Onko kukaan täällä avannut parisuhdettaan muiden tapailulle pitkän yhdessäolon jälkeen?
Asiallisia vastauksia toivoisin.
Nyt on näin, että puolisoni kanssa ollaan tähän saakka oltu yksiavioisia ja uskollisia toisillemme, ja näillä näkymin haluamme jakaa elämämme hautaan asti. Lapsiakin on, aika tavallinen ydinperhe siis. Rakastan puolisoani valtavasti ja seksikin sujuu.
Molempia on aina kuitenkin kiinnostanut avoin suhde yhdessä sovituin pelisäännöin. Itse ihastun aika ajoin suhteen ulkopuolisiin henkilöihin, mutta mitään erityisen vakavaa en halua keneltäkään muulta kuin puolisoltani. Uskon, että muiden tapailu voisi tuoda uutta kipinää myös tähän vakisuhteeseen. Kumpikaan emme ole mustasukkaisia.
Olisikin siis kiva tietää, onko jollain kokemusta avoimeen suhteeseen siirtymisestä, kun yhteisiä yksiavioisia vuosia on takana jo paljon (meillä 15 v.). Onko pelkoa siitä, että tapailu viekin mennessään ja johtaa eroon - vaikka lähtökohtana olisi tasapainoinen parisuhde kuten meillä?
Kommentit (25)
Meidän liitto on itsestäänselvyys meille molemmille, enkä näe, mitä pahaa siinä on. Minusta se on hyvä. Se on jotain, mitä ei tarvits koskaan kyseenalaistaa, koskaan epäillä eikä todellakaan lunastaa aina uudelleen ja uudelleen, vaan voin luottaa, että puoliso on siinä vielä silloinkin kun olen heikoilla ja sairaana tai menettänyt kaiken muun, eikä mitään annettavaa enää ole. Tämä ei mitenkänän poista sitä, että niin kauan kuin voin jotain antaa, molempien mukavuuden nimissä todellakin teen parisuhteen eteen kaikkeni. Minun ei tarvitse, koska pysymme yhdessä vaikka aina ei olisi kivaakaan, mutta teen silti, koska onhan kivempi kivempi.
Meillä on ollut noin teoriassa avoin suhde siitä asti kun25 vutta sitten lähdin ensimmäiselleulkomaankomennukselle, eikä mies uskonut että selviän täysipäisenä yksin, vaan sanoi, että ”ota sieltä joku, että selviät”.sopimusta ei koskaan purettu, ja useamman kerran mies on ehdottanut että ratkaisisin jonkun ongelmatilanteen seksillä. Kertaakaan näiden 25 vuoden aikana ei ole tullut vastaan ketään, jota olisin halunnut (patisi tuo oma mies), joten en ole avoimuutta ”hyödyntänyt”. En myöskään ole kysynyt, onko hän. En usko, koska tilaisuuksia on melko vähän, mutta koska minä en jää mistään paitsi ja meidän suhde tosiaan ON itsestäänselvä eikå mikään jatkuvasti uudelleenneuvoteltava, asia on minulle aika samantekevä.
Tämä tietysti tiivistyy kolmeen asiaan. Ensinnäkin, me olemme molemmat taloudellisesti itsenäissti selviytymiskykyisiä, vaikka meilä toki nyt onkin yhteistä taloutta. Sen vuoksi meidän suhteemme ei ole riippuvuussuhde, vaan puhtaasti emotionaalista hyvinvointiamme lisäävä. Ja tämä on molemmille itsestään selvää. Siksi kumpikaan ei halua loukata tista, koska siitä taas seuraisi ties mitä ikävää itsellekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me avasimme, kun mies joutui lähtemään ulkomaille töihin vuodeksi. En ole ikinä ollut kovin mustasukkainen joten en nähnyt siinä mitään ihmeellistä enkä kokenut että se olisi mitenkään minulta pois, sillä eihän mies kuitenkaan voisi minun kanssani harrastaa seksiä. Tykkään myös seksistä eikä kuulostanut mukavalta ajatukselta kärvistellä vuoden päuviä puutteessa. Toimi meillä hyvin, mutta miehen palattua Suomeen ei jatkettu. Ihan vaan siitä syystä ettei koeta sitä tarpeelliseksi kun seksiä meillä on muutenkin lähes päivittäin. En kuitenkaan pitäisi pahana ideana suhteen avaamista uudestaankaan, mies ei ole siitä niin innoissaan. Minusta on vain hyvä että avioliitossakin kumpikin pystyy toteuttamaan itseään ja hankkimaan kokemuksia, ja että välimme ovat niin luottamukselliset ja avoimet ettå tämän kaltaisista asioista pystyy helposti keskustelemaan.
Kuulostaa täydellisen ällöttävälle ja moraalittomalle. Ei voi mitään.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me avasimme, kun mies joutui lähtemään ulkomaille töihin vuodeksi. En ole ikinä ollut kovin mustasukkainen joten en nähnyt siinä mitään ihmeellistä enkä kokenut että se olisi mitenkään minulta pois, sillä eihän mies kuitenkaan voisi minun kanssani harrastaa seksiä. Tykkään myös seksistä eikä kuulostanut mukavalta ajatukselta kärvistellä vuoden päuviä puutteessa. Toimi meillä hyvin, mutta miehen palattua Suomeen ei jatkettu. Ihan vaan siitä syystä ettei koeta sitä tarpeelliseksi kun seksiä meillä on muutenkin lähes päivittäin. En kuitenkaan pitäisi pahana ideana suhteen avaamista uudestaankaan, mies ei ole siitä niin innoissaan. Minusta on vain hyvä että avioliitossakin kumpikin pystyy toteuttamaan itseään ja hankkimaan kokemuksia, ja että välimme ovat niin luottamukselliset ja avoimet ettå tämän kaltaisista asioista pystyy helposti keskustelemaan.
Kuulostaa täydellisen ällöttävälle ja moraalittomalle. Ei voi mitään.
Haluaisitko avata vähän tuota moraalitonta?
Alapeukkua tulee vaan mutta ei vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylä- ja alanuolista näkee, että ainoastaan pettämis-lähestymiskulma avoimeen suhteeseen kelpaa palstamammoille. Ennemmin eletään maailmassa, jossa puolet aviopareista eroaa ja saman verran pettää toisiaan, kuin mietitään monogamian ulkopuolelta ratkaisuja, joiden keskiössä kuitenkin olisi elinikäinen avioliitto.
Mun mielestä ei kannata sitoutua minkäänlaiseen parisuhteeseen, mikäli haluaa paneskella ympäriinsä. Mikäli ei halua sitoutua siihen kumppaniinsa ja tuntee, ettei suhteestaan saa kaikkea mitä haluaa, niin miksi edes alkaa?
Miksi ei voi olla pysyvää kumppania ja muita suhteita yhtä aikaa? Jos kyseessä on sovittu järjestely eikä ketään vahingoiteta? Miksi oletat, että avoin suhde = "ympäriinsä paneskelua" (ei esim. deittailua, vaikka netissä)? Miten muiden tapailu estää sitoutumasta yhteen kumppaniin? Kiinnostaa.
Tässä menee nyt avoin suhde ja polyamoria sekaisin
Avoimesta liitosta puhumista tuntuu vaikeuttavan se, että monet sekoittavat sen pettämiseen ja sivusuhteisiin. Tai sellaisiin narsistikumppaneihin, jotka ovat vaatineet ns. avointa suhdetta mutta vain itsensä osalta. Mutta joku teiniparin draamantäyteinen avoin suhde on aika kaukana vuosikymmeniä jatkuneesta avoimesta avioliitosta.