Lue keskustelun säännöt.
Meneekö avioliiton ulkopuoliset ihastuksentunteet ohi, jos vaan niin päättää?
Kommentit (72)
Menee, mutta vaatii vähän samantapaista itsekuria kuin esim. laihdutus. Iso juttu on miettiä aktiivisesti niitä ihastuksen kohteen huonoja puolia, tapoja jotka alkaisi ärsyttää. Ja miettiä oman kumppanin hyviä puolia. Pidättäytyä flirttailemasta ja olla ottamatta yhteyttä. Siinäpä se. Viimeistään parissa kuukaudessa pitäisi kukistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mene, olen edelleen ihastunut bestmaniin, vaikka olen ollut naimisissa jo yli 15v. Enkä ole tehnyt asialle mitään, enkä aiokaan, mutta ei vain mene ohi. Vaikka rakastan miestäni. Ihme juttu. Mutta tunteet on vain tunteita, niitä ei välttämättä voi hallita, mutta täysin itse voi päättää, mitä tekoja tekee.
Tuollainenkin ihastus on lähinnä omaa mielikuvitusta lopultakin, joku johon vain heijastetaan tunteita ja tarpeita.
Ihastushan kuvitellaan täydelliseksi ja kuvitellaan myös, kuinka suhde häneen olisi täydellinen - eikä sellainen ole realistista kuitenkaan.
Näinpä, juuri tuollaista järkipuhetta kaipaisin. Hirvittää vaan seuraavat pikkujoulut tms. kekkerit, joissa oma arvostelukyky herpaantuu. Jokapäiväisissä kohtaamisissa hallitsen itseni, mutta en luota mitä sille tapahtuu kun otan seuraavaksi pari lasia viiniä ihastukseni seurassa.
5Jos tiedät tämän kaiken etukäteen, niin miksi menet tuollaisiin tilanteisiin?
Senpä haluaisin itsekin ymmärtää. Ehkä sitä haluaa selvittää olisiko ihastus oikeasti sen arvoinen että tekee radikaaleja ratkaisuja elämässään, tai jotenkin vaan kaipaa jännitystä tylsään parisuhdearkeen. Toisaalta onhan ihastuksen tunne sellaisenaan aivan ihana, jotenkin säälittää se kokonaan tukahduttaa vaikka tietääkin sen olevan väärin. 5
Ihan älyttömän itsekästä.
Eikö ihastumisessa nyt aina ole kyse siitä mitä MINÄ haluan? Minkäs sitä tunteilleen ja ajatuksilleen voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mene, olen edelleen ihastunut bestmaniin, vaikka olen ollut naimisissa jo yli 15v. Enkä ole tehnyt asialle mitään, enkä aiokaan, mutta ei vain mene ohi. Vaikka rakastan miestäni. Ihme juttu. Mutta tunteet on vain tunteita, niitä ei välttämättä voi hallita, mutta täysin itse voi päättää, mitä tekoja tekee.
Tuollainenkin ihastus on lähinnä omaa mielikuvitusta lopultakin, joku johon vain heijastetaan tunteita ja tarpeita.
Ihastushan kuvitellaan täydelliseksi ja kuvitellaan myös, kuinka suhde häneen olisi täydellinen - eikä sellainen ole realistista kuitenkaan.
Näinpä, juuri tuollaista järkipuhetta kaipaisin. Hirvittää vaan seuraavat pikkujoulut tms. kekkerit, joissa oma arvostelukyky herpaantuu. Jokapäiväisissä kohtaamisissa hallitsen itseni, mutta en luota mitä sille tapahtuu kun otan seuraavaksi pari lasia viiniä ihastukseni seurassa.
5Jos tiedät tämän kaiken etukäteen, niin miksi menet tuollaisiin tilanteisiin?
Senpä haluaisin itsekin ymmärtää. Ehkä sitä haluaa selvittää olisiko ihastus oikeasti sen arvoinen että tekee radikaaleja ratkaisuja elämässään, tai jotenkin vaan kaipaa jännitystä tylsään parisuhdearkeen. Toisaalta onhan ihastuksen tunne sellaisenaan aivan ihana, jotenkin säälittää se kokonaan tukahduttaa vaikka tietääkin sen olevan väärin. 5
Inhottavaa, että tällaiset ihmiset ovat parisuhteessa pettämässä ja vedättämässä toista. Todella epäkunnioittavaa toimintaa. Oma napa ja jännitys on tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mene, olen edelleen ihastunut bestmaniin, vaikka olen ollut naimisissa jo yli 15v. Enkä ole tehnyt asialle mitään, enkä aiokaan, mutta ei vain mene ohi. Vaikka rakastan miestäni. Ihme juttu. Mutta tunteet on vain tunteita, niitä ei välttämättä voi hallita, mutta täysin itse voi päättää, mitä tekoja tekee.
Tuollainenkin ihastus on lähinnä omaa mielikuvitusta lopultakin, joku johon vain heijastetaan tunteita ja tarpeita.
Ihastushan kuvitellaan täydelliseksi ja kuvitellaan myös, kuinka suhde häneen olisi täydellinen - eikä sellainen ole realistista kuitenkaan.
Näinpä, juuri tuollaista järkipuhetta kaipaisin. Hirvittää vaan seuraavat pikkujoulut tms. kekkerit, joissa oma arvostelukyky herpaantuu. Jokapäiväisissä kohtaamisissa hallitsen itseni, mutta en luota mitä sille tapahtuu kun otan seuraavaksi pari lasia viiniä ihastukseni seurassa.
5Jos tiedät tämän kaiken etukäteen, niin miksi menet tuollaisiin tilanteisiin?
Senpä haluaisin itsekin ymmärtää. Ehkä sitä haluaa selvittää olisiko ihastus oikeasti sen arvoinen että tekee radikaaleja ratkaisuja elämässään, tai jotenkin vaan kaipaa jännitystä tylsään parisuhdearkeen. Toisaalta onhan ihastuksen tunne sellaisenaan aivan ihana, jotenkin säälittää se kokonaan tukahduttaa vaikka tietääkin sen olevan väärin. 5
Tässä on malliesimerkki ihastuksen ruokkimisesta
Ei välttämättä päättämällä, mutta ajan kanssa kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi miten ihastuksista pääsee. Olen avoliitossa kunnollisen miehen kanssa. Suhde on hyvä mutta se ei ole mitään sielunkumppanuutta. Meillä ei ole lapsia. Ihastukseni harrastaa samoja asioita kuin minä, huumorintaju ja kiinnostuksenkohteetkin ovat samanlaiset. Hän ei ole täydellinen, mutta meillä on vahva yhteys.
Kuulostaa siltä, et sulla on aikamoisia odotuksia suhteelta ja varsinkin toiselta ihmiseltä. Kukaan muukaan ei tule olemaan täydellinen. Koskaan.
Mä olin naimisissa hyvän miehen kanssa. Lapsia, lainaa, se perusjuttu. Kaikki oli ihan ok, ei väkivaltaa tai alkoholismia tms. Ihastuin jatkuvasi muihin. En ruokkinut ihastuksis ja ne meni ohi. Mutta silti tuli uusi. Ja uusi. Meillä ei ollut miehen kanssa vahvaa yhteyttä, ei yhteisiä intohimon tai edes mielenkiinnon kohteita. Koko ajan mietin, että joku toinen voisi sopia mulle paremmin. Miksi mentiin edes yhteen? Sitäkään en enää tajunnut. Ei löytynyt sitä aikaa muistelemalla kipinää.
Ihastuksia tuli ja meni. Mitään en tehnyt. Kunnes tuli se yksi ihastus, joka vei jalat alta. Jonka kanssa oli heti vahva yhteys. Joka tuntui ihan erilaiselta kuin kukaan koskaan.
Tästä on nyt 5,5 vuotta. Olen eronnut ja yhdessä ihastukseni eli elämäni rakkauden kanssa. Ja tämä on todella jotain, jonka takia kannatti erota. Vaikka en eropäätöstä tehdessäni tiennyt, että päätyisimme yhteen. Mutta tiesin, että jos mun sydän on noin vapaa tuntemaan toista miestä kohtaan, ei avioliitolla ole mitään mahdollisuutta. Emme vain sopineet yhteen! Ero oli sopuisa ja ollaan erittäin hyvissä väleissä eronneeksi pariksi, mutta ei meistä parisuhteeseen ole.
Kyllä ne ihastumiset, vaikka eivät olisikaan tosia ja kestäviä, kertovat jotain ihastujan sitoutumisesta. Uudesta suhteessa en ole ihastunut kehenkään toiseen, tämä on ihan uutta ja outoa minulle!
Ihastukset menee ohi, kun et ruokia niitä. Keskityt vain aviopuolisoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi miten ihastuksista pääsee. Olen avoliitossa kunnollisen miehen kanssa. Suhde on hyvä mutta se ei ole mitään sielunkumppanuutta. Meillä ei ole lapsia. Ihastukseni harrastaa samoja asioita kuin minä, huumorintaju ja kiinnostuksenkohteetkin ovat samanlaiset. Hän ei ole täydellinen, mutta meillä on vahva yhteys.
Kuulostaa siltä, et sulla on aikamoisia odotuksia suhteelta ja varsinkin toiselta ihmiseltä. Kukaan muukaan ei tule olemaan täydellinen. Koskaan.
Mä olin naimisissa hyvän miehen kanssa. Lapsia, lainaa, se perusjuttu. Kaikki oli ihan ok, ei väkivaltaa tai alkoholismia tms. Ihastuin jatkuvasi muihin. En ruokkinut ihastuksis ja ne meni ohi. Mutta silti tuli uusi. Ja uusi. Meillä ei ollut miehen kanssa vahvaa yhteyttä, ei yhteisiä intohimon tai edes mielenkiinnon kohteita. Koko ajan mietin, että joku toinen voisi sopia mulle paremmin. Miksi mentiin edes yhteen? Sitäkään en enää tajunnut. Ei löytynyt sitä aikaa muistelemalla kipinää.
Ihastuksia tuli ja meni. Mitään en tehnyt. Kunnes tuli se yksi ihastus, joka vei jalat alta. Jonka kanssa oli heti vahva yhteys. Joka tuntui ihan erilaiselta kuin kukaan koskaan.
Tästä on nyt 5,5 vuotta. Olen eronnut ja yhdessä ihastukseni eli elämäni rakkauden kanssa. Ja tämä on todella jotain, jonka takia kannatti erota. Vaikka en eropäätöstä tehdessäni tiennyt, että päätyisimme yhteen. Mutta tiesin, että jos mun sydän on noin vapaa tuntemaan toista miestä kohtaan, ei avioliitolla ole mitään mahdollisuutta. Emme vain sopineet yhteen! Ero oli sopuisa ja ollaan erittäin hyvissä väleissä eronneeksi pariksi, mutta ei meistä parisuhteeseen ole.
Kyllä ne ihastumiset, vaikka eivät olisikaan tosia ja kestäviä, kertovat jotain ihastujan sitoutumisesta. Uudesta suhteessa en ole ihastunut kehenkään toiseen, tämä on ihan uutta ja outoa minulle!
Kuinka kauan ensimmäinen suhteesi kesti? Ei kukaan nyt vielä viidessä vuodessa ihastukaan toiseen, joten saattaa hyvinkin sulle niin taas tapahtua. Vaikutat helposti kyllästyvältä ja vaihtelunhaluiselta. Ensimmäinen ja viimeinen ihastukseni tuli 20 vuoden avioliittovuoden jälkeen. Onneksi en lähtenyt, olisin nyt leski.
Kaikki ihastukset loppuu nopeasti kun ei itse tahallaan ruoki liekkiä. Ota itseäsi niskasta kiinni ja keskity puolisosi hyviin puoliin. Aloita puolisosi kanssa uusi harrastus, keksikää itsenne yhdessä uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkin.
Rakastaminen ja ihastuminen ovat tahdon asioita.
Jos hakemalla haet ihastumista, saat sen kyllä kun oikein tahdot.
Vieraissa käyminen on myös täysin tahdon asia. Jokainen päättää itse omista teoistaan ja on niistä vastuussa.
Mutta vastaus otsikon kysymiseen, sinä päätät!
Vierailija kirjoitti:
Menee, mutta vaatii vähän samantapaista itsekuria kuin esim. laihdutus. Iso juttu on miettiä aktiivisesti niitä ihastuksen kohteen huonoja puolia, tapoja jotka alkaisi ärsyttää. Ja miettiä oman kumppanin hyviä puolia. Pidättäytyä flirttailemasta ja olla ottamatta yhteyttä. Siinäpä se. Viimeistään parissa kuukaudessa pitäisi kukistua.
Vähän niin kuin läskit, ihastuksetkin tulevat ja menevät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinkin voi käydä, ettei saa mielestään kaukaista nuoruuden ensirakkautta ja seurailee eli stalkkaa hänen somekanavia. Siis sellaisia, joita pääsee katsomaan ilman kaveripyyntöä. Vaikea päästä irti tuollaisesta.
Hyvin sanottu, että vaatii samaa itsekuria kuin laihduttaminen irrottautua tuollaisesta. Onko kellään kokemuksia tällaisesta? Miten pääsitte kokonaan irti?
Menee ehkä ohi, mutta vähitellen ja vaatii paljon tahdonlujuutta. Ihastuin palavasti työkaveriini. Vaihdoin työpaikkaa, mutta jatkoimme jonkin verran yhteydenpitoa, edelleen vain asialinjalla, soitto silloin, viesti tällöin. Nyt kävi niin, että mies tuli samaan työpaikkaan jossa olen, esimiehekseni. Vanha ihastukseni ei ole enää niin voimakkaasti läsnä, mutta välillä kun katseet kohtaavat tai olemme lähekkäin, meinaa vieläkin lähteä jalat alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mene, olen edelleen ihastunut bestmaniin, vaikka olen ollut naimisissa jo yli 15v. Enkä ole tehnyt asialle mitään, enkä aiokaan, mutta ei vain mene ohi. Vaikka rakastan miestäni. Ihme juttu. Mutta tunteet on vain tunteita, niitä ei välttämättä voi hallita, mutta täysin itse voi päättää, mitä tekoja tekee.
Tuollainenkin ihastus on lähinnä omaa mielikuvitusta lopultakin, joku johon vain heijastetaan tunteita ja tarpeita.
Ihastushan kuvitellaan täydelliseksi ja kuvitellaan myös, kuinka suhde häneen olisi täydellinen - eikä sellainen ole realistista kuitenkaan.
Näinpä, juuri tuollaista järkipuhetta kaipaisin. Hirvittää vaan seuraavat pikkujoulut tms. kekkerit, joissa oma arvostelukyky herpaantuu. Jokapäiväisissä kohtaamisissa hallitsen itseni, mutta en luota mitä sille tapahtuu kun otan seuraavaksi pari lasia viiniä ihastukseni seurassa.
5Jos tiedät tämän kaiken etukäteen, niin miksi menet tuollaisiin tilanteisiin?
Senpä haluaisin itsekin ymmärtää. Ehkä sitä haluaa selvittää olisiko ihastus oikeasti sen arvoinen että tekee radikaaleja ratkaisuja elämässään, tai jotenkin vaan kaipaa jännitystä tylsään parisuhdearkeen. Toisaalta onhan ihastuksen tunne sellaisenaan aivan ihana, jotenkin säälittää se kokonaan tukahduttaa vaikka tietääkin sen olevan väärin. 5
Ihan älyttömän itsekästä.
Eikö ihastumisessa nyt aina ole kyse siitä mitä MINÄ haluan? Minkäs sitä tunteilleen ja ajatuksilleen voi.
Teoilleen voi. Ei ole pakko mennä riskialttiisiin tilanteisiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi miten ihastuksista pääsee. Olen avoliitossa kunnollisen miehen kanssa. Suhde on hyvä mutta se ei ole mitään sielunkumppanuutta. Meillä ei ole lapsia. Ihastukseni harrastaa samoja asioita kuin minä, huumorintaju ja kiinnostuksenkohteetkin ovat samanlaiset. Hän ei ole täydellinen, mutta meillä on vahva yhteys.
Kuulostaa siltä, et sulla on aikamoisia odotuksia suhteelta ja varsinkin toiselta ihmiseltä. Kukaan muukaan ei tule olemaan täydellinen. Koskaan.
Mä olin naimisissa hyvän miehen kanssa. Lapsia, lainaa, se perusjuttu. Kaikki oli ihan ok, ei väkivaltaa tai alkoholismia tms. Ihastuin jatkuvasi muihin. En ruokkinut ihastuksis ja ne meni ohi. Mutta silti tuli uusi. Ja uusi. Meillä ei ollut miehen kanssa vahvaa yhteyttä, ei yhteisiä intohimon tai edes mielenkiinnon kohteita. Koko ajan mietin, että joku toinen voisi sopia mulle paremmin. Miksi mentiin edes yhteen? Sitäkään en enää tajunnut. Ei löytynyt sitä aikaa muistelemalla kipinää.
Ihastuksia tuli ja meni. Mitään en tehnyt. Kunnes tuli se yksi ihastus, joka vei jalat alta. Jonka kanssa oli heti vahva yhteys. Joka tuntui ihan erilaiselta kuin kukaan koskaan.
Tästä on nyt 5,5 vuotta. Olen eronnut ja yhdessä ihastukseni eli elämäni rakkauden kanssa. Ja tämä on todella jotain, jonka takia kannatti erota. Vaikka en eropäätöstä tehdessäni tiennyt, että päätyisimme yhteen. Mutta tiesin, että jos mun sydän on noin vapaa tuntemaan toista miestä kohtaan, ei avioliitolla ole mitään mahdollisuutta. Emme vain sopineet yhteen! Ero oli sopuisa ja ollaan erittäin hyvissä väleissä eronneeksi pariksi, mutta ei meistä parisuhteeseen ole.
Kyllä ne ihastumiset, vaikka eivät olisikaan tosia ja kestäviä, kertovat jotain ihastujan sitoutumisesta. Uudesta suhteessa en ole ihastunut kehenkään toiseen, tämä on ihan uutta ja outoa minulle!
Kuinka kauan ensimmäinen suhteesi kesti? Ei kukaan nyt vielä viidessä vuodessa ihastukaan toiseen, joten saattaa hyvinkin sulle niin taas tapahtua. Vaikutat helposti kyllästyvältä ja vaihtelunhaluiselta. Ensimmäinen ja viimeinen ihastukseni tuli 20 vuoden avioliittovuoden jälkeen. Onneksi en lähtenyt, olisin nyt leski.
Tämä sama tuli mullekin mieleen. Helppoa "tuntea yhteyttä" nyt tuossa ajassa. Kaikki on vielä suht uutta kuitenkin eikä taida yhteisiä lapsiakaan olla? Kyllä sulle tulee vielä lisää noita sielunkumppaneita, kun tämä alkaa käydä tylsäksi
Ne, jotka odottavat koko ajan parempaa "yhteyden puuttumisen takia", löytävät kyllä uuden, koska ovat jo suuntautuvat muualle eivätkä sitoudu nykyiseen suhteeseen. Kertoo todella itsekeskeisestä ajattelumaailmasta roikottaa toista suhteessa, haikailleen samalla muita. Ja sitten se vielä käännetään joksikin omaksi oikeudeksi olla onnellinen. No, sitä saa mitä tilaa. Kyllä sen näkee useimmiten, että uusia tulee olemaan koko loppuelämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi miten ihastuksista pääsee. Olen avoliitossa kunnollisen miehen kanssa. Suhde on hyvä mutta se ei ole mitään sielunkumppanuutta. Meillä ei ole lapsia. Ihastukseni harrastaa samoja asioita kuin minä, huumorintaju ja kiinnostuksenkohteetkin ovat samanlaiset. Hän ei ole täydellinen, mutta meillä on vahva yhteys.
Kuulostaa siltä, et sulla on aikamoisia odotuksia suhteelta ja varsinkin toiselta ihmiseltä. Kukaan muukaan ei tule olemaan täydellinen. Koskaan.
Mä olin naimisissa hyvän miehen kanssa. Lapsia, lainaa, se perusjuttu. Kaikki oli ihan ok, ei väkivaltaa tai alkoholismia tms. Ihastuin jatkuvasi muihin. En ruokkinut ihastuksis ja ne meni ohi. Mutta silti tuli uusi. Ja uusi. Meillä ei ollut miehen kanssa vahvaa yhteyttä, ei yhteisiä intohimon tai edes mielenkiinnon kohteita. Koko ajan mietin, että joku toinen voisi sopia mulle paremmin. Miksi mentiin edes yhteen? Sitäkään en enää tajunnut. Ei löytynyt sitä aikaa muistelemalla kipinää.
Ihastuksia tuli ja meni. Mitään en tehnyt. Kunnes tuli se yksi ihastus, joka vei jalat alta. Jonka kanssa oli heti vahva yhteys. Joka tuntui ihan erilaiselta kuin kukaan koskaan.
Tästä on nyt 5,5 vuotta. Olen eronnut ja yhdessä ihastukseni eli elämäni rakkauden kanssa. Ja tämä on todella jotain, jonka takia kannatti erota. Vaikka en eropäätöstä tehdessäni tiennyt, että päätyisimme yhteen. Mutta tiesin, että jos mun sydän on noin vapaa tuntemaan toista miestä kohtaan, ei avioliitolla ole mitään mahdollisuutta. Emme vain sopineet yhteen! Ero oli sopuisa ja ollaan erittäin hyvissä väleissä eronneeksi pariksi, mutta ei meistä parisuhteeseen ole.
Kyllä ne ihastumiset, vaikka eivät olisikaan tosia ja kestäviä, kertovat jotain ihastujan sitoutumisesta. Uudesta suhteessa en ole ihastunut kehenkään toiseen, tämä on ihan uutta ja outoa minulle!
Kuinka kauan ensimmäinen suhteesi kesti? Ei kukaan nyt vielä viidessä vuodessa ihastukaan toiseen, joten saattaa hyvinkin sulle niin taas tapahtua. Vaikutat helposti kyllästyvältä ja vaihtelunhaluiselta. Ensimmäinen ja viimeinen ihastukseni tuli 20 vuoden avioliittovuoden jälkeen. Onneksi en lähtenyt, olisin nyt leski.
Tämä sama tuli mullekin mieleen. Helppoa "tuntea yhteyttä" nyt tuossa ajassa. Kaikki on vielä suht uutta kuitenkin eikä taida yhteisiä lapsiakaan olla? Kyllä sulle tulee vielä lisää noita sielunkumppaneita, kun tämä alkaa käydä tylsäksi
Minusta tuo ei kuulosta niin tuomiolta tuo viimeinen lause. Eikö se olisi ihanne-elämä, olla aina rakastunut ja saada vastakaikua?
En ole tuo vastsaja, mutta minusta ero kuulosti vastuullisesti hoidetulta. On vain yksi elämä, joka muiden eläinlajien mittakaavassa on pitkä. Miksi pitäisi olla vain yksi parisuhde? Parempi erota ja aloittaa uudestaan, kuin pettää.
Jos neljän-viidenkympin kriisin ylittää kumppanin kanssa, siinä alkaa viimeistään asettua hormonit jne ja voi tulla se pisin ihmissuhde.
Tuollainenkin ihastus on lähinnä omaa mielikuvitusta lopultakin, joku johon vain heijastetaan tunteita ja tarpeita.
Ihastushan kuvitellaan täydelliseksi ja kuvitellaan myös, kuinka suhde häneen olisi täydellinen - eikä sellainen ole realistista kuitenkaan.
En ole se kelle vastasit mutta ei se aina mene noin, että kuvittelee täydellisyyttä. Olen ollut reilun vuoden epätoivoisen ihastunut tai jopa rakastunut johonkuhun jonka tunnen niin hyvin että tiedän hänessä olevan paljon rasittavia puolia ja esimerkiksi meidän yhteiselämästä ei koskaan tulisi mitään. Miksi tämä ei silti vain mene pois?
Avioliitto on ihan kiva ja arki sujuu. Jälkikäteen ajatellen tein virheen kun menin naimisiin, koska ei loppuelämän kestävä tylsä arki yhden ihmisen kanssa ehkä ole se, mihin haluan elämäni käyttää, enkä ole koskaan varmaan niin ajatellutkaan. Mutta enpä tiennyt että näin hyvään suhteeseen voisi kyllästyä, enkä toisaalta sitäkään että ihastuisin johonkuhun noin voimakkaasti. No, elämä opetti. Tällä kumminkin nyt mennään ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi miten ihastuksista pääsee. Olen avoliitossa kunnollisen miehen kanssa. Suhde on hyvä mutta se ei ole mitään sielunkumppanuutta. Meillä ei ole lapsia. Ihastukseni harrastaa samoja asioita kuin minä, huumorintaju ja kiinnostuksenkohteetkin ovat samanlaiset. Hän ei ole täydellinen, mutta meillä on vahva yhteys.
Kuulostaa siltä, et sulla on aikamoisia odotuksia suhteelta ja varsinkin toiselta ihmiseltä. Kukaan muukaan ei tule olemaan täydellinen. Koskaan.
Mä olin naimisissa hyvän miehen kanssa. Lapsia, lainaa, se perusjuttu. Kaikki oli ihan ok, ei väkivaltaa tai alkoholismia tms. Ihastuin jatkuvasi muihin. En ruokkinut ihastuksis ja ne meni ohi. Mutta silti tuli uusi. Ja uusi. Meillä ei ollut miehen kanssa vahvaa yhteyttä, ei yhteisiä intohimon tai edes mielenkiinnon kohteita. Koko ajan mietin, että joku toinen voisi sopia mulle paremmin. Miksi mentiin edes yhteen? Sitäkään en enää tajunnut. Ei löytynyt sitä aikaa muistelemalla kipinää.
Ihastuksia tuli ja meni. Mitään en tehnyt. Kunnes tuli se yksi ihastus, joka vei jalat alta. Jonka kanssa oli heti vahva yhteys. Joka tuntui ihan erilaiselta kuin kukaan koskaan.
Tästä on nyt 5,5 vuotta. Olen eronnut ja yhdessä ihastukseni eli elämäni rakkauden kanssa. Ja tämä on todella jotain, jonka takia kannatti erota. Vaikka en eropäätöstä tehdessäni tiennyt, että päätyisimme yhteen. Mutta tiesin, että jos mun sydän on noin vapaa tuntemaan toista miestä kohtaan, ei avioliitolla ole mitään mahdollisuutta. Emme vain sopineet yhteen! Ero oli sopuisa ja ollaan erittäin hyvissä väleissä eronneeksi pariksi, mutta ei meistä parisuhteeseen ole.
Kyllä ne ihastumiset, vaikka eivät olisikaan tosia ja kestäviä, kertovat jotain ihastujan sitoutumisesta. Uudesta suhteessa en ole ihastunut kehenkään toiseen, tämä on ihan uutta ja outoa minulle!
Kuinka kauan ensimmäinen suhteesi kesti? Ei kukaan nyt vielä viidessä vuodessa ihastukaan toiseen, joten saattaa hyvinkin sulle niin taas tapahtua. Vaikutat helposti kyllästyvältä ja vaihtelunhaluiselta. Ensimmäinen ja viimeinen ihastukseni tuli 20 vuoden avioliittovuoden jälkeen. Onneksi en lähtenyt, olisin nyt leski.
Tämä sama tuli mullekin mieleen. Helppoa "tuntea yhteyttä" nyt tuossa ajassa. Kaikki on vielä suht uutta kuitenkin eikä taida yhteisiä lapsiakaan olla? Kyllä sulle tulee vielä lisää noita sielunkumppaneita, kun tämä alkaa käydä tylsäksi
Minusta tuo ei kuulosta niin tuomiolta tuo viimeinen lause. Eikö se olisi ihanne-elämä, olla aina rakastunut ja saada vastakaikua?
En ole tuo vastsaja, mutta minusta ero kuulosti vastuullisesti hoidetulta. On vain yksi elämä, joka muiden eläinlajien mittakaavassa on pitkä. Miksi pitäisi olla vain yksi parisuhde? Parempi erota ja aloittaa uudestaan, kuin pettää.
Jos neljän-viidenkympin kriisin ylittää kumppanin kanssa, siinä alkaa viimeistään asettua hormonit jne ja voi tulla se pisin ihmissuhde.
No sitten pitää ainakin olla toiselle rehellinen ja sanoa katselevansa muita ja odottavansa parempaa koko ajan. Kyllähän sellaisiakin suhteita on. Mutta on todella epäkunnioittavaa esittää jotain muuta kuin mitä on ja mihin kykenee. Jos ei voi olla rehellinen suhteessa, siihen suhteeseen ei kannata lähteä alunperinkään
No riippuu siitä, onko onnellinen vanhassa parisuhteessa. Ja riippuu ihmisestä. Mä en ihastu keneenkään muuhun, jos parisuhde on kunnossa. Jos alkaa tulemaan tunteita muita kohtaan, mulle se on merkki siitä että on aika siirtyä eteenpäin.