Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää onko ollut/onko hyvä vanhempi lapsellensa?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi selviää hengissä aikuiseksi ja jatkaa sukua.
Pidät siis narsistihirviövanhempaa hyvänä vanhempana sillä määrityksellä, että lapsi on selvinnyt hengissä aikuiseksi. Tai että vanhempi on ollut hyvä, lun lapsi jatkaa sukua, entä ellei saa lasta yrityksistä huolimatta. Mietipä vielä aivopierujasi.
No on sellainen parempi kuin vaikkapa muuten hyvä ja rakastava vanhempi, joka esim. uskontonsa takia kieltää sairaalta lapselta tarpeelliset hoidot, ja tämän takia lapsi kuolee. Tällaisiakin on.
Ja suvun jatkaminen on ihmisen tärkein tehtävä biologiselta kannalta. Siinä mielessä sukua jatkava lapsi on aina parempi kuin sellainen, joka ei lasta tee tai saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon itse kasvanut väkivaltaisessa ja ahdistavassa kodissa aika yksinäisenä ja laiminlyötynä. Kun nyt mietin, olenko omalle lapselleni kyllin hyvä äiti, kysyn itseltäni seuraavat kysymykset:
- Onko lapseni juuri nyt kylläinen, puhdas, turvassa ja saanut riittävästi lepoa?
- Olenko hellinyt tänään lastani?
- Olenko osoittanut tänään mielenkiintoa lapseni kiinnostuksen kohteita kohtaan?
- Olenko hymyillyt tänään lapselleni tai nauranut hänen kanssaan?
- Olenko antanut tänään lapselleni huomiota, jos hän on sitä pyytänyt?
- Onko lapseni saanut tänään olla pahalla päällä ja näyttää sen halutessaan?
- Olenko tänään ollut jotakuinkin oma itseni lapseni kanssa?Jos useimmat noista toteutuvat useimpina päivinä ja ensimmäinen joka päivä (teini-iässä voi tehdä tiukkaa levon ja puhtauden kanssa jos lapsi itse näitä välttelee), niin hyvin menee.
Voi jessus sun lapsiparkaa.
Oikeasti hyvät vanhemmat eivät listaisi tuollaisia juttuja. Aivan itsestäänselvää, että lapselle annetaan huomoita, ollaan oma itsensä ja muutkin nuo jutut.
Jos joutuu miettimään, että onko hymyillyt lapselle, niin takuusti on täysi paska äitinä/isänä.
Öö, en kyllä oo :) Sä sen sijaan tunnut olevan aika epämiellyttävä ihminen ainakin Internetissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi selviää hengissä aikuiseksi ja jatkaa sukua.
Pidät siis narsistihirviövanhempaa hyvänä vanhempana sillä määrityksellä, että lapsi on selvinnyt hengissä aikuiseksi. Tai että vanhempi on ollut hyvä, lun lapsi jatkaa sukua, entä ellei saa lasta yrityksistä huolimatta. Mietipä vielä aivopierujasi.
No on sellainen parempi kuin vaikkapa muuten hyvä ja rakastava vanhempi, joka esim. uskontonsa takia kieltää sairaalta lapselta tarpeelliset hoidot, ja tämän takia lapsi kuolee. Tällaisiakin on.
Ja suvun jatkaminen on ihmisen tärkein tehtävä biologiselta kannalta. Siinä mielessä sukua jatkava lapsi on aina parempi kuin sellainen, joka ei lasta tee tai saa.
Tulitko juuri 50-luvulta, kun et tiedä millainen on narsistinen vanhempi. Olet vähän tietämätön, tyhmä, itsekäskin mutta sen varmaan olet huomannutkin elämässäsi. Lapsi ei ole parempi tai huonompi riippuen siitä, onko hänellä lapsi vai ei. Alat vaikuttamaan esimerkiltä huonosta vanhemmasta.
Hmm, ehkä yksi voisi olla jonkinlainen mittari, että se oma jälkikasvu luottaa oman lapsensa (varauksetta) hoitoon. Mutta ei sekään taida päteä täysin, ihmiset saattavat olla kovin sokeita ihmissuhteissaan.
Itse kokisin olleeni huono vanhempi, jos lapsellani olisi paljon masennusta ja mielenterveydellisiä ongelmia, sekä jos lapsellani olisi kovin huono itsetunto. Päihdeongelmista puhumattakaan. Saattaisin kokea myös epäonnistuneeni, jos en onnistuisi luomaan tervettä aikuisiän suhdetta lapseeni myöhemmin, joka muistuttaa enemmän ystävyyttä kuin vanhempi-lapsisuhdetta. Mutta osaisinko itse arvioida tuota tai kertoisiko lapsi masennuksesta tms. minulle, sitä en tiedä.
Ehkäpä yksi voisi ollakin sellainen, luottaako lapseni minuun ja haluaako hän jakaa (kohtuudella) asioita kanssani. Vaikea kysymys kaiken kaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi selviää hengissä aikuiseksi ja jatkaa sukua.
Oletko tosissasi?
Selvisin hengissä juu ja sukuakin olen jatkanut kahdella lapsellani, mutta juuu....
Ap *lapsuus lasin ja nyrkin ja henkisenkin pahoinpitelyn varjossa*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm, ehkä yksi voisi olla jonkinlainen mittari, että se oma jälkikasvu luottaa oman lapsensa (varauksetta) hoitoon. Mutta ei sekään taida päteä täysin, ihmiset saattavat olla kovin sokeita ihmissuhteissaan.
Itse kokisin olleeni huono vanhempi, jos lapsellani olisi paljon masennusta ja mielenterveydellisiä ongelmia, sekä jos lapsellani olisi kovin huono itsetunto. Päihdeongelmista puhumattakaan. Saattaisin kokea myös epäonnistuneeni, jos en onnistuisi luomaan tervettä aikuisiän suhdetta lapseeni myöhemmin, joka muistuttaa enemmän ystävyyttä kuin vanhempi-lapsisuhdetta. Mutta osaisinko itse arvioida tuota tai kertoisiko lapsi masennuksesta tms. minulle, sitä en tiedä.
Ehkäpä yksi voisi ollakin sellainen, luottaako lapseni minuun ja haluaako hän jakaa (kohtuudella) asioita kanssani. Vaikea kysymys kaiken kaikkiaan.
Teini-iässä voi mieli heitellä ja se on ihan normaalia kasvuun kuuluvaa kipunointia eikä liity mitenkään vanhemmuuteen. Ja jotkut angstiintuu enemmänkin kuin toiset, varsinkin älykkäät nuoret kokevat usein suurtakin ahdistusta ja jopa masennusta aikuisiksi kasvaessaan.
T. Nuppitäti
Vierailija kirjoitti:
Hmm, ehkä yksi voisi olla jonkinlainen mittari, että se oma jälkikasvu luottaa oman lapsensa (varauksetta) hoitoon. Mutta ei sekään taida päteä täysin, ihmiset saattavat olla kovin sokeita ihmissuhteissaan.
Itse kokisin olleeni huono vanhempi, jos lapsellani olisi paljon masennusta ja mielenterveydellisiä ongelmia, sekä jos lapsellani olisi kovin huono itsetunto. Päihdeongelmista puhumattakaan. Saattaisin kokea myös epäonnistuneeni, jos en onnistuisi luomaan tervettä aikuisiän suhdetta lapseeni myöhemmin, joka muistuttaa enemmän ystävyyttä kuin vanhempi-lapsisuhdetta. Mutta osaisinko itse arvioida tuota tai kertoisiko lapsi masennuksesta tms. minulle, sitä en tiedä.
Ehkäpä yksi voisi ollakin sellainen, luottaako lapseni minuun ja haluaako hän jakaa (kohtuudella) asioita kanssani. Vaikea kysymys kaiken kaikkiaan.
Monta kohtaa, jotka allekirjoitan. Joillekin lapsille jää traumat lapsuudenkodistaan ja vanhempien käytöksestä, niitä yritetään sitten terapian avulla hoitaa vuosikausia. Lapset jää tekemättä ja parisuhteet tulee sekä menee. Päihteillä lievennetään pahaa oloa ajoittain. Ja kaiken takana on huono vanhempi, joka ei edes halua ymmärtää mitä on tehnyt väärin, lapsi kärsii seuraukset.
Kyllä hyvät vanhemmat ovat elämän parhaita asioita.
Mitä jessustelet. Huono vanhempi ei edes pystyisi tekemään tuollaista listaa, saatika ajattelemaan lapsen tarpeita ja kehitystä. Siinä esimerkiksi on ero hyvän ja huonon vanhemman suhteen, joka näkyy lapsen käytöksessä.