Lue keskustelun säännöt.
Voi, millä oppisin hyväksymään poikani luonteenpiirteet?
28.04.2006 |
Minua surettaa poikani puolesta, kun hän on vähän syrjäänvetäytyvä ja arka eikä tykkää esim. hippaleikeistä. Silti aina yritän väkisin häntä kannustaa menemään mukaan tuollaisiin leikkeihin kun muutkin lapset niitä leikkii, minua vaan ahdistaa kun lapseni jää sivuun murjottamaan jos leikitään jotain sellaista mistä hän ei tykkää, ei edes yritä mennä mukaan kokeilemaan jos se olisikin hauskaa.
Eilen hermostuin kun ei harrastuskauden päättäjäisissä osallistunut kaikkeen vaan valikoi joukosta vain häntä miellyttävät leikit. Pidin hirveän saarnan hänelle siitä, että ei kaikesta tarvi tykätä, mutta mukaan pitää mennä kun kaikki muutkin menee. Tänään olen murehtinut, että tein varmaan väärin, yritän muokata pojastani osallistuvaa ja iloluontoista väkisin, vaikka hän ei sitä mitä ilmeisimmin ole.
Jotenkin vaikeaa kun ei tiedä miten pitäisi suhtautua.
Kommentit (17)
enkä voi vieläkään sietää, kun on kaikissa pippaloissa niitä mukavia leikkejä, joiden avulla tutustutaan toisiimme. Sallin lasteni olla samanlaisia tai sitten riemurinnoin mennä mukaan! Itseasiassa toinen ravaa muiden kanssa kaikki hipat ja pipat ja toinen sanoo kiitos ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Vierailija:
eikä tykkää esim. hippaleikeistä.Anna hyvä ihminen poikas olla sellainen kun on!!!
Niin aivan tätähän mä just haen. Mua vaan eniten ahistaa just se, että vähemmän mukavan leikin koittaessa vetäytyy johonkin näyttämään nyrpeää naamaa ja kun joku tulee pyytämään mukaan sanoo vihaisesti, että ei halua.
Niin, olen itse ollut niin kovin erilainen ja poika tuleekin enmmän isäänsä joka on myös ollut samankaltainen pienenä. Silti häntäkin ottaa pojan asenne joskus päähän, onhan se kurjaa katsottavaa kun muut lapset pitää hauskaa ja toinen möksöttää.
Varmasit löytäisit sieltä kuranttia asiaa.
Kirjan nimi on ainakin tuo, toivottavasti kirjalijankin nimi meni sinnepäin.
Vierailija:
enkä voi vieläkään sietää, kun on kaikissa pippaloissa niitä mukavia leikkejä, joiden avulla tutustutaan toisiimme. Sallin lasteni olla samanlaisia tai sitten riemurinnoin mennä mukaan! Itseasiassa toinen ravaa muiden kanssa kaikki hipat ja pipat ja toinen sanoo kiitos ei...
Niinhän se on, pitäisi pojan antaa vain olla. Tähän minä juuri heräsin eilen. Ymmärsin, eetä ei hänen tarvitsekaan tykätä kaikista hippaleikeistä sun muista, ja tuollaisissa tilaisuuksissahan on tarkoitus olla hauskaa eikä väkisin olla mukana sellaisessa mistä ei tykkää.
Pyhästi lupaan, että olen edelleen kannustava, mutta en puutu siihen meneekö poikani mukaan leikkeihin vai ei.
ap
Jospa hän ei siksi halua osallistua. Tai jos hän pelkää jotenkin epäonnistuvan.
Mene itse mukaan hippaleikkiin ja näytä pojalle, että se on hauskaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On syrjäänvetäytyvä arka tyyppi. Mun on todella vaikea hyväksyä sitä luonteenpiirrettä hänessä!
Itsekin olen huomannut, että on vaikea kestää omien lasten (varsinkin yhden) tiettyjä luonteenpiirteitä. Juuri niitä, joita on aina toisissa ihmisissä inhonnut.
Minulla on sellainen usko, ettei lapsen perusluonteenlaatua voi muuttaa, mutta ihan pahimpia piirteitä (merkityksessä sellaisia, jotka voivat myöhemmässä elämässä tuottaa tarpeettoman paljon ongelmia) voi koettaa harjoituttaa hallintaan. Vähän niin kuin ruuankin kanssa on kaikkea ainakin maistettava, voisi leikkien suhteenkin sopia, että kaikkea kokeillaan vähintään kolme kertaa. Voihan se olla kivaakin, jos jostain joskus innostuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla muutenkin apua poikani kanssa tuollaisesta opuksesta on hirveän itsepäinen, mutta toisaalta herkkä.
ap
Vierailija:
Jospa hän ei siksi halua osallistua. Tai jos hän pelkää jotenkin epäonnistuvan.Mene itse mukaan hippaleikkiin ja näytä pojalle, että se on hauskaa!
Juuri näin olen tehnytkin, mutta hän vain katselee vierestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja todellakin anna hänen olla oma itsensä!
Vierailija:
. Pidin hirveän saarnan hänelle siitä, että ei kaikesta tarvi tykätä, mutta mukaan pitää mennä kun kaikki muutkin menee.
erilaiset luonteenpiirteet kuin itsellä ärsyttää välillä, mutta älä nyt ihmeessä opeta lapsellesi että kaikkea mitä muutkin tekee pitää tehdä.
Mieti tätä nyt äläkä sitten murrosiässä kun pojalla on rööki suussa ja kaljapullo kädessä kun " kaikilla muillakin on" !
Minun esikoinen on myös hiljainen já syrjään vetäytyvä mutta olen aina ollut sitä mieltä että jokainen lapsi on yksilö ja oma persoonansa ja sitä pitää kunnioittaa. Kannustaa voi ja on hyväkin mutta ei pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tyttöni ei ikinä suostuisi menemään mukaan mihinkään hippaleikkeihin. Minusta on tylsää katseltavaa kun muut leikkivät ja tyttö ei. Olen tosiaan yrittänyt omallakin esimerkkilläni auttaa mutta ei...
Tyttö ei myöskään uskalla leikkiä muiden lasten kanssa jos joukossa on paljon lapsia tai vähänkin outo tyyppi jota hän ei tunne.
Kyllä nuo piirteet tytössä vähän itseäni ärsyttää.
Tilannetta ei paranna se, että tytössä on muitakin erittäin ärsyttäviä piirteitä. Voih tyttöäni:(.
Poika on ihan out naapuruston lapsiporukasta, mikä surettaa minua välillä kovasti. Reppana vain kotona möllöttää, kun toiset viettävät iloista melukylän lasten elämää. Tai tämä taitaa olla hieman eri ongelma kuin ap:llä.
Mutta täytyy vain yrittää hyväksyä lapset ominaisuudet. Yritimme esim. viedä pojan jalkapalloilua harrastamaan, mutta siitä ei tullut mitään. Ei sitten viety toista kertaa, ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tiedän lapsenne tietävät, mistä pitävät ja haluavat tehdä sitä! Leikissä sellainen pitää sallia, pakkotekemistä tulee koulussa ja työssä muutenkin ihan tarpeeksi. Kyllähän te itsekin yritätte vapaa-aikana tehdä niitä asioita mistä pidätte!
Ja se EI ole kannustavaa, että annetaan ymmärtää että lapsen pitäisi olla toisenlainen kuin onkaan!
Ap, ei kannata väkisin patistaa. Itse olin lapsena samanlainen ja vieläkin voi olla vaikea mennä johonkin mukaan. Minua ei auttanut yhtään se pakottaminen, vaan se että sain olla niikuin olin ja edetä omaa tahtiani. Vaikea on yhteisleikiestä nauttia jos its ei halua. Se vaan ahdistaa. Hyväksyttävä se vaan on että me kaikki olemme omanlaisiamme.
Minunkin tyttöni oli välillä tosi arka, eikä tykännyt leikkiä isommissa porukoissa, ja välillä oli juuri tuollaisia tilanteita, että ahdisti ja itketti lapsen puolesta. Välillä mietin sitäkin (kuten joku viisasteli), että olenko todella alistanut lapseni, ja että hän on sen vuoksi arka. Mutta nyt olen ilokseni saanut huomata, että kouluikää lähestyessä arkuus on alkanut mennä ohi, ja tyttö leikkii hyvinkin reippaasti muitten mukana.
Kotona ollaan tietoisesti lopetettu neuvomasta, että " mene vaan reippaasti mukaan" jne. Jos on ujo, ei voi olla samaan aikaan reipas. Siispä sanottiin tytölle, että mene vaan ujosti paikalle, ja sano ujosti " moi" . Tyttö ilmeisesti huomasi, että ujostelu on sallittua, ja teki juuri niinkuin neuvottiin. :)
Vierailija: