Lue keskustelun säännöt.
Tietääkö diagnosoidut nepsyt/persoonallisuushäiriöiset/ym. yleensä olevansa sitä ennen kuin saavat dg:n
Kommentit (23)
Kyllä se persoonallisuushäiriön diagnoosi tulee hyvin usein ns. puun takaa. Jotkut kokee olevansa "hankalia ihmisiä" ja joutuvansa usein kahnauksiin ympäristön kanssa, mutta aika harva tietää miksi. Diagnoosi voi olla helpottavakin tai osa ei hyväksy diagnoosia ollenkaan, eivätkä tunnista itsessään diagnostisia piirteitä, vaikka muut ne näkee selvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sain persoonallisuushäiriön diagnoosin enkä ollut kuullut koko asiasta ennen sitä, kun en harrastanut oireideni googlettelua. Samalla siis selvisi miksi elämä on mun mielestä niin raskasta ja vittumaista ja näin ollen masennukselle selvisi syy. Helpotti.
Joo ja ei. Taisin vastata johonkin samantapaiseen ketjuun joskus omasta tilanteestani... tuntui että minussa oli jotain vikaa, mutta ajattelin myös että kukapa ei tunne olevansa outo joskus. Ympäristö vakuutti samaan aikaan että minussa ei ollut mitään vikaa ja että olin jotenkin vaan omituinen ja epänormaali. Kaikki meni suhteellisen ok:sti jonnekin lukion loppupuolelle asti, kunnes elämä alkoi hajoamaan käsiin ja en vaan enää pärjännyt normaalisti. Hakeuduin tutkittavaksi, ja sieltä tuli selitys outoudelleni.
Tiesin melko varmaksi olevani Asperger. Ja olinhan minä.
Persoonallisuushäiriö dg tuli puun takaa. Olin parikymppinen ja psykiatri lottoaa koneestaan persoonallisuushäiridiagnoosin mulle. Itkuhan siinä tuli, enkä ikinä allekirjoittanut kyseistä diagnoosia, nuorta vasta kehittymässä olevaa identiteettiäni se kuitenkin haurastutti. No vuosia myöhemmin dg osoittautui vääräksi ja tulikin nepsydiagnoosi. Tutkin itsekin asiaa jo ennen kun sain nepsydiagnoosit ja vaadin tutkimuksia. Oikeassa olin! En kylläkään vielä lapsena tai nuorena ollut tietoinen, mistä tietyt piirteeni johtuvat, vaikka tiedostin etten ole kaikessa aivan samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina ihmetyttänyt, että miten ihmeessä ihmiset hakevat joltain kolmannelta osapuolelta määrittelyn itsestään saati persoonallisuudestaan. Know thyself. Sanoi jo Shakespearekin.
Ilmeisesti niin heikkoidentiteettiset tarvitsevat jonkun puoskariammattilaisen arpomaan itselleen jonkun kategorian, johon kokisivat yhteenkuuluvaisuutta. Kuten muoti-ilmiö kusipäisille luonteille esim. tämä Ääsburger-diagnosit. Olen kusipää - olen siis ääsburger - ja deal with it. Minkä mä sille voin, että kaikessa on vain kyse mustamustamusta. Mulla on ääsburger. Heh.
Tyhmyrit.
Kristus että olet debiili. Älä vaan hakeudu testeihin, heikkolahjaisuusleima on varma. Taidat olla myös ruma.
Vierailija kirjoitti:
Aina ihmetyttänyt, että miten ihmeessä ihmiset hakevat joltain kolmannelta osapuolelta määrittelyn itsestään saati persoonallisuudestaan. Know thyself. Sanoi jo Shakespearekin.
Ilmeisesti niin heikkoidentiteettiset tarvitsevat jonkun puoskariammattilaisen arpomaan itselleen jonkun kategorian, johon kokisivat yhteenkuuluvaisuutta. Kuten muoti-ilmiö kusipäisille luonteille esim. tämä Ääsburger-diagnosit. Olen kusipää - olen siis ääsburger - ja deal with it. Minkä mä sille voin, että kaikessa on vain kyse mustamustamusta. Mulla on ääsburger. Heh.
Tyhmyrit.
Onneksi älykäs palstapsykiatri tuli jakamaan perusteluitaan. Onko epävakaa persoonallisuushäiriö muoti-ilmiö? Psykopaattejakaan ei ole ennen ollut? Narsistit? Pitäisikö olla hiljaa vaan kuten kivikaudella ja kärsitään nuijan iskusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, enkä ole varma, onko se oikea diagnoosi. Musta tuntuu välillä, että jos ei tule toimeen ns normaalin suomalaisen keskiluokan kanssa, eikä ole kuin ne, niin sitten diagnosoidaan joku ”persoonallisuushäiriö”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu ihmisestä. Minä olen aina ollut aika tiedostava joten ymmärsin ongelmani jo kauan ennen muita. Mutta se johtui taatusti osittain myös siitä että olen ollut ihmisten kanssa, jotka eivät ole osanneet tulkita mitään minussa oikein, joten on ollut pakko kehittyä itse tiedostamisen saralla. Ei kaikki ongelmat muutenkaan ole sellaisia että vain ulkopuoliset näkevät ja voivat korjata ne.
Mä en oo saanu mitää diagnoosii, mut oon ite "ollu ongelmissa" ja lukenu aika monia eri juttuja ja saanu niistä mm. adhd:n, add:n, epävakaan, kakssuuntasen yms. Ja sit viel ulkopuolelt on joitai ehdotettu. :D Ja terapeutti on sanonu et piirteitä tietystä diagnoosista.
Etenki sellaset jotka ei vietä mun kanssa kauheesti aikaa.:D
Kyl mä ainaki löydän piirteitä aika monistaki, en oo mikää idiootti vaan analysoija.
Mut jos en analysoi, nii kaikki menee helposti jne. :D
Just luin jonku lääkärin kirjotuksen et monii diagnoosei ei periaattees voi ottaa vakavasti, ku ne ei kato sitä et millanen tilanne sul on elämässä jne. :D et jooh.......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Persoonallisuushäiriöiset ainakin on usein kai omasta mielestään muiden uhreja?
Meneekö Suomessa jo överiksi? – ”Kohta suurimmalla osalla diagnoosi mielenterveyshäiriöstä”
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/129848-meneeko-suomessa-jo-overiksi-ko…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja ei. Taisin vastata johonkin samantapaiseen ketjuun joskus omasta tilanteestani... tuntui että minussa oli jotain vikaa, mutta ajattelin myös että kukapa ei tunne olevansa outo joskus. Ympäristö vakuutti samaan aikaan että minussa ei ollut mitään vikaa ja että olin jotenkin vaan omituinen ja epänormaali. Kaikki meni suhteellisen ok:sti jonnekin lukion loppupuolelle asti, kunnes elämä alkoi hajoamaan käsiin ja en vaan enää pärjännyt normaalisti. Hakeuduin tutkittavaksi, ja sieltä tuli selitys outoudelleni.
Mitä sieltä siis selvisi (diagnoosiksi)?
Minä tiesin ennen diagnoosin saamista. Riippuu varmaan siitä miten kykenevä on itsereflektioon ja miten hyvin tuntee mt-häiriöiden kenttää
Tiesin jo aika varhain etten ole ihan tavallinen. Koin asioita jotenkin poikkeuksellisen vahvasti ja havainnoin ihmisiä ja tilanteita eri tavalla kuin muut. Esimerkiksi tiesin jo lapsena että kaverin äidillä oli sivusuhde, vaikka en ymmärtänyt edes mitä se tarkoitti. Näin sen hänen ilmeestään ja eleistään tietyissä tilanteissa. Ja ikään kuin haistoin hänestä jonkun hormoonimuutoksen. Näin olen jälkikäteen analysoinut. En silloin kertonut huomiostani kenellekään, mutta en yllättynyt kun vuoden päästä ero tuli. Muistan vieläkin sen aurinkoisen päivän kun pihallaan selitti äidilleni jotain työasiaa ja yhtäkkiä tajusin, että hänellä on toinen mies. Olin 8v.
Tällaisia huomioita teen yhä eri asioista. Pari vuotta sitten sain tietää, että minulla on add. Todellakin siis olen sensitiivinen aisti-ihminen. Useinkaan en tiedä miksi saan niin vahvan tunteen, että jokin asia esimerkiksi töissä ei ole sitä miltä päälle päin vaikuttaa. Huomaan todella helposti, kun esimies tai kollega valehtelee tai jättää asioita sanomatta. Tähän asti on aina paljastunut, että voin luottaa vaistooni.
On myös muita piirteitä, että aloin jo aiemmin epäillä olevani jonkin sortin nepsy. En vaan koskaan perehtynyt asiaan ennen kuin se alkoi vaikeuttaa elämääni aikuisiällä.
Älykäs ja tiedostava ihminen varmaan ainakin epäilee, että itsessä on jotakin hiukan poikkeavaa. Toki tietyntyyppisiin pers.häiriöihin kuuluu sairaudentunnottomuus, uhriutuminen ja ongelmien näkeminen muissa kuin itsessä.
Mulla on diagnosoitu eristäytyvä persoonallisuus ja estynyt persoonallisuus ja kyllä tiesin ainakin toisesta jo kymmenen vuotta ennen virallista diagnoosia, koska kaikki oireet sopivat täydellisesti. Lääkärin sana oli vain varmistus.
Kai se riippuu ihmisestä ja myös siitä persoonallisuushäiriöstä. Jotkut ovat sairaudentunnottomampia kuin toiset.
kiinnostava kysymys.
tunnen vain itsediagnosoituja, joten jään odottamaan.