Lue keskustelun säännöt.
Mies ottaa usein puheenaiheeksi "suhteemme tulevaisuuden" oudolla tavalla
11.07.2018 |
Aina kun keskustelemme suhteestamme vakavasti tai olemme esim. riidelleet, mies sanoo että "meidän täytyy miettiä/päättää mitä oikein tältä suhteelta halutaan". Vastaan tähän aina samalla tavalla, eli suunnilleen näin: "Olen kertonut sinulle avoimesti kaiken mistä itse haaveilen, mutta en ole saanut sinusta tai omista haaveistasi irti oikein mitään. Haluaisin mennä tulevaisuudessa naimisiin ja ottaa lemmikkejä, asua mahdollisesti yhteisessä kodissa vielä joskus ja harrastaa asioita x (meillä on samat harrastukset suurilta osin), lapsista en ainakaan tällä hetkellä haaveile. Tärkeintä on, että olisin ihmisen kanssa joka haluaa olla yhtä paljon minun kanssani. Kerro ihmeessä, jos jokin omista unelmistasi on näiden kanssa ristiriidassa?" ja mies hiljenee eikä osaa vastata oikein mitään. Kun yritän kysyä häneltä, minkälaisia ovat HÄNEN omat haaveensa, tai miltä elämämme näyttäisi jos hän saisi päättää kaiken, mies ei yksinkertaisesti keksi tuohon mitään lisättävää. Meillä ei vain kuulemma ole tarpeeksi selkeät tulevaisuuden suunnitelmat, eikä tarpeeksi YHTEISIÄ suuria tavoitteita. Kun yritän kysyä mikä olisi mieleisempi tai suurempi yhteinen tavoite kuin esim. onnellinen avioliitto, mies ei ehdota tai keksi yhtään mitään. Tarkoittaako tämä, että mies ei vain epävarmuuttaan itse oikein tiedä mistä itse yksilönä haaveilee vai ettei hän oikeasti tahdo olla minun kanssani? Ärsyttääkö kenties miestä, että minä tiedän jo näinkin tarkasti kuka olen ja miten haluan elää, vai se ettei mies saa päättää sitä minunkin puolesta? En vain ymmärrä, miksi ei voi sanoa jos joku mättää. Miestä kai harmittaa, jos tulee lopulta elämään todeksi ns. minun haaveitani, mutta ei kuitenkaan tarjoa mitään omaa tilalle. Eikö silloin se ole ihan itsestäänselvää ja yleistä, että silloin yleensä on luontaista toteuttaa sen "vahvempitahtoisen" puolison haaveita? Jos toisen haave on lähinnä olla naisensa kanssa yhdessä, onko ihme jos elämä näyttää siltä naisen unelmaelämältä. Olenko tässä nyt jotenkin itsekeskeinen vai mitä en oikein tajua? Keskustelu päättyy aina siihen, että mies myöntää että hänen "täytyy miettiä mitä elämältä haluaa". Tuo kuulostaa siltä minusta, kuin hänen pitäisi miettiä ihan vain sitä haluaako olla minun kanssani. Mies ikään kuin painostaa minua keksimään meille suuria haaveita ja vetämään suoria suuntaviivoja, mutta on ihan hukassa itse. Vai juuri siksikö hän sitä painostaakin?
Kommentit (102)
Jos oikeasti haluaisit tietää miehen unelmista, et aina heti ensimmäiseksi napauttaisi "kyllä minä olen tehnyt selväksi haaveeni..." Tuohan on ihan selvä kielto unelmoinnille. Eivät unelmat ole jokin tiukkaan napitettu toimintasuunnitelma. Unelmointi on ideointia, jossa kaikki tuhat viisisattaa ja yksi häivähdystä pääsevät ilmoille, vaikka niistä monikaan ei koskaan toteudu. Pitää unelmoida isoja, unelmointivaiheessa ei pidä tehdä karsintaa, ei laittaa patoja eikä tulppia. Unelmoimista ei saa koskaan lopettaa.
Olette ehkä luonteeltanne vastakkaiset. Sinä näytät "koleerikolta", jolle kaikki on selvää ja suoraa. Miehesi saattaa olla "melankolikko", joka ajattelee asioita lukemattomista eri näkökulmista.
Jos suhteenne jatkuu ja haluat antaa tilaa miehesi unelmille, niin voitte toimia näin:
Kirjoittakaa unelmianne paperille/vihkoihin vaikka kerran viikossa. Pieniä ja isoja unelmia, hulluja ja viisaita unelmia, toteuttamiskelpoisia ja utopistisia unelmia. Sopikaa etukäteen, että toisen unelmia ei kommentoida eikä niistä keskustella. Tämä on tärkeintä, muuten juttu tyrehtyy alkuunsa. Ei pienintäkään kommenttia eikä heittoa, ei heti eikä jälkikäteen missään keskustelussa. Tärkeää on myös luottamuksellisuus, täydellinen vaitiolo muiden ihmisten suuntaan. Ei siis tulla tänne palstalle pöyristelemään, ei heitetä keskusteluun "hihi, sellaisesta Seppokin unelmoi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi mennä naimisiin, jos ei halua lapsia? Verojen ja leskeneläkkeen takia?
Lemmikin voit otta jo nyt, ja kai te nyt jo yhdessä harrastatte. Miehen pitää päättää haluaako asua sinun kanssa yhdessä. Ehkä sitä arkailee.
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Ai että seurusteluaikana ei vielä seksiä? Itse olen yli 40 vuotisen parisuhdehistoriani aikana ymmärtänyt kyllä, että kannattaa tutustua toiseen kunnolla eli seurustella pitkään ennen kuin laitetaan kamppeet yhteen. Yksi ero on tullut niin, että on jouduttu yhteinen koti myymään ja se varjosti pitkään molempien tulevaisuutta niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt olen elämäni toisessa avoliitossa ja tätä edelsi useiden vuosien seurustelu. Kumpikaan meistä ei olisi suostunut seurustelemaan ilman seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi näkökulma tähän on vielä se, että jos toinen ilmaisee toiveensa hyvin selkeästi ja suoraan, se asettaa toisen osapuolen ikään kuin neuvotteluasemaan: tuon asian hyväksyisin mutta tuota en. Eikä romanttinen parisuhde oikein istu siihen muottiin - kyseessä on kuitenkin yleensä tunne- eikä asiapitoinen suhde.
Mä jouduin nykyisessä parisuhteessa toimimaan noin, että kerroin mitä en hyväksy, ja mitä hyväksyn. Takana niin monta "tunnepitoista" suhdetta, että ei enää ollut varaa alkaa kikkailemaan turhilla toiveilla, ja ajatustenluvulla, ja tämä onkin heittämällä pisin suhde missä olen ollut koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hiukan tutulta. Mulla oli aina tunne että mies oli jotenkin epävarma ja pohdiskeli, mutta kysyttäessä vakuutteli haluavansa olla yhdessä. Sitten oma-aloitteisesti kosi ja halusi lapsia. Elämä oli oikein mallillaan. Teki kuitenkin paljon reissutyötä ja haali kaikenmaailman prokkiksia. Tultiin hyvin juttuun ja seksiä oli, mutta jälkeenpäin ajatellen joku syvempi yhteys puuttui. Ei esimerkiksi riidelty juuri koskaan.
15 vuoden jälkeen (lapset jo ala-asteella) ilmoitti että haluaa erota. Kaipaa kuulemma sielunkumppania ja minä en ole koskaan sellainen ollut. Kiitteli yhteisistä vuosista ja hoiti eron oikein kivasti.
Jäi kaivertamaan, että miksi alunperin kosi ja halusi lapsia? Miksei ikinä saanut suuta auki? Kysyttäessä kertoi, että halusi "järkiavioliiton ihmisen kanssa, jonka kanssa lapsia on hyvä tehdä". Mutta miksi? Pelkäsiköhän kenties, että ei löydä enää toista kumppania lasten tekoon?
Nykyään ollaan oikein hyviä ystäviä ja mies on hyvä isä lapsille. Minulle jäi kuitenkin jotenkin huijattu olo, ja on vaikeaa edes kuvitella uutta suhdetta kun en ehkä voisi luottaa toisen tunteiden aitouteen.
Ap:lle viestiksi, että jos epäilyttää miehen tunteet niin älkää jatkako liittoa.
Ehkä pääsisit paremmin eteenpäin, jos lakkaisit olemasta ystävä exäsi kanssa. Ehkä hän on nyt edelleen liian lähellä ja estää sinua menemästä eteenpäin? Lasten takia tietysti asialliset välit on hyvä säilyttää, mutta miksi olla sen läheisempi ihmisen kanssa, joka on "huijannut" sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hiukan tutulta. Mulla oli aina tunne että mies oli jotenkin epävarma ja pohdiskeli, mutta kysyttäessä vakuutteli haluavansa olla yhdessä. Sitten oma-aloitteisesti kosi ja halusi lapsia. Elämä oli oikein mallillaan. Teki kuitenkin paljon reissutyötä ja haali kaikenmaailman prokkiksia. Tultiin hyvin juttuun ja seksiä oli, mutta jälkeenpäin ajatellen joku syvempi yhteys puuttui. Ei esimerkiksi riidelty juuri koskaan.
15 vuoden jälkeen (lapset jo ala-asteella) ilmoitti että haluaa erota. Kaipaa kuulemma sielunkumppania ja minä en ole koskaan sellainen ollut. Kiitteli yhteisistä vuosista ja hoiti eron oikein kivasti.
Jäi kaivertamaan, että miksi alunperin kosi ja halusi lapsia? Miksei ikinä saanut suuta auki? Kysyttäessä kertoi, että halusi "järkiavioliiton ihmisen kanssa, jonka kanssa lapsia on hyvä tehdä". Mutta miksi? Pelkäsiköhän kenties, että ei löydä enää toista kumppania lasten tekoon?
Nykyään ollaan oikein hyviä ystäviä ja mies on hyvä isä lapsille. Minulle jäi kuitenkin jotenkin huijattu olo, ja on vaikeaa edes kuvitella uutta suhdetta kun en ehkä voisi luottaa toisen tunteiden aitouteen.
Ap:lle viestiksi, että jos epäilyttää miehen tunteet niin älkää jatkako liittoa.
Ehkä pääsisit paremmin eteenpäin, jos lakkaisit olemasta ystävä exäsi kanssa. Ehkä hän on nyt edelleen liian lähellä ja estää sinua menemästä eteenpäin? Lasten takia tietysti asialliset välit on hyvä säilyttää, mutta miksi olla sen läheisempi ihmisen kanssa, joka on "huijannut" sinua?
Tässä voi olla perää. Meillä mieheni ei päässyt kunnolla erosta yli ennen kuin lakkasi olemasta eksän kanssa kaveria, vaan otti reilusti etäisyyttä. Samalla sai käsiteltyä ne omat tunteet, jotka estivät meidän suhdetta kunnolla alkamasta, ja pystyi taas luottaa siihen että hänelläkin saa olla mielipide, ilman että vastapuoli kiristää lapsilla tai erolla, tai millä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehillä ei vain usein ole niin selkeitä suunnitelmia tulevaisuudesta. Jos kaikki on suunnilleen hyvin, antaa asioiden edetä omalla painollaan. Liiat toiveet, haaveet ja päämäärät vain aiheuttavat stressiä ja entä jos ne eivät toteudukaan. Kun nainen puhuu tulevaisuuden asioista, mies ottaa ne helposti kiveen hakattuina tavoitteina. Parempi nauttia tästä päivästä kuin pohtia koko ajan huomista.
Ja tämä oli siis se, miten monet miehet asian kokevat. En lainkaan väitä, että tuo olisi oikea tapa ajatella. koetan vain auttaa naisia ymmärtämään ukkojaan.
Miksi suhteelle pitää luoda käsikirjoitus, kysyy joku. Ei tarvitse luoda käsikirjoitusta, mutta on reilua molempia osapuolia kohtaan että tietää mitä toinen haluaa elämältä. Meillä on kaikilla vain yksi elämä, ei ole mitään järkeä elää vuosikausia muunlaista elämää kuin haluaisi.
Itse kerroin ex-miehelle monta kertaa että haluaisin kunnon kodin ja lapsia, mies sanoi aina että tottakai, mutta ei juuri nyt kun on sitä-tätä-ja tuota. Sitä aikaa ei tullut koskaan, mutta ero tuli. Sitten kun tapasin nykyisen mieheni, puhuimme heti aluksi tulevaisuudesta. Ei siis mitään käsikirjoitusmaisen tarkkaa suunnitelmaa, mutta yleisellä tasolla. Samat ajatukset yhteisestä kodista yms.
Ajattelen että nykyinen mieheni arvostaa minua koska kertoo haaveistaan, ja haluaa myös kuulla mitä minä haluan elämältä. Kaikki ei aina toteudu, mutta nyt minusta tuntuu että olen mieheni kanssa samassa veneessä ja soudamme samaan suuntaan. Suuntaan jonka yhdessä päätämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä ei ole riittäviä tunteita sinua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehellä ei ole riittäviä tunteita sinua kohtaan.
Kyllä miehellä tunteita voi olla, mutta hän on väsynyt riitelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Ai että seurusteluaikana ei vielä seksiä? Itse olen yli 40 vuotisen parisuhdehistoriani aikana ymmärtänyt kyllä, että kannattaa tutustua toiseen kunnolla eli seurustella pitkään ennen kuin laitetaan kamppeet yhteen. Yksi ero on tullut niin, että on jouduttu yhteinen koti myymään ja se varjosti pitkään molempien tulevaisuutta niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt olen elämäni toisessa avoliitossa ja tätä edelsi useiden vuosien seurustelu. Kumpikaan meistä ei olisi suostunut seurustelemaan ilman seksiä.
No minusta ei vielä silloin, jos ei tiedä, voiko tyypin kanssa edes olla yhteistä tulevaisuutta. Jos empii, turha tehdä eroa vaikeammaksi ensin sekstailemalla, koska se liimaa ihmisiä yhteen. Eli ensin järkevää tsekata yhteiset arvot, luonteensopivuudet ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Ai että seurusteluaikana ei vielä seksiä? Itse olen yli 40 vuotisen parisuhdehistoriani aikana ymmärtänyt kyllä, että kannattaa tutustua toiseen kunnolla eli seurustella pitkään ennen kuin laitetaan kamppeet yhteen. Yksi ero on tullut niin, että on jouduttu yhteinen koti myymään ja se varjosti pitkään molempien tulevaisuutta niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt olen elämäni toisessa avoliitossa ja tätä edelsi useiden vuosien seurustelu. Kumpikaan meistä ei olisi suostunut seurustelemaan ilman seksiä.
No minusta ei vielä silloin, jos ei tiedä, voiko tyypin kanssa edes olla yhteistä tulevaisuutta. Jos empii, turha tehdä eroa vaikeammaksi ensin sekstailemalla, koska se liimaa ihmisiä yhteen. Eli ensin järkevää tsekata yhteiset arvot, luonteensopivuudet ym.
En nyt halua jäädä jankuttamaan tästä asiasta, mutta minusta se seurusteluaika nimenomaan on sitä yhteisten arvojen, luonteensopivuuden yms tsekkaamista. Minusta yhteenmuuttoa tai muita isoja ratkaisuja ei pidä miettiä ennen kuin vähintään pari vuotta on tunnettu ja "honeymoon"-vaihe on ohi, ja olisi aika kamalaa olla parisuhteessa seksikkään, haluttavan, ihanan ihmisen kanssa ilman että hänen kanssaan saisi harrastaa seksiä. Ei seksi ole oman kokemukseni mukaan koskaan liimannut yhteen sellaisessa parisuhteessa, joka on lopahtanut nimenomaan sen takia, että seurustelun aikana on huomattu, ettei sovitakaan yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette, ap?
Jos oma kumppanini olisi seurustelun alussa puhunut minulle noin, en voi kuvitella että olisin ladellut tuollaisen litanian ja todennut: ”kerro ihmeessä jos tämä ei sinulle sovi”. Olisin kuulostellut hiljalleen, mikä on ongelma.
Väsyttääkö miestä ainainen riitely? Kumpuaako tuollainen puhe siitä?
Haluaako mies, että ilmaisen vahvemmin omat tunteeni häntä kohtaan? Ei kai kukaan halua olla toiselle vain se joku. On tärkeää sanoa ”Olet minusta ihana ja haluan olla juuri sinun kanssasi.”
Voi olla että miestä harmittaa ajatus tulevaisuudesta ilman omia lapsia. Siitäkin pitäisi osata jutella varovasti. Kuulostella, onko hänellä sellainen haave vai ei. Kertooko hän ystävistään joilla on perhe? Mihin sävyyn? Millainen hänen oma lapsuudenperheensä on? Mitä asioita hän kertoo siitä jos kevyesti jutustellen kyselee?
Yksi näkökulma tähän on vielä se, että jos toinen ilmaisee toiveensa hyvin selkeästi ja suoraan, se asettaa toisen osapuolen ikään kuin neuvotteluasemaan: tuon asian hyväksyisin mutta tuota en. Eikä romanttinen parisuhde oikein istu siihen muottiin - kyseessä on kuitenkin yleensä tunne- eikä asiapitoinen suhde.
No mutta mitä ap:n pitäisi sitten sanoa, jos mies sanoo että "meidän pitää miettiä mihin suhteemme on menossa"? (Ymmärsin ettei tämä ollut tuoreen suhteen ensimmäinen keskustelu aiheesta). Kun sitten jos nainen ei sano selkeästi mitä toivoo, niin siitäkin syytetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin nähnyt suhteita, joissa nainen on vahvempi ja sanavalmiimpi, mies tulee perässä, mutta koska ovat jo kiinni yhteisessä seksissä, ei mies halua erotakaan. Sitten ollaan kriiseissä ja mietitään, mitä elämältä oikeasti halutaan.
Helpompaa on minusta, kun ensin tutustutaan ja mietitään, voisiko tuo olla se, kenen kanssa voisin elää. Jos vastaus on molempien mielestä kyllä, sitten vasta yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa ja seksiä.
Aivan väärä järjestys ensin toimia ja sitten vasta miettiä.
Ai että seurusteluaikana ei vielä seksiä? Itse olen yli 40 vuotisen parisuhdehistoriani aikana ymmärtänyt kyllä, että kannattaa tutustua toiseen kunnolla eli seurustella pitkään ennen kuin laitetaan kamppeet yhteen. Yksi ero on tullut niin, että on jouduttu yhteinen koti myymään ja se varjosti pitkään molempien tulevaisuutta niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt olen elämäni toisessa avoliitossa ja tätä edelsi useiden vuosien seurustelu. Kumpikaan meistä ei olisi suostunut seurustelemaan ilman seksiä.
No minusta ei vielä silloin, jos ei tiedä, voiko tyypin kanssa edes olla yhteistä tulevaisuutta. Jos empii, turha tehdä eroa vaikeammaksi ensin sekstailemalla, koska se liimaa ihmisiä yhteen. Eli ensin järkevää tsekata yhteiset arvot, luonteensopivuudet ym.
Tosi kummallinen ajatustapa, että seksi liimaisi ihmisiä enemmän yhteen kuin kuukausitolkulla vietetty yhteinen aika lukuisine keskusteluineen. Ihan kuin eron kipeyden ainoa syy olisi se, että "voi kun tuli seksiäkin harrastettua". En tiedä, millaisia teidän suhteenne ovat olleet, mutta en minä ainakaan erotessa ole koskaan seksiä miettinyt suurimpana kipupisteenä ja surun aiheena. Enemmän ne puheet ja teot siinä päässä pyörivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette, ap?
Jos oma kumppanini olisi seurustelun alussa puhunut minulle noin, en voi kuvitella että olisin ladellut tuollaisen litanian ja todennut: ”kerro ihmeessä jos tämä ei sinulle sovi”. Olisin kuulostellut hiljalleen, mikä on ongelma.
Väsyttääkö miestä ainainen riitely? Kumpuaako tuollainen puhe siitä?
Haluaako mies, että ilmaisen vahvemmin omat tunteeni häntä kohtaan? Ei kai kukaan halua olla toiselle vain se joku. On tärkeää sanoa ”Olet minusta ihana ja haluan olla juuri sinun kanssasi.”
Voi olla että miestä harmittaa ajatus tulevaisuudesta ilman omia lapsia. Siitäkin pitäisi osata jutella varovasti. Kuulostella, onko hänellä sellainen haave vai ei. Kertooko hän ystävistään joilla on perhe? Mihin sävyyn? Millainen hänen oma lapsuudenperheensä on? Mitä asioita hän kertoo siitä jos kevyesti jutustellen kyselee?
Yksi näkökulma tähän on vielä se, että jos toinen ilmaisee toiveensa hyvin selkeästi ja suoraan, se asettaa toisen osapuolen ikään kuin neuvotteluasemaan: tuon asian hyväksyisin mutta tuota en. Eikä romanttinen parisuhde oikein istu siihen muottiin - kyseessä on kuitenkin yleensä tunne- eikä asiapitoinen suhde.
No mutta mitä ap:n pitäisi sitten sanoa, jos mies sanoo että "meidän pitää miettiä mihin suhteemme on menossa"? (Ymmärsin ettei tämä ollut tuoreen suhteen ensimmäinen keskustelu aiheesta). Kun sitten jos nainen ei sano selkeästi mitä toivoo, niin siitäkin syytetään.
Minusta ap:n pitäisi tuossa kohtaa antaa puheenvuoro miehelle. Odottaa niin pitkään, että tämä sanoo ensin, mitä hän on miettinyt sen sijaan, että lataa melkein kuin nauhalta oman monologinsa.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö ole puhuneet näistä asioista, kun aloitte seurustella? Minä sanon heti millaista suhdetta etsin. En halua naimisiin enkä muuttaa yhteen. Asia tukee heti selväksi ja toinen voi päättää haluaako samaa vai ei.
Tuo pätee tilanteissa, joissa molemmat ovat liikkellä tosissaan, kunnolla ihastuneita/rakastuneita ja esimerkiksi etsivät loppuelämän parisuhdetta. Tällaisissa epämääräisissä suhteissa lähtötilanne on saattanut kuitenkin olla se, että toinen osapuoli on ajautunut viettämään aikaa kivan, mutta ei täydellisen tyypin kanssa. Jos toinen ei missään vaiheessa ole suhteesta varma, niin ei hän suostu tai kykene vakaviin tulevaisuuskeskusteluihin. Ja jos se toinen osapuoli on rakastunut, hän hyväksyy että asiasta ei keskustella ja toivoo, että tulevaisuus näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette, ap?
Jos oma kumppanini olisi seurustelun alussa puhunut minulle noin, en voi kuvitella että olisin ladellut tuollaisen litanian ja todennut: ”kerro ihmeessä jos tämä ei sinulle sovi”. Olisin kuulostellut hiljalleen, mikä on ongelma.
Väsyttääkö miestä ainainen riitely? Kumpuaako tuollainen puhe siitä?
Haluaako mies, että ilmaisen vahvemmin omat tunteeni häntä kohtaan? Ei kai kukaan halua olla toiselle vain se joku. On tärkeää sanoa ”Olet minusta ihana ja haluan olla juuri sinun kanssasi.”
Voi olla että miestä harmittaa ajatus tulevaisuudesta ilman omia lapsia. Siitäkin pitäisi osata jutella varovasti. Kuulostella, onko hänellä sellainen haave vai ei. Kertooko hän ystävistään joilla on perhe? Mihin sävyyn? Millainen hänen oma lapsuudenperheensä on? Mitä asioita hän kertoo siitä jos kevyesti jutustellen kyselee?
Yksi näkökulma tähän on vielä se, että jos toinen ilmaisee toiveensa hyvin selkeästi ja suoraan, se asettaa toisen osapuolen ikään kuin neuvotteluasemaan: tuon asian hyväksyisin mutta tuota en. Eikä romanttinen parisuhde oikein istu siihen muottiin - kyseessä on kuitenkin yleensä tunne- eikä asiapitoinen suhde.
No mutta mitä ap:n pitäisi sitten sanoa, jos mies sanoo että "meidän pitää miettiä mihin suhteemme on menossa"? (Ymmärsin ettei tämä ollut tuoreen suhteen ensimmäinen keskustelu aiheesta). Kun sitten jos nainen ei sano selkeästi mitä toivoo, niin siitäkin syytetään.
Minusta ap:n pitäisi tuossa kohtaa antaa puheenvuoro miehelle. Odottaa niin pitkään, että tämä sanoo ensin, mitä hän on miettinyt sen sijaan, että lataa melkein kuin nauhalta oman monologinsa.
Mutta ap on monta kertaa vastaavassa tilanteessa pyytänyt miestäkin kertomaan ne omat haaveensa. Ei se ap:n monologi voi kerrasta toiseen estää miestä kertomasta niitä, koska asia on hänelle selvästi tärkeä, kun ottaa sen toistuvasti esiin (tai jos estää niin se on kyllä ihan miehen omalla vastuulla päästä tästä kommunikaatio-ongelmasta yli). Tai miksi mies ei spontaanisti kerro itse niitä haaveitaan sen sijaan että kysyy jatkuvasti niitä ap:lta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette, ap?
Jos oma kumppanini olisi seurustelun alussa puhunut minulle noin, en voi kuvitella että olisin ladellut tuollaisen litanian ja todennut: ”kerro ihmeessä jos tämä ei sinulle sovi”. Olisin kuulostellut hiljalleen, mikä on ongelma.
Väsyttääkö miestä ainainen riitely? Kumpuaako tuollainen puhe siitä?
Haluaako mies, että ilmaisen vahvemmin omat tunteeni häntä kohtaan? Ei kai kukaan halua olla toiselle vain se joku. On tärkeää sanoa ”Olet minusta ihana ja haluan olla juuri sinun kanssasi.”
Voi olla että miestä harmittaa ajatus tulevaisuudesta ilman omia lapsia. Siitäkin pitäisi osata jutella varovasti. Kuulostella, onko hänellä sellainen haave vai ei. Kertooko hän ystävistään joilla on perhe? Mihin sävyyn? Millainen hänen oma lapsuudenperheensä on? Mitä asioita hän kertoo siitä jos kevyesti jutustellen kyselee?
Yksi näkökulma tähän on vielä se, että jos toinen ilmaisee toiveensa hyvin selkeästi ja suoraan, se asettaa toisen osapuolen ikään kuin neuvotteluasemaan: tuon asian hyväksyisin mutta tuota en. Eikä romanttinen parisuhde oikein istu siihen muottiin - kyseessä on kuitenkin yleensä tunne- eikä asiapitoinen suhde.
No mutta mitä ap:n pitäisi sitten sanoa, jos mies sanoo että "meidän pitää miettiä mihin suhteemme on menossa"? (Ymmärsin ettei tämä ollut tuoreen suhteen ensimmäinen keskustelu aiheesta). Kun sitten jos nainen ei sano selkeästi mitä toivoo, niin siitäkin syytetään.
Minusta ap:n pitäisi tuossa kohtaa antaa puheenvuoro miehelle. Odottaa niin pitkään, että tämä sanoo ensin, mitä hän on miettinyt sen sijaan, että lataa melkein kuin nauhalta oman monologinsa.
Tätä minäkin mietin. Oma exäni oli todella huono puhumaan ja hänestä piti lypsää asioita. Ymmärrän ap:ta siis, että on turhauttavaa, ettei mies puhu mitään. Silti tuo tilanne eroaa omasta tilanteestani siinä, että mies kuitenkin itse tekee aloitteen puhumiseen. Siinä vaiheessa tuntuisi, että miehellä todellakin on jotain sanottavaa. Siksi kannattaisi vain johdattaa miestä puhumaan eikä itse latoa noita omia ajatuksiaan heti tiskiin. Eli lähtökohtana olisi oletus siitä, että mies jo tietää, mitä sinä haluat ja nyt on hänen vuoronsa kertoa. Ihan vain simppelisti kysyä, mitä mieltä hän on esimerkiksi lapsista tai asumisesta. Unohtaa ne omat toiveet hetkeksi ja kuunnella vain, mitä mies on ajatellut.
"meidän täytyy miettiä/päättää mitä oikein tältä suhteelta halutaan". Vastaan tähän aina samalla tavalla, eli suunnilleen näin: "Olen kertonut sinulle avoimesti kaiken mistä..
Sepä se kun keskustelut noudattaa aina samaa kaavaa. Sinä turrutat miehen ensi omilla haaveillasi ja sitten vasta annat hänelle tilaa. Aloita sinä nyt, että meidän täytyy...ja annat miehelle tilaa puhua ja sinä vain kuuntelet. Jos miehellä ei edelleenkään ole mitään sanottavaa...