Mistä voimia mt potilaan vanhemmille?

Seurakunnasta saa ainakin henkistä tukea vaikeisiin elämäntilanteisiin.

Onko potilaan lääkitys varmasti kunnossa?

Vierailija kirjoitti:

Seurakunnasta saa ainakin henkistä tukea vaikeisiin elämäntilanteisiin.

Sieltä ei saa kuin tekopyhää tukea ja lisää mielenterveys ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Onko potilaan lääkitys varmasti kunnossa?

Sitä en tiedä, mutta hän käyttää päihteitä lisäksi eikä niitä saisi käyttää.

En seurakuntaan halua tukeutua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen lapsemme on sairastunut mt ongelmiin ja diagnoosi kertoo, että loppuelämän saa elää ongelmien kanssa.

Käytös on sellaista, että me koko perhe ja lähisuku kärsimme syvästi eikä hän ota huomioon kuin oman parhaansa.

Onko vertaistukea esim netissä?

Tuntuu kaikkien elämä tuhoutuvan ja apua on vaikea pienellä paikkakunnalla lähteä hakemaan.

No sitä apua on vaan lähdettävä hakemaan.

Itse kun kävin psykiatrian poliklinikalla niin siellä järjestettiin tapaamisia, tukea ja vertaistoimintaa myös mielenterveyskuntoutujan omaisille ja läheisille. Niistä ilmoiteltiin ihan julisteinkin aulassa ym. Kannattaa olla yhteydessä oman alueesi psykiatrian poliklinikalle eikä varmasti olisi haittaa siitäkään, että kävisit itsekin jonkun juttusilla muutaman kerran. Varmasti kaikkien etu olisi se, että ei tapahtuisi dominoefektiä ja läheisetkin menetä voimiaan. Usko pois että tekee hyvää saada jutella jonkun puolueettoman ammattilaisen kanssa omista huolistaan, tunteistaan ja murheistaan. Kun sen teet hyvissä ajoin, niin ei pakka leviä käsiin. Heillä on kuitenkin laajasti kokemusta myös sairastuneen lähipiiristä vaikka edes välillisesti. Monet terapeutit myös antavat potilaan perheenjäsentekin tulla välillä mukaan käynneille (kai lapsesi käy terapiassa?).

Vaikka paikkakunta on pieni, niin nyt ei auta kuin niellä se perisuomalainen häpeä ja mennä rohkeasti sinne missä ammattilaiset apua antavat. Häpeilyn vuoksi ei kannata heittää hommaa menemään, vaan ammennat rohkeutesi vaikka äidinrakkaudesta. Apua saa kyllä, kun sitä uskaltaa pyytää.

Tutustu myös Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n verkkosivuun https://finfami.fi/

Pahimpina hetkinä voi soittaa myös kriisipuhelimeen, joka päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 9.00– 07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.

Tsemppiä niin sinulle kuin lapsellesi ja koko lähipiirille! Hyvä että otit asian heti puheeksi ja avasit suusi, siitä se lähtee! Yksin ei tarvitse näitä taakkoja kantaa. Kaunista kesää kaikesta huolimatta! <3

Vierailija kirjoitti:

Itse kun kävin psykiatrian poliklinikalla niin siellä järjestettiin tapaamisia, tukea ja vertaistoimintaa myös mielenterveyskuntoutujan omaisille ja läheisille. Niistä ilmoiteltiin ihan julisteinkin aulassa ym. Kannattaa olla yhteydessä oman alueesi psykiatrian poliklinikalle eikä varmasti olisi haittaa siitäkään, että kävisit itsekin jonkun juttusilla muutaman kerran. Varmasti kaikkien etu olisi se, että ei tapahtuisi dominoefektiä ja läheisetkin menetä voimiaan. Usko pois että tekee hyvää saada jutella jonkun puolueettoman ammattilaisen kanssa omista huolistaan, tunteistaan ja murheistaan. Kun sen teet hyvissä ajoin, niin ei pakka leviä käsiin. Heillä on kuitenkin laajasti kokemusta myös sairastuneen lähipiiristä vaikka edes välillisesti. Monet terapeutit myös antavat potilaan perheenjäsentekin tulla välillä mukaan käynneille (kai lapsesi käy terapiassa?).

Vaikka paikkakunta on pieni, niin nyt ei auta kuin niellä se perisuomalainen häpeä ja mennä rohkeasti sinne missä ammattilaiset apua antavat. Häpeilyn vuoksi ei kannata heittää hommaa menemään, vaan ammennat rohkeutesi vaikka äidinrakkaudesta. Apua saa kyllä, kun sitä uskaltaa pyytää.

Tutustu myös Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n verkkosivuun https://finfami.fi/

Pahimpina hetkinä voi soittaa myös kriisipuhelimeen, joka päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 9.00– 07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.

Tsemppiä niin sinulle kuin lapsellesi ja koko lähipiirille! Hyvä että otit asian heti puheeksi ja avasit suusi, siitä se lähtee! Yksin ei tarvitse näitä taakkoja kantaa. Kaunista kesää kaikesta huolimatta! <3

Kiitos ja näinhän se on, mutta vielä eI pystytä hakeutumaan palveluihin julkisesti.

En sairautta häpeä vaan tekoja mitä tekee.

Juupa juu ei Suomessa diagnosoida mitään hiipivää skitsofreniaa mikä olisi koko elämän pilaava. Äärimmäisssä tapauksissa ei lääkkeet toimi, mutta siinä kohtaa on vanhemmat hakannneet tai oltu sodassa. Lääkkeet on keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Juupa juu ei Suomessa diagnosoida mitään hiipivää skitsofreniaa mikä olisi koko elämän pilaava. Äärimmäisssä tapauksissa ei lääkkeet toimi, mutta siinä kohtaa on vanhemmat hakannneet tai oltu sodassa. Lääkkeet on keksitty.

Tarkoitin ettei parannusta itse taudista ole luvassa, mutta tiedän lääkkeiden auttavan ja siltikin hoitojaksoja on tulossa eli kyllä tämä ikuinen seuralainen taitaa olla.

Häpeä on sitten se teidän perheen ongelma. Jos ette itse opi hyväksymään tilannetta ja hakemaan apua pikaisesti, ei sitten kannata valittaa, että kaikki kaatuu käsiin. Joskus se häpeä on vain nieltävä. Ajatelkaa ennemmin niin, että lapsen sairaus saa tekemään asioita joita ei terveenä tekisi. Eihän se teidän tekonne ole. Pitääkö näyttää päälle päin parempaa kuin mitä on?

Yhteys mt-poliklinikalle ja kysytte miten toimitte. Aika usein  tällaisissa ongelmissa potilas ei itse tajua ongelmiaan, joten ei itse välttiskykene pyytään apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juupa juu ei Suomessa diagnosoida mitään hiipivää skitsofreniaa mikä olisi koko elämän pilaava. Äärimmäisssä tapauksissa ei lääkkeet toimi, mutta siinä kohtaa on vanhemmat hakannneet tai oltu sodassa. Lääkkeet on keksitty.

Tarkoitin ettei parannusta itse taudista ole luvassa, mutta tiedän lääkkeiden auttavan ja siltikin hoitojaksoja on tulossa eli kyllä tämä ikuinen seuralainen taitaa olla.

Toki kaksisuuntaisessa ja skitsofreniassa voi olla loppuelämän lääkitys, mutta ei satunnaisesti joudu osastolla. Onko provo vai oletko vain tietämätön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko potilaan lääkitys varmasti kunnossa?

Sitä en tiedä, mutta hän käyttää päihteitä lisäksi eikä niitä saisi käyttää.

En seurakuntaan halua tukeutua.

Ap

SPR:llä voi olla tukitoimintaa, tutustu alueesi SPR:n toimintaan mitä heillä on tarjota.

Omaishoitajana pidän SPR:n tukitoimintaa paljon ihmisläheisempänä ja parempana kuin Omaishoitajien liiton ja järjestöjen toimintaa.

Miten onko mahdollisuutta saada laitospaikkaa sairaalle missä on ammattitaitoinen hoitohenkilökunta, tänään yritetään kaikki sairaat tunkea kotiin omaisten hoidettavaksi.

Omaiset väsyy ja palaa loppun mutta siitä ei kukaan välitä.

Nämä vertaistukihommat on vähän niin ja näin, avun ehkä joku saa mutta ei se arkea muuksi muuta, ongelmat ei minnekään katoa tyhjällä sanahelinällä.

Tehkää kaikkenne että saisitte hoitopaikan sairaalle, poltatte vaan itsenne loppuun.

Pk-seudulla FinFami on hieno järjestö mt-ongelmaisten omaisille, myös mt-kuntoutujille itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Häpeä on sitten se teidän perheen ongelma. Jos ette itse opi hyväksymään tilannetta ja hakemaan apua pikaisesti, ei sitten kannata valittaa, että kaikki kaatuu käsiin. Joskus se häpeä on vain nieltävä. Ajatelkaa ennemmin niin, että lapsen sairaus saa tekemään asioita joita ei terveenä tekisi. Eihän se teidän tekonne ole. Pitääkö näyttää päälle päin parempaa kuin mitä on?

Yhteys mt-poliklinikalle ja kysytte miten toimitte. Aika usein  tällaisissa ongelmissa potilas ei itse tajua ongelmiaan, joten ei itse välttiskykene pyytään apua. 

Ymmärtäisin häpeän olevan luonnollinen reagtio reagoida pettymyksiä joita tulee, kun elämä mullistuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juupa juu ei Suomessa diagnosoida mitään hiipivää skitsofreniaa mikä olisi koko elämän pilaava. Äärimmäisssä tapauksissa ei lääkkeet toimi, mutta siinä kohtaa on vanhemmat hakannneet tai oltu sodassa. Lääkkeet on keksitty.

Tarkoitin ettei parannusta itse taudista ole luvassa, mutta tiedän lääkkeiden auttavan ja siltikin hoitojaksoja on tulossa eli kyllä tämä ikuinen seuralainen taitaa olla.

Toki kaksisuuntaisessa ja skitsofreniassa voi olla loppuelämän lääkitys, mutta ei satunnaisesti joudu osastolla. Onko provo vai oletko vain tietämätön?

Nähtävästi olen sitten tietämätön, mutta kyllä meille on annettu ymmärtää jatkossa olevan osastojaksoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko potilaan lääkitys varmasti kunnossa?

Sitä en tiedä, mutta hän käyttää päihteitä lisäksi eikä niitä saisi käyttää.

En seurakuntaan halua tukeutua.

Ap

SPR:llä voi olla tukitoimintaa, tutustu alueesi SPR:n toimintaan mitä heillä on tarjota.

Omaishoitajana pidän SPR:n tukitoimintaa paljon ihmisläheisempänä ja parempana kuin Omaishoitajien liiton ja järjestöjen toimintaa.

Miten onko mahdollisuutta saada laitospaikkaa sairaalle missä on ammattitaitoinen hoitohenkilökunta, tänään yritetään kaikki sairaat tunkea kotiin omaisten hoidettavaksi.

Omaiset väsyy ja palaa loppun mutta siitä ei kukaan välitä.

Nämä vertaistukihommat on vähän niin ja näin, avun ehkä joku saa mutta ei se arkea muuksi muuta, ongelmat ei minnekään katoa tyhjällä sanahelinällä.

Tehkää kaikkenne että saisitte hoitopaikan sairaalle, poltatte vaan itsenne loppuun.

Kiitos, on osastolla ollutkin ja nyt kokeilee itsenäistä elämää eikä hyvälle näytä.

Ap

Monesti psyykkisistä ongelmista kärsivät käyttäyvät erikoisesti. Ehkä se on heidän tapansa tuoda tunteitaan esille omalla persoonallisella tavallaan. Se voi tuottaa ympäristölle häpeää. Siinäkään ei ole mitään hävettävää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko potilaan lääkitys varmasti kunnossa?

Sitä en tiedä, mutta hän käyttää päihteitä lisäksi eikä niitä saisi käyttää.

En seurakuntaan halua tukeutua.

Ap

SPR:llä voi olla tukitoimintaa, tutustu alueesi SPR:n toimintaan mitä heillä on tarjota.

Omaishoitajana pidän SPR:n tukitoimintaa paljon ihmisläheisempänä ja parempana kuin Omaishoitajien liiton ja järjestöjen toimintaa.

Miten onko mahdollisuutta saada laitospaikkaa sairaalle missä on ammattitaitoinen hoitohenkilökunta, tänään yritetään kaikki sairaat tunkea kotiin omaisten hoidettavaksi.

Omaiset väsyy ja palaa loppun mutta siitä ei kukaan välitä.

Nämä vertaistukihommat on vähän niin ja näin, avun ehkä joku saa mutta ei se arkea muuksi muuta, ongelmat ei minnekään katoa tyhjällä sanahelinällä.

Tehkää kaikkenne että saisitte hoitopaikan sairaalle, poltatte vaan itsenne loppuun.

Kiitos, on osastolla ollutkin ja nyt kokeilee itsenäistä elämää eikä hyvälle näytä.

Ap

Voimia teille.