Mies joka on loukannut niin paljon ettei voi loukata enempää
Miten päästä eroon// yli miehestä joka ensin oli hulluna ja sitten jätti kuin rukkasen? Oltu läheisiä ystäviä ja tää on muuttunut viha-rakkaussuhteeksi.
On loukannut minua tuhansilla eri tavoilla, henkisesti sanomalla kauheita asioita (ihan vaan persoonani haukkumista), varmaan on siis pettänytkin ainakin nyttemmin. Poistanut Facebookissa varmaan sata kertaa. Sanonut haukkumasanoilla, ettei halua olla yhteyksissä vaikka kuitenkin on yhteyksissä. On kuulemma tälläinen myös äidilleen ja siskolleen ja kaikille, jotka eivät tee kuten hän haluaa.
Mä melkein menetin terveyteni viime vuonna tämän ihmisen takia. Itkin joka ainoa päivä. Mun iho muuttui, kasvot muuttui, persoona kutistui.
Hän on persoonallisuudeltaan varmaankin epävarma vihreä tyyppi ja itse olen vahva punainen tyyppi. Kaikki mitä teen/ tein ärsyttää häntä ihan jumalattoman paljon. Minun mielestäni hän tekee myös vääriä asioita: pahimpana rumat puheet, lapsellinen, ei koskaan pyydä anteeksi.
Olen rehellinen: vain hän on loukannut minua. Minä olen surrut, antanut loukata ja kärsinyt tästä. Nyt menee vähän paremmin. Asun eri paikassa kuin hän. Koskaan aiemmin en ole kokenut näin kipeää rakkautta.
Miten pääsen täysin, ja lopullisesti irti loukkaajasta? Minkäänlainen kaveruus ei kai onnistu? Ajatuskin luopua kokonaan, sattuu niin paljon. Ajatuskin tästä nöyryyttämisestä, en halua sitäkään!
Kestän radiohiljaisuutta max 1-2 viikkoa, sitten olen ihan varma että hän kaipaa ja rakastaa minua. Otan yhteyttä, ikävöin, näen unia ja aina, hän loukkaa entistä pahemmin.
Neuvoja! 😓💔🖤
Kommentit (458)
Ylipäänsä kaavahan menee näin näissä sairauksissa (vai kusipäisyyksissä vai molemmissa?): ensiksi numero 1 ei tee mitään pahaa, mutta numero 2 loukkaa ja kiukuttelee silti. Kun numero 1 jossain kohti kuitenkin hermostuu ja loukkaa myös toista, numero 2 väittää, että numero 1 aiheuttaa hänen käytöksensä. Siis silti, vaikka aluksi numero 1 ei sanonut tai tehnyt mitään pahaa.
Vaihtoehtoisesti numero 1 loukkaantuu, ja hänellä on jo aikamoinen lista asioita, joista hänen pitäisi sanoa numero 2:lle. Kun hän sen tekee asiallisestikin, hänestä tulee taas pahis, joka pistää ikään kuin ikävän tunnelman pystyyn.
Lopputulos: numero 1 on aina syypää.
Vierailija kirjoitti:

Tämä on täysin totta!
Mitä lapsellisimmat jututkin, (tässä tapauksessa nämä sauvan heittelyt laskettelemassa ja nämä että ei itse osaa peruuttaa autoa) ovat myös 1 syytä! Koska 1 provosoi - pelkästään olemalla olemassa. Onhan tuo nyt jotain muutakin mielen sairautta kuin ihan vain kusipäisyyttä!!!!!
Ap
Ihan vaan kiinnostaisi, miksi täällä joku heittelee noita alanuolia? Vituttaako säälittävät ihmiset vai oisko itsellä jotain fiksua sanottavaa? En oikein tälläsissä asioissa tajua noita normaalinkin vertaa, etenkin jos ei kuitenkaan sano itse mitään fiksumpaa. Täällä varmaan kuitenkin ihmiset painiskelevat erilaisten ongelmallisten tilanteiden kanssa, joten en tajua, mitä joku symbolinen päänaukominen hyödyttää siihen päälle.

Varmasti on, mutta esim. tämä minun tapaukseni etevästi oppi käyttämään omia ongelmiaan tekosyynä. "En tiedä, miksi tein niin... olen hullu". Ihminen on oppivainen. Kun tarpeeksi kertoo näitä omia ongelmiaan muille ja saa sitä kautta empatiaa, niin pian ihminen hoksaa, että hei, munhan kannattaakin sanoa tuo aina näihin törkyjuttuihin, niin saan ainakin osan anteeksi. Minä ainakin annoin siimaa tosi pitkään, kun tiesin ongelmat. Lopuksi totesin ja koitan vieläkin todeta, että ketäköhän minä tässä oikein koitan huijata. Olihan se kurjempaa myöntää, että itse asiassa kyllä ne loukkaukset ihan tietoisesti silti valittiin juuri minulle, eikä ne olleet mitään sairauden automaatioita.
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, mutta minä tällä hetkellä koitan mieluummin unohtaa nämä sairauslänkytykset kuin muistella niitä, koska ne aiheuttavat helposti itselleni sitä, että silottelen asioita ja yliymmärrän.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan kiinnostaisi, miksi täällä joku heittelee noita alanuolia? Vituttaako säälittävät ihmiset vai oisko itsellä jotain fiksua sanottavaa? En oikein tälläsissä asioissa tajua noita normaalinkin vertaa, etenkin jos ei kuitenkaan sano itse mitään fiksumpaa. Täällä varmaan kuitenkin ihmiset painiskelevat erilaisten ongelmallisten tilanteiden kanssa, joten en tajua, mitä joku symbolinen päänaukominen hyödyttää siihen päälle.
Uskon että alapeukkuja käy heittelemässä vastaavassa huonossa suhteessa parhaillaan oleva henkilö, tai vastaavasti samalla tavalla itse ilkeästi käyttäytyvä henkilö, joita vain ahdistaa kun asiaa käsitellään tässä.

En tiedä, mutta joku eilenkin/tänään kiireesti vaihtoi yhteen viestiin ylänuolen alanuoleksi. ;) Saa sitä eri mieltä olla, mutta olisi ihan kiva, että tyypit avaisivat myös sanaisen arkkunsa eivätkä vain nuuskisi ihmisten kommentteja.
Aika kaoottinen viikko takana. Kaikki oli toisella osapuolella ilmeisen huonosti, ja minut on tietysti toivotettu huitsin Nevadaan ja haukuttu huonoksi kaveriksi ja ties miksi. Tiedä oikein, mistä nämä kohtaukset aina kumpuavat äkisti niin radikaaleina. No, ehkäpä hänen törkynsä on hyväksikin. Toisaalta olen jotenkin niin turtunut niihin, että ei tunnu, ei kosketa. Ovat kokeneet inflaation. Yhtenä päivänä yhtä, toisena toista.
No, eilen oli ihan hauskaa viihteellä. ;) Erikoisilta.

Ehkä ihmiset haluavat lukea selkeitä kommentteja, mitä sinulle tapahtunut eikä puuromaista tajunnanvirtaa tai vihjeitä sieltä täältä. Helpompi auttaa kun kirjoittaisit vähän selkeämmin.
Kommentoikaa tähän jotain järkevää
Vierailija kirjoitti:
Kommentoikaa tähän jotain järkevää
Ap:n rageeminen alapeukuista kertoo kaiken hänen omasta kontrolloimisen tarpeestaan. Hän kokee miehen riistäneen häneltä, hänen kontrollinsa. Ap on itse kontrollifriikki, muttei näe sitä, koska kokee menettäneensä sen miehelle. Näin.

Ihan vaan pieni täsmennys, että ap kuittaa viestit ap:na eli ap ei kysellyt alanuolien merkitystä, vaan minä.
Sen sijaan itse en puhuisi mistään "rageemisesta", kun kyselee alanuolien funktiota.
Kontrollifriikkeys sinällään taas tuskin tulee kenellekään uutena asiana näissä piireissä, sillä johan siihen on annettu linkkejäkin (mm. itse annoin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan kiinnostaisi, miksi täällä joku heittelee noita alanuolia? Vituttaako säälittävät ihmiset vai oisko itsellä jotain fiksua sanottavaa? En oikein tälläsissä asioissa tajua noita normaalinkin vertaa, etenkin jos ei kuitenkaan sano itse mitään fiksumpaa. Täällä varmaan kuitenkin ihmiset painiskelevat erilaisten ongelmallisten tilanteiden kanssa, joten en tajua, mitä joku symbolinen päänaukominen hyödyttää siihen päälle.
Uskon että alapeukkuja käy heittelemässä vastaavassa huonossa suhteessa parhaillaan oleva henkilö, tai vastaavasti samalla tavalla itse ilkeästi käyttäytyvä henkilö, joita vain ahdistaa kun asiaa käsitellään tässä.
En tiedä, mutta joku eilenkin/tänään kiireesti vaihtoi yhteen viestiin ylänuolen alanuoleksi. ;) Saa sitä eri mieltä olla, mutta olisi ihan kiva, että tyypit avaisivat myös sanaisen arkkunsa eivätkä vain nuuskisi ihmisten kommentteja.
Aika kaoottinen viikko takana. Kaikki oli toisella osapuolella ilmeisen huonosti, ja minut on tietysti toivotettu huitsin Nevadaan ja haukuttu huonoksi kaveriksi ja ties miksi. Tiedä oikein, mistä nämä kohtaukset aina kumpuavat äkisti niin radikaaleina. No, ehkäpä hänen törkynsä on hyväksikin. Toisaalta olen jotenkin niin turtunut niihin, että ei tunnu, ei kosketa. Ovat kokeneet inflaation. Yhtenä päivänä yhtä, toisena toista.
No, eilen oli ihan hauskaa viihteellä. ;) Erikoisilta.
Ehkä ihmiset haluavat lukea selkeitä kommentteja, mitä sinulle tapahtunut eikä puuromaista tajunnanvirtaa tai vihjeitä sieltä täältä. Helpompi auttaa kun kirjoittaisit vähän selkeämmin.
Mielestäni tässä on aika selvästi jo kerrottu (jos puhuu kaoottisuudesta, en näe järkeä toistaa edellisen sivun tekstejä). En ole itse jaksanut laittaa enää "terv. 125", koska tässä ensisijaisesti vuorottelee ap:n ja minun ja ehkä parin muun viestit. Jos on lukenut ketjun alusta loppuun asti, tämän varmaan on ymmärtänytkin.
Itse en kuitenkaan mitään apua täältä hae, sitä varten on ammattiapu. Eniten tämä lienee vertaistukiketju. Mutta briiffataan vielä: eiköhän tässä jo moneen kertaan ole tulleet nämä blokkaamiset, epävakaudet, itsetuhoisuudet ym. sanottua. Sinällään mitään yksityiskohtia ja nimiä täällä nyt ei toki tule kerrottua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoikaa tähän jotain järkevää
Ap:n rageeminen alapeukuista kertoo kaiken hänen omasta kontrolloimisen tarpeestaan. Hän kokee miehen riistäneen häneltä, hänen kontrollinsa. Ap on itse kontrollifriikki, muttei näe sitä, koska kokee menettäneensä sen miehelle. Näin.
Sinällään tämä analyysi on aika jännittävä, koska tämä perustuu nyt taas siihen, että leivotaan ap:stä tai kenestä tahansa vastaavasta syypäätä. Että jos ei tykkää täysin tarpeettomasta ilkeilystä ja kyseenalaistaa sitä, niin on kontrollifriikki. Okei, kai sen tavallaan toki voi niinkin nähdä - tai sitten ehkä niin, että toiveena olisi mukava, hyväntahtoinen elämä. Tämähän on vähän sama kuin syyllistäisi koulukiusattua siitä, että hänhän nyt on vain kontrollifriikki, eläisi nyt vain sen kiusaamisen kanssa.
Onko siis korrektin, ystävällisen ja asiallisen käytöksen toivominen kontrollifriikkeyttä?
Ei nyt ihan täysin tuo keittiöpsykologia uponnut noin lyhyellä selvityksellä ainakaan. Näin.
Ja jos joku tosiaan menee katsomaan viestiä 125, jonka heitin ihan lonkalta, niin ei, en ole se. :D Piti mennä ihan katsomaan, että mitäs siellä tulikaan vastaan. Mutta kylläkin olen 123, 124 ja monta, monta muuta.
Ap on pakkomielteinen, kontrollin menettänyt friikki, se on tullut selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap on pakkomielteinen, kontrollin menettänyt friikki, se on tullut selväksi.
Olet varmaan tämä pahoinvoiva alapeukuttelija.
Vierailija kirjoitti:
Ap on pakkomielteinen, kontrollin menettänyt friikki, se on tullut selväksi.
Ap on ihana ja merkkaa viestit Ap kuten joku sanoikin yllä.
Sinä näköjään voit vielä pahemmin, kun tulit nämä viimeisetkin omat kirjoituksesi peukuttamaan. Kerro vähän enemmän, millainen tilanne sulla on?
Tässä ketjussa ei ole mitään alapeukuttamista!
Silloin kuin joku, mies tai nainen kohtelee sua huonosti, ja selviät siitä, olet voittaja.
Iso respect kaikille kirjoittaneille, maailmassa on paljon enemmän käytännön tietoa persoonallisuushäiriöisistä ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on pakkomielteinen, kontrollin menettänyt friikki, se on tullut selväksi.
Ap on ihana ja merkkaa viestit Ap kuten joku sanoikin yllä.
Sinä näköjään voit vielä pahemmin, kun tulit nämä viimeisetkin omat kirjoituksesi peukuttamaan. Kerro vähän enemmän, millainen tilanne sulla on?
En ole alapeukuttanut kertaakaan. Mikä tilanteessani kiinnostaa? Elämäni on mielekästä, koen sen olevan omassa hallinnassani niin paljon, kuin se vaan on mahdollista. Kesällä oli 11. hääpäivä. Miksi luulet, että minulla pitäisi olla joku henkilökohtainen suhde asioihin?
Ap palauttaa hallinnan kokemuksen OMASTA elämästään - mitä koukussa kiemurtaessaan ei ikinä saa - irrottautumalla. Ensin kannattaa lopettaa miehen syyttäminen kontrolloinnista... mikä on pelkkää välinpitämättömyyttä häneltä.
Joo, kyllähän minä nämä kirjaviisaudet tiedän, kun itsekin näitä olen ketjuun heitellyt. Mutta kuten aiemminkin tullut todettua, käytännön toteutus on eri asia. Siksi toiseksi en myöskään täysin halua antaa vastuuvapautta kaikenlaisille kaheleillekaan, koska se on silloin tekosyy. Se, että on jokin sairaus, ei tee ihmisestä automaattisesti aggressiivista, kyvytöntä kuuntelemaan, puhumaan, olemaan jollain tavalla aikuinen. Sehän tässä onkin, kun liiankin kanssa on kaikkea ymmärtänyt, niin vaikka en selityksiä tai rakentavuutta saisikaan, niin ainakin haluan sanoa, että v*tut, kusipää se toinen on eikä mikään poloinen ressukka sairas pelkästään.
Minä kyllä ajattelin eilen hetken, että aika karmeaa, jos yhdellä lauseella voisi ehkä muuttaa jonkun ulkopuolisen ihmisen elämänsuunnan kokonaan. Ja kun taas on hiljaa, jonkun elämä voi olla kurjuutta monta vuotta. Mutta toivon, että tämä nainen oli minua viisaampi eikä innostunut mistään jutuista. Yleensä kaikesta puuttumisesta saa vain itselleen hullun maineen, siksi ei pahemmin paree sanoa mitään.
Juu, minä kuulin tänään, kun puhuimme tästä "ystävyydestä", että ei hän mitään apua halua eikä ole halunnut. Eikä kavereitakaan. Eikä mitään. Jaa. No, sori sitten, etten sanonut, että okei, tee itsemurha, turha tässä lääkäriin ym. on hakeutua. Ja mitäs minä kaikenlaisia ongelmiakaan olen kuunnellut. Olisin sanonut, että ei kiinnosta eikä ole aikaa, etsi toinen kuuntelija. Onhan näitä. Ei auttamisella voi ketään ostaa, mutta jatkossa tiedän pitää auttamisen ihan minimissä, ellei tunnu olevan kahdensuuntaista auttamista. Selkeästi mt-ongelmaiset jätän oman onnensa nojaan kokonaan. Sad but true. Musta ei ole auttajaksi eikä ystäväksi sellaiselle, se on nyt opittu.