Miksi miehen kaverittomuus on turn off

Ei kavereita = Ei ketään johon siirtyä sitten kun tämä mies lakkaa kiinnostamasta? Liian hankalaa lähteä tyhjältä pöydältä etsimään uutta?

Ihan nyt sillä perusteella miten paljon yleensä kuulee näitä pettämistsrinoita. Toivon että ei ole totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska sille on syy miksi niitä kavereita ei ole. Yleensä jokin todella merkittävä vika luonteessa.

Näin se on, vaikka kaverittomia tämä tieto ei miellytäkään.

Kuten esimerkiksi ei halua rellestää baareissa, vetää viinaa joka viikonloppu mitä kaveriporukka aina toisiltaan vaatii.

No mut nehän istuu chateissa 24seiska ja niillä on paaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon kavereita... ewww

vain h u l l  u t jäljellä ja neidit.

parempi elämä parempi mieli ilman takertujamiehiä

Kunhan kysyn kirjoitti:

Te,  jotka olette sitä mietä, ettei kaverittomuus ole mikään ongelma, millä perustelette sitä?

Olen itsekin ollut monta vuotta kaveriton, mutta en ole enää, joten tiedän ettei se automaattisesti tarkoita ihmisen olevan sosiaalisesti lahjaton, luonnevikainen tms.

Aikuisena kaverin hankkiminen on hankala, jonkun takia ketään ei kiinnosta

Lapsena oli helppo, piti vaan antaa nintendo ohjaimen hetkeks ja oi että oltiin toverei

Olen muuttanut eri puolen suomeen töitten takia, ja tämä on oikeasti minulle suuri ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Kaveroton mies ei ole täysipäinen mies. Kaverittomuus kertoo jostain sosiaalisesta vammasta. Ja se vamma tulee rikkomaan parisuhteen. Ei ole tarvetta hakata päätä seinään.

Jep. Nähty on.

T. Eronnut vaimo

Kunhan kysyn kirjoitti:

Te,  jotka olette sitä mietä, ettei kaverittomuus ole mikään ongelma, millä perustelette sitä?

Voihan se olla ongelma, jos ihminen itse haluaisi kavereita, mutta ei niitä jostain syystä saa. Monen kohdalla on kuitenkin niinkin, ettei itse kaipaa kavereita, joten miksi se olisi silloin mikään ongelma?

kaveriton tekee naisestaan terapeutin, syyllisen kaikkeen pskaan,  kontrolloi joka sanaa ja liikettä -  ''parhaan kaverin'' tukahduttamalla kaiken odottaen naisen olevan joku kaikki traumat vastaanottava roska astia... usein näil miehil välit poikki myös jokaiseen perheenjäseneen... kostonhimoisia pskoja.

vältä. chateissa suurin osa tätä sakkia.

Miehelläni oli pari opiskeluaikaista kaveria kun tapasimme 20 vuotta sitten. Ne ovat jääneet. Kerran vuodessa hän tapaa näitä kavereitaan. Hänellä ei ole myöskään harrastuskaveria, joten kiloja kertyy. Joukkuepelit eivät ole hänen juttunsa, eli yksin harrastaa sen vähän mitä harrastaa.

Kun ehdotan jotain yhteistä tekemistä, hän on mukana, jos itse varaan liput, hoidan lastenhoidon, sovin päivän. Tämä yksipuolisuus ärsyttää.

Omien kavereiden kanssa ehdotellaan menemisiä ja tapaamisia vastavuoroisesti. Se on se, mitä omalta mieheltäkin toivoisin. En jaksa tai viitsi olla itse se aktiivinen osapuoli aina.

Yhteiset tuttumme ja tuttavaperheemme ovat minun kaveripiiristäni yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Yksi tuttavani, jolla oli tällainen kaveriton mies erosi äskettäin. En ole eroamassa tämän takia, mutta oma elämäni olisi paljon köyhempää, jos minulla ei olisi ystäviä ja kavereita, joita tavata. Yhdessä koetut asiat yhdistävät ja antavat enemmän kuin yksin asioiden tekeminen.

Nyt kesällä olen tavannut ystäviäni yksin ja porukalla, perheenä olemme tavanneet neljä yhteistä tuttavaperhettämme. Huomaan, että miestäni hieman risoo se, että minulla on omia sovittuja menoja ja hänellä ei ole ensimmäistäkään. Hankala minun on hänelle kaveriakaan löytää. Toivoisin hänelle edes yhtä kaveria.

Sosiaalittomuus ja osattomuus kumpuaa hänen lapsuudestaan. Hänen lapsuudenperheellään ei ollut perhetuttuja, hänen sisaruksillaan ei ole ystäviä. Sisarusten lapsillakaan niitä ei ole. Surullista.

Kyllä kaverittomissa ihmisissä voi olla oikein mukaviakin persoonia, ei siinä mitään. On niin monta syytä sille miksi on jäänyt (tai jättäytynyt) yksin. Mutta tietyt riskit on kaverittomien kohdalla silti isoja, vaikka olisikin mukava.

a) Jo aiemmin mainittu takertuvuus on varmaan suurin riski. Kumppani saa liian ison merkityksen ja joutuu vastaamaan liian suuriin tarpeisiin.

b) Arkuus. Monelle naiselle arkuus ei itsessään olisi ongelma, mutta se aiheuttaa herkästi muita ongelmia, kuten:

c) Päihdeongelmia. Jos rentoutuminen ja sosiaalisuus on liikaa kiinni alkoholista, kohta siinä on kiinni koko mies.

d) Mielenterveysongelmat. Monet ovat aikoinaan olleet kiusattuja ja sen takia kaikissa ihmissuhteissa myöhemmin ongelmia. Eikä miehet ole yleensä kovin halukkaita näitä traumoja ammattilaisten kanssa käsittelemään.

Olin myös itse nuorena yksinäinen, ja noista ongelmista melkein jokainen päti minuun, ja osa edelleenkin. Olen tosin nainen.

Sellainen mies jolla ei ole kavereita on mitä todennäköisemmin ällö, inhottava, luontaan työtävä, töykeä, rasittava, huonokäytöksinen, marisija, valittaja jne..

Ei se ole turn off. On vain hyvä, että on itsenäinen aikuinen ihminen, jolla on oma identiteetti.

Lopetin ryyppäämisen kymmenen vuotta sitten.

Silloin olin haluttua seuraa.

Kun en enää juo, olen ilmeisesti muuttunut ällöksi stalkkeriksi, joka on töykeä ja luotaantyöntävä.

Kaverittomuus vaikuttaa epäilyttävältä, samoin se jos kaverina on vain naisia. Kuten jo aiemmin mainittu, niin herää epäilys seurustelukumppaniin sairaalloisesti takertuvasta ihmisestä, joka mustasukkainen jos toisella suhteen ulkopuolista sosiaalista elämää, kokee kumppanin kaverit kilpailijoina ja uhkina ym.

On tilanteita, joissa kaveripiiri on hajaantunut eri paikkakunnille, perheelliset hautautuneet ruuhkavuosiin ym. ja uusia kavereita ei juuri sillä hetkellä ole tullut tilalle. Tämmöistä sattuu, mutta on epäreilua vaatia että seurustelukumppani olisi kädestä kiinni pitämässä 24/7. Tunnen naisia, jotka eivät voi lähteä esimerkiksi illanistujaisiin koska "miestä ei voi jättää yksin" (=miehellä ei omia menoja eikä omia kavereita).

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaverittomissa ihmisissä voi olla oikein mukaviakin persoonia, ei siinä mitään. On niin monta syytä sille miksi on jäänyt (tai jättäytynyt) yksin. Mutta tietyt riskit on kaverittomien kohdalla silti isoja, vaikka olisikin mukava.

a) Jo aiemmin mainittu takertuvuus on varmaan suurin riski. Kumppani saa liian ison merkityksen ja joutuu vastaamaan liian suuriin tarpeisiin.

b) Arkuus. Monelle naiselle arkuus ei itsessään olisi ongelma, mutta se aiheuttaa herkästi muita ongelmia, kuten:

c) Päihdeongelmia. Jos rentoutuminen ja sosiaalisuus on liikaa kiinni alkoholista, kohta siinä on kiinni koko mies.

d) Mielenterveysongelmat. Monet ovat aikoinaan olleet kiusattuja ja sen takia kaikissa ihmissuhteissa myöhemmin ongelmia. Eikä miehet ole yleensä kovin halukkaita näitä traumoja ammattilaisten kanssa käsittelemään.

Olin myös itse nuorena yksinäinen, ja noista ongelmista melkein jokainen päti minuun, ja osa edelleenkin. Olen tosin nainen.

Allekirjoitan tämän. Olen aiemmin ketjuun vastannut. Ja tunnistan tuon takertuvuuden miehessäni. Tosin tietoisesti jätän sen huomioimatta. Mieheni on myös ujo ja arka seurassa. Se näkyy liioitteluna ja mahtailuna. Hän ei kuuntele keskustelukumppania. Koska ei ole kavereita kenen kanssa rentoutua juoden tekee sen yksinään. Stressinsietokyky ja hermostuneisuus pääsee valloilleen tutussa seurassa perhepiirissä pienimmästäkin vastoinkäymisestä.

Jos eroaisimme osaisin ennustaa isoja vaikeuksia yhteishuoltajuudessa ja meidän vanhempien keskinäisissä väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Koska sille on syy miksi niitä kavereita ei ole. Yleensä jokin todella merkittävä vika luonteessa.

Mikä vika? Tiedän hyvinkin inhottavia ihmisiä joilla on paljon kavereita.

Heh

viisviisviis

Vierailija kirjoitti:

Kaveroton mies ei ole täysipäinen mies. Kaverittomuus kertoo jostain sosiaalisesta vammasta. Ja se vamma tulee rikkomaan parisuhteen. Ei ole tarvetta hakata päätä seinään.

Kaverittomuus ei todellakaan kerro sosiaalisesta vammasta. Minulla on mies, joka on työssään paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Hän on todella hyväkäytöksinen ja luonteva ihmisten kanssa ja ihmiset pitävät hänestä. Mieheni saa kuitenkin olla työssään riittävästi ihmisten kanssa, sillä miehelläni ei ole kavereita käytännössä lainkaan

Kun aikanaan valitsin itselleni puolisoa, minulle oli tärkeää, että miehellä EI ole laajaa kaveripiiriä. Hyvin on mennyt jo 25 vuotta, eikä ole koskaan tarvinnut valitella sitä, että miehen kaverit vievät liikaa aikaa perhe-elämältä. 

Kaverittomuus ei ole minulle ollut koskaan ongelma. Mielestäni ei kerro luonnevioista, vaan voi kertoa myös itsenäisyydestä, eteenpäinpyrkivyydestä ja mahd. introverttiydestä. Introverttiys taas ei kerro sosiaalista taidoista yhtään mitään. Introvertit ovat usein todella hauskoja, itsevarmoja ja mukavia, mutta eivät vaan kaipaa jatkuvaa sosiaalista hyväksyntää/seuraa muilta. Tunnen monta todella mukavaa miestä, jolla ei ole niitä hyviä kavereita elämässään. Ja tunnen todella monta laajan kaveripiirin omaavaa epämiellyttävää miestä.

Menin naimisiin miehen kanssa, jolla kaverit eivät ole koskaan ollut kovin tärkeä osa elämää. Harrastaa kuitenkin intohimoisesti yksilölajiaan. Mieheni on mukava ja reilu kaikille. Avioliitto on ollut hyvin onnellinen (15 vuotta naimisissa). Ei ole ollut minkäänlaista takertuvuutta todellakaan. Miehellä on huomattava määrä omia kiinnostuksenkohteita, ja pärjää vaativassa työelämässä.

Se olisi voinut olla sen sijaan minun kohdalla hälyttävää/turn off, jos miehellä ei olisi ollut hyvää suhdetta lapsuudenperheeseen, sisaruksiin ja/tai Isovanhempiin? Mutta tämäkään ei ole yksiselitteinen turn off. En vetäisi yksittäisestä asiasta johtopäätöksiä kenenkään luonteesta.

No ei todellakaan oo, just parempi.