Lue keskustelun säännöt.
Kysymys laihduttaneille ja/tai laihduttaville
20.06.2018 |
Onko teillä ollut ongelmia uuden kehonkuvan hyväksymisessä?
Olen itse elämäntilanteen muututtua todella radikaalisti laihtunut hurjasti lyhyen ajan sisällä, ja vaikka muutos sinänsä on positiivista: normaalipainoon ei ole enää pitkä matka, ja kuntoni on kohonnut huimasti (laihtumismetodissa sinänsä ei ole mitään kehuttavaa, koska elämänmuutos on yksinkertaisesti vaikuttanut ruokahaluun ja ajanut lenkkipoluille, kun seinät uhkaavat kaatua päälle).
Ongelmani on se, että en kerta kaikkiaan ole tottunut tähän kehoon. Vaikka ero vanhaan on suuri, näen silti peilistä ajoittain ison kehon, vaikka kaiken järjen mukaan lievästi ylipainoinen, lyhyt nainen ei voi olla ihan niin iso. Tuntuu kuin katsoisi ihan vierasta ihmistä peilistä, johtuen toki myös siitä, kuinka koko elämäni on pienen ajan sisässä muuttunut. Ja no, sinkku kun olen, uusien ihmisten kohtaaminen on todella hämmentävää, koska saan kyllä positiivista huomiota miehiltä, mutta silti tunnen itseni ihan järkyttävän epävarmaksi tässä kehossani, josta en tiedä lainkaan, minkä näköinen se jonkun toisen ihmisen silmissä on.
Kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu jokseenkin samalta. Silloin, kun olin lihava, tunsin oloni vahvaksi. Fyysisesti ja henkisesti. Isokokoisena on enemmän massaa, joten siitä tuli fyysinen puoli. Henkinen sitten taas... hankala selittää, mutta kun miehet eivät kiinnostuneet, niin siitä ei tullut paha mieli, vaan se sai minut tuntemaan oloni jotenkin koskemattomaksi. Se oli sinänsä ihan hyvä, koska minua on ahdisteltu nuorena. Nyt kun katson peilistä, näen kauniin ja seksikkään tytön. Ja vaikka onhan se toisaalta mukavaa olla haluttu, niin tuntuu, kuin olisin menettänyt osan itsestäni, siis muutenkin kuin ne läskit. Toivottavasti joku ymmärtää, mitä tarkoitan.
Kiitos kokemuksestasi. :) Tuo tunne siitä, että on menettänyt osan itsestään, on niin tuttu tällä hetkellä. Tuntuu kuin katsoo ihan ventovierasta peilistä (ja toki elämänmuutos on ollut muutenkin niin iso, että koko ihminen tuntuu tällä hetkellä vieraalta).
Ja joo, onhan se hämmentävää, että saa positiivista ja...öh, eroottista huomiota miehiltä, kun on niin kauan elänyt asenteella, että ei minua kukaan halua. Toisaalta se on tosi uusi ja ihana kokemus, mutta toisaalta taas todella pelottava, koska pelkää että hetkenä minä hyvänsä totuus rävähtää silmille ja miehet kehuvat jne. vain säälistä. :/
Ap
Noh, jos mies vaivautuu kehumaan, niin kyllä sillä on vähintään yksi asia mielessä. Eiköhän sekin todista jotain :)
Jotenkin haluaisi uskoa, että jos mies sattuu kutsumaan treffeille, niin ei hän varmasti minua nyt niin kammottavan näköisenä tai kammottavana ihmisenä pidä. Ja sitten se huvittavin: kun menen treffeille itsestäni hyvän kuvan antaneena, tuntuu kuin olisin huijaamassa, vaikka tietenkin esiinnyn mahdollisimman totuudenmukaisesti kuvin jne (en esim. rajaa kehoa pois kuvista). Mutta onhan se nyt niin eri asia olla istuvissa vaatteissa kuin... öh, ilman vaatteita. Ja vaikka mikään nyt ei ole viitannutkaan siihen, että kukaan minua pitäisi ihan kuvottavana, tuntuu silti että pitää olla henkisesti varuillaan siltä varalta, että toinen pitääkin ihan kamalana.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on toisin päin. Vaaka ja bmi sanovat, että ylipainoa on. Se, mitä itse näen peilistä, on hoikka ja seksikäs nainen.
Tuohan on aivan optimaalista, ja on ihanaa että voi ajatella itsestään tuolla tavoin. :) Keep it up!
Ap
Ei se ihan niinkään ole, kun terveydentilan takia pitäisi laihtua. Motivaatiota vaan ei löydy, kun olen tyytyväinen ulkonäkööni.
Lisäksi puolisoani häiritsee ylipainoni. On sanonut sen suoraan. Minä en vain näe sitä.
Tälle ilmiölle on nimi: fatoreksia.
Paljonko sinulla on ylipainoa...? :)
Ap
Olen 16 kg ylipainon puolella.
Anteeksi, mutta tuntuu jotenkin kornilta, että 16 kg:n ylipainolla hyvästä itsetunnosta/omassa kehossaan viihtymisestä pitäisi puhua "fatoreksiana". Kun kyllä muillakin on täysi oikeus ja suotavaakin viihtyä kehossaan, vaikka eivät olisikaan nuoria ja nättiä ja hoikkia. Enemmän herää kysymys, miksi mies painostasi huomauttelee.
Olen laihtunut 10 kiloa normaalipainon sisällä. Olo on hyvä ja itsevarmempi. Peiliin, kun katsoo niin masentaa "suuret läskini". Jotenkin alan ymmärtämään kuinka syömishäiriöt kehittyvät. Pitäisi vaan jättää peilin tuijotus ja keskittyä terveellisiin elämäntapoihin.
Vierailija kirjoitti:
Olen laihtunut 10 kiloa normaalipainon sisällä. Olo on hyvä ja itsevarmempi. Peiliin, kun katsoo niin masentaa "suuret läskini". Jotenkin alan ymmärtämään kuinka syömishäiriöt kehittyvät. Pitäisi vaan jättää peilin tuijotus ja keskittyä terveellisiin elämäntapoihin.
En tiedä, johtuuko osin oma ankara suhtautuminen kehoon siitä, että ympärillä näkee niin valtavasti treenattuja kehoja treenauksen ollessa muoti-ilmiö: kun tuntuu, että nekin ihan normaalit piirteet ovat jokin hävitettävä vika ja osoitus siitä, ettei treenaa tai syö oikein. Ja toisaalta tietää, että sekään ei ole ollenkaan hyvä, että treenaa ihan hullun lailla ja syö näkinkengän kokoisia annoksia, kun se ei todellakaan edistä terveyttä. :/
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa (jos vaikka keskustelua viriäisi...).
Tällä hetkellä kun tosiaan katson kehoani peilistä, tuntuu tosiaan että laihtumisesta huolimatta etenkin ahteri ja maha ovat ihan jäätävän näköisiä (leveyttä, selluliittia ja valitettavasti myös raskausarpia on), samoin rinnat ovat kutistuttuaan löystyneet ja niissäkin on raskausarpia, ja näyttävät aika kamalilta joissakin asennoissa. :/ Ja kun en tosiaan tiedä, onko kehoni oikeasti niin kauhea, vai olenko itse jumiutunut jonnekin takavuosien ruumiinkuvaan kun olin selkeästi isompi. Ja toisaalta tuntuu oudolta olla nyt itsetunnon kanssa pohjamudissa, vaikka olen oikeasti mitä parhaimmassa kunnossa pitkiin aikoihin, ja olen voittanut lukuisia liikunnallisia tavoitteita. Minun pitäisi olla ihan rautaa kohtaamaan uusia ihmisiä ja, noh, sinkkuna ehkä siippaehdokkaita, ja silti tuntuu että jokainen minut kohdannut pitää minua ihan mastodonttina. Vaikka en (?) ole.
Tätä ei välttämättä edes korjata sillä, että laihduttaa vielä vähän lisää ja treenaa vielä vähän enemmän, koska tällä hetkellä päiviini ei käytännössä muuta mahdukaan kuin liikuntaa liikunnan päälle.
Toivottavasti et ole luovuttamassa, nimittäin aika moni luovuttaa siihen paikkaan kun näkee, että laihtuminen aiheuttaa vain paikkojen löystymistä. Treenaaminen auttaa siihen aikanaan, jos ei, niin kirurgisia toimenpiteitä saa suomestakin yllättävän halvalla. Kyllä se unelmavartalo sieltä tulee, ja vaikka se ei tuntuisi omalta vielä, niin sekin ottaa aikansa. Kohta huomaat, miten paljon parempi terveessä vartalossa on elää. Eikä ne raskausarvet jne. ole niin kamalia, kuin mitä saattaisi ajatella. Ne kuitenkin kertovat jostain tärkeästä... Kyllä se itsetuntokin sieltä nousee, kunhan muistat arvostaa vartaloasi. Asiaa saattaa hyvinkin auttaa, jos hankit vaatteita, jotka korostavat uusia, upeita muotojasi!
Kiitos. <3 Luovuttamassa en ole, ja toisaalta elän tällä hetkellä tässä uudessa elämässäni aika lailla elämää, jota haluankin: jaksan lenkkeillä ja nautin siitä kovasti, ajoittain on kiva katsella uutta kehoaan uusissa ja paremmin istuvissa vaatteissa, ja arki tuntuu muutenkin omannäköiseltä ja pakottomalta. Ei itse asiassa ole mitään epäilystä siitä, ettenkö saavuttaisi normaalipainoa.
Kai sitä jotenkin luuli, että laihtuminen toisi mukanaan rautaisen itsetunnon, ja onhan laihtuminen tuonut olemukseen tiettyä ryhtiä ja ajoittain jopa pientä ylpeyttä kantaa tätä uutta kehoa. Sitten, kun sattuu näkemään kehonsa vaikkapa suihkun jäljiltä, pysähtyy taas järkyttyneenä katsomaan omaa kehoaan ja miettii, kehtaako tätä kehoa näyttää yhdellekään miehelle ihan eevanasussa.
Ap
Erittäin suurella todennäköisyydellä mies on ollut pahempienkin näköisten naisten kanssa, ja ihan mielellään. Kunhan mies ei vain ole niin keskenkasvuinen, että ainoa naisen malli on tullut aikuisviihteestä. Sellaisen miehen kanssa ei kannata aloittaa muutakaan kuin seksisessiota. Aidon ihmisen vartalo ei ole "täydellinen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa (jos vaikka keskustelua viriäisi...).
Tällä hetkellä kun tosiaan katson kehoani peilistä, tuntuu tosiaan että laihtumisesta huolimatta etenkin ahteri ja maha ovat ihan jäätävän näköisiä (leveyttä, selluliittia ja valitettavasti myös raskausarpia on), samoin rinnat ovat kutistuttuaan löystyneet ja niissäkin on raskausarpia, ja näyttävät aika kamalilta joissakin asennoissa. :/ Ja kun en tosiaan tiedä, onko kehoni oikeasti niin kauhea, vai olenko itse jumiutunut jonnekin takavuosien ruumiinkuvaan kun olin selkeästi isompi. Ja toisaalta tuntuu oudolta olla nyt itsetunnon kanssa pohjamudissa, vaikka olen oikeasti mitä parhaimmassa kunnossa pitkiin aikoihin, ja olen voittanut lukuisia liikunnallisia tavoitteita. Minun pitäisi olla ihan rautaa kohtaamaan uusia ihmisiä ja, noh, sinkkuna ehkä siippaehdokkaita, ja silti tuntuu että jokainen minut kohdannut pitää minua ihan mastodonttina. Vaikka en (?) ole.
Tätä ei välttämättä edes korjata sillä, että laihduttaa vielä vähän lisää ja treenaa vielä vähän enemmän, koska tällä hetkellä päiviini ei käytännössä muuta mahdukaan kuin liikuntaa liikunnan päälle.
Toivottavasti et ole luovuttamassa, nimittäin aika moni luovuttaa siihen paikkaan kun näkee, että laihtuminen aiheuttaa vain paikkojen löystymistä. Treenaaminen auttaa siihen aikanaan, jos ei, niin kirurgisia toimenpiteitä saa suomestakin yllättävän halvalla. Kyllä se unelmavartalo sieltä tulee, ja vaikka se ei tuntuisi omalta vielä, niin sekin ottaa aikansa. Kohta huomaat, miten paljon parempi terveessä vartalossa on elää. Eikä ne raskausarvet jne. ole niin kamalia, kuin mitä saattaisi ajatella. Ne kuitenkin kertovat jostain tärkeästä... Kyllä se itsetuntokin sieltä nousee, kunhan muistat arvostaa vartaloasi. Asiaa saattaa hyvinkin auttaa, jos hankit vaatteita, jotka korostavat uusia, upeita muotojasi!
Kiitos. <3 Luovuttamassa en ole, ja toisaalta elän tällä hetkellä tässä uudessa elämässäni aika lailla elämää, jota haluankin: jaksan lenkkeillä ja nautin siitä kovasti, ajoittain on kiva katsella uutta kehoaan uusissa ja paremmin istuvissa vaatteissa, ja arki tuntuu muutenkin omannäköiseltä ja pakottomalta. Ei itse asiassa ole mitään epäilystä siitä, ettenkö saavuttaisi normaalipainoa.
Kai sitä jotenkin luuli, että laihtuminen toisi mukanaan rautaisen itsetunnon, ja onhan laihtuminen tuonut olemukseen tiettyä ryhtiä ja ajoittain jopa pientä ylpeyttä kantaa tätä uutta kehoa. Sitten, kun sattuu näkemään kehonsa vaikkapa suihkun jäljiltä, pysähtyy taas järkyttyneenä katsomaan omaa kehoaan ja miettii, kehtaako tätä kehoa näyttää yhdellekään miehelle ihan eevanasussa.
Ap
Erittäin suurella todennäköisyydellä mies on ollut pahempienkin näköisten naisten kanssa, ja ihan mielellään. Kunhan mies ei vain ole niin keskenkasvuinen, että ainoa naisen malli on tullut aikuisviihteestä. Sellaisen miehen kanssa ei kannata aloittaa muutakaan kuin seksisessiota. Aidon ihmisen vartalo ei ole "täydellinen".
Kiitos. <3 Ja noh, jos nyt ihan primitiivisesti ajattelee, luulisi seksissä olevan tärkeintä se, että elää sen mukana, olipa kroppa millainen hyvänsä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
52 kiloon laihtunut. Mutta näen peilistä läskin. Peili huutaa: laihduta läski!
Mimmoisiin asioihin silmäsi takertuu, mistä pitäisi laihduttaa? Ei sillä että pitäisi, lähinnä vertaistuen kannalta kysyn. :)
Alavartalo: läskiä. Käsivarret ja ylävartalo napaan asti: ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on toisin päin. Vaaka ja bmi sanovat, että ylipainoa on. Se, mitä itse näen peilistä, on hoikka ja seksikäs nainen.
Tuohan on aivan optimaalista, ja on ihanaa että voi ajatella itsestään tuolla tavoin. :) Keep it up!
Ap
Ei se ihan niinkään ole, kun terveydentilan takia pitäisi laihtua. Motivaatiota vaan ei löydy, kun olen tyytyväinen ulkonäkööni.
Lisäksi puolisoani häiritsee ylipainoni. On sanonut sen suoraan. Minä en vain näe sitä.
Tälle ilmiölle on nimi: fatoreksia.
Paljonko sinulla on ylipainoa...? :)
Ap
Olen 16 kg ylipainon puolella.
Anteeksi, mutta tuntuu jotenkin kornilta, että 16 kg:n ylipainolla hyvästä itsetunnosta/omassa kehossaan viihtymisestä pitäisi puhua "fatoreksiana". Kun kyllä muillakin on täysi oikeus ja suotavaakin viihtyä kehossaan, vaikka eivät olisikaan nuoria ja nättiä ja hoikkia. Enemmän herää kysymys, miksi mies painostasi huomauttelee.
No siis kun se on ihan merkittävä ylipaino minulla, en ole kovin pitkä. Ja ongelmaa ei olisi, jos hyväksyisin painoni ja makkarani, vaan se, etten NÄE niitä. Tai tietenkin kai näen, mutten rekisteröi. Näen itseni saman kokoisena kuin esim. Victoria's Secret -mallit, vaikka sanoohan sen jo järkikin, etten ole.
Olen lihonut parisuhteemme aikana yli 20 kg. En ihmettele, että miestä häiritsee. Ja on kyllä sanonut olevansa terveydestäni huolissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa (jos vaikka keskustelua viriäisi...).
Tällä hetkellä kun tosiaan katson kehoani peilistä, tuntuu tosiaan että laihtumisesta huolimatta etenkin ahteri ja maha ovat ihan jäätävän näköisiä (leveyttä, selluliittia ja valitettavasti myös raskausarpia on), samoin rinnat ovat kutistuttuaan löystyneet ja niissäkin on raskausarpia, ja näyttävät aika kamalilta joissakin asennoissa. :/ Ja kun en tosiaan tiedä, onko kehoni oikeasti niin kauhea, vai olenko itse jumiutunut jonnekin takavuosien ruumiinkuvaan kun olin selkeästi isompi. Ja toisaalta tuntuu oudolta olla nyt itsetunnon kanssa pohjamudissa, vaikka olen oikeasti mitä parhaimmassa kunnossa pitkiin aikoihin, ja olen voittanut lukuisia liikunnallisia tavoitteita. Minun pitäisi olla ihan rautaa kohtaamaan uusia ihmisiä ja, noh, sinkkuna ehkä siippaehdokkaita, ja silti tuntuu että jokainen minut kohdannut pitää minua ihan mastodonttina. Vaikka en (?) ole.
Tätä ei välttämättä edes korjata sillä, että laihduttaa vielä vähän lisää ja treenaa vielä vähän enemmän, koska tällä hetkellä päiviini ei käytännössä muuta mahdukaan kuin liikuntaa liikunnan päälle.
Toivottavasti et ole luovuttamassa, nimittäin aika moni luovuttaa siihen paikkaan kun näkee, että laihtuminen aiheuttaa vain paikkojen löystymistä. Treenaaminen auttaa siihen aikanaan, jos ei, niin kirurgisia toimenpiteitä saa suomestakin yllättävän halvalla. Kyllä se unelmavartalo sieltä tulee, ja vaikka se ei tuntuisi omalta vielä, niin sekin ottaa aikansa. Kohta huomaat, miten paljon parempi terveessä vartalossa on elää. Eikä ne raskausarvet jne. ole niin kamalia, kuin mitä saattaisi ajatella. Ne kuitenkin kertovat jostain tärkeästä... Kyllä se itsetuntokin sieltä nousee, kunhan muistat arvostaa vartaloasi. Asiaa saattaa hyvinkin auttaa, jos hankit vaatteita, jotka korostavat uusia, upeita muotojasi!
Kiitos. <3 Luovuttamassa en ole, ja toisaalta elän tällä hetkellä tässä uudessa elämässäni aika lailla elämää, jota haluankin: jaksan lenkkeillä ja nautin siitä kovasti, ajoittain on kiva katsella uutta kehoaan uusissa ja paremmin istuvissa vaatteissa, ja arki tuntuu muutenkin omannäköiseltä ja pakottomalta. Ei itse asiassa ole mitään epäilystä siitä, ettenkö saavuttaisi normaalipainoa.
Kai sitä jotenkin luuli, että laihtuminen toisi mukanaan rautaisen itsetunnon, ja onhan laihtuminen tuonut olemukseen tiettyä ryhtiä ja ajoittain jopa pientä ylpeyttä kantaa tätä uutta kehoa. Sitten, kun sattuu näkemään kehonsa vaikkapa suihkun jäljiltä, pysähtyy taas järkyttyneenä katsomaan omaa kehoaan ja miettii, kehtaako tätä kehoa näyttää yhdellekään miehelle ihan eevanasussa.
Ap
Erittäin suurella todennäköisyydellä mies on ollut pahempienkin näköisten naisten kanssa, ja ihan mielellään. Kunhan mies ei vain ole niin keskenkasvuinen, että ainoa naisen malli on tullut aikuisviihteestä. Sellaisen miehen kanssa ei kannata aloittaa muutakaan kuin seksisessiota. Aidon ihmisen vartalo ei ole "täydellinen".
Kiitos. <3 Ja noh, jos nyt ihan primitiivisesti ajattelee, luulisi seksissä olevan tärkeintä se, että elää sen mukana, olipa kroppa millainen hyvänsä.
Ap
Totta! Ja miestäkin varmasti jännittää, että onko kroppani miehekäs ja seksikäs ja onko miehisyys tarpeeksi iso. Eiköhän nekin ajatukset häviä molemmilta kun kaksi muuttuu yhdeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa (jos vaikka keskustelua viriäisi...).
Tällä hetkellä kun tosiaan katson kehoani peilistä, tuntuu tosiaan että laihtumisesta huolimatta etenkin ahteri ja maha ovat ihan jäätävän näköisiä (leveyttä, selluliittia ja valitettavasti myös raskausarpia on), samoin rinnat ovat kutistuttuaan löystyneet ja niissäkin on raskausarpia, ja näyttävät aika kamalilta joissakin asennoissa. :/ Ja kun en tosiaan tiedä, onko kehoni oikeasti niin kauhea, vai olenko itse jumiutunut jonnekin takavuosien ruumiinkuvaan kun olin selkeästi isompi. Ja toisaalta tuntuu oudolta olla nyt itsetunnon kanssa pohjamudissa, vaikka olen oikeasti mitä parhaimmassa kunnossa pitkiin aikoihin, ja olen voittanut lukuisia liikunnallisia tavoitteita. Minun pitäisi olla ihan rautaa kohtaamaan uusia ihmisiä ja, noh, sinkkuna ehkä siippaehdokkaita, ja silti tuntuu että jokainen minut kohdannut pitää minua ihan mastodonttina. Vaikka en (?) ole.
Tätä ei välttämättä edes korjata sillä, että laihduttaa vielä vähän lisää ja treenaa vielä vähän enemmän, koska tällä hetkellä päiviini ei käytännössä muuta mahdukaan kuin liikuntaa liikunnan päälle.
Toivottavasti et ole luovuttamassa, nimittäin aika moni luovuttaa siihen paikkaan kun näkee, että laihtuminen aiheuttaa vain paikkojen löystymistä. Treenaaminen auttaa siihen aikanaan, jos ei, niin kirurgisia toimenpiteitä saa suomestakin yllättävän halvalla. Kyllä se unelmavartalo sieltä tulee, ja vaikka se ei tuntuisi omalta vielä, niin sekin ottaa aikansa. Kohta huomaat, miten paljon parempi terveessä vartalossa on elää. Eikä ne raskausarvet jne. ole niin kamalia, kuin mitä saattaisi ajatella. Ne kuitenkin kertovat jostain tärkeästä... Kyllä se itsetuntokin sieltä nousee, kunhan muistat arvostaa vartaloasi. Asiaa saattaa hyvinkin auttaa, jos hankit vaatteita, jotka korostavat uusia, upeita muotojasi!
Kiitos. <3 Luovuttamassa en ole, ja toisaalta elän tällä hetkellä tässä uudessa elämässäni aika lailla elämää, jota haluankin: jaksan lenkkeillä ja nautin siitä kovasti, ajoittain on kiva katsella uutta kehoaan uusissa ja paremmin istuvissa vaatteissa, ja arki tuntuu muutenkin omannäköiseltä ja pakottomalta. Ei itse asiassa ole mitään epäilystä siitä, ettenkö saavuttaisi normaalipainoa.
Kai sitä jotenkin luuli, että laihtuminen toisi mukanaan rautaisen itsetunnon, ja onhan laihtuminen tuonut olemukseen tiettyä ryhtiä ja ajoittain jopa pientä ylpeyttä kantaa tätä uutta kehoa. Sitten, kun sattuu näkemään kehonsa vaikkapa suihkun jäljiltä, pysähtyy taas järkyttyneenä katsomaan omaa kehoaan ja miettii, kehtaako tätä kehoa näyttää yhdellekään miehelle ihan eevanasussa.
Ap
Erittäin suurella todennäköisyydellä mies on ollut pahempienkin näköisten naisten kanssa, ja ihan mielellään. Kunhan mies ei vain ole niin keskenkasvuinen, että ainoa naisen malli on tullut aikuisviihteestä. Sellaisen miehen kanssa ei kannata aloittaa muutakaan kuin seksisessiota. Aidon ihmisen vartalo ei ole "täydellinen".
Kiitos. <3 Ja noh, jos nyt ihan primitiivisesti ajattelee, luulisi seksissä olevan tärkeintä se, että elää sen mukana, olipa kroppa millainen hyvänsä.
Ap
Totta! Ja miestäkin varmasti jännittää, että onko kroppani miehekäs ja seksikäs ja onko miehisyys tarpeeksi iso. Eiköhän nekin ajatukset häviä molemmilta kun kaksi muuttuu yhdeksi.
Kieltämättä välillä oma usko on koetuksella sen suhteen, onko miehellä ymmärrystä tai kokemuspohjaa itsetunnon ongelmiin tässä suhteessa, kun omat tapaamani miehet ovat järjestäen olleet ihan valtavan komeita, mistä tulee vielä lisää paineita omaa kehoa kohtaan. Toki pyrkimys on ollut se, että antaa tilanteen viedä eikä puhu suut ja silmät täyteen omaa epävarmuuttaan, vaan edes yrittää luottaa siihen, että mies sitten ilmoittaa, jos ei näky miellytäkään. Ja todella positiivista on ollut se, että olen törmännyt yllättävän mukaviin miehiin, joten sinänsä loukkaaviksi luettavia tilanteita on ollut todella vähän (ja näihin olen varautunut jo siksikin, koska pyöreänä minua kohdeltiin välistä todella tökerösti). Siinä kai se pähkinä onkin, että on jo tottunut kohteluun aikana, kun olin pyöreämpi, joten on vaikea tottua siihen, että minua kohdellaan hyvin (kuulostipas masentavalta ajatukselta!)
Ap
Kiitos. <3 Luovuttamassa en ole, ja toisaalta elän tällä hetkellä tässä uudessa elämässäni aika lailla elämää, jota haluankin: jaksan lenkkeillä ja nautin siitä kovasti, ajoittain on kiva katsella uutta kehoaan uusissa ja paremmin istuvissa vaatteissa, ja arki tuntuu muutenkin omannäköiseltä ja pakottomalta. Ei itse asiassa ole mitään epäilystä siitä, ettenkö saavuttaisi normaalipainoa.
Kai sitä jotenkin luuli, että laihtuminen toisi mukanaan rautaisen itsetunnon, ja onhan laihtuminen tuonut olemukseen tiettyä ryhtiä ja ajoittain jopa pientä ylpeyttä kantaa tätä uutta kehoa. Sitten, kun sattuu näkemään kehonsa vaikkapa suihkun jäljiltä, pysähtyy taas järkyttyneenä katsomaan omaa kehoaan ja miettii, kehtaako tätä kehoa näyttää yhdellekään miehelle ihan eevanasussa.
Ap