Kerronpa teille top 5 miksi mökkeily on persiistä
1. Ulkohuussi. Minua yksinkertaisesti etoo käydä pyllistämässä paskanhajuisessa kopissa hyttysten syödessä persposkiani. Vielä menkat siihen päälle niin vituttaa viisi kertaa enemmän.
2. Järvivedellä peseytyminen. Ensin menee puoli tuntia siihen että sekoittaa paljussa kuumaa ja kylmää vettä saadakseen sopivaa pesuvettä. Sitten yrittää kauhoa toisella kädellä vettä ja hangata hanuria toisella. Peseytymisen jälkeen kun on oikein kuivatellut itsensä huomaa hiusten olevan kuitenkin limaiset järviveden jäljiltä vaikka kuinka olisi kuurannut.
3. Mökin haju vaatteissa. Tätä ei yleensä huomaa paikan päällä, mutta viimeistään kotiovella muistaa taas haisevansa maakellarilta ja kaikki vaatteet on heitettävä välittömästi pesukoneeseen. Keinokuituista takkia tuuletin viimeksi toista viikkoa ulkona, kun haju oli niin tiukassa.
4. Etäisyys sivistyksestä. Pieninä annoksina hevonkuusessa lomailu voi olla ihan virkistävää, mutta kyllä viikko korvessa tekee jo hulluksi, kun ei näe ketään muita ihmisiä kuin omia matkaseuralaisiaan, kun pelkkä kauppaanlähtökin on jo niin iso proseduuri välimatkan takia, että se sijoitetaan joko lomailun alkuun tai loppuun.
5. Siivous. Minulla on kotona pyykinpesukone, astinpesukone ja imuri ihan siitä syystä, että nyrkkipyykki, tiskaus ja lattian luutuaminen on inhottavaa puuhaa. Hyvästä ruoasta nauttiminen menee yksinkertaisesti pilalle, kun tietää että heti ruoan jälkeen alkaa tiskisirkus ja se jumalaton vesien löträäminen.
Kyllä se on tällä elämänkokemuksella jo todettava, että en ole mökki-ihmisiä. Kavereilta tulee kesäisin kutsuja mökeille ja pääosin niistä kieltäydyn, koska en kestä mökkeilyä alkeellisissa olosuhteissa, enkä tietenkään kehtaa alkaa kartoittaa mökkien varustelutasoa kutsun yhteydessä. Sitten välillä tulee näitä heikkoja hetkiä jolloin vastaan mökkikutsuihin myöntävästi, ja kun vihdoin pääsen kotiin näiltä kärsimysleireiltä, vannon aina että ei enää ikinä. Paras kai varata jo nyt ensi juhannukseksi jokin ulkomaanmatka, etten vain erehdy jälleen kerran metsän keskelle, koska niin "kuuluu" tehdä.
Kommentit (49)
Kyllä minä ymmärrän kesämökin viehätyksen. Tosin kyllä sähköt täytyy olla, jotta ei ihan kynttilänvalossa tarvitse kyhjöttää. Onhan kaupunki asunnossa oma viehätyksensä kun kaikki on niin helppoa, mutta kyllä minä nautin ihan luonnosta mökillä. Veden äärellä rantasaunaa sytyttäessä, lintujen laulaessa kaikkoaa kiire ja stressi. Ei minua haittaa että käsin on tiskattava, sekin on oikein rauhoittavaa. Tosin meille tulee vesi keittiöön kaivosta ja sähköjen vuoksi vielä lämmin vesi. Saunamökkiin joudun kantamaan veden, mutta kiuaspata lämmittää sen.
Eihän siellä kesämökillä yleensä olla kuin kesäisin. Itse viihdyn n 1,5 kk yleensä mökillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan maalla ja sisällä kompostoiva käymälä ja ulkona puusauna jonne kannetaan vesi. Talo haisee vanhalle. Jotenkin vaan selvitään. Mites muuten asuisi?.. Kerrostaloko on vaihtoehto?
Minäkin olen koko ikäni asunut maalla enkä ole koskaan asunut asunnossa, jossa olisi kompostoiva käymälä. Omakotitaloja vesivessoilla on ihan maaseudullakin ollut jo ainakin sen 37 vuotta, jonka olen elänyt.
No me vaihdettiin vesivessa kompostoivaan käymälään n. 5 vuotta sitten..
Aha. Tuo kommentti oli tuolle, jonka mielestä ainoa vaihtoehto kompostoivalle käymälälle on kerrostalo.
Eihän ollut.
Sitä vaan että voi se olla kummallista tulla Hämeenkadun yksiöstä minkään laiseen vanhempaan taloon.
Kaikki muu mökkeilyssä ok, mutta ulkohuussi on ikävä.
Itse herään yleensä kerran yöllä vessaan ja on todella ikävä pukea vaatetta päälle ja lähteä ulos huussiin. Sellaisen happihyppelyn jälkeen vaikea saada uudestaan unta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kyllä ihmettelen näitä ihmisiä, jotka ihan tahtomattaan ja vahingossa joka kesä ajautuvat jonnekin mökille, vaikkeivät sinne halua. Itse en ole näihin aikuisiällä joutunut kuin joidenkin juhlien takia. Ja niistäkin on halutessaan päässyt yöksi kotin.
Se on sitä kaverisuhteiden ylläpitämistä ja vastavuoroisuutta.
Eikö niitä kaverisuhteita saa pidettyä yllä siellä omalla asunnolla tai päiväsaikaan kyläilemällä? En kyllä keksi yhtäkään omaa kaverisuhdetta, jossa olisi pakko olla päivätolkulla hyttysten syötävänä. Kaikki kaverini ovat suuren osan vuodesta kotonaan eivätkä loukkaannu, jos niiden parin lomaviikon aikana teen jotain muuta kuin hengailen mökillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan maalla ja sisällä kompostoiva käymälä ja ulkona puusauna jonne kannetaan vesi. Talo haisee vanhalle. Jotenkin vaan selvitään. Mites muuten asuisi?.. Kerrostaloko on vaihtoehto?
Minäkin olen koko ikäni asunut maalla enkä ole koskaan asunut asunnossa, jossa olisi kompostoiva käymälä. Omakotitaloja vesivessoilla on ihan maaseudullakin ollut jo ainakin sen 37 vuotta, jonka olen elänyt.
No me vaihdettiin vesivessa kompostoivaan käymälään n. 5 vuotta sitten..
Aha. Tuo kommentti oli tuolle, jonka mielestä ainoa vaihtoehto kompostoivalle käymälälle on kerrostalo.
Eihän ollut.
Sitä vaan että voi se olla kummallista tulla Hämeenkadun yksiöstä minkään laiseen vanhempaan taloon.
"Mites muuten asuisi? Kerrostaloko on vaihtoehto?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kyllä ihmettelen näitä ihmisiä, jotka ihan tahtomattaan ja vahingossa joka kesä ajautuvat jonnekin mökille, vaikkeivät sinne halua. Itse en ole näihin aikuisiällä joutunut kuin joidenkin juhlien takia. Ja niistäkin on halutessaan päässyt yöksi kotin.
Se on sitä kaverisuhteiden ylläpitämistä ja vastavuoroisuutta.
Eikö niitä kaverisuhteita saa pidettyä yllä siellä omalla asunnolla tai päiväsaikaan kyläilemällä? En kyllä keksi yhtäkään omaa kaverisuhdetta, jossa olisi pakko olla päivätolkulla hyttysten syötävänä. Kaikki kaverini ovat suuren osan vuodesta kotonaan eivätkä loukkaannu, jos niiden parin lomaviikon aikana teen jotain muuta kuin hengailen mökillä.
Isoäitini on pyytänyt 350 kilometrin päässä olevalle mökilleen kylään viimeiset viisi vuotta. Viidennellä kerralla ei ihan oikeasti enää kehtaa sanoa että "en ehdi", ja autottomana minun mökkireissuni päättyy tasan silloin, kun isäntäväen auto starttaa pihasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen pitäisi nuoruudessaan olla ainakin vähän aikaa työssä, jossa toimenkuvaan kuuluu tiskaaminen ja siivoaminen nopeasti ja tehokkaasti tiukassa aikataulussa.
Olen ikuisesti kiitollinen tästä kokemuksesta. Ei mene aikaa löträämiseen, kun on tekniikka hallussa :D
Joo ja itse olen kiitollinen siitä että olen nuoruudessani työskennellyt asiakaspalvelualalla niin en pelkää aikuisenakaan ihmiskontakteja. Miten liittyy mihinkään? Ei tiskaaminen ole nopeampaa kuin astioiden laitto astianpesukoneeseen, ja jos ei tykkää tiskata niin ei tykkää.
Kaikilla mökeillä ei ole tiskikonetta.

Eikös se ollut vähän niin kuin koko jutun pointti...?
Se on sitä kaverisuhteiden ylläpitämistä ja vastavuoroisuutta.