Minkälaista on olla mielenterveysongelmista kärsivän puoliso?

Voin sanoo et on vaikeaa..tai siihen saakka meni hyvin kun ei ollut lasta ja sain olla itsekseni kun siltä tuntuu. Lapsen tulon jälkeen tilanne muuttui radikaalisti kun vielä heikko tukiverkosto. Eron edessä tässä ollaan valitettavasti. Kun itse alkaa olla myös siinä jamassa et tarvii tukea ja sairastavalta puolisolta sitä on vaikea saada niin oravan pyörä on valmis. Haluaisin olla se puoliso joka jaksaa vuodesta toiseen tukea ja olla läsnä, mutta en vain enää jaksa.

.

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoo et on vaikeaa..tai siihen saakka meni hyvin kun ei ollut lasta ja sain olla itsekseni kun siltä tuntuu. Lapsen tulon jälkeen tilanne muuttui radikaalisti kun vielä heikko tukiverkosto. Eron edessä tässä ollaan valitettavasti. Kun itse alkaa olla myös siinä jamassa et tarvii tukea ja sairastavalta puolisolta sitä on vaikea saada niin oravan pyörä on valmis. Haluaisin olla se puoliso joka jaksaa vuodesta toiseen tukea ja olla läsnä, mutta en vain enää jaksa.

Minkälaisia haasteita teillä on ollu ihan arjessa?

.

Vittumaista. Jos haluat hoivasuhteen ilman palkkaa ja kiitosta, niin go for it! Elämä pyörii vain hänen ehdoillaan ja hänen olotilojensa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vittumaista. Jos haluat hoivasuhteen ilman palkkaa ja kiitosta, niin go for it! Elämä pyörii vain hänen ehdoillaan ja hänen olotilojensa ympärillä.

Onko mistään terapioista ollut apua?

Vierailija kirjoitti:

Vittumaista. Jos haluat hoivasuhteen ilman palkkaa ja kiitosta, niin go for it! Elämä pyörii vain hänen ehdoillaan ja hänen olotilojensa ympärillä.

No siis vahvasti tämä.. allekirjoitan. Kyllä sitä hetken jaksoi, mutta niin.. aika aikansa, ei tätä edes pyhällä hengellä jaksa enempää.

Olin aikoinani avoliitossa masentuneen kanssa. Raskasta oli ja mietin ajoittain eroa. En ehtinyt viedä päätöstä sen pidemmälle, kun puoliso teki itsemurhan. Nyt olen itse uudessa parisuhteessa se mt-ongelmista kärsivä osapuoli, osittain tuon aiemman kokemukseni takia.

Melko hyvin nykyinen puoliso silti vaikuttaa kanssani jaksaneen, ilmeisesti siksi koska käyn hoitamassa päätäni ammattilaisten kanssa. Ex ei siihen ollut valmis ja siksi suhde olikin äärimmäisen raskas. Ajoittaista kuormittuneisuutta toki silti huomaan nykyisin toisessa.

Riippuu millaisia ongelmia on. Oma puoliso on masennukseen taipuvainen, onhan se pahimmillaan tosi ikävää, mutta asian kanssa oppii kyllä elämään, kun tunnistaa oireet sun muut.

Ei ole apua. Ei nää ”ongelmat” terapiassa parane. Tai jos itse menet terapiaan ja muutut hänelle sopivaksi puolisoksi...

Eli ennakoit, alistut tilanteeseen jne. Mitä hän tekee sinun vuoksesi?!

Vierailija kirjoitti:

Ei ole apua. Ei nää ”ongelmat” terapiassa parane. Tai jos itse menet terapiaan ja muutut hänelle sopivaksi puolisoksi...

Onko sulla joku näkymys, millainen puoliso mielent. ongelmista kärsivä tarvitsisi?

Todella raskasta ja oma psyyke koetuksella. Siinä voi itselläkin remmi luistaa jos vuosia on sitä hullunmyllyä. Helpompi erota.

Vierailija kirjoitti:

Olin aikoinani avoliitossa masentuneen kanssa. Raskasta oli ja mietin ajoittain eroa. En ehtinyt viedä päätöstä sen pidemmälle, kun puoliso teki itsemurhan. Nyt olen itse uudessa parisuhteessa se mt-ongelmista kärsivä osapuoli, osittain tuon aiemman kokemukseni takia.

Melko hyvin nykyinen puoliso silti vaikuttaa kanssani jaksaneen, ilmeisesti siksi koska käyn hoitamassa päätäni ammattilaisten kanssa. Ex ei siihen ollut valmis ja siksi suhde olikin äärimmäisen raskas. Ajoittaista kuormittuneisuutta toki silti huomaan nykyisin toisessa.

Miksi alapeukku? En ollut mt-kuntoutuja ennen exän itsemurhaa. Olen kokenut molemmat roolit suhteissani, sen terveemmän ja sairaamman osapuolen roolin.

Vierailija kirjoitti:

Todella raskasta ja oma psyyke koetuksella. Siinä voi itselläkin remmi luistaa jos vuosia on sitä hullunmyllyä. Helpompi erota.

Pystytkö vähän eritellä tarkemmin, millaiset asiat olet kokenut raskaiksi?

Onko sulla joku näkymys, millainen puoliso mielent. ongelmista kärsivä tarvitsisi?[/

Sellaisen joka on läheisriippuvainen. Ei välitä itsestään tai lapsistaan niin paljoa kuin tästä mt ihmisestä

Minun puolisoni joutui työttämäksi, ja masentui pahoin. Hänelle  diagnosoitiin työkkärissä bi-polaatinen mielialahäiriö

En halunnut jatkaa puolisoni "omaishoitajana" joten erosimme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vittumaista. Jos haluat hoivasuhteen ilman palkkaa ja kiitosta, niin go for it! Elämä pyörii vain hänen ehdoillaan ja hänen olotilojensa ympärillä.

No siis vahvasti tämä.. allekirjoitan. Kyllä sitä hetken jaksoi, mutta niin.. aika aikansa, ei tätä edes pyhällä hengellä jaksa enempää.

Juurikin näin. Hoidot eivät auttaneet ja tila vain paheni. Ja kukas muukaan sen kaiken skeidan sai päälleen kuin puoliso. Lopulta uuvuin tavallaan itsekin ja rakkauden tunteille ei jäänyt tilaa/ voimia. Lapsetkin kärsivät, kun toinen vanhemmista oli omassa, pahoinvoivassa umpiossaan ja toinen kiukkuinen ja väsynyt arjesta ja vastuusta.

Eron jälkeen taas pystyy hengittämään ja huomaan, että olen näemmä viime vuosina kuolettanut oman elämäni ja olen itselleni vihainen, että annoin sen tapahtua.

naimisissa maanisdepressiivisen kanssa. vaikka lääkitys onkin jotakuinkin kohdallaan, välillä on säätämistä sen suhteen, puoliso hoidossa pari viikkoa jne. aikalailla allekirjoitan ylläolevien kommentteja. raskasta on, ja hänen ehdoillaan aika pitkälti mennään. lapsiakin on siunaantunut, ne pitävät eloa ja meitäkin aktiivisina, mutta kyllä rajat tulee aina välillä vastaan, nimeomaan ne sairauden rajat. sosiaalista ympyrää ei ole, lymyillään vaan omissa oloissa, mut lapsilla onneksi päiväkoti ja isovanhemmatkin aktiivisia vaikkakin asuvat kaukana ja harvoin kylässä. seksielämä on tyystin kadonnut. 

Toiselta ei saa vastavuoroisuutta, ei tukea, ei kiitosta, ei juuri paljonkaan mitään. Silti pitää jaksaa olla aina vahva. Heikkouden osoittaminen saa toisen sekaisin.