Miksi hyväksytte ankeat olosuhteet? Ketjussa aina joku toivottaa "Tervetuloa oikeaan elämään!" kun

Koska tässä vaiheessa minun on mahdoton muuttaa niitä. Teen kuitenkin jatkuvasti töitä sen eteen, että tulevaisuudessa elämäni olisi parempaa.

No esimerkiksi työelämän ankeutta en minä yksittäisenä ihmisenä pysty muuttamaan, vaikka älyllisesti jo pikkulapsi tajuaa, että vaikkapa kahdeksan tunnin työpäivien tarpeesta ajettiin ohi jo aikapäiviä sitten. Ei tarkoita sitä, että on alistunut tilanteelleen, vaan että nyt pelataan näillä korteilla.

Elämäm koulun käyneet toivoisivat, että muillakin olisi kurjaa.

Tuntuu olevan nykyyhteiskunnan normi, että ihmiset elävät kaikelle muulle kuin itselleen. Olemme hyvin lähellä korealaista ja yhdysvaltalaista meininkiä, missä yksilöllä ei ole mitään merkitystä ja yksilöltä vaaditaan ihmisen jaksamisen yli menevää suorittamista. Kyllä, on totta, että ihminen kykenee ihmeellisiin ja jopa yliinhimillisiin suorituksiin, mutta ne tulevat ainoastaan hetkellisesti esim. stressin alussa, eivätkä kokoaikaisesti. Tästäkin tiedämme, että stressistä tulee huono olo, kun sitä on paljon. Sitten samalla julkisesti ihmetellään ja kauhistellaan (ei todellisuudessa kauhistella, eikä liiemmin ihmetelläkään, koska halutaan olla sokeita aiheuttajille) itsemurha ja masennustilastoja. Elämän kuuluu mielestäni olla elämistä varten, eikä jatkuvaa stressaavaa ja suorittavaa itsepetosta, että kyllä tämä on oikeaa elämää, kun tullaan pitkän työpäivän päätteeksi kotiin, eikä jakseta edes rentoutua, kun niin on uupunut. Nykyihmisellä pukkaa jos jonkinmoista allergiaa, jatkuvasti päänsärkyä, lihakset ovat jumissa, ahdistaa, masentaa, stressaa, joka päivä väsyttää jne. ja ollaan silmät kirkkaina, ettei mukamas tiedetä, että tämä kaikki johtuu todella huonosta elämänlaadusta nykymaailmassa.

Siksi koska wt-kansa luulee elämänsä ankeuden johtuvan elämästä itsestään ja muista heistä riippumattomista asioista, eikä suinkaan wt:n omasta saamattomuudesta ja tyhmyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Elämäm koulun käyneet toivoisivat, että muillakin olisi kurjaa.

Melkein väittäisin, että elämäm koululaiset kärsisivät vähemmän onnettomuudesta, kuin korkeasti koulutetut kokopäivätöissä käyvät, joilla on lainat ja kaikki. On meistä kansalaisista kiinni, että jatkuuko tällainen yhteiskunta vai ei. Jos kaikki ihmiset laittavat vastaan, niin kelkka ennenpitkään joutuu kääntymään. Mutta miten voisimme laittaa vastaan? Pyrkikäämme kuolemaan jättivelkojen kanssa? Lakataan ottamasta sitä p*rkeleen lainaa? Jääkäämme kaikki työttömiksi? Mitä jos perustaisimme omia maatiloja ja eläisimme omavaraistaloudella? Mutta eihän tällainen nyt sovi, kun on mukavaa olla stressissä ja veloissa eikö totta? Yksinkertainen elämä ahdistaa nykyihmistä, koska ei ole tarpeeksi mukavuuksia.

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi työelämän ankeutta en minä yksittäisenä ihmisenä pysty muuttamaan, vaikka älyllisesti jo pikkulapsi tajuaa, että vaikkapa kahdeksan tunnin työpäivien tarpeesta ajettiin ohi jo aikapäiviä sitten. Ei tarkoita sitä, että on alistunut tilanteelleen, vaan että nyt pelataan näillä korteilla.

Mulla oli paska työ missä oli psykopaatti pomona. Sen sijaan että olisin väittänyt sen olevan oikeaa elämää lähdin pois ja löysin työn jossa viihtyy ja jonne on kiva lähteä joka aamu. Tämä se on sitä oikeaa elämää. Tervetuloa vaan muillekin, vaihtamalla paranee.

Ne on ne elämän realiteetit. Joko yrität sopeutua ja elää onnellista ja otat ilon irti elämästö tai sitten katkeroidut ja tuhlaat henkistä energiaa tuulimyllyä vastaan.

Eipä ihmiset ole sen onnellempia ja hyväntuulisempia, kuin joskus ennen, vaikka koskaan aikaisemmin ole Suomen historiassa näin korkea elintaso, myös köyhillä ja käytettävissä on maailman parhain teknologia.

Ja moni saa mielihyvää ja iloa elämään, kun huomaa voimavarassa selviintyä alkeellisissa olosuhteissa tai elää vähällä rahalla. Nythän on rendikäs köyhäillä ja haalia vähän tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu olevan nykyyhteiskunnan normi, että ihmiset elävät kaikelle muulle kuin itselleen. Olemme hyvin lähellä korealaista ja yhdysvaltalaista meininkiä, missä yksilöllä ei ole mitään merkitystä ja yksilöltä vaaditaan ihmisen jaksamisen yli menevää suorittamista.

Sekoitat korealaisen ja japanilaisen työkulttuurin. Koreassa työnteko on kehittynyt selvästi yksilöä korostavammaksi kuin Japanissa ja Japanissa työelämä on muutenkin selvästi henkisesti sekä fyysisesti rankempaa.

- sekä Koreassa että Japanissa työskennellyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäm koulun käyneet toivoisivat, että muillakin olisi kurjaa.

Melkein väittäisin, että elämäm koululaiset kärsisivät vähemmän onnettomuudesta, kuin korkeasti koulutetut kokopäivätöissä käyvät, joilla on lainat ja kaikki. On meistä kansalaisista kiinni, että jatkuuko tällainen yhteiskunta vai ei. Jos kaikki ihmiset laittavat vastaan, niin kelkka ennenpitkään joutuu kääntymään. Mutta miten voisimme laittaa vastaan? Pyrkikäämme kuolemaan jättivelkojen kanssa? Lakataan ottamasta sitä p*rkeleen lainaa? Jääkäämme kaikki työttömiksi? Mitä jos perustaisimme omia maatiloja ja eläisimme omavaraistaloudella? Mutta eihän tällainen nyt sovi, kun on mukavaa olla stressissä ja veloissa eikö totta? Yksinkertainen elämä ahdistaa nykyihmistä, koska ei ole tarpeeksi mukavuuksia.

Eiköhän huostaanotot, vieroitukset, rikosrekisteri, luottotietojen menettäminen, jne. wt-kansan "oikea elämä" ole ainakin yhtä stressaavaa kuin keskituloisen työssäkävijän lainanmaksu.

Toisen "ankeus ja kurjuus" on toiselle aivan tavallista, normaalia arkea. Kyllä minua oikeasti ihmetyttää, että joillekin tulee uutena asiana että kotiäitinä tosiaan hoidat ne lapset yksin. Ei se mies niitä hoida. Ja työelämässä on tylsää, eikä kivaa. Eikä niitä työpaikkoja ihan niin vain saa, eli pitää ihan oikeasti miettiä onko sinulla varaa luopua paikastasi.

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi työelämän ankeutta en minä yksittäisenä ihmisenä pysty muuttamaan, vaikka älyllisesti jo pikkulapsi tajuaa, että vaikkapa kahdeksan tunnin työpäivien tarpeesta ajettiin ohi jo aikapäiviä sitten. Ei tarkoita sitä, että on alistunut tilanteelleen, vaan että nyt pelataan näillä korteilla.

Tuohan tarkoittaa aivan samaa asiaa, ellei sitten tosiaan pelaa niillä korteilla eli siis pyri muuttamaan tilannettaan. Jos siihen ei pysty yksin, ehkä jossain yhteisössä pystyy. Jos sitä yhteisöä ei ole, ehkä sellainen pitää luoda.

-ap

Siksi kun et vaan voi muuttaa kaikkia muita ja kaikkea. Siinä yrittämisessä sitä vasta väsyykin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi työelämän ankeutta en minä yksittäisenä ihmisenä pysty muuttamaan, vaikka älyllisesti jo pikkulapsi tajuaa, että vaikkapa kahdeksan tunnin työpäivien tarpeesta ajettiin ohi jo aikapäiviä sitten. Ei tarkoita sitä, että on alistunut tilanteelleen, vaan että nyt pelataan näillä korteilla.

Mulla oli paska työ missä oli psykopaatti pomona. Sen sijaan että olisin väittänyt sen olevan oikeaa elämää lähdin pois ja löysin työn jossa viihtyy ja jonne on kiva lähteä joka aamu. Tämä se on sitä oikeaa elämää. Tervetuloa vaan muillekin, vaihtamalla paranee.

No juuri näin: tämä on sitä oikeaa "niillä korteilla pelaamista". Tietysti voi olla sellainen tilanne, ettei juuri sillä hetkellä pysty tekemään mitään niillä resursseilla jotka käytössä on. Mutta ehkä silloin pyrkii sitten ainakin ajattelemaan (ja toivottavasti sitä kautta pikkuhiljaa tekemäänkin asialle jotain) niin, että tilanne on väliaikainen eikä "sitä oikeaa elämää" johon on vain pakko tyytyä. Miksi kukaan haluaisi tuhlata elämänsä ankeuteen, jos on pienikin mahdollisuus johonkin muuhun?

-ap

Suomi nyt vaan on tuollainen. Ankea.

Onneksi nykyään tilanne on jo muuttunut, vaurastuminen ja sen näyttäminen on sallittua. Ennen jos menestyit ja ostit vaikkapa Ferrarin talosi pihaan niin hyvänen aika mikä kotkotus ja mulkoilu siitä olisi tullut. Nyt se on ihan hyväksyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Siksi kun et vaan voi muuttaa kaikkia muita ja kaikkea. Siinä yrittämisessä sitä vasta väsyykin.

Oletko koskaa uskonut, että voisit, ja sitten usko pettymysten kautta loppui ja väsyit? Toki tilanne on suunnattoman kurja, jos ihan kaikkia muita ja kaikkea pitäisi muuttaa, jottei olisi ankeaa.

-ap

Shy Pakistani kirjoitti:

Koska tässä vaiheessa minun on mahdoton muuttaa niitä. Teen kuitenkin jatkuvasti töitä sen eteen, että tulevaisuudessa elämäni olisi parempaa.

Tuohan on hyvä, koska pyrit muuttamaan asioita. Alistumista olisi se, että "hyväksyisit" tilanteesi etkä edes ajattelisi, että sitä voisi jollain tapaa pyrkiä muuttamaan. Hyväksyminen lainausmerkeissä, koska tyypilliseen tapaan samalla kuitenkin katkerana valittaisi, että on niin kurjaa, on niin kamalaa, mutta kun ei maha mittään.

-ap

Joitain asioita ei vain voi muuttaa.

Mun lapsillani on lukihäiriö ja add. Heidän opiskelunsa tukemiseen on pakko käyttää aikaa, jopa pari tuntia illassa.

Mun isälläni on alzheimer ja autan vanhempiani suhteellisen paljon. Jos en auttaisi, en voisi elää itseni kanssa.

Mulla on myös vaativa asiantuntijatyö, viime viikon työtuntisaldo 50 tuntia, nyt alkoi loma. Joskus on vain pakko venyä. Ja tylsä ei vaativa työ olisi mulle raskaampi kuin haastava työ.

Mun elämässä on myös ihania asioita, ystävät, perhe ja harrastukset, jotka tasapainottavat kuormaa. Elämäni on enimmäkseen ihanaa.

Ihan oikeassa elämässä on vastoinkäymisiä.

Tällaista "neuvomista" oikeasta elämästä kuultu mutta omistaan hekin melko vähän puhuivat, minkä takia vain lakkasivat jonain päivänä töistä.

Tuntui siltä ettei pääse porukkaan jos ei usko että kuuluukin olla kurjaa, ehkä vain olen kokenut eri tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi työelämän ankeutta en minä yksittäisenä ihmisenä pysty muuttamaan, vaikka älyllisesti jo pikkulapsi tajuaa, että vaikkapa kahdeksan tunnin työpäivien tarpeesta ajettiin ohi jo aikapäiviä sitten. Ei tarkoita sitä, että on alistunut tilanteelleen, vaan että nyt pelataan näillä korteilla.

Mulla oli paska työ missä oli psykopaatti pomona. Sen sijaan että olisin väittänyt sen olevan oikeaa elämää lähdin pois ja löysin työn jossa viihtyy ja jonne on kiva lähteä joka aamu. Tämä se on sitä oikeaa elämää. Tervetuloa vaan muillekin, vaihtamalla paranee.

Minäkin olen parhaillani ikävässä työssä ja minulla on saamaton esimies, josta ei ole mitään apua eikä tukea. Olen yrittänyt löytää uutta työpaikkaa, mutta en ole sellaista onnistunut saamaan. Ennen sitä en voi irtisanoutua, kun tyhjän päälle ei voi jättäytyä, kun kuitenkin pitää asuminen ja eläminen jotenkin maksaa. Tämäkin on sitä oikeaa elämää, vaikkakin juuri sitä ankeampaa puolta.