Plussa,haamu vai nega? Kaikki kuvien ja oireiden kera mukaan ketjuun :)
Heippa kaikille kuumeilijoille!
Täs eletää jännittäviä päiviä :p
Edelliset kuukautiset oli 22.6-25.6 ja oletettu ovulaatio oli 9.7, en tikuttanut mutta laskujeni mukaan. Ukon kanssa me pupuillaan lähes päivittäin niin ei tuo oviksen laskeminen oo ollu mitenkään se päälimmäinen juttu :) Seuraavat menkat pitäis alkaa 23.7
Olen kyllä lukenut että raskausoireita ei voi tulla ennen kun kiinnittyminen on tapahtunut mutta 4 päivää oletetun ovulaation jälkeen olen kärsinyt menkkamaisista jomotuksista PÄIVITTÄIN, ei se jatkuvaa ole mutta sellasia hetkiä on päivässä kun joutuu juosta ihan vessaan katsomaan että alkoiko menkat, joo typerää koska niiden ei pitäisi alkaa edes vielä :D 6 päivää sitten kun kärsin aika kovasta alavatsa jomotuksesta, illalla pupuiltiin ja tuntui todella epämukavalta, tuonne alapäähän pikkusen sattui mitä ei koskaan ole ennen tehnyt,kuivuutta se ei ole koska alapää on kyllä oviksesta asti ollut todella kosteana, ukkokin on mielissään :D ylävatsaa (suunnilleen peukalonmitan verran rinnoista alaspäin keskelle) on "puristanut" oudosti muutaman kerran, tiedä sitten onko edes raskausoire mutta ennen sellaista ei ole ollut, AHH, kyllä tää intoilu on samalla ihanaa vaikka stressaavaa :P rinnat kipeytyivät 3 päivää sitten ja se kipu on sellaista "rintojen sisäistä" kipua, painellessa ei tunnu kipua sen kummemmin, se särky on jossain tuolla sisällä ja varsinkin selälleen maatessa alkaa sellanen pistävä jomotus ja ilman rintsikoita nuo tuntuu roikkuvan polvissa asti :D, tosin kyllä pientä jomotusta tuntuu niissä myös mahalleen maatessa. rintsikat päällä se kipu on mun pongauksien mukaan voimakkaampi, tiedä sitten. nännipihat mun mielestä on lautasen kokoset, tossa aamulla peilistä niitä katselin ja mietin että eihän ne nyt tolta aina näytä,mutta meillä yk3 menossa ja hirveääkin hirveämpi vauvakuume molemmilla niin kai ne silmät saa raskaushaaveissa nännitkin näyttämään isommilta, haha :D pari päivää sitten väsytti niin per***esti,olisin voinut vaan nukkua, mutta se väsymys on jotakuinkin pois, uupunu olo kuitenkin seuraa päivästä toiseen. hmmm, sen kummempia toivottuja raskausoireita mulla ei ole.
No,pakkohan se on kertoa että todellakin MALTTAMATTOMANA, siis todellakin ihan täpinöissäni olen hölmö mennyt ja testannut jo 3 päivää sitten ekan kerran, puhdas negahan se sieltä tuli, tosin en kyllä uskonutkaan sen näyttävän vielä mitään mutta kyllähän te tiedätte :D Tänä aamuna se malttamattomuus sieltä taas astui esiin kun kaapissa kuitenkin yksi halpistesti mua huhuili, halus aamupissalle mukaan,olihan se pakko ottaa :D ihan testiajan sisällä olin kyllä näkeväni siinä tikussa toisen HAALEAN viivan,mutta ne silmät kyllä saattaa heittää ja pahasti. Ja senkin tiedän että liian aikaisin testaaminen ei kannata :/ Laitan kuvan tähän ja haluisinkin kuulla teidän mielipiteen testistä :) ja myös teidän tilannetta,missä vaiheessa kiertoa ja mitä oireita? Oikein paljon plussatuulia kaikille!(y)
Kommentit (3051)
Hitsi kun kuvat tulee hirveän huonolaatuisina tänne.. Vika pc tuhlattu. Onkohan sitten tyypillistä testille turha viiva testiajan sisällä...
Huomenna pääsen apteekkiin, saa heittää testisuosituksia! Menkat loistaa edelleen poissaolollaan. 🤔
Pc dpo 9 päivällä tehty..
Molemmille kolmas ja ensimmäinen yhteinen lapsi haaveissa. Pillerit pois pääsiäisenä -21 ja Yk 1 virallisesti alkanut 5/21
Tuossa vielä toinen kuva hieman muokattuna
Molemmille kolmas ja ensimmäinen yhteinen lapsi haaveissa. Pillerit pois pääsiäisenä -21 ja Yk 1 virallisesti alkanut 5/21
PC tehty kp 22/27-28. Antaako pc viivanpaikkoja herkästi? Pitäisi olla testaamatta vielä, mutta minkäs mahtaa.
Norppa96 kirjoitti:

Noilla päivillä kannattaa kokeilla jotain vähän herkempiä testejä 🤔 on todella ihme jos saa PC.llä jo jotain näkyviin 😅 ja ainakin omasta kokemuksesta antaa kyllä viivanpaikkoja, mutta ne on sitten taas ihan super haaleita ja tulee vasta testiajan jälkeen 🤔 toiset kyllä sanoo ettei tule viivanpaikkoja, mutta monesti jos katsoo testiä jo ennen kun sen tekee niin näkee jo viivanpaikan 😄 kokeile tosiaan jotain testiä minkä herkkyys on 10mlU tai odottele muutama päivä :)
Kiitos Alice86. Mulla oli yksi one stepin testi. Siinä ehkä näkyy jotain hyvin haaleeta, ei näy ehkä kuvassa. Täytyy nyt vaan jaksaa odottaa. Oon jotenkin ajatellut että nyt pitäisi jo jotain näkyä testeissä 🧐
Nyt vasta dpo9.. Viime kierrossa kemiallinen joten ei pitänyt testata ennen ku menkkojen pitäisi alkaa.. Taustalla myös tuulimuna rv 7-8 ja kkm rv 11😕
Norppa96: Mun pc näyttää tänään tältä kp 25/26-28 dpo11
Molemmille kolmas ja ensimmäinen yhteinen lapsi haaveissa. Pillerit pois pääsiäisenä -21 ja Yk 1 virallisesti alkanut 5/21
Tuos vie toinen kuva
Molemmille kolmas ja ensimmäinen yhteinen lapsi haaveissa. Pillerit pois pääsiäisenä -21 ja Yk 1 virallisesti alkanut 5/21
Tintti83: Mä näen tossa sun testissä kyllä tosi haalean toisen viivan! Mun pc kun kuivui, näin mahdollisen viivanpaikan tai jonkun haalean viivan :D, mutta mun täytyy vielä odotella, oon kova testailemaan hyvin aikaisin. Toivotaan vahvistumisia!!
Meillä aika hedelmöitysneuvolaan kuun lopulla, toivotaan että aika jouduttaisiin perumaan.
Norppa96 kirjoitti:
Kiitos Alice86. Mulla oli yksi one stepin testi. Siinä ehkä näkyy jotain hyvin haaleeta, ei näy ehkä kuvassa. Täytyy nyt vaan jaksaa odottaa. Oon jotenkin ajatellut että nyt pitäisi jo jotain näkyä testeissä 🧐
Sain kanssa tuon tyylisiä one stepillä noina päivinä :)
Moikka, liityn keskusteluun kun stressailen täällä nyt näitä viivoja.
Vasen ylä on eilen illalla otettu
Oikee ylä on tänään illalla otettu
Vasen ala on rfsu herkkä testi tehty heti aamulla, heti kuvattuna ja oikee ala sama testi tunnin päästä.
Mitä mieltä olette? 😜
Oireita ei oo muuta kuin muutamia päiviä ollut menkkamaiset kivut ja rinnat ovat kipeät ja nänneillä on pitkät päällä lähes kokoajan😅🤣
Lisäten vielä tuohon edelliseen, minulla on kp 32/31.
Eilen illalla kokeilin ovulaatiotestiä ihan huviks ja molemmat viivat heti näkyviin, kontrolli ehkä jopa tummempana.
Tää epätietotuus on niin raastavaa🥺
Käyttäja40773 kyllähän nuo sinun testit selkeitä plussia ovat. Onnea 💙
Molemmille kolmas ja ensimmäinen yhteinen lapsi haaveissa. Pillerit pois pääsiäisenä -21 ja Yk 1 virallisesti alkanut 5/21
Käyttäjä40773 kirjoitti:
Moikka, liityn keskusteluun kun stressailen täällä nyt näitä viivoja.
Vasen ylä on eilen illalla otettu
Oikee ylä on tänään illalla otettu
Vasen ala on rfsu herkkä testi tehty heti aamulla, heti kuvattuna ja oikee ala sama testi tunnin päästä.Mitä mieltä olette? 😜
Oireita ei oo muuta kuin muutamia päiviä ollut menkkamaiset kivut ja rinnat ovat kipeät ja nänneillä on pitkät päällä lähes kokoajan😅🤣
Ihan selviä plussiahan nuo ovat 😍 luulin tosin että silloin kun kuukautiset jää pois, että olisi hieman vahvempia varsinkin noilla herkillä 🤔 tietysti jokaisen hcg nousee ihan omalla tahdillaan
Alice87 kirjoitti:

Se vähän ihmetyttääkin kun niin huonosti näkyi herkässä, että onko sitten tuulimuna tms kyseessä, varovaisesti olen onnellinen, mutta silti en tiedä milloin uskaltaa oikeasti olla varma tuloksesta. Kyseessä olisi esikoinen🥰
En ole ovulaatiotestiin saanut koskaan kahta selkeää viivaa, mietin jo että olenko sitten matalampi hirmoonisempi, jos siis sellaisia voi olla😅 on tämä jännää aikaa

Jos yhtään lohduttaa niin itsellä kun oli kemikaalinen kyseessä niin ovulaatiotestiin ei tullut kyllä lähellekään vahvaa viivaa :)

Okei🙂 täytyy nyt vaan koittaa malttaa odottaa. Pelko menkkojen alkamisesta on kyllä kova.
Missä vaiheessa muut ovat nyt? 😍
Tämän päivän pc. Mielestäni vahvistunut, vaikka olisin kyllä odottanut jo vahvempaa viivaa. 🤔 Kp 36/33-35.