Plussa,haamu vai nega? Kaikki kuvien ja oireiden kera mukaan ketjuun :)
Heippa kaikille kuumeilijoille!
Täs eletää jännittäviä päiviä :p
Edelliset kuukautiset oli 22.6-25.6 ja oletettu ovulaatio oli 9.7, en tikuttanut mutta laskujeni mukaan. Ukon kanssa me pupuillaan lähes päivittäin niin ei tuo oviksen laskeminen oo ollu mitenkään se päälimmäinen juttu :) Seuraavat menkat pitäis alkaa 23.7
Olen kyllä lukenut että raskausoireita ei voi tulla ennen kun kiinnittyminen on tapahtunut mutta 4 päivää oletetun ovulaation jälkeen olen kärsinyt menkkamaisista jomotuksista PÄIVITTÄIN, ei se jatkuvaa ole mutta sellasia hetkiä on päivässä kun joutuu juosta ihan vessaan katsomaan että alkoiko menkat, joo typerää koska niiden ei pitäisi alkaa edes vielä :D 6 päivää sitten kun kärsin aika kovasta alavatsa jomotuksesta, illalla pupuiltiin ja tuntui todella epämukavalta, tuonne alapäähän pikkusen sattui mitä ei koskaan ole ennen tehnyt,kuivuutta se ei ole koska alapää on kyllä oviksesta asti ollut todella kosteana, ukkokin on mielissään :D ylävatsaa (suunnilleen peukalonmitan verran rinnoista alaspäin keskelle) on "puristanut" oudosti muutaman kerran, tiedä sitten onko edes raskausoire mutta ennen sellaista ei ole ollut, AHH, kyllä tää intoilu on samalla ihanaa vaikka stressaavaa :P rinnat kipeytyivät 3 päivää sitten ja se kipu on sellaista "rintojen sisäistä" kipua, painellessa ei tunnu kipua sen kummemmin, se särky on jossain tuolla sisällä ja varsinkin selälleen maatessa alkaa sellanen pistävä jomotus ja ilman rintsikoita nuo tuntuu roikkuvan polvissa asti :D, tosin kyllä pientä jomotusta tuntuu niissä myös mahalleen maatessa. rintsikat päällä se kipu on mun pongauksien mukaan voimakkaampi, tiedä sitten. nännipihat mun mielestä on lautasen kokoset, tossa aamulla peilistä niitä katselin ja mietin että eihän ne nyt tolta aina näytä,mutta meillä yk3 menossa ja hirveääkin hirveämpi vauvakuume molemmilla niin kai ne silmät saa raskaushaaveissa nännitkin näyttämään isommilta, haha :D pari päivää sitten väsytti niin per***esti,olisin voinut vaan nukkua, mutta se väsymys on jotakuinkin pois, uupunu olo kuitenkin seuraa päivästä toiseen. hmmm, sen kummempia toivottuja raskausoireita mulla ei ole.
No,pakkohan se on kertoa että todellakin MALTTAMATTOMANA, siis todellakin ihan täpinöissäni olen hölmö mennyt ja testannut jo 3 päivää sitten ekan kerran, puhdas negahan se sieltä tuli, tosin en kyllä uskonutkaan sen näyttävän vielä mitään mutta kyllähän te tiedätte :D Tänä aamuna se malttamattomuus sieltä taas astui esiin kun kaapissa kuitenkin yksi halpistesti mua huhuili, halus aamupissalle mukaan,olihan se pakko ottaa :D ihan testiajan sisällä olin kyllä näkeväni siinä tikussa toisen HAALEAN viivan,mutta ne silmät kyllä saattaa heittää ja pahasti. Ja senkin tiedän että liian aikaisin testaaminen ei kannata :/ Laitan kuvan tähän ja haluisinkin kuulla teidän mielipiteen testistä :) ja myös teidän tilannetta,missä vaiheessa kiertoa ja mitä oireita? Oikein paljon plussatuulia kaikille!(y)
Kommentit (3051)
Illasta samalla pahamaineisella tehty testi..
Mitä mieltä olette? Dpo 10 menossa.
Nyt illalla tuli sitten tällainen!
Onkohan tämä plussa vai viallinen testi? Pitää vielä tehdä pc testi tässä joku päivä.
Tein tämän paketissa olevan toisen rfsun testin. Kyl se pc pitää hakee että saa tähän selvyyden. Joko siihen tulee nega ja tipahdan korkeelta tai sit siihenkin tulee viivaa.
Käyttäjä6886 suosittelen hakemaan apteekista niiden herkeän oman testin! Eivät ole kalliita. Mikä dpo sulla on menossa?
Jolinda en tiedä mikä dpo on menossa kun en tikuta ovulaatiota. Tarkoitatko apteekin ultra testiä? Eks ne paketit ole nykyään pienempiä ja niissä on sisällä sellainen sininen pieni puikko testi? Onks sen herkkyys 10? Onks ne parempia kun pc liuskatestit?
Joo varmaan juuri se. En kyllä ole varma lukiko niissä ultra mutta 10miu ne oli kuitenkin! Itse tykkään niistä kun niissä ei itsellä koskaan ole viivanpaikkaa tullut niin että sekoittaisi haamuviivaan.
Moikka pitkästä aikaa! Onko ajatuksia mitä voisi olla meneillään. Menkat nyt 4 päivää myöhässä ekaa kertaa. Nyt siis kp34/30-31. Testi nega (korkeintaan pieni haamu) . Mahdollinen ovis oli 5 päivä. Voi olla että ei pidä paikkansa kun en tikutettua saanut. Nännit siitä asti todella kipeät ja valkkaria tuli sen jälkeen viikon todella reilusti mitä ei yleensä ole. Yleensä kuivakausi oviksesta menkkoihin. Alamahassa nipistyksiä ja alapää särkee ajoittain. Kiristelee. Paha olo kohtauksia. Voinko vielä plussata vai onko vain muuten myöhässä? Mielipiteitä? 🤔😬 Todella turhauttavaa tää odottelu.
Ens yk olisi yk12. Eli vuosi yritetty nyt sitten. Ens kiertoon olis Letrozol avuksi. Toivon vain ettei sitä tarttis alottaa.
Ansku23 voisiko ovis olla luultua myöhemmin ja nyt olisi kiinnittymiskipuja?
Ansku23 mä just eilen sua mietin, että miten siellä menee 🧡? Ootko rokotteen ottanut? Sillä kun ollut joidenkin kohdalla vaikutusta kiertoon.
Jolinda: No tota mietin itsekin. Kai se olisi mahdollista. Selviää varmasti tässä muutaman päivän päästä 🤔
Pompeli: Vähän turhauttaa ja ahdistaa. Tää on niin vaikeeta kun asiat ei vaan etene. Mut muuten ihan ok kiitos kysymästä ❤️ Se Letrozolin aloitus vähän tuo toivoa, saa asioita edes vähän eteenpäin. Tosiaan ei vieläkään menkkoja. Todella outo olo. En ole ottanut rokotetta mutta nyt pitäs pe mennä ottamaan...
Mites sulla menee? 🥰
Ansku23 kirjoitti:
Jolinda: No tota mietin itsekin. Kai se olisi mahdollista. Selviää varmasti tässä muutaman päivän päästä 🤔
Pompeli: Vähän turhauttaa ja ahdistaa. Tää on niin vaikeeta kun asiat ei vaan etene. Mut muuten ihan ok kiitos kysymästä ❤️ Se Letrozolin aloitus vähän tuo toivoa, saa asioita edes vähän eteenpäin. Tosiaan ei vieläkään menkkoja. Todella outo olo. En ole ottanut rokotetta mutta nyt pitäs pe mennä ottamaan...
Mites sulla menee? 🥰
Varmasti on vaikeaa ja turhauttaa, mä toivon todella teille pian plussaa ❤️ mä tosiaan plussasin tossa jokunen aika sitten ja nyt mennään arviolta viikolla 8 (7+3) että alussa ollaan ja edelleen tää on hämmentävää 😄 esikoinen täytti hetki sitten 1v niin pieni ikäero tulossa mutta sitä toivottiin 🧡
Sininen testi tehty viikko sitten punainen eilen iltapäivällä.. Näyttää siltä että meille tulisi vappuvauva😀
Tässä olisi tällainen. En tiedä näkyykö toista viivaa. Kun se toinen viiva näyttäis näkyvän huonommin kun laittaa kuvan tänne.
Hei vaan kaikille!
Laitoin tän kyllä tonne toiseenkin ketjuun mutta vähän vertaistukea kaipailen 😂
Minulla on menossa kp36/28-30, viimeisin kierto ennen kuukautisten poisjääntiä oli 29 päivää. Vauvaa meillä siis yritetään ja tein ensimmäisen testin jo kp 28 eli viikko sitten ja se oli tyylipuhdas negatiivinen. Menkat ei sitten kuitenkaan alkaneet ja testejä on sen jälkeen tullut tehtyä jos minkälaista.
Minua ahdistaa tuo testien hailakkuus siinä missä esikoisesta pärähti kirkas viiva jo seuraavana päivänä kuukautisten poisjäännistä. Nyt olen vahvimmillaan noihin pc:n testeihin saanut kuvan alimman mukaisen viivan tältä aamulta.
Ylin kuva on kp 31 aamupissa
Keskimmäinen eiliseltä iltapissa noin 2,5h pidätys
Ja alin tosiaan tältä aamulta.
Kävin keskiviikkona Hcg-verikokeessa ja arvo oli silloin 68 mikä on mielestäni aika matala jos viikkoja olisi 4+3? Toki on mahdollista että ovis oliskin ollut myöhemmin ja viikkoja voisi olla esim. 4+1. Ja jos hormonia oli keskiviikkona noin niin eikö tänään pitäisi testin jo helottaa punaisena? Olenko vain vainoharhainen vai voiko tästä tulla täysimittainen raskaus? Ja pitäisikö lopettaa testaaminen nyt tähän ja katsoa omalla painollaan mitä tuleman pitää?
Oireita on kyllä nännien arkuus, ihmeelliset mieliteot, hajut ja lievä uupumus.
Heippa kaikki!
Oon seurannu sivusta keskustelua jo jonkin aikaa. Haluan jakaa teille kuvan tästä haista paska -rfsu:n herkästä testistä, jolla viime kuussa sain tämmösen "haamun", mutta joka todennäkösesti oli vaan viivan paikka tms, koska menkat alkokin parin päivän päästä. Tai sit kemiallinen, tiedä tota, mut kun tietää näiden rfsu:n testien laadun niin en ihmettele, vaikka oliskin vaan huijausviiva ollu😂 Enää en osta kyllä rfsu:n testejä.
Tässä kuussa onkin nyt tilanne et tänään jo kp 38/33-35, dpo14-16, eikä haamun haamua näy. Ei myöskään tunnu menkat kolkuttelevan ovella. On tää kyl saakelin raastavaa. 🙄 Myös cb:n digitesti näytti tänään ei raskaana. Meillä yk4. Ei tässä auta kai kun odottaa, päätin, että tiistaina (3pv päästä) haen uuden digitestin, ellei menkat ala ennen.
Tsemppiä kaikille yritykseen ja tuhannesti onnea plussanneille❤️
Käyttäjä6886: hmmm ehkä jotain hyvin haaleta erotan, mutta toki joo aina näkyy huonommin, kun liittää tänne. Toivotaan, että siellä jotain on😊
Marenki_piirakka: kyllä toi musta ihan selkee positiivinen on! Onnea 😍 ehkä oot vaan ovuloinu myöhemmin, kuin luulit? 🤔 osta digitesti, se ainakin kertoo selkeesti ootko raskaana!
Hei
En ole ennen tänne kommentoinut, mutta olen kauan jo lueskellut ketjua ja pakko sanoa, että Ihanaa toisten tukemista täällä.
Minulla olisi nyt kysymys: kuukautisiin pitäisi olla vielä 4 päivää, mutta menkkamaisia tuntemuksia ja ällötystä ollut nyt pari päivää. Tänään tein testin, vaikka menkkoihin on vielä flown mukaan tosiaan aikaa. En tiedä miksi, mutta anyways.
Jotenkin hyvällä mielikuvituksella olin näkevinäni testiajan sisällä viivan(paikan?). Jätin tiiraamisen sikseen mutta vessassa käydessä uudelleen kiinnittyi katse tähän.
Toki tiedän, että testiajan puitteissa pitäisi lukea mutta tää jotenkin sai sydämen pomppaamaan. Mielipiteitä?
Dpo7, pahamaineisen herkkä ja tämmöistä näyttää..