole varma onko tervettä haluta olla vauva, mutta olen huomannut että jotkut suorastaan kauhistuvat ajatusta ja torjuvat sen ehdottomasti. Mielestäni silloin ihmisellä on joku ongelma huolenpidon vastaanottamisen kanssa (en tiedä kumpi noista ylläolevista, vai joku ihan muu).

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole niin merkityksellinen ihminen, ettei muiden kannattaa päätään vaivata mun huolilla.

Kyllä sinä olet tärkeä ihminen lähimmäisillesi. He välittävät sinusta. Miksi vähättelet läheisten ihmisduhteiden arvoa?

Hassua, minäkin olen ehdottanut tuollaista, että leikitäänkö, että olet pikkulapsi ja saat olla hoivattavana eikä tarvi osata mitään.

Ei tullut täystyrmäystä ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemus on että ne aikuiset, jotka ärsyyntyvät huolenpidosta ovat kokeneet lapsena joko

-huolenpitoa joka on yhdistynyt äärimmäiseen kontrolloivuuteen tai

-alihuolehtimista/laiminlyöntiä jonka seurauksena ovat kasvaneet korostuneen itsenäisiksi.

Yksi minusta paljastava juttu on miten vastaa kysymykseen "haluaisitko joskus olla uudestaan vauva"? En ole varma onko tervettä haluta olla vauva, mutta olen huomannut että jotkut suorastaan kauhistuvat ajatusta ja torjuvat sen ehdottomasti. Mielestäni silloin ihmisellä on joku ongelma huolenpidon vastaanottamisen kanssa (en tiedä kumpi noista ylläolevista, vai joku ihan muu).

Omalta osaltani tuo teoriasi pitää paikkansa. Minua on lapsena sekä kontrolloitu todella vahvasti että laiminlyöty ja jätetty selviytymään yksin. Nyt olen aikuinen, jolle avun pyytäminen on lähes mahdotonta. Se tuntuu nöyryyttävältä ja hävettää.

Up