Mies viettää omaa lomaa
Miehellä on tapana riitojen jälkeen häipyä omille teilleen. Hänellä on siihen mielestään oikeus. Koskaan hän ei ilmoita minne menee, voi viipyä useita päiviä ainakin loman aikana. Ei välttämättä pidä yhteyttä edes lapsiin.
Riitojen aiheet ovat yleensä pieniä ja omalta osaltani pyrin oikaisemaan väärinkäsitykset ainakin saman päivän aikana. Anteeksi en saa koskaan, koska mun anteeksipyynnöt on kuulemma epäuskottavia. Itse hän ei pyydä anteeksi juuri koskaan ja kun hän sanoo pahasti, niin sekin on mun syy. Monesti pyydän anteeksi omia ja hänenkin sanomisia. Mitään vaikutusta sillä ei kuitenkaan ole.
Tällä kertaa perheen lomareissu vaihtui miehen omaan lomaan, koska mihinkään ei kuulemma kannata lähteä, kun vituttaa tai koska mun kaltaisen ihmisen kanssa ei vaan voi. Hänellä ei tietenkään ole osuutta asiaan. Hän on todella pitkävihaista tyyppiä. Viikko mykkäkoulua ei ole mitenkään harvinaista.
Tiedän että hän saa tämän käännettyä mun syyksi ja vielä pyytelen anteeksi että hän joutui häipymään. Jokusen päivän kuluttua hän saattaa ehkä tulla takaisin ja olettaa että "olen oppinut läksyni" ja olen vaan onnellinen kun hän ilmestyy paikalle. Mitään anteeksipyyntöä on turha odottaa. Hän ei koe tehneensä mitään väärin.
Ja miksi tämä jatkuu. Koska lapset.
Kommentit (24)
Ja haluat näyttää lapsille tälläistä esimerkkiä koska...? Erotkaa. Näytät lapsillesi mallia, että parisuhteessa voi lytätä toisen täysin ja se on ok.
Lapset on huono tekosyy odotella tuhlaajapoikaa kotiin. Ai että se on saanut sut ansaan. Onpahan kolo johon palata, ilman mitään velvoitteita. Olet kyllä naurettava.
Voi että se mies pitää sua tyhmänä!!
Eroa. Tuo ei ole normaalia käytöstä parisuhteessa. Tuo on toista alentavaa kohtelua ja tuskin muuksi muuttui jatkossakaan.
Voimia aloittajalle! Epätoivo valtaa omankin mieleni täällä kotona. Mies jäi lomalle ja kuten arkenakin töiden jälkeen tuijottaa vaan telkkaria ja pelaa Pleikalla jne koko päivän yöhön. Rehellisesti sanoen täällä pitäisi vain olla hiljaa, mies ei kuuntele sanaakaan, alkaa haukotella, puhisee, vaihtaa huonetta tai tuijottaa puhelintaan jos yrittää sanoa yhdenkin sanan ihan mistä tahansa vaikka että 'ulkona sataa' niin mitätöi kaiken puheen, ei kuuntele yhtään tai sulkee korvansa yhdeltäkin sanalta. Tosin kun hänellä itsellään on asiaa pitäisi olla niiiin valmis kuuntelemaan ja tukemaan ja kommentoimaan ja ymmärtämään hänen asioitaan tms. Minä en voi sanoa sanaakaan. Sitten jos olen hiljaa ja en noteeraa miestä hänen asioiltaan koska ei ole minuakaan kuunnellut sanaakaan niin alkaa syytellä 'että mistä nyt tuulee ja miksi pitää näyttää hapanta naamaa jne jne..!!'.
Tämä on ihan sairasta ja en tiedä pitäisikö mun itkeä vai heittää tuolilla seinään. Lähtee pariksi päiväksi pois mutta mun pitäisi neljä viikkoa jaksaa tätä samojen seinien sisällä. Onhan se pelaaminen parempaa kuin että ryyppäisi tuossa päivät pitkänsä ja ymmärrän että on loma ja haluaa rentoutua, mutta kun en voi puhua...yhtään mitään?!! Tämä on vain kärjistynyt ja ollaan pitkässä suhteessa. Eikä ole muita naisia kehissä; siis täysin varma tieto ettei ole.
Ei, lapset ovat syy LÄHTEÄ tuollaisesta suhteesta. Sinun syysi jäädä on oma raukkamaisuutesi.
Ap, lapsesi tulevat olemaan samanlaisia kuin sinä: poikasi käyttäytyvät tyttöystäviään ja vaimojaan kohtaan kuin isänsä sinua kohtaan, ja tyttäresi tulee ottamaan miehen joka alistaa ja lyttää häntä kuten isänsä sinua. Eli juuri lasten takia sinun pitäisi LÄHTEÄ, ei jäädä.
Ja #7, kiireesti lusikat jakoon siellä. Meillä on vain yksi elämä ja sitä ei ole tarkoitettu tuhlattavaksi tuollaiseen.
Oletko kirjoitellut tänne tuosta jo aikaisemminkin? Pakkaa kamat kun mies on omalla lomalla (sillä on nainen toisaalla, keksii riitoja että pääsee sen luo) ja muuta pois. On lasten kanssa ennenkin lähdetty ja erottu ja muutettu.
Kiva varmaan elää löysässä hirressä. Aina se kuitenkin kiristyy hiukkasen. Mutta että jokainen elää siten kuin elää. Mutta on vain yksi elämä elettävänä..
Onko missään mitään järkeä, edes lasten vuoksi, elää semmoista elämää kuin tässä kerrotussa?
Minkä takia sitten haastat riitaa, nalkutat ja nillität, jos tiedät miehen reaktiot?
Seuraavan riidan kohdalla häippäse itse ovesta ennen miestäsi ja lähde baanalle pariksi päiväksi
Vierailija kirjoitti:
Ja haluat näyttää lapsille tälläistä esimerkkiä koska...? Erotkaa. Näytät lapsillesi mallia, että parisuhteessa voi lytätä toisen täysin ja se on ok.
Tä-mä.
Missä hän sitten viettää aikaansa, kun on pois? Hän on nyt kehittänyt tällaisen oma-loma kuvion, jonka varjolla pääsee koska vaan pois omaan rauhaan pariksi päiväksi. Mietin, että miten tuo on edes käytännössä mahdollista. Yöpyykö jossakin hotelleissa ja rahaakin menee ja kuka hoitaa kaikki perheen asiat, jotka hänelle kuuluvat sillä aikaa? Meillä ainakin mies tietää jo, että jos tuollisen reissun tekisi sopimatta ja jättäisi minulle kaiken, että se olisi sitten hänen viimeinen reissunsa. Teillä sen sijaan mies syyttelee sinua ja sinä pyydät anteeksi. Ei kyllä tuo on nyt niin huono tuo teidän tilanne, että jotakin sinun pitää nyt tehdä. Nyt sanot, että yksikin reissu vielä, niin se oli siinä.
Mun mies teki tuota samaa. Katsoin sitä yhden kesän. Sitten siitä tuli ex mies.
Ja voin sanoa, ei kaduta!
Ihan uskomatonta että kukaan jaksaa tuollaista katella, kuulostaa siltä että olet vain läheisriippuvainen etkä uskalla erota, vedoten raukkamaisesti lapsiin.
Kyllä se on lapsillekin parempi olla näkemättä tuollaista, usko pois.
Sama neuvo kuin aiemmallekin; lukkoseppä paikalle ja elämä jatkuu. Tosin miehellä eri osoitteessa. Mitäs läksit...
Vierailija kirjoitti:
Ei, lapset ovat syy LÄHTEÄ tuollaisesta suhteesta. Sinun syysi jäädä on oma raukkamaisuutesi.
Komppaan täysillä. Mitä tekee isällä/miehellä joka ei ole koskaan kotona ja käyttäytyy kuin uhmaikäinen? Ei mitään.Täysi turhake. Laita pihalle.
Liian moni nainen käyttää lapsia tekosyynä surkean liiton jatkumiseen.Ei kannattaisi.
Lynkatkaa nyt yhden osapuolen kertomuksen perusteella. Pari kertaa olen lähtenyt muutamaksi tunniksi rauhoittumaan kun yksi keksi mitä typerämpiä riidan aiheita.
Ei kai sentään