Vegaanikaverin kanssa käymään omilla isovanhemmillani...
Lähden siis reissuun ja alunperin minun piti matkustaa perille yksin ja matkan varrella käydä isovanhemmilla. No sitten eräs kaverinikin kutsuttiin ja tarkoitus on että matkustamme yhdessä ja välissä käydään isovanhemmillani yhdessä.
Ongelmana on nyt se että isovanhempani valmistavat AINA hirmuisen määrän ruokaa ja herkkuja jos joku meistä lapsenlapsista tulee. Ja tarkoitan nyt sitä että aina mummo näkee hirveästi (aivan liikaa) vaivaa meidän eteemme eikä hellitä vaikka pyytäisimme. No hyvää ruokaahan mummo laittaa mutta ei missään nimessä kylläkään vegaanista. Isovanhempani ovat vanhoja (88 ja 92) eivätkä ihan todella ymmärrä mitään mistään vegaani"hömpötyksistä" ja minun mielestäni olkoon näin, ei tuon ikäisiä tarvitse mielestäni vegaaniudesta alkaa valistamaan, mummo tehköön juuri sitä lihapataa ja kalakeittoa kuin hyväksi kokee. Yleensä leipoo myös täytekakun ja sitten torttuja, kuivakakkuja yms vaikka mitään ei tarvitsisi.
Puhuin mummon kanssa ja kysyin onko ok jos ystävänikin tulee ja kertoi että on (tietysti vouhottaa herkkujen äärellä entistä pahemmin). Ajattelin minita vegaaniudesta mutta päätin jättää kuitenkin kertomatta koska tiedän että ahdistuisivat kun eivät tiedä mitä tekisivät ja oikeasti mummo ei YMMÄRTÄISI mitä se tarkoittaa, luulisi parhaassa tapauksessa kasvissyöjäksi ja sekin olisi hieman haastavaa. Kaverini sanoi että katsoo mitä voi syödä ja varaa omia eväitä...noh ihan kiva mutta nuo taas ovat niin vanhanaikaisia että loukkaantuvat jos ei syötävä "kelpaa" ja vieläpä jos joku vieras söisi omia eväitään niin auts. Isovanhempani ovat vanhuudenhömelöitä eikä heille paljoa valistaminen tai kertominen auta ja mielestäni jos tuohon ikään asti on tultu niin kaikki mitä pöytään laittavat on hyvää.
MITEN siis saan tämän tapaamisen hoitumaan ilman loukkaantumisia? Kaverini kyllä ymmärtää miksi asia on hienoinen ongelma mutta tietysti pitää periaatteistaan lujasti kiinni eikä ikinä suostuisi ottamaan palaakaan vaikka kermakakkua. Mummo taas ei ikinä voisi ymmärtää miten joku ei tavallisia ruokia söisi ja aina tuputtaa lisää, lisää ja maistattaa kaikkea.
Ja tänä EI ole loukkaus vegaaneja TAI perinteisiä vanhuksia kohtaan!
Kommentit (43)
Kylässä vegaani ottaa sitä mitä voi syödä. Jos joku ei hänelle sovi, jättää ottamatta sitten.
Ihme hifistelyä.
Vierailija kirjoitti:
Itse tilanteessa kyllä tekisin poikkeuksen ja kohteliaisuudesta söisin edes jotain. Toisena vaihtoehtona jäisin vaikka autoon odottamaan tai menisin omalla kyydillä tms. Onneksi kaverisi ymmärtää tilanteen, heitäkin meinaan löytyy jotka eivät käsittäisi tilannetta ollenkaan ja puhuisivat heidän oikeuksistaan jne.
En itse ole vegaani mutta en ole koskenut lihaan yli 20 vuoteen eikä sellaista vierailutilannetta voisi tulla, missä söisin lihaa. Kerroin jo edellisellä sivulla, mitä ap:n olisi pitänyt tehdä eli joko kertoa itse vieraan ruokavaliosta mummolleen tai järjestää vieraalle mahdollisuus puhua itse mummon kanssa puhelimessa. Nyt mummo joutuu todella noloon tilanteeseen ja se on yksin ja ainoastaan ap:n ansiota.
Mulla vähän samanlaiset isovanhemmat. Mutta ottivat avosylin vastaan tyttäreni joka alkoi vegaaniksi. Nykyään isoisomummi tekee tyttärelle vaikka mitä vegaanisia herkkuja. Vaikka on vanha ihminen, niin halus ottaa selvää veganismista ja ruoka- ja leivontaohjeista ja tekee niitä myös itelle ja vaarille ja muillekin vieraille vaikka olisivat sekasyöjiä.
Mä sanoisin mummolle vegaaniystävästä ja että hän syö mitä voi.
Vierailija kirjoitti:
Itse tilanteessa kyllä tekisin poikkeuksen ja kohteliaisuudesta söisin edes jotain. Toisena vaihtoehtona jäisin vaikka autoon odottamaan tai menisin omalla kyydillä tms. Onneksi kaverisi ymmärtää tilanteen, heitäkin meinaan löytyy jotka eivät käsittäisi tilannetta ollenkaan ja puhuisivat heidän oikeuksistaan jne.
Kun on vuosia ollut syömättä mitään eläinperäistä niin tuskin haluaa kenenkään ventovieraan mummelin takia ottaa sitä riskiä, että maha on loppupäivän kuralla tai äärimmäisen kipeä.
Kyllä Ap olisi voinut mummukalleen kertoa että kaveri ei syö eläinperäisiä tuotteita, jokainen ruokaa laittanut mummo ymmärtää kyllä mitä se tarkoittaa. Ja painottanut vielä sitä, ettei kaveria varten tarvitse tehdä mitään erikoista, tuovat vaikka mukanaan jotain.
Ei mummo ystäväni vierailusta innoissaan ole vaan siitä että minä tulen käymään pitkästä aikaa. Kaverini menee vaan siinä ohessa.
Ja ei mummo ei ole tyhmä mutta ERITTÄIN vanhanaikainen ja monelle muullekin asialle heiluttaa kinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Kylässä vegaani ottaa sitä mitä voi syödä. Jos joku ei hänelle sovi, jättää ottamatta sitten.
Ihme hifistelyä.
Eihän se vegaani tästä teekkään ongelmaa, vaan ap joka ei uskaltanut kertoa mummolle ystävänsä ruokarajotteista.
Ettei vain ap. olisi ennakkoasenteita vanhojen höpöreiden suhteen ja nuorena kuvittelet, etteivät he tiedä tästä maailman menosta mitään tai vegaaniruuista.
Vegaaneja ja kasvissyöjiä on ollut maailman sivun, jo mummisi nuoruudessa. Ja yleensä vanhukset syövät itsekin liharuokia iän myötä vähemmän.
Sinuna kertoisin, mutta en tekisi siitä sen kummempaa numeroa ja voisit yllättyä, kuinka mummosi on huomioinut ystäväsi.
Meidän mummo on 88v ja ostaa kaupasta ties mitä lihankorvikkeita, tarjouksesta. Vasta oli valmistanut härkiskastiketta ja ihan itselleen. Vaikka on vanhanaikainen ja käyttää ruuanlaitossa paljon voita, kermaa, yms. Ei silti ole taantunut pelkkiin lihapalasiin ja perunoihin. Eihän nyt kenenkään ruoka voi sisältää pelkästään eläinkunnantuotteita.
Ap, tekeekö mummosi esim. salaattia? Vai laitetaanko sinnekin sekaan karjalanpaistia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras ratkaisu lienee, että oikeasti olisit kertonut mummollesi kaverisi ruokarajotteista samalla kun kysyit voiko hän tulla käymään, ei 90v vanhus ole mikään idiootti. Ap tekee ongelmasta isomman mitä se onkaan.
Ei mummo idiootti ole mutta tunnen tuon mummukan niiiiiiin hyvin että tiedän sen ettei yksinkertaisesti tämmöistä ymmärrä 😂 Moni "helpompikin" asia on hänelle aivan kummaksuttavaa ja höpöhöpöä.
Kuten hyvin todennäköisesti sinullekin, mutta ikäsi perusteella sinua ei arvella höperöksi.
Minua harmittaa vanhusten mitätöinti, koska monella heistä on nuori ja fiksu sielu rapistuneessa kropassa.
Ei sitä kaveria tarvitse ottaa mukaan vierailulle. Jos kaveri ei tunne isovanhempia eivätkä isovanhemmat kaveria niin tuskin kummatkaan edes hirveästi hinkuvat tapaamista. Kaveri keksiköön muuta tekemistä siksi ajaksi.
Oma vuonna 1924 syntynyt mummoni ei ikinä ymmärtänyt kasvissyöntiä vaikka yritin sitä hänelle selittää, joka kerta aina tuputti lihaa että "kyllähän sinä tätä voit syödä, tämä on laadukasta sisäfilettä". Eli ei kaikki tuon ajan ihmiset välttämättä ymmärrä erikoisruokavalioita vaikka yrittäisi selittää.
Jos olisin ap:n kaveri niin jättäytyisin mieluummin pois kuin menisin mukaan. Itse joustan veganismista sen verran että juuri kylässä ollessa voin syödä myös maitoa ja kananmunia, mutta lihaa en kyllä söisi vaikka ymmärrän että mummo siitä mielensä pahoittaa. Parempi siis varmasti että kaverisi jää pois eikä hän varmastikaan siitä loukkaanu jos sitä ehdotat. Enemmän vaivaa ja mielipahaa siitä seuraa kaikille jos koko kyläily menee mummon ihmetellessä että miksei karjalanpaisti kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän mummo on 88v ja ostaa kaupasta ties mitä lihankorvikkeita, tarjouksesta. Vasta oli valmistanut härkiskastiketta ja ihan itselleen. Vaikka on vanhanaikainen ja käyttää ruuanlaitossa paljon voita, kermaa, yms. Ei silti ole taantunut pelkkiin lihapalasiin ja perunoihin. Eihän nyt kenenkään ruoka voi sisältää pelkästään eläinkunnantuotteita.
Ap, tekeekö mummosi esim. salaattia? Vai laitetaanko sinnekin sekaan karjalanpaistia?
Voin ja kerman käyttö ei ole vanhanaikaista, vaan tervettä järkeä. Noiden korvikkeiden käyttö on typeryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras ratkaisu lienee, että oikeasti olisit kertonut mummollesi kaverisi ruokarajotteista samalla kun kysyit voiko hän tulla käymään, ei 90v vanhus ole mikään idiootti. Ap tekee ongelmasta isomman mitä se onkaan.
Ei mummo idiootti ole mutta tunnen tuon mummukan niiiiiiin hyvin että tiedän sen ettei yksinkertaisesti tämmöistä ymmärrä 😂 Moni "helpompikin" asia on hänelle aivan kummaksuttavaa ja höpöhöpöä.
Kuten hyvin todennäköisesti sinullekin, mutta ikäsi perusteella sinua ei arvella höperöksi.
Minua harmittaa vanhusten mitätöinti, koska monella heistä on nuori ja fiksu sielu rapistuneessa kropassa.
Ap nyt kuitenkin tuntee isovanhempansa hyvin eikä oleta heistä mitään iän perusteella.
No miksi sen mummelin luona on pakko syödä? Loukkantukoot. Sanon tämän itse ihmisenä jolle on vedetty raivarit kun en syönyt ruokaa jolle olen allerginen, ja myöhemmin sitä syötettiin salaa. Kun "allerkiat on nykyajan hössötystä ja hömpötystä ja kaikki saa aina joskus vatsavaivoja ja ja ja..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän mummo on 88v ja ostaa kaupasta ties mitä lihankorvikkeita, tarjouksesta. Vasta oli valmistanut härkiskastiketta ja ihan itselleen. Vaikka on vanhanaikainen ja käyttää ruuanlaitossa paljon voita, kermaa, yms. Ei silti ole taantunut pelkkiin lihapalasiin ja perunoihin. Eihän nyt kenenkään ruoka voi sisältää pelkästään eläinkunnantuotteita.
Ap, tekeekö mummosi esim. salaattia? Vai laitetaanko sinnekin sekaan karjalanpaistia?
Voin ja kerman käyttö ei ole vanhanaikaista, vaan tervettä järkeä. Noiden korvikkeiden käyttö on typeryyttä.
Niin, punaista lihaa sen olla pitää 7 x viikossa + välipalat, ei siitä elämästä muuten mitään tule. Typerää korvata jauheliha edes välillä vaikka sitten härkäpapuvalmisteella. Seuraavaksi sanot että mieluummin jauhelihaa kuin prosessoitua härkäpapua, ihan niin kuin ne sekasyöjien lihatuotteet olis yhtään sen vähemmän prosessoituja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tilanteessa kyllä tekisin poikkeuksen ja kohteliaisuudesta söisin edes jotain. Toisena vaihtoehtona jäisin vaikka autoon odottamaan tai menisin omalla kyydillä tms. Onneksi kaverisi ymmärtää tilanteen, heitäkin meinaan löytyy jotka eivät käsittäisi tilannetta ollenkaan ja puhuisivat heidän oikeuksistaan jne.
En itse ole vegaani mutta en ole koskenut lihaan yli 20 vuoteen eikä sellaista vierailutilannetta voisi tulla, missä söisin lihaa. Kerroin jo edellisellä sivulla, mitä ap:n olisi pitänyt tehdä eli joko kertoa itse vieraan ruokavaliosta mummolleen tai järjestää vieraalle mahdollisuus puhua itse mummon kanssa puhelimessa. Nyt mummo joutuu todella noloon tilanteeseen ja se on yksin ja ainoastaan ap:n ansiota.
Onhan tuo asia noinkin. Mutta täytyisi näissäkin asioissa minusta huomioida juurikin ihmisen ikä. En näe syytä miksi vanhuksia (noinkin iäkkäistä vanhuksistakin kun on kyse) pitäisi ruveta vaivaamaan erikseen. Vielä kun kyseessä on ventovieras ja kertatapaaminen. Tuon ikäiset eivät ymmärrä kaikkea nykypäivän juttuja, ei heidän elämässään olisi tällainen veganismi tullut kuuloonkaan. Varmasti näkevät sen nirsoiluna. He ovat nähneet sen maailman jossa ei ollut ruuasta vara valittaa, sitä syötiin mitä tarjottiin, jos oli edes jotain mitä tarjota.
Allergiat toki ovat asia erikseen, mutta minusta tässä tapauksessa osoittaa jo huonoa käytöstä ja omaehtoisuutta ettei voi tehdä poikkeusta kun on kerta kuitenkin menossa kylään tietoisena siitä mitä tarjotaan. Vegaanina jos ei yhden kerran pysty tällaisessa tilanteessa edes kasvisversiota syömään, on jo naurettavaa. Pitäisi yrittää nähdä asioita myös heidän kannaltaan eikä vain mustavalkoisesti ajaa sitä omaa etua. Kyse on kuitenkin vain ruuasta, ei sellaisesta asiasta että oikeasti menisi elämä pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän mummo on 88v ja ostaa kaupasta ties mitä lihankorvikkeita, tarjouksesta. Vasta oli valmistanut härkiskastiketta ja ihan itselleen. Vaikka on vanhanaikainen ja käyttää ruuanlaitossa paljon voita, kermaa, yms. Ei silti ole taantunut pelkkiin lihapalasiin ja perunoihin. Eihän nyt kenenkään ruoka voi sisältää pelkästään eläinkunnantuotteita.
Ap, tekeekö mummosi esim. salaattia? Vai laitetaanko sinnekin sekaan karjalanpaistia?
Voin ja kerman käyttö ei ole vanhanaikaista, vaan tervettä järkeä. Noiden korvikkeiden käyttö on typeryyttä.
Niin, punaista lihaa sen olla pitää 7 x viikossa + välipalat, ei siitä elämästä muuten mitään tule. Typerää korvata jauheliha edes välillä vaikka sitten härkäpapuvalmisteella. Seuraavaksi sanot että mieluummin jauhelihaa kuin prosessoitua härkäpapua, ihan niin kuin ne sekasyöjien lihatuotteet olis yhtään sen vähemmän prosessoituja.
Ei tarvitse ruveta heittelehtimään ääripäästä toiseen. Lapsellista.
Riippuu todellakin myös siitä mistä sen lihansa hommaa. Hyvin tyypillistä että kasvisfanaatikot huutelevat vain siitä tehotuotannosta ja prosessoinnista. Ei tajuta, että on muitakin vaihtoehtoja saada sitä lihaa. Lisäksi ei myönnetä myöskään sitä, että ei se kasvissyöntikään ole harmitonta. On totta että se on omalla tavallaan ekologisempaa jne MUTTA pitäisi muistaa se että yksikään kunnon ruokavalio ei ole synnitöntä. On siis aivan turhaa ruveta vertailemaan ja tappelemaan asiasta. Tämän tietää jokainen järkevä ihminen ja jokainen järkevä ihminen ymmärtää hyväksyä muiden tavat elää.
Vierailija kirjoitti:
No miksi sen mummelin luona on pakko syödä? Loukkantukoot. Sanon tämän itse ihmisenä jolle on vedetty raivarit kun en syönyt ruokaa jolle olen allerginen, ja myöhemmin sitä syötettiin salaa. Kun "allerkiat on nykyajan hössötystä ja hömpötystä ja kaikki saa aina joskus vatsavaivoja ja ja ja..."
Ehkä allergia on kuitenkin eri asia kuin omista valinnoista muodostunut ruokavalio. Todellakin on aihetta jo olla katkera, jos sinulle on tietoisesti allergisoivia aineita syötetty salaa eikä ymmärretä että allergia voi pahimmillaan jopa tappaa, jos altistuu allergeenille. Olen pahoillani puolestasi että sinulle on näin tehty. Todella törkeää.
En kuitenkaan lähtisi tässä tapauksessa vertaamaan, koska kyseessä on vegaanin ehdottomuus siihen ettei voi edes kuivakakkua tai kermakakkua syödä yhtä palaa poikkeustilanteissa, joka on nimenomaan vanhukset jotka eivät välttämättä ymmärrä. Ei olla valmiita joustamaan edes siihen kasvispuolelle vaan ollaan tulossa syömään ja odotetaan että 90 v(!!) pariskunta alkaa loihtimaan vegeversioita yhden ventovieraan takia. Minusta tässä tapauksessa joko tyydytään siihen mitä on tarjolla tai ei tulla ollenkaan.
Minusta aliarvioit isovanhempiasi tuthaan jos jätät kertomatta kokonaan. Kaikille osapuolille reiluinta on että tietävät tilanteen. Ei mummosi tarvitse tehdä vegaanista ruokaa mutta sitten ainakin välttää kiusaantumisen kun lihapata ja lohikeitto eivät maistu ja vieraalla on omia eväitä. En hmmärrä tuollaista vaikeilua ettei kerrota kenellekään mitään. Voi olla että juuri sinun isovanhempasi eivät ymmärrä juuri tätä asiaa, mutta on monia hyvin vanhojakin ihmisiä jotka ovat alkaneet kokata ihan vegaanisesti aiheesta innostuttuaan. Eli ei koskaan saisi tuomita ihmistä vanhaksi höppänäksi.
Totuuden venyttäminen? Meilläpäin sitä sanotaan valehteluksi. Joo, valehtelemalla mummokin tajuaa... :D