Ponnistamisen tarve jo avautumisvaiheessa
Hei,
Onko kellään muulla kokemuksia siitä, että tulee valtava ponnistamisen tarve jo avautumisvaiheessa? Ja onko käsitystä siitä kuinka yleistä se on?
Nyt uuteen synnytykseen valmistautuessa olen miettinyt aiempaa synnytystäni ja ihmettelen kovasti sitä valtavaa ponnistamisen tarvetta, joka tuli jo kun kohdunsuu oli alle 3 cm auki. En ollut aiemmin kuullutkaan tai sitten vaan sisäistänyt asiaa että niinkin voisi käydä. Vaati ihan hirveästi voimia olla menemättä siihen työntämiseen mukaan kun kohtu teki sitä valtavaa työntöä joka supistuksella. Onneksi juuri tähän hätään sain lopulta epiduraalin joka auttoi.
Seuraavassa synnytyksessä haluaisin pärjätä pidempään/kokonaan ilman puudutteita. Voiko tuon työnnättämisen yli siis päästä omin konstein vai onko kivunlievitys ainoa keino?
Kommentit (6)
Kiitos vinkistä. Itseasiassa minäkin kävin juuri äitiysjoogakurssin. Se oli kyllä oikein hyvä, mutta tätä asiaa siellä ei käsitelty, enkä silloin hoksannut kysyäkään. Pitää katsella löytyisikö mammajoogakirjoista jotain tähän liittyvää.
Jotain puhaltelevaa hengitystä kai tuohon hätään yleensä neuvotaan tai neuvottiin silloin synnytyksessäkin ja kai siitä jotain pientä apua oli siihen ettei ihan täysillä ponnistanut mukana. Se kohdun itsestään tekemä työntö oli kuitenkin niin automaattinen ja mielettömän voimakas, että ihmettelen miten sitä voisi mitenkään itse estää. Se tuntui suurinpiirtein siltä kuin joskus kun on oksennustaudissa eikä pysty millään hillitsemään sitä oksennuksen tuloa :O Mistäköhän se johtuu että se ponnistamisen tarve voi tulla liian aikaisin? Minulla käynnistyi synnytys täysin epäkypsässä tilanteessa (kohdunkaula kiinteä ja kaulaa jäljellä pari senttiä) vesien menolla ja epiduraaliin asti kipu oli yhtä helvettiä. Avautuminen tapahtui siis tuohon lähtötilanteeseen katsoen aika rajulla vauhdilla. Voisikohan olla jotain yhteyttä...?
Sitten varsinaisessa ponnistusvaiheessa en tuntenut yhtään minkäänlaista tarvetta ponnistaa. Suijui se ponnistaminen niinkin ihan hyvin, oikeastaan se oli parasta koko hommassa ja tuntui että sen osasin, vaikka melkein kaikki muu menikin " pieleen" .
Yksi asento, jota tuollaisessa tilanteessa suositellaan, on kontillaan peppu ylhäällä ja rinta maassa.
Takana kaksi synnytystä ja molemmissa avautumisvaiheessa on tullut kova ponnistamisen tarve. Esikoisen aikana en asiaa lainkaan ihmetellyt, ajattelin kuuluvan asiaan. Toistui kuitenkin kakkosen synnytyksessä -huomattavasti voimakkaampana!
Olo on todellakin sellainen kuin oksennustaudissa. Sanoinkin miehelle, että ellen saa pian ponnistaa, on PAKKO oksentaa. No, jotenkin vaan jaksoin " pidätellä" .
Esikoisella sain epiduraalin, kakkonen meni ilokaasun voimin. Minulla avautumisvaiheet olleet nopeita, toisen aikana ei puudutusta ehditty laittaa. Hyvin siis epiduraalin puutteesta huolimatta jaksoin tuota ponnistamisen tarvetta pidätellä, vaati vaan melkoista itsehillintää. ;)
nyt kakkosen kohdalla, johtuu kuulemma siintä että ne supistukset joissa se tunne tulee, laskevat vauvaa synnytyskanavassa...
en tiedä, mutta ihan järkeen käypää, miinulla niitä ei tullut joka supistuksella, vaan ehkä kahdessa kymmenestä..
tuo kuulostaa ihan hyvältä selitykseltä. Toivotaan että seuraavassa synnytyksessä ne ei tulisi ihan niin voimakkaana. Ihan hyvä tietää että jos sen takana on joku oikea syy niin sen kestääkin sitten ehkä paremmin. Kiitos muillekin kommenteista.
Itselläni ei ole kokemusta muuta kuin ihan vähän liian aikaisin tulevasta ponnistamisen tarpeesta (josta piti vaan hammasta purren selvitä), mutta kun kävin aikanani mammajoogan synnytysvalmennuksessa, siellä puhuttiin tuostakin asiasta, ja annettiin jotain esim. asentoja, joilla sitä ponnistamisen tarvetta voisi hillitä. En kyllä oikein muista mitä. Mutta sitä kautta voisi ainakin jotain apua saada, ja jos kerran haluaisit ilman puudutteita selvitä, niin ainakin itselleni mammajoogasta oli tosi paljon apua sitten tositoimissa : )