Miten sukurakkaita te olette?

Eikö täällä ole ketään sukurakasta ihmistä?

Sisaruksia tapaan harvemmin nyt, kun ovat poikineet ja kiireisiä. Muuten hyvät välit. Serkkuihin en pidä mitään yhteyttä.

En ole sukurakas, minulla on kymmeniä serkkuja, en pidä yhteyttä heihin. Ainoastaan äitiini ja siskooni. Isä on kuollut. Tätien ja setien kanssa en myöskään ole tekemisissä. Asun kaukana kaikista sukulaisista. Isovanhempia ei ole ollut vuosikymmeniin elossa. Olen aika vanha itsekin. 

Sisaruksiani tapaan ehkä kerran vuodessa, vaikka asutaan kaikki pk-seudulla. Vanhemmat kuolleet. Serkkujani tapaan tuskin koskaan.

Ei kiinnosta suku. Sisaren kanssa soittelen kerran pari vuoteen, muita välttelen parhaani mukaan.

Hassua. Me vietetään pääosin kaikki juhlapyhät omien serkkujen, tätien, setien, isovanhempien ja vanhempien kanssa, plus tietty puolisot ja lapset.

Kaikkia noita nähdään lisäksi säännöllisesti, etäisyyksistä johtuen ei joka kk mutta useasti vuodessa silti.

Pikkuserkkuja, isosetiä/tätejä, vanhempien serkkuja ja muita vähän kaukaisempia nähdään tietenkin erityisissä juhlissa (häät, hautajaiset) ja lisäksi aina jos satutaan sinne päin suomea. Yleensä siis noin kerran vuodessa.

Meillä lähinnä etäisyydet vaikuttaa siihen että nähdään mielestäni harvoin näitäkin.

Pidän kaikista sukulaisistani ja myös miehen kautta ”saaduista”

No minä oon mutta suku ei. Haluaisin rakastavan yhteisön ja auttavan suvun. Sellaista mulla ei ole. Mun ja miehen kummankin suku on kylmää, tylyä ja ilkeää. Ketään ei auteta. Kummatkaan isovanhemmat ei välitä lapsenlapsistaan yhtään ja näkevät kerran kahdessa vuodessa puoli tuntia lapsenlapsia. Eivät soita tai käy.

Vaikka suku asuu 100 km säteellä, silti en halua tavata heitä. Taidan olla sukuni ainoa humanisti, muita kiinnostaa vauraus ja sen osoittaminen.

Tapaan toista vanhempaani noin kolme kertaa vuodessa muutaman päivän ajan kerrallaan. Välimatka on sen verran pitkä, ettei hänen luonaan piipahda päiväseltään eikä ole järkeä edes lähteä perjantaina töiden jälkeen ja palata sunnuntaina. Samalla reissulla tapaan sillä paikkakunnalla asuvan sisarukseni perhettä. Toinen vanhempani on kuollut. Aikuista lastani tapaan pari kertaa kuukaudessa, hänen puolisoaan muutaman kerran vuodessa. Yksi tätini soittaa 1-2 kertaa vuodessa. Muista sukulaisista ei ole mitään tietoa, mitä heille kuuluu tai missä nykyisin asuvat tms.

Olisinhan minä sukurakas mutta kun sukulaiset ovat aika idiootteja1

Isältä opin, ettei kylässä tarvii käydä, jos ei huvita.

Nyt se valittaa, kun käyn niin harvoin.

Ei kiinnosta vittuakaan

Vierailija kirjoitti:

Olisinhan minä sukurakas mutta kun sukulaiset ovat aika idiootteja1

Tunnet kuitenkin serkkusi niin hyvin että voit noin sanoa?

Pitäis olla sukurakas, mut ku on vaan yks fiksu sukulainen ja se on veli.

En todellakaan ole sukurakas. Sukulaiset luulee voivansa käyttäytyä sukulaisiaan kohtaan huonosti. En pidä yhteyttä sukulaisiini, eikä hekään minuun, siis miksi rajastaisin paskoja sukulaisiani, joista ei ole tavatessa kuin päänvaivaa.

Hahha, en yhtään, vihaan niitä kaikki.

Inhoan suurinta osaa sukulaisistani. Muutama hyvä tyyppi löytyy, mutta loput ovat kummallisia toistensa kadehtijoita ja kaikesta rutisevia maailmanparantajia.

Avaisko joku hieman taustoja, miksi vihaatte kaikkia sukulaisia? Tuntuu tällä otannalla aika yleiseltä suuntaukselta. ap.

Aina olleet aika etäiset välit sukuuni. Isäni kuoli kun olin nuori. Äitini piti yhteyttä isäni sukuun. Kun äitini kuoli ei ollut enää ketään kuka pitäisi yhteyttä sinnepäin tai päinvastoin. Äidin suku vähissä muutenkin. Lapsena kävin mummoloissa ja joka viikko toisen mummon luona. Mutta hekin kuolivat ennenkuin täytin 16. Jännä että 'lähin' sukulaiseni on serkkuni ulkomailla ja Facessa pidetään yleisellä tasolla yhteyttä. Ei mitään sen henkilökohtaisempaa. Muista en oikeastaan tiedä mitään juurikaan että missä asuvat jne jne. Jos joku kuolisi tms niin tuskin saisin edes tietää.

Mieheni suvussa taas anopin puolelta omat sisarrukset taas on parhaat kaverit ja tapaavat viikottain ja kaikki elämä kietoutuu sen ympärille että pitävät yhtä. Tosin riitelevät välillä kiihkeästi jne mutta kaikki on sitä omaa sukua pullollaan.

Vaimo rakastaa sukuaan. Hän ehdotti minulle, että meidän molempien sukulaiset pitäisi kokoontua yhteen ja tutustua toisiinsa. Ajatus ahdisti minua niin, että ajattelin avioeroa.