Millainen odottava nainen tai äiti polttaa tupakkaa?
On tutkittu, että suomalaiset raskaana olevat naiset polttavat tupakkaa enemmän kuin muissa Pohjois-Euroopan maissa. Hävettävä sijoitus.
Näin juuri bussipysäkillä alle 30-vuotiaan naisen vauvansa kanssa ja nainen senkun imi tupakkaansa. Millainen ihminen tekee näin?
Kommentit (47)
Mitä ihmettä? Mitä vittua tuo asia teille kuuluu?
Sellainen, joka ei pääse tupakasta eroon. Itse näen lähes päivittäin miehen, joka työntää pientä lastaan rattaissa ja tupakoi samaan aikaan.
Nikotiiniriippuvainen. Seuraava kysymys?
Vain heikko nynnerö ja saamaton vätys päästää itsensä nikotiinin orjaksi.
Sellainen, jolle lääkäri on sanonut että ei kannata lopettaa kun siitä tulee elimistöön liian kova stressireaktio ja se taas on sikiölle vaarallista. Tämmöstä selitti yksi tupakoiva odottaja.
Oma äitini tupakoi odottaessaan minua. Hän oli kouluttamaton, ylipainoinen yh-äiti.
Lapsen kanssa ulkoilmassa polttaminen menee kuitenkin täysin eri kategoriaan kuin raskaana polttaminen. Se on ihan samat myrkyt suoraan sikiön verenkiertoon.
Ulkona polttaminen vastaa suunnilleen yhden auton ohimenoa. Jännä muuten, että näitä ei pahemmin vertailla.
Oman pienen empiirisen tutkimukseni mukaan tälläinen äiti on usein kouluttamaton tai matalasti koulutettu, huonoissa parisuhteissa, työtön, altis mielenterveysongelmille (masennusta ym)... elämänhallintaongelmia jne.
Ei kukaan hyvinvoiva ja täysissä voimissa ja järjessä oleva nainen noin tee vauvalleen. Toki he tarvitsee tukea enemmän kuin haukkuja..
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini tupakoi odottaessaan minua. Hän oli kouluttamaton, ylipainoinen yh-äiti.
Meitä 70-luvulla syntyneitä on ihan kaikista piireistä. Itse ole ns. kultuurisuvusta ja äitini politti raskausaikana.
Lisäksi asuin sankassa savusumussa koko kotonaoloaikani.
Ihan perusterve viisikymppinen olen. Ei varsinkaan suolistosairauksia :) Tupakoinnin vähentymisen myötähän nämä ovat rähähdysmäisesti lisääntyneet. Mutta onko se syy, siitä on kädenvääntöä lääketieteen puolella.
Tutkitusti tupakoivien äitien sikiöt jäävät pienemmiksi, jolloin synnytys on helpompi. Jotkut odottavat äidit aloittavat tupakoinnin synnytyspeloissaan tuon takia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kanssa ulkoilmassa polttaminen menee kuitenkin täysin eri kategoriaan kuin raskaana polttaminen. Se on ihan samat myrkyt suoraan sikiön verenkiertoon.
Ulkona polttaminen vastaa suunnilleen yhden auton ohimenoa. Jännä muuten, että näitä ei pahemmin vertailla.
Ette usko?
Kokeilkaa mennä autotalliin yhden käynnissä olevan auton kanssa kahdeksi minuutiksi.
Olette kuolleita.
Yhden tupakoivan ihmisen kanssa ei liene ongelmia, muuta kuin ärsytys päässä.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen, joka ei pääse tupakasta eroon. Itse näen lähes päivittäin miehen, joka työntää pientä lastaan rattaissa ja tupakoi samaan aikaan.
Voi kauhistus!
60-luvulla oliskin nähnyt miehen, joka ylipäänsä osallistui lastenhoitoon kärräämällä kärryjä röökin kera tai ilman :)
Lopetin polttamisen pari viikkoa positiivisen testin jälkeen ja olin tupakkalakossa koko raskausajan.
Sorruin uudestaan, kun tyttö oli 2kk ja mies ilmoitti että hänestä ole tähän ja muuttaa pois.
Minä olen äiti ja poltan tupakkaa. Ulkona, kaukana lapsista. En polttanut raskausaikoina. Lienen kuitenkin huono esimerkki ja siksi huono äiti? Olen myös "kulttuurisuvusta", yliopistotutkinto, kaksi lasta 30+-iässä avioliitossa, en käytä muita päihteitä kuin tupakkaa, elämänhallinta ihan hyvä. Aloitin tupakoinnin tosi nuorena ja siihen on aika voimakas tapariipouvuus. Olen kertonut tästä lapsille ja neuvonut olemaan aloittamatta koskaan.
Täysin itsekeskeinen idiootti tai umpityhmä. Raskauden aikainen tupakoiminen aiheuttaa lapselle mm. Chronin-tautia ja Adhd:ta. Pahimmassa tapauksessa epämuodostumia.
Vastuuton ja piittaamaton!