Montakohan ex-koulukiusaajaa av:lla on?

Olen ollut kiusaaja koko elämäni lapsuudesta aikuisikään saakka. Aikuisiällä olen koettanut parantaa tapani mutta lapsuuden suora nimittely on lähinnä muuttunut jatkuvaksi pahanpuhumiseksi selän takana. Tämä osittain siksi, että työelämässä saan toistuvia nollatyösopimuksia ja muiden työntekijöiden/kilpailijoiden haukkuminen palkitsee minut uusilla työsopimuksilla. Tiedostan itse ongelmani ja koetan aktiivisesti puuttua käytökseeni mutta ongelma on, että minulta puuttuu täydellisesti kyky tuntea empatiaa ihmisiä kohtaan joten sorrun pahan puhumiseen jatkuvasti.

Jos saisin lapsen niin en antaisi hänen kiusata muita koska olen omasta käytöksestäni johtuen kärsinyt yksinäisyydestä. Koettaisin tehdä parhaani jotta saisin lapseni tulevan muiden ihmisten kanssa toimeen koska sillä on suuri merkitys elämässä menestymiseen.

Olin ala-asteikäisenä koulukiusaaja tietämättäni. En kiusannut systemaattisen tietoisesti, vaan perheväkivallan alla kasvaneena toteutin ainoaa tuntemaani selviytymiskeinoa: vahvat jyrää heikot tai ne jyrätään. Kotimallista olin omaksunut ajatusmallin, että väkivaltaisin (henkisesti tai fyysisesti) sanelee säännöt. Käytökseni oli tiedostamatonta eikä likimainkaan niin henkilökohtaista kuin uhrini luultavasti luulivat.

Onneksi mut huostaanotettiin ja kivuliaan nuoruuden sekä vuosien terapia jälkeen kasvoin ihan ihmiseksi. En todellakaan ole enää se sama ahdistunut ja vihainen lapsi jonka sosiaaliset taidot olivat ihan nollilla.

En hyväksy kiusaamista, mutta sanotaanko että taustani takia näen asian harmaasävyt mustavalkoisuuden sijasta. Välillä tekee mieli facepalmata kun lukee ihmisten kostofantasioita lapsuuden kiusaajiaan kohtaan. Lapsi on ympäristönsä tuote, mutta aikuisena pitää jo pystyä näkemään asiat laajemmalla skaalalla.