Kuinka introvertit oikein muodostatte ystävyys/parisuhteita?

En muodostakaan.

Ystäviä ei kauheasti ole, mutta en kaipaakaan niitä. Ahdistaa aina jos tulee kyläkutsu, en yksinkertaisesti viihdy ihmisten kanssa, yksin/perheen kanssa on paras olla.

Olen avioliitossa, miehen kanssa viihdyn kyllä hyvin. Mutta mitään isoja porukoita en kaipaa.

2 ystävää on mukana ollut jo lapsuudesta saakka ja suhteemme on sisarusluonteinen. Puolisoa ei ole ollut 15 vuoteen enkä koe tarvettakaan.

2, olet parisuhteessa, miten löysitte toisenne?

Jos saan kysyä.

Lukeudun sosiaalisesti lahjakkaisiin introvertteihin, joten ihmissuhteiden muodostaminen käy halutessani helposti. Parisuhde ekstrovertin kanssa on osoittautunut taas hyväksi ratkaisuksi. Kumppaninalla on paljon harrastuksia ja kavereita joiden kanssa huseerata. Minä saan sillä välin olla rauhassa ☺

Todella huonosti. Juuri, kirjaimellisesti pari minuuttia sitten, mietin, taas kerran, miksi se on minulle niin vaikeaa. Joku palikka päästä puuttuu, en vain ymmärrä ystävyys- tai seurustelusuhteiden muodostamisesta yhtään mitään. Olen vain. Varmasti kuolen tähän yksinäisyyteen.

Mä oon sen verran introvertti, etten kaipaa tai halua ystäviä. Mieheni olen löytänyt nuorempana baarista. Mulla ei kyllä ole tietääkseni puutteita sosiaalisissa taidoissa, tykkään satunnaisesti jutella tuntemattomien kanssa ja lapsuudenperheeseeni olla yhteyksissä, mutta enempään ei vain ole kiinnostusta. Olen kyllä enemmän kuuntelija enkä osaa keksiä keskusteluaiheita.

Samalla tavalla introvertit muodostavat parisuhteet ja ystävyyssuhteet kuin muutkin ihmiset. Useimmat introvertit ovat ihan kykeneviä juttelemaan ja viettämään aikaa ihmisten kanssa. He vain eivät halua tehdä sitä niin usein kuin ekstrovertit ja he tarvitsevat lepoaikaa ihmisten kanssa olemisesta. Ollessaan ihmisten kanssa introvertit ovat ihan samanlaisia kuin muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla introvertit muodostavat parisuhteet ja ystävyyssuhteet kuin muutkin ihmiset. Useimmat introvertit ovat ihan kykeneviä juttelemaan ja viettämään aikaa ihmisten kanssa. He vain eivät halua tehdä sitä niin usein kuin ekstrovertit ja he tarvitsevat lepoaikaa ihmisten kanssa olemisesta. Ollessaan ihmisten kanssa introvertit ovat ihan samanlaisia kuin muutkin.

Tämä on totta. Enemmän on merkitystä sosiaalisilla taidoilla kuin sillä, onko introvertti tai ekstrovertti. Introverttiys ei missään nimessä sulje pois hyviä sosiaalisia taitoja.

Hakeuduin koulutukseen, jossa lähes kaikki opiskelutoverini ovat enemmän tai vähemmän introverttejä. Sain nopeasti pari kaveria oikeastaan tekemättä mitään aloitteita, olin vain ystävällinen kun joku otti kontaktia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla introvertit muodostavat parisuhteet ja ystävyyssuhteet kuin muutkin ihmiset. Useimmat introvertit ovat ihan kykeneviä juttelemaan ja viettämään aikaa ihmisten kanssa. He vain eivät halua tehdä sitä niin usein kuin ekstrovertit ja he tarvitsevat lepoaikaa ihmisten kanssa olemisesta. Ollessaan ihmisten kanssa introvertit ovat ihan samanlaisia kuin muutkin.

Tämä on totta. Enemmän on merkitystä sosiaalisilla taidoilla kuin sillä, onko introvertti tai ekstrovertti. Introverttiys ei missään nimessä sulje pois hyviä sosiaalisia taitoja.

Introvertillä on vieläpä ystävyyssuhteita ajatellen se hyvä piirre, että mielellään kuuntelee. 

Harva ihminen on 100 % intro- tai ekstrovertti. Useimmat ihmiset eivät ole myöskään 24/7 hiljaisia tai puheliaita tai sosiaalisia tai epäsosiaalisia. On työminää ja kotiminää. Töissä pidättyväinen voi olla vapaa-ajalla todella sosiaalinen... tai toisinpäin.

Mun kaverit ja seurustelukumppanit on ollut järestään ekstroverttejä.

Suhteet ovat muodostuneet aina saman kaavan mukaan eli ollaan päädytty kahdestaan johonkin tilanteeseen ja olen uskaltanut olla avoin ja puhelias.

t. intro-mies

Ystävyyssuhteita en haluakaan muodostaa, mutta päädyin parisuhteeseen ekstrovertin miehen kanssa. Nyt olemme naimisissa.

Homma hoitui niin että kauheasti hikoilutti olla hänen lähellään, päässä pyöri ja olin varmasti noloin ja pöhköin deittikumppani vuosiin. Kuvittele vaikka frendien Chandler.

Jotenkin vaan sitä on silti ajatusmaailma samanlainen mieheni kanssa, siksi tultiin juttuun, vaikka hän tykkääkin ihmisistä ja on sosiaalinen.

Ystävyyssuhteita en kaipaa ollenkaan. Minulla on yksi hyvä ystävä ja se riittää. Olimme aikoinaan samalla luokalla yläasteella ja lukiossa ja jotenkin vaan ajauduimme toistemme seuraan silloin kouluaikana, vaikkemme vielä silloin tienneet koko introverttiydestä. Meillä on samanlaiset jutut ja kiinnostuksenkohteet, uskontoa myöten. Nyt meillä on välimatkaa useita satoja kilometrejä, eikä se haittaa kumpaakaan. Pidetään yhteyttä kun siltä tuntuu. Jos ei toisesta kuulu aikoihin mitään, ymmärrämme hyvin, että nyt on erakoitumisvaihde päällä ja kuulumisia vaihtuu sitten kun ollaan taas kumpikin saatu tankattua yksinäisyyttä tarpeeksi.

Kaverisuhteita muodostuu väkisinkin kun on jossain sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa kuten työelämässä, harrastuksessa, lasten harrastuksessa, miehen kavereiden vaimot.. Mutta ei niistä tule sen syvällisempää koskaan, kunhan jutustellaan kun satutaan samaan paikkaan samaan aikaan. Olen kuitenkin aika taitava sosiaalisessa kanssakäymisessä. En siis mökötä hiljaa jossain nurkassa ahdistuneena, vaan olen muiden mukana yhtä paljon kuin ekstrovertitkin silloin kun se on välttämätöntä.

Parisuhteita olen muodostanut, mutta ainoa pitempi suhde on onnistunut vain ambivertin kanssa. Ekstrovertit kaipasivat koko ajan sitä, että osallistuisin kaikkeen yhtäpaljon ja olisin mukana milloin missäkin kissanristiäisissä tai että pitäisi tutustua ihmisiin. Introvertteja miehiä en olekaan tavannut koskaan, olis voinut olla mielenkiintoinen kokemus. Nykyinen mieheni on ambivertti, eli hän on hyvin ulospäinsuuntautuva ja sosiaalinen, mutta ymmärtää myös yksinolemisen päälle. Hän on mielellään menossa ja hänellä on paljon ystäviä ja tuttavia, mutta kotiin hän ei oikein halua ketään kutsua. Tämä on minulle ihan fine, mies menee menojaan, minä saan silloin nauttia yksinolostani ja kun mies on kotona, voimme olla keskenämme rauhassa.

Helpoiten ystävystyn sellaisten kanssa joilla on paljon omaa elämää ja muitakin kavereita. Tällöin se että haluan välillä vetäytyä ja levätä ei tuo ystävän elämään mitään katkoksia, vaan hän voi todeta: jaaha, et siis tule tällä kertaa mukaan,, no problem.

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin "palstaintroverit" joilla monilla tuntuu olevan myös puutetta sosiaalisissa taidoissa ja tietynlaista negatiivista suhtautumista ihmisiin ylipäätään. Oman kokemukseni mukaan minun on aina pitänyt olla todella sosiaalinen, eläväinen ja mukavaa seuraa, jos olen halunnut lähentyä ihmisten kanssa. Siis paljon sosiaalisempi kuin olen yleensä luonnostaan. Haluaisin oppia muodostamaan suhteita rauhallisemmin, mutta en omasta kokemusmaailmasta käsitä miten se tapahtuu.

Ensinnäkin osaan myös lukea ihisiä joita näen josta syystä vihaan puhelinkommunikaatiota ja netin kautta juttelua feikkinä pelleilynä jossa kaikki vaan sattumanvaraista höpölöpöä. Toinen on aitous ja ennenkaikkea brutaali rehellisyys enkä ole muuttumassa mihinkään ainakaan nopeasti ku selvitän itselleni mitä mietä oikein olen jostain ja pysyn siinä "ikuisesti".

Jos joku pitää vastausta epäkorrektina totean vaan ettei ois sitten kannattanu kysyä.

Niijoo ja paljon tarinoita, vähän niinku semmoinen satusetä. Ja kysyttäessä tarinan todenperäisyydestä olenkin sanonut ettei tarinan tarvitse olla täysin totta kunhan ei valehtele. Tuossa oli muuten kaksoismerkitys, ja parhaimmillaanhan kaksoismerkitykset toimivat jos molemmat on yhtä totta :p

Minulle on kerrottu että olen kuin ikuinen järkyhtämätön vuori keskellä merta joka ei koskaan muutu ja siten ihanan luotettava ja helposti lähestyttävä.

Mut joo kavereista ei ole koskaan ollu pulaa, enemmänkin tunkua kunnes on ollut tarve paeta.

En ole mielelläni ihmisten kanssa tekemisissä. Ei vois vähempää kiinnostaa. Pakon edessä pystyn kääntämään sosiaalisuuden päälle ja käyttäytymään seurallisemmin. Naimisiin päädyin kun ihastunut ekstrovertti mies jaksoi tarpeeksi sitkeästi piirittää.

Mmm. Eikös tämä ole oikeastaan asperger-ketju?

En käsitä stereotyyppisiä ekstroverttejä, mutten myöskään voi käsittää miten joku ei voi koskaan kaivata ystävien seuraa???