Rupusakkius ei koskaan katoa ihmisestä. Olrn rupusakista ponnistanut ja kärsin taustastani.

Olen todella rupurahvaasta lapsuudenperheestä. Huonosti koulutetut työläisvanhemmat, väkivaltainen luonnevikainen lastenhakkaajaisä, alistunut apaattinen äiti. Hirveä lapsuus, pelkoa ja kauhua ja väkivaltaa, vihasin joka minuuttia ja vannoin että jos tästä elossa selviän, elämäni elän toisin.
Omalla työllä msksoin lukion, vanhemmat ei auttanut mitenkään kun tyttöjen koulutus on hukkaanheitettyä rahaa. Yliopistoon menoa torpedoitiin, se kiellettiin, uhkailtiin perinnöttömäksi jättämisellä (joka myöhemmin toteutettiin myös) ja kaikin tavoin estelivät sitä että kouluttautuisin.
Pääsin yliopistoon ja muutin yli 300km päähän. Valmistuin nopeasti, pääsin työelämään, menestyin hyvin kun olin ahkera enkä ikinä vslittanut mistään. Etenin uralla sitkeän asenteeni ansiosta - olinhan aina tottunut taistelemaan tieni.
Nyt olen suuressa otganisaatiossa johtajana ja johtoryhmässä. Muutamankymmentä alaista neljässä organisaatiotasossa.

Ryysyistä rikkauksiin? Ei todellakaan. Olen onneton ja paska lspsuuteni vaivaa ja ärsyttää.

Mulla on hyvä palkka, käyn silti halpahalleissa enkä ”saa” ostaa itselleni mitään kallista. Syön juntisti kuten lapsuudessa, en matkusta kun ei lapsenakaan matkustettu. En käy oopperassa enkä taidenäyttelyssä kun siihen ei kotona tottunut.

Huomaan kauhukseni että en päässytkään rupusakin menosta eroon! Huomaan että tahtomattani toisinnan lapsuudestani joitain asioita.

Vaikka olen akateeminen, johtaja, hyvä työsdäni, niin huonommuus ja alemmuuskompleksi vaivaavat. En koe snsaitsevani mitään itselleni enkä koe että mulla olisi oikeus pyytää tai vaatia oukein mitään.

Mikähän mua vaivaa? Pitäiskö hakeutua terapiaan? Väkivaltalapsuuttani en ole mitenkään käsitellyt koskaan muuta kuin ylisuorittamalla. Tern usean ihmisen työt, laajan yliopistotutkinnonkin ylisuoritin 3,5 vuodessa.

Nyt olen 39v ja alkanut epäillä että kohta prakaan. Rupusakkiuden tunne (siis se että vaikka miten yritin eroon taustastani niin ensiinä onnistunutkaan) on musertava.

Pääseekö terapiahoitosuhteeseen vain sillä perusteella että lapsuus ja taistat ”vituttaa”?