Miten feikkiystävä on vaikuttanut sinuun?

Kyllä on. En ole oikeastaan ikinä luottanut hänen tyyppisiinsä ihmisiin ja olin aika naiivi. Kerroin itsestäni ihan liikaa ja olin turhan luottavainen. Onhan se vaikuttanut, olen taas tosi varovainen, ehkä turhankin.

Mulla on ollut parikin sellaista. Olen ollut jo valmiiksi melko välinpitämätön ihmissuhteita kohtaan lapsuuden kiusaamisen takia. Kokemukset vain vahvistivat välinpitämättömyyttäni muita ihmisiä kohtaan.

Se on saanut minut varovaisemmaksi ihmisten suhteen - olen kyllä ollut liian luottavainen ja sinisilmäinen. Ja ainakin tähän feikkiystävään välini ovat viilentyneet huomattavasti. Hän ei ole oikeastaan ollenkaan osallinen elämääni enää, jotain pinnallista ja yleistä asiaa voin hänen kanssaan puhua, mutta en jaa mitään salaisuuksia hänen kanssaan, en kerro hänelle mistään mitään enkä ole kiinnostunut hänen asioistaan ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. En ole oikeastaan ikinä luottanut hänen tyyppisiinsä ihmisiin ja olin aika naiivi. Kerroin itsestäni ihan liikaa ja olin turhan luottavainen. Onhan se vaikuttanut, olen taas tosi varovainen, ehkä turhankin.

Minustakin tuntuu siltä, että on vaikea saada itsensä luottamaan ihmisiin, jos on kohdannut feikkiystävän. Alkaa epäillä omaa arviointikykyäänkin, jos monta vuotta on uskonut siihen, että on hyvä ystävä, vaikkei toinen sinusta ilmeisesti läheskään yhtä paljon ole missään vaiheessa pitänyt.

On vaikuttanut paljonkin. Nykyään olen anturit pystyssä uusien ihmisten kohdalla. Osaan aika hyvin (kai) tunnistaa hänen kaltaisensa tyypit, hieman narsisti-fiboja saan noista feikkaajista.

Vierailija kirjoitti:

Se on saanut minut varovaisemmaksi ihmisten suhteen - olen kyllä ollut liian luottavainen ja sinisilmäinen. Ja ainakin tähän feikkiystävään välini ovat viilentyneet huomattavasti. Hän ei ole oikeastaan ollenkaan osallinen elämääni enää, jotain pinnallista ja yleistä asiaa voin hänen kanssaan puhua, mutta en jaa mitään salaisuuksia hänen kanssaan, en kerro hänelle mistään mitään enkä ole kiinnostunut hänen asioistaan ollenkaan.

Koetko silti yhä saavasi hänen seurastaan irti jotakin? Vai tuntuuko vaikealta nähdä häntä esimerkiksi jossain porukassa?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut parikin sellaista. Olen ollut jo valmiiksi melko välinpitämätön ihmissuhteita kohtaan lapsuuden kiusaamisen takia. Kokemukset vain vahvistivat välinpitämättömyyttäni muita ihmisiä kohtaan.

Ikävä kuulla! Minullakin tuo kokemus on muiden ohessa vahvistanut epäluottamustani ihmisiin.

Toki siis kokemuksia päättyneistä ystävyyssuhteista on muitakin, mutta mikään niistä ei ole jäänyt vaikuttamaan minuun niin voimakkaasti kuin tuo feikkiystävä. Feikkiystävyys on ollut aika kova pala purtavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on saanut minut varovaisemmaksi ihmisten suhteen - olen kyllä ollut liian luottavainen ja sinisilmäinen. Ja ainakin tähän feikkiystävään välini ovat viilentyneet huomattavasti. Hän ei ole oikeastaan ollenkaan osallinen elämääni enää, jotain pinnallista ja yleistä asiaa voin hänen kanssaan puhua, mutta en jaa mitään salaisuuksia hänen kanssaan, en kerro hänelle mistään mitään enkä ole kiinnostunut hänen asioistaan ollenkaan.

Koetko silti yhä saavasi hänen seurastaan irti jotakin? Vai tuntuuko vaikealta nähdä häntä esimerkiksi jossain porukassa?

Olemme samassa työpaikassa, joten tapaamme edelleen oikeastaan päivittäin - ja useimmiten porukassa. En hakeudu hänen seuraansa varsinkaan olemaan kaksin - minulla ei oikeastaan ole hänelle mitään asiaa. Hän kyllä toisinaan kyselee minulta asioistani ja harmittelee, että ei ole oikein ollut aikaa jutella kunnolla. Ei minusta ole vaikea olla hänen seurassaan, ja sellainen rupattelu kyllä sujuu ja sopii oikein hyvin - en vain luota häneen enää yhtään syvemmin.

Minä en enää ole tämän ihmisen kanssa tekemisissä, mutta hänen ajattelemisensa tuntuu yhä vuosien päästäkin hämmästyttävän vaikealta. Tunnen jopa raivoa häntä kohtaan. En oikein tiedä mikä auttaisi käsittelemään tätä pettymystä.

Luulin henkilöä jollen ainoaksi "oikeaksi" ystäväkseni, niin ainakin sydänystäväksi. Lainasi milloin milläkin verukkeella vuosien mittaan multa lähemmäs kuusi tonnia rahaa. Olin hyvätuloinen tuolloin, eipä siinä mitään, hän taas ei, elämänhallinta oli vähän kortilla. Kun itse sairastuin ja olisin edes osan summasta tarvinnut takaisin, muuttui ääni kellossa kokonaan. Välithän siinä meni poikki, kun henkilö alkoi väittää allekirjoitetuista papereista huolimatta, ettei ole koskaan multa mitään saanut. Uskomaton tapaus.

Nykyisin mulla on kaikki hyvin, ja tämä entinen ystävä on ilmeisesti kääntänyt elämänsä parempaan suuntaan, hyvä hänelle. On äiti isolla Ä:llä ja marttyyri sitäkin suuremmalla M:llä. Nauratti kovasti, kun hän oli ilmeisesti pannut mun nimeni CV:hensä suosittelijana vaikka emme ole vuosiin pitänyt mitään yhteyttä. Kolme on toistaiseksi soittanut ja hakijasta kysellyt, ja olen täysin rehellisesti puhunut suuni puhtaaksi. Ei ilmeisesti ole paikat auennut. Karma's a bitch, bitch. :D

Mutta vakavammin, kyllä vaikutti. En enää ota ihmisiä noin lähelle, enkä ainakaan noin sinisilmäisesti. Tuntuu pahalta, miten kyyninen saatan välillä olla. Ja kyllä muistuu mieleen harva se päivä, vaikka asiassa en vellokaan. Tietyt asiat ja tarpeeksi huonot ihmiset vain jättää aika pysyvät jäljet.

Ja tätänykyä hyödynnän itse tuota männävuosien virheystävää omalla tavallani. Aina kun ei tee mieli esimerkiksi imuroida tai silittää tai lähteä lenkille, saati sitten kohdata jotakin epämiellyttävää tilannetta/henkilöä töissä, muistelen kyseistä tyyppiä, ja se ylihumahtava raivon tunne antaa energiaa saada mitä tahansa tehtyä hymyissä suin. :D Joten kiitti... kai. :D

Olisko virallinen termi näille nyt sit vaikka "motivaatiomulkku"? :-D

Vierailija kirjoitti:

Olisko virallinen termi näille nyt sit vaikka "motivaatiomulkku"? :-D

Tuo kyllä kuvaa hyvin kyseisiä ihmisiä! Aivan loistava idea hyödyntää noita omia negatiivisia tunteita tuolla tavoin!

Jälkikäteen tosiaan toisinaan miettii sitä, että olisiko ystävyys toiminut paremmin jos olisi siinä tai tässä asiassa toiminut toisin. Mutta ei oikeasti tule kovin paljon mieleen sellaisia asioita. Sitä kun ihan tosissaan yritti olla hyvä ystävä ja aina kysyä myös ystävän mielipiteitä jos jotain yhteistä tekemistä suunniteltiin. Olihan se vähän hankalaa, ettei toinen oikein tahtonut saada usein suutaan auki, mutta silti ystävänkin mielipidettä yritti joka kerta kyselemällä selvittää eikä vain itse määräillyt että tehdään näin ja noin. Ilmeisesti hyvin pahasti itsensä kanssa jumissa olevan ihmisen kanssa ei tätä paremmin toimivaa ystävyyttä olisi ollut mahdollista syntyä. Silti jälkikäteen on hyvin vaikea olo tästä "ystävyydestä". Sitä miettii, että miten ihmeessä sitä olisi kaikista ystävän positiivisista sanoista ja yhteydenotoista voinut ymmärtää sen, ettei kaikki ole kunnossa. Ei mitenkään. Sitä vain sattui käymään huono tuuri ja tutustui vahingossa aivan vääränlaiseen ihmiseen. Todennäköisesti myös monella muullakin olisi ihmissuhde hänen kanssaan lopulta ajautunut umpikujaan, jos toisella kerran on tapana vuosia pantata ajatuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta vakavammin, kyllä vaikutti. En enää ota ihmisiä noin lähelle, enkä ainakaan noin sinisilmäisesti. Tuntuu pahalta, miten kyyninen saatan välillä olla. Ja kyllä muistuu mieleen harva se päivä, vaikka asiassa en vellokaan. Tietyt asiat ja tarpeeksi huonot ihmiset vain jättää aika pysyvät jäljet.

Aivan totta. Yhä vain silti harmittaa. Hyvin olisi voinut elää elämäänsä ilman tällaistakin kokemusta.

Nosto.