Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut kestätte henkisesti poissaolevaa kumppania?
26.06.2018 |
Mies on koko ajan joko väsynyt, kaipaa omaa aikaa tai aktiviteetteja. Kaikki puheeni menevät täysin ohi korvien, yhteinen aika on sitä, että odottelen koska mies pääsee irti puhelimelta tai läppäriltä hoitamasta milloin mitäkin työasiaa. Ei ehdi kotona keskittyä muuhun kuin näyttöpäätteisiin, puhelimiin tai lapseen. Olen vain joku joka tekee kaikki taloustyöt ja odottaa että jotain kivaa tapahtuu, jos niin voisi sanoa.
Mies ei ole siis yrittäjä, vaan erään kasvavan trendin myyjä täällä suomessa. Sen lisäksi väsymys näkyy kaikkialla muuallakin arjessa; mies ei tee taloustöitä juuri ollenkaan ja jos tekee, niin tasan sen millä pärjää itse. Omasta mielestään tekee paljonkin, mutta itse kotona olevana huomaan millaisen pommin mies tekee ennen kuin lähtee taas työkeikalle tai pidemmälle töihin.
Seksiä ei ole tai ainakin jokainen kerta epäonnistuu jotenkin.
Tosiaan, naimisissa ja lapsia. Ei meillä arki ole sen kuormittavampaa kuin muillakaan.
Olisin saanut opiskelupaikan, mutta osoittautui haastavaksi ottaa sitä vastaan. Nyt pitäisi kouluttautumattomana kolmikymppisenä ottaa vastaan työ kuin työ miehen mielestä ja tiedän jo miten tulee tapahtumaan. paikat menevät nuoremmille ja reippaamille, ei tällaiset pienten lasten äidit paljoa töitä saa vaikka seisoisin päälläni laulaen hoosiannaa.
Masentaa joskus aika rankasti.
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanksi salarakas tai jätä se, ei tollanen työnarkomaani muuksi muutu.
Pitäisi olla siis supermies jotta jaksaa kaikkia miellyttää.
Mä kestän aika hyvinkin, mulla on omia harrastuksia, jotka pitävät myös minut kiireisenä. Laatuaika on se viikonloppu sitten.
Puhutteko mistään tärkeistä asioista niin, että kumpikin on silloin henkisesti läsnä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kestän aika hyvinkin, mulla on omia harrastuksia, jotka pitävät myös minut kiireisenä. Laatuaika on se viikonloppu sitten.
Niin on mullakin, mutta kaipaisin joskus sitä puolison tukea. Kaipaan myös sitä, että kun avaan suuni, hän nostaa katseensa ja kuuntelee eikä samaa asiaa tarvitse kertoa kolme kertaa. Kaipaan sitä, että hän ei marissut jatkuvasti väsymystään. ap
Vierailija kirjoitti:
Puhutteko mistään tärkeistä asioista niin, että kumpikin on silloin henkisesti läsnä?
Ei sellaista hetkeä ole enää. Mies on aina poissaoleva tai menossa jonnekin tai hukkunut omiin ajatuksiinsa tai lähdössä kun haluaisin vain olla. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sua niin. Oli tosi rankkaa kun lapset oli pieniä, ja mies poissaoleva sekä fyysisesti ja kotona ollessaan sitten väsymyskuplassa. Olisin kaivannut sekä hänen läheisyyttään, että omaa aikaa.
Tilanne helpottui kun lapset kasvoivat niin, että pystyin alottamaan oman harrastuksen, juoksemisen, hyvässä porukassa. Sain itse uutta sisältöä vapaa-aikaani, enkä ollut niin riippuvainen miehen seurasta. Toki hänen seuraansa vieläkin silloin tällöin kaipaan ja nautin yhteisistä reissuista, silloin hän on läsnä,minulle. Kotona ja työarjessa vähemmän. Ihan helppoa ei ole. Läheisyyttä ja kontaktia ei ole niin paljon kun haluaisin, mutta kun on, elämä on ihanaa. Pidän itseni kiireisenä, etten niin ehdi kaivata. Yhdessä oltu nyt 16 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kestän aika hyvinkin, mulla on omia harrastuksia, jotka pitävät myös minut kiireisenä. Laatuaika on se viikonloppu sitten.
Niin on mullakin, mutta kaipaisin joskus sitä puolison tukea. Kaipaan myös sitä, että kun avaan suuni, hän nostaa katseensa ja kuuntelee eikä samaa asiaa tarvitse kertoa kolme kertaa. Kaipaan sitä, että hän ei marissut jatkuvasti väsymystään. ap
Niin, se on surullista kun elämä ei ole täydellistä. Jostain on aina pakko luopua. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ihan varma mun mies oli ihastunut toiseen, oli silloin just sellainen poissaoleva. On tainnut laimentua ihastus kun nyt jo älyää jotain kuunnella mitä puhun.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua niin. Oli tosi rankkaa kun lapset oli pieniä, ja mies poissaoleva sekä fyysisesti ja kotona ollessaan sitten väsymyskuplassa. Olisin kaivannut sekä hänen läheisyyttään, että omaa aikaa.
Tilanne helpottui kun lapset kasvoivat niin, että pystyin alottamaan oman harrastuksen, juoksemisen, hyvässä porukassa. Sain itse uutta sisältöä vapaa-aikaani, enkä ollut niin riippuvainen miehen seurasta. Toki hänen seuraansa vieläkin silloin tällöin kaipaan ja nautin yhteisistä reissuista, silloin hän on läsnä,minulle. Kotona ja työarjessa vähemmän. Ihan helppoa ei ole. Läheisyyttä ja kontaktia ei ole niin paljon kun haluaisin, mutta kun on, elämä on ihanaa. Pidän itseni kiireisenä, etten niin ehdi kaivata. Yhdessä oltu nyt 16 vuotta.
Se tuntuu vain kaiken tekohengittämiseltä, että pidän itseni kiireisenä niin kuin tähänkin asti, koska asia selkeästi vaivaa minua. Olen harkinnut joskus jos muuttaisimme erillemme, mutta jatkaisimme yhdessäoloa, koska silloin yhdessä vietetty aika olisi laadukkaampaa, emmekä häiritsisi miestä ja hänen töitään eikä minun tarvitsisi siivota hänen jälkiään. Lisäksi kukaan ei olisi kontrolloimassa valintojani opiskelupaikkojen suhteen. Olisin halunnut tänä syksynä opiskelemaan, mutta yhteishakujen aikaan olin oksettavassa raskauspahoinvoinnissa ja se raskaus piti keskeyttää sikiössä ilmenneiden ongelmien takia. Kaikki meni aivan sumussa tilanteen takia.:( Nyt sitten kun saisin toista kautta aikuiskoulutuspaikan, ilmeni taas jotain miksi en voisi ottaa paikkaa vastaan. Samaan aikaan mies kertoo miten saa kavereiltaan jatkuvasti tarjouksia mennä osakkaaksi joihinkin firmoihin tai työtarjouksia toiselle puolelle palloa, kun itse taistelen myyjän paikoista rivimyyjäksi tällä kouluttamattomuudella. Oma ura polkee paikallaan miehen ja lasten takia, enkä vain jaksa tätä. Jos suhde olisi kunnossa enkä olisi piika, niin kestäisin tilannetta paremmin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua niin. Oli tosi rankkaa kun lapset oli pieniä, ja mies poissaoleva sekä fyysisesti ja kotona ollessaan sitten väsymyskuplassa. Olisin kaivannut sekä hänen läheisyyttään, että omaa aikaa.
Tilanne helpottui kun lapset kasvoivat niin, että pystyin alottamaan oman harrastuksen, juoksemisen, hyvässä porukassa. Sain itse uutta sisältöä vapaa-aikaani, enkä ollut niin riippuvainen miehen seurasta. Toki hänen seuraansa vieläkin silloin tällöin kaipaan ja nautin yhteisistä reissuista, silloin hän on läsnä,minulle. Kotona ja työarjessa vähemmän. Ihan helppoa ei ole. Läheisyyttä ja kontaktia ei ole niin paljon kun haluaisin, mutta kun on, elämä on ihanaa. Pidän itseni kiireisenä, etten niin ehdi kaivata. Yhdessä oltu nyt 16 vuotta.
Se tuntuu vain kaiken tekohengittämiseltä, että pidän itseni kiireisenä niin kuin tähänkin asti, koska asia selkeästi vaivaa minua. Olen harkinnut joskus jos muuttaisimme erillemme, mutta jatkaisimme yhdessäoloa, koska silloin yhdessä vietetty aika olisi laadukkaampaa, emmekä häiritsisi miestä ja hänen töitään eikä minun tarvitsisi siivota hänen jälkiään. Lisäksi kukaan ei olisi kontrolloimassa valintojani opiskelupaikkojen suhteen. Olisin halunnut tänä syksynä opiskelemaan, mutta yhteishakujen aikaan olin oksettavassa raskauspahoinvoinnissa ja se raskaus piti keskeyttää sikiössä ilmenneiden ongelmien takia. Kaikki meni aivan sumussa tilanteen takia.:( Nyt sitten kun saisin toista kautta aikuiskoulutuspaikan, ilmeni taas jotain miksi en voisi ottaa paikkaa vastaan. Samaan aikaan mies kertoo miten saa kavereiltaan jatkuvasti tarjouksia mennä osakkaaksi joihinkin firmoihin tai työtarjouksia toiselle puolelle palloa, kun itse taistelen myyjän paikoista rivimyyjäksi tällä kouluttamattomuudella. Oma ura polkee paikallaan miehen ja lasten takia, enkä vain jaksa tätä. Jos suhde olisi kunnossa enkä olisi piika, niin kestäisin tilannetta paremmin. ap
Niin ja en ole oikeutettu mihinkään tukiin tällä hetkellä miehen bruttotulojen takia. Sekin kismittää omalla tavallaan. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kestän aika hyvinkin, mulla on omia harrastuksia, jotka pitävät myös minut kiireisenä. Laatuaika on se viikonloppu sitten.
Niin on mullakin, mutta kaipaisin joskus sitä puolison tukea. Kaipaan myös sitä, että kun avaan suuni, hän nostaa katseensa ja kuuntelee eikä samaa asiaa tarvitse kertoa kolme kertaa. Kaipaan sitä, että hän ei marissut jatkuvasti väsymystään. ap
Niin, se on surullista kun elämä ei ole täydellistä. Jostain on aina pakko luopua. :(
Just joo :D ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen myötätuntoa henkistä poissaoloa kohtaan. Meillä mies paljon poissa fyysisesti, mutta läsnäollessakin ei ole oikeasti läsnä.
Sen sijaan ajattelen, että myös pienten lasten äidit saavat töitä. Meillä töissä juuri aloitti äiti, jolla on kaksi pientä lasta. Ja muitakin tiedän.
Toisaalta en tiedä, onko se aina niin ihannetilanne. Voi käydä niin, että arki on entistä raskaampaa, kun se on juuri äiti, joka pyörittää päiväkotirumban. Jos miehellä paljon reissuhommia ym.
Itse kyllä kannustan hakemaan töitä. Se laajentaa elämänpiiriä ja tuo lisäsisältöä elämään. Vaikka lapset onkin etusijalla. Mutta hekin hyötyvät hyvinvoivasta äidistä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen myötätuntoa henkistä poissaoloa kohtaan. Meillä mies paljon poissa fyysisesti, mutta läsnäollessakin ei ole oikeasti läsnä.
Sen sijaan ajattelen, että myös pienten lasten äidit saavat töitä. Meillä töissä juuri aloitti äiti, jolla on kaksi pientä lasta. Ja muitakin tiedän.
Toisaalta en tiedä, onko se aina niin ihannetilanne. Voi käydä niin, että arki on entistä raskaampaa, kun se on juuri äiti, joka pyörittää päiväkotirumban. Jos miehellä paljon reissuhommia ym.
Itse kyllä kannustan hakemaan töitä. Se laajentaa elämänpiiriä ja tuo lisäsisältöä elämään. Vaikka lapset onkin etusijalla. Mutta hekin hyötyvät hyvinvoivasta äidistä.
Lähinnä haluaisin sen koulutuksen ensin. Tapaisin muita samasta asiasta kiinnostuneita ja muita ihmisiäja pääsisin töihin joissa voin pyytää palkkaakin
Alue: Aihe vapaa
Pitäiskö sun mies lopettaa työt jotta jäis enemmän aikaa sulle?