Lue keskustelun säännöt.
Mies ottaa usein puheenaiheeksi "suhteemme tulevaisuuden" oudolla tavalla
11.07.2018 |
Aina kun keskustelemme suhteestamme vakavasti tai olemme esim. riidelleet, mies sanoo että "meidän täytyy miettiä/päättää mitä oikein tältä suhteelta halutaan". Vastaan tähän aina samalla tavalla, eli suunnilleen näin: "Olen kertonut sinulle avoimesti kaiken mistä itse haaveilen, mutta en ole saanut sinusta tai omista haaveistasi irti oikein mitään. Haluaisin mennä tulevaisuudessa naimisiin ja ottaa lemmikkejä, asua mahdollisesti yhteisessä kodissa vielä joskus ja harrastaa asioita x (meillä on samat harrastukset suurilta osin), lapsista en ainakaan tällä hetkellä haaveile. Tärkeintä on, että olisin ihmisen kanssa joka haluaa olla yhtä paljon minun kanssani. Kerro ihmeessä, jos jokin omista unelmistasi on näiden kanssa ristiriidassa?" ja mies hiljenee eikä osaa vastata oikein mitään. Kun yritän kysyä häneltä, minkälaisia ovat HÄNEN omat haaveensa, tai miltä elämämme näyttäisi jos hän saisi päättää kaiken, mies ei yksinkertaisesti keksi tuohon mitään lisättävää. Meillä ei vain kuulemma ole tarpeeksi selkeät tulevaisuuden suunnitelmat, eikä tarpeeksi YHTEISIÄ suuria tavoitteita. Kun yritän kysyä mikä olisi mieleisempi tai suurempi yhteinen tavoite kuin esim. onnellinen avioliitto, mies ei ehdota tai keksi yhtään mitään. Tarkoittaako tämä, että mies ei vain epävarmuuttaan itse oikein tiedä mistä itse yksilönä haaveilee vai ettei hän oikeasti tahdo olla minun kanssani? Ärsyttääkö kenties miestä, että minä tiedän jo näinkin tarkasti kuka olen ja miten haluan elää, vai se ettei mies saa päättää sitä minunkin puolesta? En vain ymmärrä, miksi ei voi sanoa jos joku mättää. Miestä kai harmittaa, jos tulee lopulta elämään todeksi ns. minun haaveitani, mutta ei kuitenkaan tarjoa mitään omaa tilalle. Eikö silloin se ole ihan itsestäänselvää ja yleistä, että silloin yleensä on luontaista toteuttaa sen "vahvempitahtoisen" puolison haaveita? Jos toisen haave on lähinnä olla naisensa kanssa yhdessä, onko ihme jos elämä näyttää siltä naisen unelmaelämältä. Olenko tässä nyt jotenkin itsekeskeinen vai mitä en oikein tajua? Keskustelu päättyy aina siihen, että mies myöntää että hänen "täytyy miettiä mitä elämältä haluaa". Tuo kuulostaa siltä minusta, kuin hänen pitäisi miettiä ihan vain sitä haluaako olla minun kanssani. Mies ikään kuin painostaa minua keksimään meille suuria haaveita ja vetämään suoria suuntaviivoja, mutta on ihan hukassa itse. Vai juuri siksikö hän sitä painostaakin?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette, ap?
Jos oma kumppanini olisi seurustelun alussa puhunut minulle noin, en voi kuvitella että olisin ladellut tuollaisen litanian ja todennut: ”kerro ihmeessä jos tämä ei sinulle sovi”. Olisin kuulostellut hiljalleen, mikä on ongelma.
Väsyttääkö miestä ainainen riitely? Kumpuaako tuollainen puhe siitä?
Haluaako mies, että ilmaisen vahvemmin omat tunteeni häntä kohtaan? Ei kai kukaan halua olla toiselle vain se joku. On tärkeää sanoa ”Olet minusta ihana ja haluan olla juuri sinun kanssasi.”
Voi olla että miestä harmittaa ajatus tulevaisuudesta ilman omia lapsia. Siitäkin pitäisi osata jutella varovasti. Kuulostella, onko hänellä sellainen haave vai ei. Kertooko hän ystävistään joilla on perhe? Mihin sävyyn? Millainen hänen oma lapsuudenperheensä on? Mitä asioita hän kertoo siitä jos kevyesti jutustellen kyselee?
Yksi näkökulma tähän on vielä se, että jos toinen ilmaisee toiveensa hyvin selkeästi ja suoraan, se asettaa toisen osapuolen ikään kuin neuvotteluasemaan: tuon asian hyväksyisin mutta tuota en. Eikä romanttinen parisuhde oikein istu siihen muottiin - kyseessä on kuitenkin yleensä tunne- eikä asiapitoinen suhde.
No mutta mitä ap:n pitäisi sitten sanoa, jos mies sanoo että "meidän pitää miettiä mihin suhteemme on menossa"? (Ymmärsin ettei tämä ollut tuoreen suhteen ensimmäinen keskustelu aiheesta). Kun sitten jos nainen ei sano selkeästi mitä toivoo, niin siitäkin syytetään.
Minusta ap:n pitäisi tuossa kohtaa antaa puheenvuoro miehelle. Odottaa niin pitkään, että tämä sanoo ensin, mitä hän on miettinyt sen sijaan, että lataa melkein kuin nauhalta oman monologinsa.
Mutta ap on monta kertaa vastaavassa tilanteessa pyytänyt miestäkin kertomaan ne omat haaveensa. Ei se ap:n monologi voi kerrasta toiseen estää miestä kertomasta niitä, koska asia on hänelle selvästi tärkeä, kun ottaa sen toistuvasti esiin (tai jos estää niin se on kyllä ihan miehen omalla vastuulla päästä tästä kommunikaatio-ongelmasta yli). Tai miksi mies ei spontaanisti kerro itse niitä haaveitaan sen sijaan että kysyy jatkuvasti niitä ap:lta.
Edelleen uskon, että jonakin päivänä ap saa monologiinsa mieheltä vastauksen, että tämä ei jaksa enää. Ei riitoja eikä niitä monologeja. Eli apn kannattaa miettiä, onko hän mieluummin onnellinen (pysähtyy oikeasti kuuntelemaan miestä) vai oikeassa (ajattelee että on miehen vastuu päästä yli kommunikaatio-ongelmasta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette, ap?
Jos oma kumppanini olisi seurustelun alussa puhunut minulle noin, en voi kuvitella että olisin ladellut tuollaisen litanian ja todennut: ”kerro ihmeessä jos tämä ei sinulle sovi”. Olisin kuulostellut hiljalleen, mikä on ongelma.
Väsyttääkö miestä ainainen riitely? Kumpuaako tuollainen puhe siitä?
Haluaako mies, että ilmaisen vahvemmin omat tunteeni häntä kohtaan? Ei kai kukaan halua olla toiselle vain se joku. On tärkeää sanoa ”Olet minusta ihana ja haluan olla juuri sinun kanssasi.”
Voi olla että miestä harmittaa ajatus tulevaisuudesta ilman omia lapsia. Siitäkin pitäisi osata jutella varovasti. Kuulostella, onko hänellä sellainen haave vai ei. Kertooko hän ystävistään joilla on perhe? Mihin sävyyn? Millainen hänen oma lapsuudenperheensä on? Mitä asioita hän kertoo siitä jos kevyesti jutustellen kyselee?
Yksi näkökulma tähän on vielä se, että jos toinen ilmaisee toiveensa hyvin selkeästi ja suoraan, se asettaa toisen osapuolen ikään kuin neuvotteluasemaan: tuon asian hyväksyisin mutta tuota en. Eikä romanttinen parisuhde oikein istu siihen muottiin - kyseessä on kuitenkin yleensä tunne- eikä asiapitoinen suhde.
No mutta mitä ap:n pitäisi sitten sanoa, jos mies sanoo että "meidän pitää miettiä mihin suhteemme on menossa"? (Ymmärsin ettei tämä ollut tuoreen suhteen ensimmäinen keskustelu aiheesta). Kun sitten jos nainen ei sano selkeästi mitä toivoo, niin siitäkin syytetään.
Minusta tuon voi ymmärtää monella tavalla. Ap (ja monet kommentoijat) on selkeästi ymmärtänyt tuon kysymyksenä "kerro, mihin suhteemme on menossa", kun miehen kannalta tuo voi tarkoittaa "olen miettinyt tätä meidän suhdettamme ja haluaisin nyt kertoa omia ajatuksiani ja haluaisin, että kuuntelet". Jos ap töräyttää siihen tuon monologinsa, niin miehestä saattaa tuntua, että hänen ajatuksiaan ei nyt halutakaan kuunnella, jos ne eroavat siitä, mitä ap juuri sanoi. Eihän mies tuossa suoraan kysy ap:n mielipidettä, vaan se voi olla pohjustus omaan puheenvuoroon. Tuohon voi siis vastata ihan vain "okei, mitä sinä ajattelet".
Ihan samaa mieltä kuin 60.
Koska mies nyt jo luultavasti tietää aloittajan mielipiteet, niin kannattaisi antaa miehen kertoa omista ajatuksistaan.
Itsellä on ollut hiljaisempi ja hitaampi mies ja tein saman virheen, että latasin liian pitkiä monologeja ja mies meni sitten ihan lukkoon.
Ei osannut sanoa mitään koska tuli liian suuri kakku asiaa kerralla.
Miten jos paloittelisit seuraavan kerran litaniaasi.
Sanoisit vaikka, että haluat lapsia. Ja annat miehen kertoa mitä hän siitä ajattelee.
Sitten ota vaikka lemmikit jne.
Vain yksi palanen kerallaan.
Vaikka kävisittekin koko litaniasi läpi, mutta annat miehelle puheenvuoron ennenkuin siirryt seuraavaan toiveesen.
Vuoropuheluna.
Jälleen kerran hauska monologi päässään elävältä las sukkarölliltämme. Itse kysyy ja itse vastaa, niin ei tule ylläripylläreitä....
Ja joo, sä et oo enää mun listalla. Arrividerci. Seukkaan. Oikean miehen kanssa. Paperitiikerit elää vauvapalstalla. Lisää aloituksia, pliide.
Aamuvastaalussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Ai että seurusteluaikana ei vielä seksiä? Itse olen yli 40 vuotisen parisuhdehistoriani aikana ymmärtänyt kyllä, että kannattaa tutustua toiseen kunnolla eli seurustella pitkään ennen kuin laitetaan kamppeet yhteen. Yksi ero on tullut niin, että on jouduttu yhteinen koti myymään ja se varjosti pitkään molempien tulevaisuutta niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt olen elämäni toisessa avoliitossa ja tätä edelsi useiden vuosien seurustelu. Kumpikaan meistä ei olisi suostunut seurustelemaan ilman seksiä.
No minusta ei vielä silloin, jos ei tiedä, voiko tyypin kanssa edes olla yhteistä tulevaisuutta. Jos empii, turha tehdä eroa vaikeammaksi ensin sekstailemalla, koska se liimaa ihmisiä yhteen. Eli ensin järkevää tsekata yhteiset arvot, luonteensopivuudet ym.
En nyt halua jäädä jankuttamaan tästä asiasta, mutta minusta se seurusteluaika nimenomaan on sitä yhteisten arvojen, luonteensopivuuden yms tsekkaamista. Minusta yhteenmuuttoa tai muita isoja ratkaisuja ei pidä miettiä ennen kuin vähintään pari vuotta on tunnettu ja "honeymoon"-vaihe on ohi, ja olisi aika kamalaa olla parisuhteessa seksikkään, haluttavan, ihanan ihmisen kanssa ilman että hänen kanssaan saisi harrastaa seksiä. Ei seksi ole oman kokemukseni mukaan koskaan liimannut yhteen sellaisessa parisuhteessa, joka on lopahtanut nimenomaan sen takia, että seurustelun aikana on huomattu, ettei sovitakaan yhteen.
Sä ajattelet kuten 95% suomalaista, mä taas kuulun siihen 5% vähemmistöön. Minusta päätös on hyvä tehdä suht nopeasti, vuodessa ehtii kyllä miettiä jos on aikuinen, ja sitten sitoutua ja pysyä siinä päätöksessä. Teinit erikseen, ja heillä ei mielestäni tarvitse seksiä ollakaan kuin itsensä kanssa. Mutta ymmärrän että monet ajattelee eri lailla, ja olkaa te keskenänne ja me tällä tavalla ajattelevat ollaan keskenään :)
Nim.merk. onnellista avioliittoa takana 23v, seurustelua sitä ennen 10kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta vähän tuntuu siltä että mies ei näe teitä yhdessä loppuelämäänne, mutta ei sitä osaa/uskalla/halua sanoa. Ennustan, että mies lähtee heti kun vastaan tulee sopivampi.
Olenko ainoa, jolle tuli aloituksesta ekana mieleen, että kyse on siitä, että mies tuolla kommentillaan vähän rivien välistä uhkailee erolla saadakseen ap:n huomion tai saadakseen ap:n osoittamaan rakkautensa vaikka siten että ap hätääntyisi tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei vain kuulemma ole tarpeeksi selkeät tulevaisuuden suunnitelmat, eikä tarpeeksi YHTEISIÄ suuria tavoitteita. Kun yritän kysyä mikä olisi mieleisempi tai suurempi yhteinen tavoite kuin esim. onnellinen avioliitto, mies ei ehdota tai keksi yhtään mitään. Tarkoittaako tämä, että mies ei vain epävarmuuttaan itse oikein tiedä mistä itse yksilönä haaveilee vai ettei hän oikeasti tahdo olla minun kanssani?
Kysyisin mieheltä: ”tulevaisuuden suunnitelmat eivät siis ole mielestäsi tarpeeksi selkeät. Tarpeeksi selkeät mihin?”
Minusta tuo kuulostaa ihan eropuheelta. Tulkitsisin sen niin, että hän yrittää kertoa ettei ole tyytyväinen elämään kanssasi. Ehkä hän odottaa, että sinä vahvempana kommunikoijana toteat, että kai se on sitten erottava jos et näe meillä yhteistä tulevaisuutta. Voisi tuntea suurta helpotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Ai että seurusteluaikana ei vielä seksiä? Itse olen yli 40 vuotisen parisuhdehistoriani aikana ymmärtänyt kyllä, että kannattaa tutustua toiseen kunnolla eli seurustella pitkään ennen kuin laitetaan kamppeet yhteen. Yksi ero on tullut niin, että on jouduttu yhteinen koti myymään ja se varjosti pitkään molempien tulevaisuutta niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt olen elämäni toisessa avoliitossa ja tätä edelsi useiden vuosien seurustelu. Kumpikaan meistä ei olisi suostunut seurustelemaan ilman seksiä.
No minusta ei vielä silloin, jos ei tiedä, voiko tyypin kanssa edes olla yhteistä tulevaisuutta. Jos empii, turha tehdä eroa vaikeammaksi ensin sekstailemalla, koska se liimaa ihmisiä yhteen. Eli ensin järkevää tsekata yhteiset arvot, luonteensopivuudet ym.
En nyt halua jäädä jankuttamaan tästä asiasta, mutta minusta se seurusteluaika nimenomaan on sitä yhteisten arvojen, luonteensopivuuden yms tsekkaamista. Minusta yhteenmuuttoa tai muita isoja ratkaisuja ei pidä miettiä ennen kuin vähintään pari vuotta on tunnettu ja "honeymoon"-vaihe on ohi, ja olisi aika kamalaa olla parisuhteessa seksikkään, haluttavan, ihanan ihmisen kanssa ilman että hänen kanssaan saisi harrastaa seksiä. Ei seksi ole oman kokemukseni mukaan koskaan liimannut yhteen sellaisessa parisuhteessa, joka on lopahtanut nimenomaan sen takia, että seurustelun aikana on huomattu, ettei sovitakaan yhteen.
Sä ajattelet kuten 95% suomalaista, mä taas kuulun siihen 5% vähemmistöön. Minusta päätös on hyvä tehdä suht nopeasti, vuodessa ehtii kyllä miettiä jos on aikuinen, ja sitten sitoutua ja pysyä siinä päätöksessä. Teinit erikseen, ja heillä ei mielestäni tarvitse seksiä ollakaan kuin itsensä kanssa. Mutta ymmärrän että monet ajattelee eri lailla, ja olkaa te keskenänne ja me tällä tavalla ajattelevat ollaan keskenään :)
Nim.merk. onnellista avioliittoa takana 23v, seurustelua sitä ennen 10kk.
Ohiksena kysyn, miten monen kanssa seurustelit ennen tätä suhdettasi? Vai oliko hän ensimmäinen seurustelukumppanisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jolle tuli aloituksesta ekana mieleen, että kyse on siitä, että mies tuolla kommentillaan vähän rivien välistä uhkailee erolla saadakseen ap:n huomion tai saadakseen ap:n osoittamaan rakkautensa vaikka siten että ap hätääntyisi tms?
Voi olla. Ehkä se on miehen tapa sanoa: osoita että olen sulle se tärkein, että olet hulluna minuun!
Tai sitten mies on jahkailija, joka ei uskalla sanoa että eiköhän tämä ollut nyt tässä, kiitti ja moikataan jos nähdään.
Trolli, kukaan mies ei hakua keskustella ”suhteen tulevaisuudesta”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletpa naiivi. Jos minä puhelen miehelle tuollaista niin mietin eroa.
Mistä sen onnellisen avioliiton polkaiset, kun et kuuntele miestä intuitiolla. Pitääkö lapsista, millainen perhe hänellä on, haluaako hänkin perustaa lemmikkiperheen...
Kirjoituksesi perusteella syntyy vaikutelma, ettei ole yhteistä näkemystä teillä. Varsinkin jos mies toistuvasti tekee näitä keskustelun aloituksia, hän ehkä odottaa, että kypsyisit jotenkin ja oivaltaisit jotain.
Mies pitää sinusta kun jaksaa kysellä, mutta on myös sanonut, ettei ole riittävästi niitä suuria yhteisiä haaveita. Mieti tarkoin tätä kohtaa.
Ehkä niiden kilpikonnien, hevosten, koirien, undulaattien ja kissojen kanssa voisit perustaa ikioman tulevaisuuden, mutta ilman tätä miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän miestä. Olen ollut itsekin joskus suhteessa ns. mykkä ja tyytymätön osapuoli. On ollut juuri tuonkaltaisia toiveita yhteisistä projekteista tai jostain itseä suuremmasta tehtävästä, jota voitaisiin toteuttaa yhdessä. Väärän ihmisen kanssa jutut vaan eivät lähde lentoon, kun toinen ei ruoki niitä. Tavallaan ei pääse edes alkua pidemmälle eikä aloittamaan keskustelua. Kun ei oikein tiedä itsekään, olisi silti kiva, jos voisi keskustella, mutta siihen tarvitaan oikeanlainen ihminen, jonka kanssa hommat alkavat kehittyä pikku hiljaa. Ehkä miehesi ajattelee jo valmiiksi, ettei sinua oikeasti kiinnosta sellaiset jutut, joista hän voisi olla kiinnostunut ja siksi pidättelee.
Minulle ei esimerkiksi riittäisi tulevaisuudenkuvioiksi suunnitelmat lemmikeistä ja yhdessäasumisesta. Nuo ovat vain pintaa.
Vierailija kirjoitti:
Aina kun keskustelemme suhteestamme vakavasti tai olemme esim. riidelleet, mies sanoo että "meidän täytyy miettiä/päättää mitä oikein tältä suhteelta halutaan". Vastaan tähän aina samalla tavalla, eli suunnilleen näin: "Olen kertonut sinulle avoimesti kaiken mistä itse haaveilen, mutta en ole saanut sinusta tai omista haaveistasi irti oikein mitään. Haluaisin mennä tulevaisuudessa naimisiin ja ottaa lemmikkejä, asua mahdollisesti yhteisessä kodissa vielä joskus ja harrastaa asioita x (meillä on samat harrastukset suurilta osin), lapsista en ainakaan tällä hetkellä haaveile. Tärkeintä on, että olisin ihmisen kanssa joka haluaa olla yhtä paljon minun kanssani. Kerro ihmeessä, jos jokin omista unelmistasi on näiden kanssa ristiriidassa?" ja mies hiljenee eikä osaa vastata oikein mitään. Kun yritän kysyä häneltä, minkälaisia ovat HÄNEN omat haaveensa, tai miltä elämämme näyttäisi jos hän saisi päättää kaiken, mies ei yksinkertaisesti keksi tuohon mitään lisättävää. Meillä ei vain kuulemma ole tarpeeksi selkeät tulevaisuuden suunnitelmat, eikä tarpeeksi YHTEISIÄ suuria tavoitteita. Kun yritän kysyä mikä olisi mieleisempi tai suurempi yhteinen tavoite kuin esim. onnellinen avioliitto, mies ei ehdota tai keksi yhtään mitään. Tarkoittaako tämä, että mies ei vain epävarmuuttaan itse oikein tiedä mistä itse yksilönä haaveilee vai ettei hän oikeasti tahdo olla minun kanssani? Ärsyttääkö kenties miestä, että minä tiedän jo näinkin tarkasti kuka olen ja miten haluan elää, vai se ettei mies saa päättää sitä minunkin puolesta? En vain ymmärrä, miksi ei voi sanoa jos joku mättää. Miestä kai harmittaa, jos tulee lopulta elämään todeksi ns. minun haaveitani, mutta ei kuitenkaan tarjoa mitään omaa tilalle. Eikö silloin se ole ihan itsestäänselvää ja yleistä, että silloin yleensä on luontaista toteuttaa sen "vahvempitahtoisen" puolison haaveita? Jos toisen haave on lähinnä olla naisensa kanssa yhdessä, onko ihme jos elämä näyttää siltä naisen unelmaelämältä. Olenko tässä nyt jotenkin itsekeskeinen vai mitä en oikein tajua? Keskustelu päättyy aina siihen, että mies myöntää että hänen "täytyy miettiä mitä elämältä haluaa". Tuo kuulostaa siltä minusta, kuin hänen pitäisi miettiä ihan vain sitä haluaako olla minun kanssani. Mies ikään kuin painostaa minua keksimään meille suuria haaveita ja vetämään suoria suuntaviivoja, mutta on ihan hukassa itse. Vai juuri siksikö hän sitä painostaakin?
Käyttäkää kappalejakoa, kiitos!
Jos puhuminen tästä aiheesta tuntuu miehestä vaikealta, niin mitä jos yrittäisitte kirjoitaa ajatuksianne toisillenne? Joku pitää mua nyt varmaan ihan pähkähulluna, mutta me toimitaan nykyisen miesystävän kanssa näin :) Käydään siis ihan sähköpostitse kirjeenvaihtoa välillä, kun keskustelu tuntuu hankalalta. Minä olen tässäkin parisuhteessa se suorempi ja dominoivampi ja pystyisin keskustelemaan ihan mistä tahansa aiheesta hyvinkin suoraan, mutta mies on ihan toista maata - herkkä ja taiteellinen luonnonlapsi, jonka on todella vaikeaa puhua ns. vaikeista asioista kasvokkain. En halua, että hän menee ihan lukkoon ja tuntee olonsa tukalaksi, ja olemme siksi yhteisesti sopineet, että vaikealta tuntuvia aiheita voidaan käsitellä kirjoittamalla. Ei tämä tietenkään kaikille sovi, mutta meillä toimii loistavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Ai että seurusteluaikana ei vielä seksiä? Itse olen yli 40 vuotisen parisuhdehistoriani aikana ymmärtänyt kyllä, että kannattaa tutustua toiseen kunnolla eli seurustella pitkään ennen kuin laitetaan kamppeet yhteen. Yksi ero on tullut niin, että on jouduttu yhteinen koti myymään ja se varjosti pitkään molempien tulevaisuutta niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt olen elämäni toisessa avoliitossa ja tätä edelsi useiden vuosien seurustelu. Kumpikaan meistä ei olisi suostunut seurustelemaan ilman seksiä.
No minusta ei vielä silloin, jos ei tiedä, voiko tyypin kanssa edes olla yhteistä tulevaisuutta. Jos empii, turha tehdä eroa vaikeammaksi ensin sekstailemalla, koska se liimaa ihmisiä yhteen. Eli ensin järkevää tsekata yhteiset arvot, luonteensopivuudet ym.
En nyt halua jäädä jankuttamaan tästä asiasta, mutta minusta se seurusteluaika nimenomaan on sitä yhteisten arvojen, luonteensopivuuden yms tsekkaamista. Minusta yhteenmuuttoa tai muita isoja ratkaisuja ei pidä miettiä ennen kuin vähintään pari vuotta on tunnettu ja "honeymoon"-vaihe on ohi, ja olisi aika kamalaa olla parisuhteessa seksikkään, haluttavan, ihanan ihmisen kanssa ilman että hänen kanssaan saisi harrastaa seksiä. Ei seksi ole oman kokemukseni mukaan koskaan liimannut yhteen sellaisessa parisuhteessa, joka on lopahtanut nimenomaan sen takia, että seurustelun aikana on huomattu, ettei sovitakaan yhteen.
Sä ajattelet kuten 95% suomalaista, mä taas kuulun siihen 5% vähemmistöön. Minusta päätös on hyvä tehdä suht nopeasti, vuodessa ehtii kyllä miettiä jos on aikuinen, ja sitten sitoutua ja pysyä siinä päätöksessä. Teinit erikseen, ja heillä ei mielestäni tarvitse seksiä ollakaan kuin itsensä kanssa. Mutta ymmärrän että monet ajattelee eri lailla, ja olkaa te keskenänne ja me tällä tavalla ajattelevat ollaan keskenään :)
Nim.merk. onnellista avioliittoa takana 23v, seurustelua sitä ennen 10kk.
Ohiksena kysyn, miten monen kanssa seurustelit ennen tätä suhdettasi? Vai oliko hän ensimmäinen seurustelukumppanisi?
Aviomieheni oli kolmas. Lyhyet suhteet, joista toinen oli kuitenkin vakavahko. Molemmista tiesin kyllä parissa kuukaudessa ettei tule sen enempää, tämän vakavamman kohdalla toivon kuitenkin et tulisi, miehen idea erota. En osaa mitään pelejä vaan menen heti kohti asiaa, en osaisi vain huvikseni seurustella, intensiivistä olla pitää heti alusta.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jolle tuli aloituksesta ekana mieleen, että kyse on siitä, että mies tuolla kommentillaan vähän rivien välistä uhkailee erolla saadakseen ap:n huomion tai saadakseen ap:n osoittamaan rakkautensa vaikka siten että ap hätääntyisi tms?
Mulle tulee taas sellainen kuva, että mies koittaa johdatella ap:ta tekemään eropäätöksen.
Kannattaa välttää sanojen laittamista miehesi suuhun. Puhun kokemuksesta.
Jos maltat olla hiljaa ja odottaa vastausta selkeään kysymykseen, mies joutuu väkisinkin tuottamaan oman vastauksensa.
Tai sitten epäilee, ettei apllä ole oikeanlaisia tunteita häntä kohtaan. Tai on epävarma siitä ,millaisia tunteita pitäisi kummallakin olla. Esitetäänhän elokuvissa ja viihteessä rakastuminen ja yhteenmeno sellaisena elämää suurempana tunnehuumana ja vastustamattomana luonnonvoimana. Jos itse ei näin tunne, voi ihmetellä onko tämä oikeaa alkuunkaan.