Taksisähellys ja kelakyydit. Yllättikö ketään?
Nyt sitten yhtäkkiä aletaankin vaatia että taksin pitää päivystää ja olla valmiina ajoon kun ensin poistivat takseilta kyseisen velvollisuudet.
Mitä kaikkea muuta vielä joudutaan muuttamaan?
Kommentit (58)
Hallitus on anti-Midas. Suurin menestys on ollut parkkikiekkokysymyksessä.
Itse olisin toteuttanut kela-kyydit siten että Trafi olisi määrännyt kiinteät kelakyytitaksat joita tulee käyttää kun ajetaan Kelan kyytiä ja että kela-kyydin voi ajaa kuka tahansa taksiluvan haltija.
Ei. Aina kun yritysviestinnän sanoma on "kaikki on valmiina ja homma pelaa", niin voi olla lähestulkoon varma että hommat kusee ja mikään ei pelaa niin kuin pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toteuttanut kela-kyydit siten että Trafi olisi määrännyt kiinteät kelakyytitaksat joita tulee käyttää kun ajetaan Kelan kyytiä ja että kela-kyydin voi ajaa kuka tahansa taksiluvan haltija.
Ei tuo vielä takaisi että paikalla on taksi kun sitä tarvitaan.
Ei se taksi ennenkään välttämättä ollut paikalla kun sitä on tarvittu. Ei maailmaa ikinä saa täysin täsmälliseksi, kun ihmisistä on kysymys.
Kela voisi pytää asiassa virka-apua Puolustusvoimilta. Ellei taksia meinaa löytyä, tulee PaSi pihaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toteuttanut kela-kyydit siten että Trafi olisi määrännyt kiinteät kelakyytitaksat joita tulee käyttää kun ajetaan Kelan kyytiä ja että kela-kyydin voi ajaa kuka tahansa taksiluvan haltija.
Ei tuo vielä takaisi että paikalla on taksi kun sitä tarvitaan.
Kyllä niitä takseja siellä tolpilla nytkin olisi ollut. He vaan eivät olleet sellaisia jotka olisivat kelvanneet kelan käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toteuttanut kela-kyydit siten että Trafi olisi määrännyt kiinteät kelakyytitaksat joita tulee käyttää kun ajetaan Kelan kyytiä ja että kela-kyydin voi ajaa kuka tahansa taksiluvan haltija.
Miten tuo olisi ratkaissut nykyisen ongelman? Kysehän on ennen kaikkea siitä, että nuo välistävetofirmat, jotka on luotu noita kelakyytejä välittämään, tulee takseille kalliiksi, koska niihin kuuluminen maksaa rahaa. Lisäksi myös sanktiot kyseisistä kyydeistä kieltäytymisestä täysin älyttömät.
Toisekseen, jos Trafi määrittelisi hinnan ja se olisi yleistä taksatasoa alhaisempi, niin eihän kukaan niitä ajaisi, tai aijaisi ainoastaan silloin, kun muita kyytejä ei olisi tarjolla. Sitäpaitsi tuollainen trafin yksipuolinen hinnanmäärittäminenhän romuttaisi koko uudistuksen, jonka tarkoitus nimenomaan oli vapauttaa hinnoittelu.
Päin v*ttuahan tämä uudistus toki meni, mutta se nyt ei ollut yllätys kennellekään alaa tuntevalle ja kelakaaos vain yksi sivujuonne tässä sotkussa. Kunhan ne liki 2000 uutta taksia, jotka ovat jo uuden luvan saaneet alkaa pörrätä touhussa mukana, kuka milläkin kalustolla ja milläkin hinnoilla, niin sitten vasta näemme, mitä tämä Bernerin aivopieru todella sai aikaiseksi. Tämä nyt nähty ja kuultu on vasta pintaraapaisu ja paljon pahempaa on luvassa niin kelakyyteihin kuin muihinkin taksikyyteihin.
t: onnneksi jo entinen taksikuski

Pointtini tässä ideassani oli se että päästäisiin eroon näistä välistäveto firmoista ja annettaisiin jokaiselle taksille mahdollisuus ajaa halutessaan Kela-ajoja. Kela maksaisi säädetyn taksan mukaisen hinnan suoraan asiakkaan valitsemalla autoilijalle ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
Joku toimittaja voisi selvittää bernerin ja sipilän kytkökset tähän kilpailutuksen voittaneeseen välistävetofirmaan. Ettei vaan olisi jomman kumman kakarat asialla.
Kelastahan sanottiin, että on kilpailuttaneet hinnat niin alas, että se ei kata taksin kuluja, niin eivät tule paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toteuttanut kela-kyydit siten että Trafi olisi määrännyt kiinteät kelakyytitaksat joita tulee käyttää kun ajetaan Kelan kyytiä ja että kela-kyydin voi ajaa kuka tahansa taksiluvan haltija.
Miten tuo olisi ratkaissut nykyisen ongelman? Kysehän on ennen kaikkea siitä, että nuo välistävetofirmat, jotka on luotu noita kelakyytejä välittämään, tulee takseille kalliiksi, koska niihin kuuluminen maksaa rahaa. Lisäksi myös sanktiot kyseisistä kyydeistä kieltäytymisestä täysin älyttömät.
Toisekseen, jos Trafi määrittelisi hinnan ja se olisi yleistä taksatasoa alhaisempi, niin eihän kukaan niitä ajaisi, tai aijaisi ainoastaan silloin, kun muita kyytejä ei olisi tarjolla. Sitäpaitsi tuollainen trafin yksipuolinen hinnanmäärittäminenhän romuttaisi koko uudistuksen, jonka tarkoitus nimenomaan oli vapauttaa hinnoittelu.
Päin v*ttuahan tämä uudistus toki meni, mutta se nyt ei ollut yllätys kennellekään alaa tuntevalle ja kelakaaos vain yksi sivujuonne tässä sotkussa. Kunhan ne liki 2000 uutta taksia, jotka ovat jo uuden luvan saaneet alkaa pörrätä touhussa mukana, kuka milläkin kalustolla ja milläkin hinnoilla, niin sitten vasta näemme, mitä tämä Bernerin aivopieru todella sai aikaiseksi. Tämä nyt nähty ja kuultu on vasta pintaraapaisu ja paljon pahempaa on luvassa niin kelakyyteihin kuin muihinkin taksikyyteihin.
t: onnneksi jo entinen taksikuski
Pointtini tässä ideassani oli se että päästäisiin eroon näistä välistäveto firmoista ja annettaisiin jokaiselle taksille mahdollisuus ajaa halutessaan Kela-ajoja. Kela maksaisi säädetyn taksan mukaisen hinnan suoraan asiakkaan valitsemalla autoilijalle ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
Se että kuskeilla on mahdollisuus ajaa Kela-ajoja ei vielä takaa että sille Pihtiputaan mummolle löytyy se kelakyyti silloin kun hän sitä tarvitsee. Se tässä se varsinainen ongelma on että pitäisi pystyä takaamaan tietty palvelutaso ja siihen ei vielä mahdollisuus riitä vaan tarvitaan jonkinlainen sopimukseen perustuva velvollisuus tai sitten niin tähtitieteellinen korvaus että kuskin kannattaa se Pihtiputaan-reissu heittää vaikkei loppupäivänä muita kyytejä keskeltä korpea saisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toteuttanut kela-kyydit siten että Trafi olisi määrännyt kiinteät kelakyytitaksat joita tulee käyttää kun ajetaan Kelan kyytiä ja että kela-kyydin voi ajaa kuka tahansa taksiluvan haltija.
Miten tuo olisi ratkaissut nykyisen ongelman? Kysehän on ennen kaikkea siitä, että nuo välistävetofirmat, jotka on luotu noita kelakyytejä välittämään, tulee takseille kalliiksi, koska niihin kuuluminen maksaa rahaa. Lisäksi myös sanktiot kyseisistä kyydeistä kieltäytymisestä täysin älyttömät.
Toisekseen, jos Trafi määrittelisi hinnan ja se olisi yleistä taksatasoa alhaisempi, niin eihän kukaan niitä ajaisi, tai aijaisi ainoastaan silloin, kun muita kyytejä ei olisi tarjolla. Sitäpaitsi tuollainen trafin yksipuolinen hinnanmäärittäminenhän romuttaisi koko uudistuksen, jonka tarkoitus nimenomaan oli vapauttaa hinnoittelu.
Päin v*ttuahan tämä uudistus toki meni, mutta se nyt ei ollut yllätys kennellekään alaa tuntevalle ja kelakaaos vain yksi sivujuonne tässä sotkussa. Kunhan ne liki 2000 uutta taksia, jotka ovat jo uuden luvan saaneet alkaa pörrätä touhussa mukana, kuka milläkin kalustolla ja milläkin hinnoilla, niin sitten vasta näemme, mitä tämä Bernerin aivopieru todella sai aikaiseksi. Tämä nyt nähty ja kuultu on vasta pintaraapaisu ja paljon pahempaa on luvassa niin kelakyyteihin kuin muihinkin taksikyyteihin.
t: onnneksi jo entinen taksikuski
Pointtini tässä ideassani oli se että päästäisiin eroon näistä välistäveto firmoista ja annettaisiin jokaiselle taksille mahdollisuus ajaa halutessaan Kela-ajoja. Kela maksaisi säädetyn taksan mukaisen hinnan suoraan asiakkaan valitsemalla autoilijalle ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
Ongelmahan on siinä, että mitään säädettyä taksaa ei enää ole ja on melko vaikea säätää mitään yhteistä hinnastoa kelakyydeille, kun mitään yleistä ohjehinnastoa ei enää ole olemassa. Kaikki kyydit on vähän erilaisia, joten kiinnostus niiden suorittamiseen myös vaihtelee suuresti. Sen takiahan se sanktiosysteemi luotiin.
Nyt kun mitään velvotteita ei enää takseilla ole, niin kovin vaikea on nähdä sellaista tilannetta, että kaikki kelakyydit kävisi kaupaksi. Häviäjiähän tässä jälleen tulee olemaan haja-astusalueen ja pikkukuntien asukkaat. Aika vaikea on kuvitella, että jos touhu olisi vapaata, että ketään kiinnostaisi lähteä kuskaamaan jotain peräkorven mummelia muutamaan kilometrin nyppyä kotoa terkkariin, jos takseja ei ole lähimaillakaan.
Ideasihan on palata vanhaan, mutta ongelma on siinä, että tällä Bernerin aivoripulisysteemillä se ei vaan yksinkertaisesti ole oikein mahdollista, vaikkei niitä välistävetofirmoja olisikaan.

Mielestäni yksityisellä rahalla maksettavien kyytien hinta voi olla vapaa. Mutta kelakyytien hinta koko maassa sama. Ajajia kyllä löytyy jos kaikki taksit pääsevät jaolle.

Jos kelakyytien hinta koko maassa olisi sama, niin mille tasolle sen määrittelisit? Nämä nyt myönnetyt uudet luvat on satavarmasti kaikki haettu suurimpiin kaupunkeihin, jossa ne myös aikovat toimia. Myös osa haja-asutusalueen takseista siirtyy ajamaan isolle kirkolle, nyt kun se on ihan laillisesti mahdollista ja osa taas lyö hanskat tiskiin. Mistä saadaan terkkarikyyti sille peräkorven mummolle, jos takseja ei ole lähimaillakaan?
Ongelmahan ei ole siinä, etteikö kaikki taksit saisi kelakyytejä ajaa, vaan siinä, että enää läheskään kaikki ei niitä halua ajaa, koska niissä kate ja ehdot niin huonot. Jos se yleinen taksa koko maahan säädettäisiin, niin sen täytyisi olla todella korkea, että ne peräkorven mummon lyhyet terkkarikyyditkin tulisi hoidettua.
Tässähän mennään vielä siihen, että kyydin järjestämisen vastuu siirtyy sille terveydenhuollon yksikölle, minne mummo on menossa...

Kyllä itsemaksavalle asiakkaallekke järjestyy taksi tällähetkellä missäpäin maata eikä hinta poikkea viimeviikosta paljoakaan. Se on jopa edullisempi. Autoja siis on.

Miksi osa ajaisi säädetyllä hinnalla kun muiden ei tarvitse? Tai alkaisi päivystää koska sitä kyytiä tarvitaan kun muiden ei tarvitse? Nämä otettiin takseilta pois joten miksi osan pitäisi palata vanhaan?

Mistä tiedät että järjestyy? Onko sinulla tieto joka ikisestä kylästä ja sen toimivuudesta? No ei tietenkään ole, kun eihän vajaassa viikossa sitä ole voitu vielä mitata. Kunhan talvi tulee, niin ollaan jo hieman viisaampia siitä, onko niitä takseja oikeasti syrjäkylillä tarjolla vai ei. Joka tapauksessa päivystysvelvollisuutta ei enää ole ja syrjäkylien takseilla oikeus lähteä vuolemaan kultaa isolle kirkolle, joten kyllähän niitä tilanteita tulee syrjäkylille pomminvarmasti, ettei sitä taksia vaan tule, vaikka kuinka itsemaksava olisitkin.
Siis miten tätä ei nähty tapahtuvan silloin kun koko paskaa suunniteltiin?