Te joilla lapset teinejä, mitä olette tehneet/teette kesälomalla?
Siis yhdessä??
Vastauksia toivotaan muiltakin kuin heiltä jotka matkustelleet siellätäällä ja ulkomailla.
Kommentit (22)
Toisen teinin kanssa oltiin päivä ratsastamassa. Sitten ollaan käyty Nuuksiossa vaeltelemassa ja grillaamassa koko perheen kanssa. Lintsillä käytiin myös, niinkuin joka vuosi. Heinäkuussa ollaan vielä koko perhe yhtäaikaa kaksi viiikkoa lomalla niin sitten olisi tarkoitus käydä Suomenlinnassa ja Särkänniemessä (hotelliviikonloppu). Ulkomailla ei tänä kesänä mennä kun vasta syksyllä.
Muuten ollaan kotona kyllä touhuiltu. Yksi päivä pihatalkoiltiin ja illalla grillailtiin, teinien kavereita oli myös mukana, he jäivät sitten vielä saunomaan ja yöksi, kun me vanhemmat lähdettiin yöksi mökille.
Lapsen omalla luokalla on noita "omituisia". Viettävät aikaa kotona, lähinnä koneella. Reissut tekevät perheen kanssa. Onneksi harrastuskavereissa näitä hengailijoita joiden kanssa viettää aikaa. Pitkään mietin, että lastani ei jotenkin hyväksytä porukkaan. Mutta nämä eivät vaan oikeasti välitä porukassa pyörimisestä ja sattumalta useampa samalla luokalla. Yhden isä jopa oli huolestunut lapsestaan, kun ei halua muiden mukaan.