Mitä, jos ei raaski erota, kun toinen vaikuttaa tyytyväiseltä, itse on onneton?

Niin, ongelma on, etten halua satuttaa. Ap

Mulla vähän sama. Mies ei tarvitse läheisyyttä, riittää että olen olemassa. Kuulemma rakastaa ja ei halua erota. Itselläni on tosin niin päin, että oma elintasoni romahtaisi jos erottais. Ja on tuo vauvakin.

Ihan samat mietteet täällä, kuin itse olisin tuon kirjoittanut.

Oma mieheni on kuin hyvä kaverini, luotan ja tykkään olla hänen kanssaan kyllä, mutta rakastavaisten suhde tämä ei ole ilman seksiä tai romantiikkaa. Arki sujuu mutkattomasti ja mies saa minut nauramaan. Loukata en halua millään tavalla, mutta kun..se jokin vain puuttuu.

Missä päin asutte? Minkä ikäinen mies? Minä tykkäisin juuri tuollaisesta miehestä, en itsekään kaipaa läheisyyttä.

Ja sitten vielä kun mietin, että onko tämä vain jotain omaa hupattamista, että jos se tällainen kuuluu pitkän avioliiton ollakin..

Ja alapeukuttaja, näistä asioista saa ja pitää puhua ja pyytää vertaistukea, tässä ei olla pettämässä tai loukkaamassa ketään.

t. 3

Vierailija kirjoitti:

Missä päin asutte? Minkä ikäinen mies? Minä tykkäisin juuri tuollaisesta miehestä, en itsekään kaipaa läheisyyttä.

Mitähän mies tuumaisi, kun vaimo aloittaisi luennon ja kertoisi, että he eroavat ja kertoisi kaikki käytännön järjestelyt, joita se aiheuttaisi ja kertoisi myös, että uusi kumppani on kuitenkin jo katsottu, sopivaksi havaittu ja hänen luokseen voisi muuttaa annetun aikataulun mukaisesti.

No mutta et ole onnellinen ja ansaitset olla.Eikö ero olisi parempi?Voit tukea miestä kaverina eron jälkeen.

Oliko mies tuollainen alussakin? Jos on sellaiseksi muuttunut, niin taustalla on todennäköisesti joku syy, josta ei osaa tai ei halua puhua. Pariterapiaan?

Kiitos kun ette tuomitse. Olin varma, että kommentit olisivat "Senkin sika, lähde että miehesi saa paremman".

Olen joskus epätoivoissani kysynyt, saanko tai pitääkö minun hakea seksiä muualta kun on mennyt kuukausiakin ilman, mutta ei.

Eikö ole jotenkin itsekästä, kun ei pysty tai halua tyydyttää toisen tarpeita (seksi JA läheisyys) vaatia, että toinen elää puutteessa lopun ikäänsä?

Jos olisin tunteeton häntä kohtaan, lähteminen olisi helppoa, mutta kyllähän jonkunlainen rakkaus on häntä kohtaan, ja välittäminen.

Ei minullakaan mitkään hyvät tulot ole, mutta hänellä on aivan surkea tilanne. En ajattele omaa taloudellista pärjäämistäni. Samaa köyhyyttä se olisi kuin tähänkin asti.

Jos tietäisin ,ettei hän välitä minusta, olisi helppo ehdottaa eroa, mutta kun välittää ja kuulemma rakastaa. (Sanoo, jos kysyn, ei milloinkaan muuten.)

Seksi ja läheisyys -tilanne ei tule enää muuttumaan, sen osaan sanoa. Se on joko tätä lopun ikää tai toisen haavoittaminen ja irti repäisy.

Voi kun voitaisiin sopia, että ollaan hyviä ystäviä, mutta voitaisiin joko erota tai molemmat saisivat elää omaa elämäänsä No mies on siis oikeasti haluton, ei halua myöskään muita. Tämä ehdotus on siis itsekäs, minä haluaisin elää omaa elämääni.

Minä haluaisin olla vielä onnellinen. Tässä iässä....onko mahdollista? Sellaisia suhteita on, joissa on hellyyttä ja hyvää seksiä, paljon.  Mikään ei tietysti takaa, että minä saisin sellaisen upean, kestävän suhteen.

Jos lähden, saatan luonnollisesti päätyä yksin vuokrayksiöön. Irtosuhteita en ole koskaan harrastanut, enkä sellaisia halua. Ap

Siinä tapauksessa kutsun sinua ap masokistiksi. Masokismi ei ole tervettä. Säälistä ei kannata suhteeseen jäädä koska siitä vain katkeroituu.

Kun  yksi ovi sulkeutuu, monta uutta avautuu. Mieti sitä.

Meillä sama juttu. Lapset aikuisia, yksi vielä asuu puolittain täällä. Seksiä on ollut viimeksi, hmm, en jaksa muistaa. Joka toinen päivä mietin, että lähden tästä, joka toinen päivä päätän pysyä kotona. Mun taloudellinen tilanteeni tällä huono, mutta niin se olisi miehelläkin sen jälkeen, jos tästä lähtisin, joutuisi maksamaan mut ulos. Vaikeista asioista ei osata puhua, niitä tuli tuossa muutamia vuosia sitten roppakaupalla, ja melkein jouduin hullujenhuoneelle, kun pähkäilin niitä omassa päässäni, vähän liikaakiin. Siis mies on jo talosta ulkona, jos ehdotan puhumista asioista, joissa on tarpeeksi vaikeuskerrointa..

Kaipa tässä vaan kulissia pidetään pystyssä, huoh, on tämä elämä välillä vaikeata.

Ihan aluksi oli enemmän. Tilanne on todella pitkään ollut jo tämä...yli 20 v.

Hän ei tosiaan myöskään osaa tai suostu tekemään asioita, joita tarvisin tai haluaisin.

Hän ei suostu menemään lääkäriinkään.

Tässä kun kirjoitan niin huomaan, että yritin, yritin todella vuosia, vuosikymmeniä. Nyt olen luopunut toivosta ja uskon, ettei se enää muutu. Olen työstänyt tätä asiaa (voinko elää näin, kestänkö, suostunko elämään näin) yli vuoden.

Olen jotenkin henkisesti erkautunut.

En enää suutu kun en saa seksiä tai mitä haluaisin ja tarvisin. Siis kyllä, tunsin ennen katkeruutta ja melkein vihaa asiasta.

Hellyyden puute surettaa kyllä yhä.

Olen 100% varma, että mies EI halua erota ja puheeni tulisi kauheana järkytyksenä. Vaikka olen puhunut ja selittänyt, että tarvin seksiä, hellyyttä ym, niin kai hän ajattelee, että kaikki on ihan hyvin. Minä nyt vain elän näin lopun ikää.

Ei, en halua! Ap

Mun mielestä teidän pitää erota. Kerran täällä vaan eletään! Kadut varmasti vielä kovin, jos et edes yritä muuttaa elämääsi omanlaiseksesi. Kyllä mies pärjää.

Ja mieti että tilallasi olisi ystäväsi ja hän kertoisi sinulle sen mitä kerroit meille. Miten neuvoisit häntä?

Säälistä ja jonkin sortin kiintymyksestä olen yhdessä. Ap

Älä tee aviorikosta. Ota miehesi kanssa asiallinen ja napakka keskustelu. Ei toista hylätä ja avioo rikota, jos sattuu vaan siltä tuntuu.

Valitettavasti vaikuttaa siltä, että olet ratkaisusi tehnyt. Olet sitä pitkään harkinnut. Ei ole riittävä syy jäädä suhteeseen, jos ainut asia mikä pitää teitä yhdessä on taloudellinen tilanne (miehen) ja sinun huolesi siitä, miten mies pärjää yksin. Voihan olla, että miehesikin on onneton suhteessanne, mutta ei tiedosta sitä koska pelkää lähteä ja olla yksin, aloittaa oman elämän.

Jos kävisitte pariterapiassa juttelemassa tunteistanne ja mahdollisesta erosta niin mieskin saisi tukea tilanteeseen.

Mulla siitä "hyvä" tilanne, että meillä molemmat rahallisesti pärjäisimme ilman toisiamme, eli raha ei sido. Ja omia elämiämme eletään vaikka avioliitossa ollaankin, pääsen siis mökkeilemään tai matkustelemaan yksin, kun mies ei halua. Tosin viestitellään ja soitellaan useamman kerran päivässä. Nytkin minä teini-ikäisten lasten kanssa mökillä ja mies nuorimman kanssa kaupungissa..eli sillätavalla omat elämät ja menemiset meillä.

Seksiä kerran tai kaksi vuodessa nyt useamman vuoden ajan ja kun oon ottanut asian puheeksi, että olen vasta nelikymppinen ja halut hyrrää täysillä, niin mies nyt ehdotti että voisin hakea seksini muualta, jos en sitä miehelle hirveesti jälkikäteen mainostele.

Eli ollaanko me menossa avoimeen suhteeseen, sen aika näyttää..Aika hyytävä ajatus sekin, mutta..

-3

Puhu tunteistasi, keskustelkaa asioista. Olet jo eropäätöksen selvästi tehnyt mutta älä anna sen tulla miehellesi ihan puskista!

Ap:llä on neljä eri vaihtoehtoa:

1) Jatkaa kuten ennenkin, mitä hän ei näytä tahtovan.

2) Yrittää saada mies terapiaan tai edes puhumaan asioista ja parantamaan suhdetta, mikä ei ap:n arvion mukaan ole mahdollista.

3) Sopia miehen kanssa että asuvat kämppiksinä yhdessä, mutta ap elää omaa elämäänsä, mikä voi olla vaikeaa jos miehen kanssa ei pysty keskustelemaan.

4) Ap ottaa avioeron – toki sekin vaatii miehen kanssa keskustelua ja sopimista.

Jotenkin tulee mieleen, että onko tämä mies aina ollut tuollainen vai muuttunut tuollaiseksi? Miten voi yleensä edes päätyä naimisiin miehen kanssa, joka ei kommunikoi melkein mitenkään?

Ilmoita miehellesi, että haluaisit oman elämäsi kuntoon, koska nykyinen elämä ei ole tyydyttävää. Suunnitelkaa yhdessä miten elämä jatkuu, jos elätte erillään. Ensimmmäiseksi ei tarvitse ruveta kirjoittelemaan mitään eropapereita, sen ennättää kyllä. Itse tein eroa pari vuotta, ja ”koulutin” tumpeloa miestäni oman arkensa hallintaan. Mielestäni onnistuin, nyt elän kuten itse hyväksi näen ja mies pärjää, onnistui jopa uuden passarin itselleen hankkimaan. Everybody happy.